Viestit ja pakotteet

Viestit ja pakotteet

Grau, mein Freund, ist alle Theorie,

grϋn ist nur des Lebens Goldene Baum!

Johann Wolfgangin hieman onnahtavat säkeet muistuttavat meitä sekä siitä, että kulta on oikeasti vihreää ja että sitä on nimenomaan puussa, joka on kansallisomaisuutemme kruununjalokivi. Lisäksi ne tietenkin muistuttavat jokaista politologia siitä, että totuus ei ole teoria eikä mahdu teoriaan.

Asian luonteeseen kuuluu, että politiikka on mahdollisen taidetta eikä siis tiedettä. Yhdysvaltain State Departmentin rekrytoijilta kysyttiin joskus, millaisia opintoja he arvostavat ja kuten arvata saattaa, kärjessä olivat poliittinen historia ja talousmaantiede. Teoreettiset mallit ja niitä hyödyntävä politologia eivät olleet korkeassa kurssissa. Tästä on hyvä lähteä ja jos tämä antaa viitteen tuon viraston piirissä vallitsevasta ajattelusta, eivät asiat välttämättä ole aivan hullusti.

Monien maiden ulkopolitiikalla on oma linjansa. Puhutaan esimerkiksi orientoitumisesta tämän tai tuon maan suuntaan tai jopa erityisestä doktriinista, kuten Monroen oppi tai Brežnevin oppi. Suvereeneilla valtioilla on tapana huolehtia mahdollisimman hyvin juuri omista eduistaan, juuri sitähän ulkopolitiikalla on perinteisesti tarkoitettu. Jokaisella maalla on myös vaikutuspiiri, jossa sen merkitys on suurempi kuin kauempana sijaitsevien. Asia on triviaali ja yritykset sen kieltämiseksi ovat sekä hämmästyttäviä että säälittäviä.

Muiden maiden eduista huolehtiminen on normaalitapauksessa aina ollut ulkopolitiikassa toissijainen tehtävä, sikäli kuin niistä yleensä on huolehdittu. Tämä näkyy erityisen selvästi kriisikausina. Ruotsi ei julistanut koskaan sotaa Neuvostoliitolle eikä Suomi vakuuttanut Moskovassa kytkevänsä kohtaloaan Viron vapaustaisteluun. Molemmissa tapauksissa maan omia etuja pidettiin primäärisinä, mistä tietenkin jotkut aina ovat pahoittaneet mielensä.

Politiikan, edes reaalipolitiikan ei koskaan tulisi olla kyynistä, mutta ei myöskään hyväuskoista ja kaikkein vähiten doktrinääristä. Jopa Stalin, joka periaatteessa harjoitti tieteellistä ulkopolitiikkaa, korosti asiaa ymmärtämättömille, ettei marxismi-leninismi ole dogmi vaan toimintaohje. Dialektiikan siivittämänä neuvostojen maan ulkopolitiikka pystyikin tekemään melkoisia häränpyllyjä.

Näinä päivinä on taas vaadittu, että Suomen pitäisi olla ulkopolitiikassaan kokonaan sitoutunut siihen, mitä EU:ssa päätetään. Oma ulkopolitiikka on pahasta, koska se antaa vääriä viestejä ja syö uskottavuutta ja viime kädessä jopa vaarantaa maan turvallisuuden.

Tämä puhe kuulostaisi järkevältä, jos teoria olisi ulkopolitiikan ydin ja olemus ja sen puhtauden vaaliminen sen ainoa tehtävä. Elävässä elämässä teorioilla kuitenkin on vain toissijainen rooli, ne ovat yksinkertaistuksia ja saattavat auttaa asioiden hahmottamisessa. Silloin ne ovat hyödyllisiä, mutta kuten taideteoksen selittäjä ai ole taiteilijan veroinen, ei myöskään teoreetikko kelpaa menestyväksi poliitikoksi ja dogmaatikko kaikkien vähiten.

