Media ja lampaan pää

Palanut lampaan pää ja median diskurssit

Uuden Suomen mukaan tutkija Veijo Hietala löysi selityksen sille, miksi sotaveteraani Hynösestä yhtäkkiä tuli sosiaalisessa mediassa hyvin suosittu: ”Tärkeä selittävä tekijä on, että suomalaiset ovat olleet aika ahdistuneita. Nuoret ja vanhat katsovat, että mitä se (Venäjän presidentti Vladimir) Putin nyt sanoo.”

Hietala esitti ahdistuksen syitä vielä konkreettisemmin: ”suomalaisten ahdistus on kasvanut, kun Venäjän alueloukkaukset ovat lisääntyneet ja tilanne Ukrainassa on kiristynyt”.

Hietala saattaa olla oikeassa. Mikäli hän on, on suomalaisella medialla tosiaan peiliin katsomisen paikka. Mikäli se ei osaa lukea, mitä Putin milloinkin sanoo, vaan vääntää naapurimaan päämiehen puheista kauhistuttavia uhkakuvia ja repii valtavia otsikoita ”alueloukkauksista”, jotka tosiasiassa ovat aivan yhtä tyhjän kanssa, niin alkaahan siinä tavallinen medialukutaidoton rivikansalainen jo ahdistua. Tällä sitten rahastetaan.

Hietalan tulkinta kansalaisten tilanteesta on jo aika hurja: ”Ihmisillä on oikeasti pelkoa, vaikka ei moni sitä uskalla ääneen sanoa. Varmaan siksi tässä on tärkeää muistella, että on ennenkin selvitty”.

Niinpä. Jopa niin sanottu suomalainen laatumedia on jo pitemmän aikaa uutisoinut ja selittänyt kaiken Venäjää koskevan sellaisessa kehyksessä, jota voisi kutsua nimellä ”hyökkäyksen uhka”. Hietala, joka lienee asiaa tutkinut, on ilmeisesti samaa mieltä. Uuden Suomen mukaan hän sanoo: ”Tuntuu, että tässä valmistaudutaan johonkin puolustustaisteluun, niin on tärkeää, että saadaan tällainen keulakuva meidän tunteille ja muistutus siitä, että on selvitty ennenkin.”

No, eipä ole vaikea huomata, mihin asia liittyy: lehdillä on agenda ja se on Nato. On kuitenkin syytä muistaa, että mikäli jokin aviisi haluaa olla laatulehti, se ilmoittaa aina enemmän tai vähemmän selkeästi, mitkä ovat faktat ja mikä taas on toimittajan mielipide tai lehden linja. Muut perustellut tulkinnat on syytä myös esittää, muussa tapauksessa ollaan liukkaalla tiellä, joka vie niin sanottuun roskajournalismiin tai on sinne jo vienyt. Historiantutkimuksessa tarkoitushakuista lähteiden käyttöä ja relevanttien vaihtoehtojen mielivaltaista hylkäämistä nimitetään historian väärentämiseksi.

Demagoginen tietyn kehyksen käyttö ei välttämättä aina ole suorasukaista valehtelua ja on täysin mahdollista, ettei sen käyttäjä lainkaan ymmärrä mitä tekee. Tämä ei kuitenkaan vapauta hänen tuotoksiaan levittävää mediaa vastuusta. Vastuu kannetaan luottamuksen menettämisenä ja maineen kärsimisenä. Man merkt die Absicht und wird verstimmt, sanottiin ennen. Nyt sitten vaan ahdistutaan ja sotia odotellaan.

Vielä jokunen aika sitten sanottiin puolustusvoimien taholta tiedotuspäällikön suulla, ettei Venäjän taholta ole mitään merkkiä Suomeen kohdistuvasta hyökkäyksestä. Toki kykyä on, mutta kun siihen pitäisi vielä olla se tahtokin ja –kuinka pääsikään unohtumaan, edes jonkinlainen syy.

Kun luodaan kuvaa sotilaallisesta uhasta, jolla ei edes yritetä esittää minkäänlaista syytä, ollaan jo syvällä irrationalismissa. Kannattaa vielä kerran lukea, mitä tutkija Hietala onkaan kirjoittanut. Tämä tilanne on jo häpeällinen.

Joskus takavuosina, kun joku löyhäpää lasketteli jonninjoutavuuksia, joissa ei ollut päätä eikä häntää, tokaisi isävainaani lakoniseen tapaansa: ”Puhhuu kuin palaneesta lampaan piästä”.

Jos joku ei ymmärtänyt vertausta, kerron, että teurastuksen jälkeen lampaan pää pantiin meillä kotona uuniin paistumaan. Siellä se irvisteli hiilien seasta ja levitti palaneen villan hajua. Mitään järkevää puhetta sieltä ei kannattanut odottaa. Mikä sopii kuolleelle lampaalle, ei sovi elävälle medialle.