lauantai 10. tammikuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä, mitä tekevät



Persialaisia kirjeitä

Jussi Valtonen on kirjoittanut hyvän kirjan. Näinhän kaikki muutkin sanovat ja siihen on pätevät syyt.
Kysymys on siitä, että kerrankin meillä kirjoitetaan kansainvälisen tason romaani kansainvälisellä tavalla. Se kertoo Suomesta tai myös Suomesta, mutta ei jämähdä nurkkakuntaiseksi jaaritukseksi, jonka koodisto ei avaudu kenellekään. Siis kenellekään ulkomaalaiselle.
Tilanne suomalaisessa kirjallisuudessa on näihin asti ollut hyvin samanlainen kuin euroviisuissa. Kappaleet, jotka meistä olivat sykähdyttäviä, olivat suuressa maailmassa tylsiä ja käsittämättömiä. Kaiken huipuksi monet vielä yrittivät laulaa suomeksi. Parodia oli käynyt mahdottomaksi.
Mutta sitten kaikki muuttui. Meikäläiset alkoivat oleilla jenkeissä ja sukelsivat amerikkalaiseen kulttuuriin kokonaan, jättäen suomalaisuutensa rannalle ja hyvää alkoi tulla. Euroviisuissa ei erityisemmin vieläkään menestytty, mutta nyt alettiin jo tehdä käsitettävää musiikkia eikä mitään kansallista ulinaa. Jopa rupesi vienti vetämään. Itse asiassa musiikkiviennin määrä alkaa jo olla rahallisestikin kunnioitettavaa tasoa, kun taas kirjallisuuden vienti on vieläkin ollut yhtä tyhjän kanssa. Olisi aivan sama, vaikka sitä ei olisi lainkaan, pari miljoonaa on liike-elämässä naurettava summa jo keskikokoisen firman johtajan vuosipalkkana. Ja se on koko Suomen kirjallisuusviennin arvo…
On siis toimittava sutena susien joukossa, kuten Ulvaeus et co. Ruotsissa jo ammoin ymmärsivät. Se musiikki, joka myy, saattaa ehkä kuulostaa nimenomaan ulvonnalta, mutta kaikesta voi opetella pitämään ja sitä paitsi vain se myy. Ja se myy siksi, että se on luonteeltaan amerikkalaista. Siis yleisinhimillistä noin nykyaikana.
Kirjallisuutemme ongelma on ollut, että se on suomalaista eikä suomalaisuus ole hienoa. Pahempaa on, ettei se ole edes käsitettävää ja naurettavaa on, että sitä meillä pidetään ikään kuin kaiken mittana tai ainakin hyvänä kirjallisuutena, koska se puhuttelee meitä. Meikäläiset juntit ovat usein aivan tavattoman naurettavia ulkomaalaisten, nimenomaan amerikkalaisten silmissä kykenemättä sitä itse millään tavalla tajuamaan. Siitä meillä jopa ylpeillään.
Valtonen on ymmärtänyt tämän ja tekee siitä huikeaa pilaa romaanissaan. Amerikkalainen päähenkilö pitää omalla tavallaan Suomesta ja jopa arvostaa sitä. Mutta Suomessa on aivan mahdotonta ymmärtää, mitä Suomi ja sen yliopistot merkitsevät amerikkalaisen huippuyliopiston kasvatille. Se on ympäristö, jossa kirjaimellisesti ei ole mitään.
Päähenkilön onnettomuutena on myös saada suomalainen vaimo, joka on aivan mahdoton ja jota edes kiltti amerikkalainen ei voi kestää eikä voisi kukaan muukaan siinä hänen kehitysvaiheessaan, jota kirjassa kuvataan.
Joka tapauksessa parille syntyy myös poika, joka jää ilman isää, josta tulee eläinaktivisti ja jota luullaan terroristiksi. Asetelma on valmis ja muistuttaa Oidipuksen tai Hamletin tarinaa, mutta on kerrottu nykyaikaisemmin ja kiinnostavammin.
Suomessa päähenkilö introdusoidaan maan omituisuuksiin ja ne avautuvat hänelle kuten Ranskan omituisuuden avautuivat sille persialaiselle prinssille, joka on Montesquieun Persialaisten kirjeiden fiktiivinen kirjoittaja.
Päähenkilön nykypersialainen eli amerikkalainen tai amerikanjuutalainen näkökulma on löydetty vakuuttavan tuntuisesti ja näköjään peräti tiimin avustuksella, mikä on kaunokirjallisessa teoksessa harvinaista.
Tulos on joka tapauksessa imponoiva ja aitouden tuntua vahvistavat lukuisat englanninkieliset trendikkään sanonnat, jotka varmuuden vuoksi toistetaan alkuperäiseksi persiaksi, siis englanniksi.
Tekijä on porautunut hyvin perusteellisesti ja syvälle persiaansa ja tämä todennäköisesti avaa kirjalle myös mahdollisuuden tulla menestysteokseksi suuressa maailmassa. Itse asiassa en epäröisi asettaa kirjaa suuresti arvostamieni Tom Wolfen teosten rinnalle. Siinä on kaikkea. Yhteiskuntakritiikkiä, eksotiikkaa, seksiä, sci-fi:tä, nerokkaita ja herkullisia juonen käänteitä ja klassisen aristotelinen loppu.
 Se on tosin pitkä, mutta ei erityisen pitkästyttävä: huvittava, järkyttävä ja vangitseva. Se maalaa uskottavasti kauhukuvia siitä, mitä meille voidaan tehdä tietokoneiden ja median avulla ja miten avuton ihminen on informaation virrassa, jos hänelle yritetään määrätietoisesti syöttää jotakin.
Kirja on siis hyvä kansainvälisen tason luomus ja uskon, että se menestyy myös ulkomailla, jos se asianmukaisesti markkinoidaan, mutta sehän on aina välttämätön edellytys ja vaatii miljoonia dollareita. Siitä huolimatta tämä ei ole mikään suomalaisen kirjallisuuden mestariteos kuten Nightwishin ja mitä niitä onkaan teokset eivät ole suurta suomalaista musiikkia.
Tällä kirjalla ei tietenkään ole mitään asiaa nousta kansallisessa vertailussa Väinö Linnan ja tuskin edes näkökulmaltaan kansainvälisen Matti Pulkkisen tasolle. Mutta se on merkkipaalu yhtä kaikki. Se saattaa olla päänavaus uudenlaiselle suomalaiselle kirjallisuudelle, joka ei ole kansallista. Millä nimellä sitä tulisi kutsua, on ainakin omassa kooredinaatistossani vielä hieman hakusessa. Ehkäpä se on kansainvälistä. Ehkä on ajateltu, että se olisi globaalia kirjallisuutta, mutta sellaista ei ole. Ehkäpä se edustaa aivan uutta genreä? Sanokaamme sitä vaikka amerikkalais-persialaiseksi.
Joka tapauksessa, tervetuloa, uusi kirjallisuus, nyt sitten tähänkin maahan ja tervemenoa suureen maailmaan. Hals- und Beinbruch! sanottiin joskus.

