Hurjia aikoja

Hurjia aikoja

Saksalainen Philipp Blom julkaisi jokunen vuosi sitten kirjan Euroopan historian vuosista 1900-1914. Nimi, Der taumelnde Kontinent, englanniksi The Vertigo Years, kuvaa sitä menon hurjuutta, joka ei tuntunut olleen kenenkään hallittavissa, eikä sitten ollutkaan. Päistikkaa mentiin, eikä kukaan ymmärtänyt minne.

Rikkaiden tolkuton rikastuminen, Euroopan maiden rajaton mellastus maailman muiden kansojen herroina, uudet keksinnöt, joita tuli nopeammin kuin ehti ymmärtää; kaikki tämä irrotti ihmisen juuriltaan, vauhti oli pyörryttävää, meno mielivaltaista, hallitsematonta.

Oma hurja vuosikymmenemme sattuu 1960-luvulle: se hajotti ja särki siihen asti vakaana pidetyn maailman, irrotti ihmiset kirjaimellisesti juuriltaan ja heitti heidät maailmaan, joka oli kaikille uusi ja outo, tuntematon.

Koska muutoksen ulottuvuudet ja mahdollisuudet ilmeisesti olivat rajattomia, päätettiin tietenkin yrittää mahdottomia ja naurettavuuden raja ylitettiin kaikilla aloilla. Varsinainen hullu vuosi, das tolle Jahr oli 1968.  Satuin edellisenä vuonna käymään Pariisissa ja sitten pari vuotta myöhemmin uudelleen. Ennen hullua vuotta ihmiset käyttivät vielä normaalia totuttua puheenpartta. Tarjoilija oli yhä garcon, poika (tai garconne, tyttö), eikä Herr Ober, kuten itärajan, Reinin takana, mikä heijasti kansallista traditiota sekin. Mutta hullun vuoden jälkeen hän oli jo Ranskassakin monsieur. Sinänsä paradoksaalista siirtyä egalitarismin merkeissä herroitteluun, mutta niin siinä kävi.

Das tolle Jahr käännetään meillä usein hulluksi vuodeksi ja perinteisesti se Euroopassa sijoitetaan vuoteen 1848. Käännös on tietenkin ihan oikea. Kannattaa vain muistaa, että sillä on myös merkitys hurja, mieletön, samassa mielessä kuin nuoriso sanoo, että ”aivan mieletön” on jokin auto tai vaikkapa lentokone: ein tolles Fluzgeug!

Venäjällä on tällaiselle hurjuudelle ja hulluudelle oma sanansa, joka mielestäni on hyvin kuvaava sille kokonaiselle aikakaudelle, jolloin se myös tuli aivan uudenlaiseen käyttöön, sikäli kuin saatan havaita.

Kyseessä on крутой (krutoi), jyrkkä, jota hyvin usein kuulee adverbimuodossa ja huudahduksena: круто! Nykyisellä Venäjällä hurjia juttuja ei tarvitsekaan etsiskellä, ne tulevat päälle koko ajan. Ennen oli aiavn toista.

Jos Eurooppa lensi kuperkeikkaa pyörien uuteen maailmaan 1900-luvun alussa ja heräsi sitten painajaisuneen, joka osoitti, että mahdollisia olivat myös pahemmat vaihtoehdot kuin kukaan oli osannut kuvitella, niin perestroikan jälkeisellä Venäjällä meno on ollut yhtä hurjaa. Muutokset ovat käsittämättömän jyrkkiä ja suuria niin määrällisesti kuin laadullisesti: talouden, syntyvyyden, muuttoliikkeen, tiedonvälityksen, elintason, jopa sivistystason ja kansanterveyden alalla on eletty jyrkkien muutosten aikaa, ja muutokset eivät millään alalla ole olleet vain yhdensuuntaisia. Jyrkät ylä- ja alamäet ovat seuranneet toisiaan, ja nyt sitä sitten taas mennään yhtä liukua alaspäin, samaan tapaan kuin vuonna 1998 tai vuonna 2008. Ja kohta tullaan taas takaisin. Näin uskovat  miltei kaikki, oikein tai väärin.

