Hyveestä ja koirien poliittisesta merkityksestä

Hyveestä ja koirien poliittisesta merkityksestä

Taas pomppasi eteen maailmanpolitiikasta sellainen analyysi, joka herättää kauhua ja vaatii tiukkoja johtopäätöksiä. Muuan havainnoitsija on selittänyt sen, miksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ei pysty kommunikoimaan asiallisesti Putinin kanssa.

Syy on se, että kymmenen vuotta sitten Putin oli antanut koiransa mennä koirakauhuisen Merkelin jalkoihin. Sitä paitsi Putin oli nöyryyttänyt Merkeliä istumalla kotipesässään jalat harallaan ja vielä lahjoittanut tälle pehmokoiran (lelun).

Tämän vuoksi toimivaa yhteistyötä näiden kahden valtiollisen tason johtajan välillä ei enää voi syntyä, vaikka molemmat vielä osaavat sujuvasti toistensa kieliä. Mitä opimmekaan tästä?

Mikäli asiaa arvioitaisiin perinteisestä länsimaisesta näkökulmasta, olisi aihetta hyvin suureen huolestumiseen. Merkeliltä puuttuvat ilmeisesti kaikki klassiset hyveet. Rohkeuden sijasta hän osoittaa pelkuruutta, viisauden sijasta emotionaalista pitkävihaisuutta, kohtuullisuuden sijasta täysin suhteetonta ja mieletöntä pikkuseikan paisuttelua maailmoja mullistavaksi ongelmaksi. Oikeamielisyydestäkään tuskin voi olla puhetta, mikäli Euroopan politiikan tekemisessä annetaan pikkusieluisesti merkittävä rooli koiralle ja sen aiheuttamalle naurettavalle reaktiolle.

Näin siis, mikäli tuo Helsingin Sanomien arvostelemassa kirjassa esitetty analyysi pitää paikkansa. Jos se siis pitää paikkansa, ei Merkelin paikka missään tapauksessa ole vastuunalaisessa valtiojohdossa, vaan mieluimmin mahdollisimman vaarattomassa työtehtävässä, esimerkiksi siivoojana tai keittäjänä, jossa ei ole erityisen tärkeää hallita irrationaalisia taipumuksiaan ja paheitaan.

Mutta näin me näkisimme asian vain, jos emme olisi oppineet arvostelemaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Eihän näet Merkel, kuten ei kukaan muukaan ole postmodernisti arvioiden subjekti, jolta voitaisiin edellyttää hyvettä. Sen vaatiminen olisi jotenkin epätasa-arvoista ja loukkaisi pyhimpiä tunteitamme, mikäli sellaisia olisi. Kuten kriminologiassa, myös politiikassa ihmisen syyllistäminen eli pitäminen vastuullisena siitä, mitä hän on ja tekee, olisi väärä ja kohtuuton periaate. Sen sijaan on osattava tarkastella asioita tieteellisesti eli kausaalisesti ja hyväksyä kaikki vajavuudet tasa-arvoisina ominaisuuksina.

Siis: ei Merkel sille mitään voi, että hän on pelkuri, pitkävihainen ja pikkusieluinen loukkaantuja, joka ei pysty kylmän loogiseen ja objektiiviseen ajatteluun ja toimintaan. Minkäs teet, sellaiseksi luoja loi.

Mutta toki myös postmoderni ajattelu kykenee löytämään syyllisen tähän asiaintilaan, jonka täytyy meitä eurooppalaisia kauhistuttaa. Se on tietenkin Putin. On jo aika syöstä hänet vallasta, jotta Eurooppa ja maailma voisivat kukoistaa.