23 kommenttia:

  1. Kansallisen kultuurin kadottamisesta perheessämme on noloksii tulkittava tapaus ,tyttäremme oli mukana kiinassa lukiolaisten vaihdossa. Eräänä päivänää siellä oli järjestetty kansallisiin perinteisiin nojautuva juhla, sikäläiset olivat panneet parastaan muinaisen menneisyyyden väläyttämiseksi vieraille, kun oli suomalaisten vuoro he pystyivät esitämään vain ylikansallisten populaarikoneiston tuotantoa. Tämä on mielestäni esimerkki kansamme katoamisesta markkinoiden mereen.

    VastaaPoista
  2. Enpä ihmettele. Luulen, että erityisesti naisilla on taipumusta antautua kritiikittömästi vieraalle kulttuurille. Ehkäpä heillä ei ole biologista taipumusta reviirin vartiointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä äidillä onkin kaikkein arvokkain reviiri vartioitavana, oman lapsen tulevaisuus, siksi nainen liittoutuu sellaisen voiman kanssa jonka toivoo auttavan lastaan ja samalla itseään. Usein se on Jumala vaikka sitä ei ääneen sanota. Esim. Tarja Halonen liittyi kirkkoon virasta päästyään koska "jokin suurempi on uraani suunnitellut"

      Poista
    2. Tiede kehittyneisyydesään on nyt paljastamassa korkeimman olemusta se ilmeisesti on suuri olematon, pimeäksi kutsuttua energiaa on valtaosa maailmankaikkeudesta ja materiaa vain hippunen. Sama olevaisen ja eiolevaisen vuorovaikutus on myös digitalisaation pohjana.

      Poista
  3. Parikymmentä vuotta sitten kun oli menossa euroopaanmeno kampanja suomalaista kultuuria haukutiin tuohivirsukultuuriksi , meistä halutiin tehdä eurooppalaisia,mutta mitä annettavaa meillä silloin laajemmin katsoen maailmalle on jos joudumme ainoastaan matkimaan parempiamme. Maamme henkinen halvaus,jonka keskellä elämme onkin näin ollen krapulatila aikasemmin tapahtuneen eurooppalaistamis höyräilyn jälkeen. Suomalaiisia ja Venäläisiä yhdistää maanis depresiivisen persoonallisuuden muuta maailmaa suurempi osuus väestöstä. Venäläiset ovat parhailaan yläkierteessä ja me depressionn tilassa.