EU:n jäsenenä Suomi on sidottu sen piirissä sovittuihin pakotteisiin, ainakin jos on itse ollut niitä sopimassa. Natoon kuulumattomana se ei kuitenkaan ole sidottu mahdolliseen sotilaalliseen konfrontaatioon eikä sen intresseihin sellainen kuulukaan. Suomen ulkopoliittinen johto menettelisi vastuuttomasti mikäli antaisi muuta ymmärtää, samalla se söisi Suomen vakaan ulkopoliittisen pitkän linjan uskottavuutta.

Suomen ulkopolitiikan Venäjä-linja on nimittäin ainutlaatuinen ja suurella työllä ja uhrauksilla hankittu uskottavuuspääoma Venäjällä. Kantapään kautta ovat sekä suomalaiset että venäläiset saaneet oppia sen, että molemmille osapuolille on paras vaihtoehto itsenäinen ja lojaali Suomi, joka ei ole valmis asettumaan kolmansien valtojen työkaluksi niiden Venäjän-vastaisessa politiikassa.

Siihen voi myös luottaa, sillä Suomessa, toisin kuin monessa muussa maassa, on ymmärretty luotettavuuden merkitys myös poliittisena pääomana, josta on selvää ja konkreettista hyötyä. Hyvä esimerkki oli velanmaksu USA:lle ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Käsitys Suomen erityisasemasta ja jopa ainutlaatuisuudesta on myös Venäjällä hyvin tiedossa. Sen hukkaaminen olisi sulaa hulluutta, vaikka sen avulla voitaisiin mahdollisesti saavuttaa jotakin pistevoittoja Brysselissä ja vaikkapa Washingtonissa. Tiedä vaikka tulisi vierailukutsu.

Viime puheessaan Putin korosti, että Venäjä haluaa yhteistyötä Euroopan kanssa ja että ovet siihen ovat auki sikäli kuin asia ei koske pakotesodassa määriteltyjä kohteita.

Doktrinäärinen pisteenkeräilijä tietenkin kauhistuu tällaista viettelystä, joka antaisi ”väärän” viestin Venäjän sisäiselle propagandalle ja tekisi Suomesta sen välineen. Lisäksi se herättäisi epäilyksiä Suomesta ”heikkona renkaana” Brysselissä ja muuallakin. Tiukkana siis vaan, ja irti kaikesta yhteistyöstä, vaikka ei olisi pakkokaan!

Se, joka ymmärtää Suomen vuosisataisen politiikan peruslinjan arvon, ei vaihda sitä helppohintaiseen konjunktuuripolitiikkaan. On tärkeää antaa kaikille osapuolille tieto siitä, että Suomi on luotettava ja vakaa poliittinen toimija. Se ei ole Ukraina eikä Viro eivätkä sen politiikan avaimet ole enempää Moskovassa, Brysselissä kuin Washingtonissa, eivät edes Tallinnassa.

Kaikkien osapuolten luottamuksen ja ymmärryksen hankkiminen voi olla haastavaa, mutta se on mahdollista maalle, jonka Venäjän-suhteiden historia on ainutlaatuinen. Monelle muulle maalle tämä ei olisi mahdollista.

Doktrinäärit ovat usein varoittaneet poimimasta rusinoita pullasta ja kertoneet, että tie suurten suosioon käy uhrausten kautta. Perinnäisesti ulkopolitiikkaan kuitenkin kuuluu juuri rusinoiden poimiminen, sikäli kuin asia ei vahingoita politiikan perusarvoja. Molemminpuolisesti edullinen talousyhteistyö Venäjän kanssa on aina kuulunut niihin Suomen rusinoihin, joita monet muut ovat katsoneet kadehtien.

Nyt voisi olla aika panostaa juuri tähän. Uskollisena sovitulle EU-politiikalle Suomella on lisäksi tosiasiallista liikkumavaraa myös Venäjä-yhteistyölle talouden alalla. Rupla on nyt halpa ja eurolla kannattaa ostaa. Myös Venäjälle annetut viestit ovat arvokkaita silloin, kun kyse ei ole pelkistä propagandatempuista, vaan vakavasta maiden todellisille eduille perustuvasta politiikasta. Muuten, Putin antoi puheessaan tehtäväksi myös luoda ohjelman Koillisväylän hyödyntämiseksi.