Toivotaan niin. Mutta vielä tuosta sanasta, крутой.  Tietysti sitä on käytetty iät ja ajat, kuvittelen jopa, että se kuuluu venäjän kielen pohjimmaisiin substraatteihin, vaikka en asiaa tunnekaan. Yhtä kaikki, sen perusmerkitys on siis jyrkkä ja myös ankara, sitähän jyrkkyys myös esimerkiksi kulkijalle merkitsee. Trotskilainen toisinajattelija Jevgenija Ginzburg antoi vankileirimuistelmilleen nimeksi Крутой маршрут,  Ankara taival. Kyseessä ei ollut siis mikään mielettömän hauska reissu, vaan pikemmin päinvastoin.

Mutta 1990-luvulta lähtien krutoi tuli muotiin nuorison keskuudessa ja nyt myös alkoi löytyä Venäjältäkin yhtä ja toista, jonka nähdessään oli suorastaan pakko huudahtaa: kruto! (круто), Aivan mieletöntä! Ilmausta voi käyttää melkein missä vain, ellei pelkää sen inflaatiota. Jos tytöt lyhentävät hameitaan paljon, niin se on jo kruto, jos vielä enemmän, niin se on vielä hurjempaa еще круче! Voihan siinä käyttää toistakin uutta muotisanaa, prikolno!( прикольно!), joka konkreettisesti ottaen ilmaisee asian olevan pistävää, siis hieman kuin pikanttia, mutta venäläinen pisto on kovempi, joten synonyymi ei ole kyseessä.

 Mutta sanat nyt ovat sanoja. Oleellista toki on, ettei hurja meno kenestäkään vaikuta täysin hallitulta eikä kukaan edes näytä ymmärtävän, millaisia olisivat nyt, tässä uudessa maailmassa, normaalin menon kriteerit. Venäjä ei halua hyväksyä niitä kriteereitä, joita silla lännestä varsin suorasanaisesti tyrkytetään. Se lähestyy asioita eri kulmasta ja erilaisen kokemuksen pohjalta. Se haluaa sitä kunnioitettavan ja uskoo, ettei sitä kuitenkaan voi ymmärtää kukaan, joka ei ole tullut tähän aikakauteen samasta ympäristöstä.

Kyseessä on kulttuurishokki, joka jo kuluneen vertauksen mukaan on läheistä sukua sille, jonka saksalaiset kokivat huomatessaan yhtäkkiä joutuneensa Weimarin tasavaltaan, jossa kurjuuden määrä kilpaili vain epäoikeudenmukaisuuden ja kyynisyyden kanssa. Siitäpä sitten vain rakentamaan tolkullisempaa maailmaa yhden järkevän, tai ainakin johdonmukaiselta kuulostavan Johtajan johdolla. Näinhän se alkoi, tai siis jatkui. Hurjan menon jälkeen seurasi vielä hurjempaa, takaisin ei ollut enää tietä.

Toivotaan, etteivät asiat Venäjällä mene samaan jamaan (яма) eli kuoppaan kuin ne menivät aikoinaan Saksassa. Sitä meidän kaikkien etu vaatii eikä sitä, että Putinia nöyryytetään rankaisemalla Venäjän kansaa.

Mutta hurjaa tämä on ja jos kiiruhdetaan asioiden edelle, niin historiankirjoituksessa, kun Venäjän nykyistä tilaa selostetaan, saattaisi sana krutoi olla hyvä yleisnimi tälle aikakaudelle, joka alkoi perestroikasta ja jatkuu yhä. Крутые десятилетия. Hurjaa merkitsee myös adjektiivi лихой, mutta se ei oikein sovellu tässä ainakaan vielä näillä näkymillä. Nimittäin sana лихолетье merkitsee kurjia-  eli hätävuosia. Sillä nimellä käännetään venäjäksi myös Isoviha: Великое лихолетье. Ei niitä nyt vielä ole näkyvissä, ei meillä eikä heillä.

Mutta Venäjän historiassa, etenkin neuvostoajalla oli tapana puhua suurella arvostuksella historian jyrkistä käänteistä (крутые повороты истории), nehän olivat sitä itseään, eli vallankumousta, joka Marxin ja Leninin häiriintyneen mielikuvituksen mukaan oli historian veturi. Joidenkin mielestä sellaiselle olisi nyt tilausta, ainakin ellei kansaa käy sääliksi. Konservatiivina osaan vain kauhistua koko ajatusta. Tulevalle vuodelle toivotan kaikille: olkoon tienne tasainen! Пусть дорога будет гладкой!