    VastaaPoista
  4. "Kirjallisuutemme ongelma on ollut, että se on suomalaista eikä suomalaisuus ole hienoa."

    Mitä pirtua Vihavainen onkaan juonut viime aikoina ja kenen seurassa? Sakuskaa ei varmasti ollut suolakurkun vertaakaan.

    VastaaPoista
  5. Maailman kulttuurista monimuotoisuutta pitää nykyään lisätä siten, että jokaisesta maasta tehdään monikulttuurinen pikku Amerikka, jota yritetään pitää koossa poliittisella korrektiudella. Pienten kansakuntien oman kulttuurin säilyttäminen sen sijaan on naurettavaa impivaaralaisuutta, mikä näkyy siitä, ettei sitä ymmärretä esim. Hollywoodissa eikä siitä saa Oscareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oscareita"

      Onko tämä nyt sitten Oscareiden yleissuomalainen siunaustilaisuus ja samalla Jussien giljotiini?

      Poista
  6. Amerikkalaisen kulttuurin ylivaltaan Suomessa on varmaan monia syitä.

    Itse arvelisin, että syy on joko se, ettei täällä ole resursseja minkään kovin hämmästyttävän luomiseen, tai se, että jenkkikulttuuria on niin paljon ja helpommin saatavilla. Ehkä syy on jossain näiden välissä, mutta olen vähän taipuvainen uskomaan enemmän jälkimmäiseen.

    Jenkkikulttuurin mahtia lisää se, ettei se virtaa tänne vain jenkeistä. Eurooppakin on imenyt sen itseensä eikä kilpailukykyisiä haastajia juuri näy paitsi ehkä Japanissa.

    Mutta entäs nämä Oksasen menestyskirjat? Menestyivätkö ne maailmallisuutensa takia? Vai oliko Oksanen ulkomailla pelkkä tähdenlento?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oksanen on realisosialismin jälkihiiloksella lämmittelevä russofoobikko,tosin oiva markkinamimmi, Kuten Hlonen sanoi baltit kärsivät postsosialistisesta traumasta.

      Poista
  7. Monilta näyttää menevän Vihavaisen ironia kokonaan hatun yli ...

    VastaaPoista
  8. Suomen äidit huolehtivat että lapset eivät opi venäjää, heidän Jumalansa puhuu rahan kieltä ja hymyilee Victorian lempeillä kasvoilla.

    VastaaPoista
  9. Vihavainen lienee perehtynyt venäjällä vallitsevaan historian elävöittämis buumiin,osana kansakunnan identiteetin jäleenrakennusta. Samantapaista mekin tarvitsisimme vaikkapa vapaa-ajan puuhasteluksi. Menetimme oivan mahdollisuuden viimevuonna kostianvirran taistelun muistonvieton yhteydeessä se olisi pitänyt leikkiä uudeleen.

    VastaaPoista
  10. No siellä tosiaan soditaan joka vuosi monta sotaa uusiksi. Nytkin on ollut useita talvisota-tapahtumia, joissa univormut ja jopa tankit ovat olleet alkuperäisiä, sekä Pietarissa että Moskovassa. Suuria kansanjuhlia.
    Mutta olinpa minäkin keväällä Porrassalmella, ihan hyvä juttu ja tykistöäkin sopivasti. Mutta nyt kun on saatu tämä tykkisluuppi, voitaneen ruveta tositoimiin esim. pietarislaisten Shtandartin kanssa. Pitäisi kyllä rakentaa lisää laivastoa alivoimatilanteen takia. Af Chapmanin tykkijolla onkin eräällä kaiken kannatuksen ansaitsevalla puuharyhmällä tavoitteena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä mainiota kansaivälistä yhteistyötä ikävien asioiden ympärillä,kun viellä tutkijat pitävät kohteesta symosiumeja tapahtumien pääteeksi.

      Poista
    2. Se voisi toimia myös terapiana sotahulluille. Niitäkin pukkaa tähän maailmaan aina uudestaan.

      Poista
    3. katselin haapasalon viimeisintä tuotosta ja varsinkin kasakka osuus kaukasuksella pani mietteliääksi. Kasakkapäällikkö kertoi pääpiirteisään kasakkayhteisön sosiaalisen ja sotilaallisen toimintatavan.Uhrivalmius isänmaan puolesta tuntui oevan päälimmäisenä prinsiippinä.Itse olen tullut oman rakaan isänmaani ilmapiiristä aistineeksi,että nyt jos meitä vaara uhkaisi olisi aikaharvassa uhrimieli. Egoistiset liberaalisti hyveelliset suomalaiset ensin siirtäisivät liikenevän varallisuutensa turvaan veroparatiiseihin jonka jälkeen varsin pitkä mersu ja volvokaravaani lähestyisi Haaparantaa.

      Poista
    4. Meillä kasakkapäälliköiden rooli lepää äitien harteilla, ja voi sitä nenäliinojen määrää mikä juuri mennell viikolla tarvittiin kyyneleitä kuivaamaan omien poikien lähtiessä kasarmille valmiina isänmaan palvelukseen! Ja tuskin ehtivät poskipäät kuivua kun mentiin yhteiskuvaan 102-vuotiaan sotaveteraanin kanssa miehen mallia ottamaan.

      Poista
    5. en haluaisi olls ilkeä, mutta mediapelurit löytävät aina silloin kansakunnalla on vaikeuksia tilanteeseen sopivan idolin, pelkään vain tässä tapauksessa ihmisyyden ryöstöviljelyä,toisaalta onhan se Hannekselle hieno kokemus tähtihetkeä sai vain odotaa satavuotta..

      Poista
  11. Blogisti voisi ehkä itsekin avata, mikä kaikki oli ironiaa ja mikä ei, siis tällaiselle Tom Wolfea lukemattomalle. Minusta kirja oli hyvä, mutta siinä oli puutteensa, joista vähäisin oli se, että se oli kirjoitettu vähän kankeasti. Puutteet ovat ehkä vähän vastaavia kuin tämän blogistin arvostelun puutteet: en aina ihan ymmärtänyt, missä Valtonen kirjoittaa omia mielipiteitään ja on tosissaan, missä kuvaa maailmaa hahmojensa näkökulmasta; myös satiiri ja realismi menivät välillä sekaisin. Muutenhan kirja oli lukemisen arvoinen. Mutta ihan samaa minäkin mietin: ei tämä Linnalle tai Waltarille pärjää. Kyseessä on aikaan sidottu romaani, ja sellaisena ihan toista luokkaa kuin Oksasen teknisesti paremmin kyhätyt teokset. Valtosella on jotain oikeaa sanottavaa ja teksti tempaa mukaansa siinä missä Oksanenkin. Hyvän elokuvankin kirjasta saisi, jopa kirjaa paremmnan (kirja toistaa tiettyjä kliseitä ja on liian karikatyyrimäinen), mutta tämän suomalaiset onnistuvat varmasti ryssimään huomioiden meikäläisen elokuvan huippuosaamistaso. Suomi-kritiikki olisi voinut paljon ankarampaa, ainakin, mitä vaikkapa meikäläisen akateemisen maailman pohjattomaan keskinkertaisuuteen ja periferisyyteen tulee, ja tähän sietämättömään huippuosaamis-omakehun/p*njauhannan + kaikenmaailman hölmöläismäisen PISA-hehkutuksen ja toisaalta itseruoskinnan ja "niistä junteista erottautumisen" yhdistelmään, jotka ovat meillä kansallinen erityispiirre nr 1, paljon paremminkin kuin joku amerikkainho tai muukalaiskammo. Sanoisin, että juuri tietty itseruoskinta, mitä Valtonen harjoittaa, osoittaa, ettei hän ole saavuttanut riittävää etäisyyttä kotimaastaan, vaan valitettavasti toistaa eräitä sen älymystön ominaispiirteitä hämmentävällä tarkkuudella.

    -MT

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki hyviä pointteja ja tekstiä on niin paljon, että jokaiselle riittää omansa. Teematkin tulevat ja menevät ja se otsikon sanoma yhdistää vain löyhästi koko tämä maailmaa.
      Ja tuosta lopusta olen samaa mieltä. Eihän se mitään hengen jättiläisen tasoa osoita, mutta eiköhän kauppa näilläeväillä käy.

      Poista
  12. Waltari muuten on ainoa suomalainen oikeasti jollain tapaa maailmalla läpilyönyt kirjailija. Mutta Waltari on Suomessa paremminkin aliarvostettu älymystön piirissä. Waltarin rikos oli, että hän kirjoitti myös täyttä viihdettä ja suoranaista campiä.
    Mutta ihan sama mitä sanotaan, Waltarin Sinuhe, Mikael Karvajalka ja Ihmiskunnan viholliset ovat oikeasti "maailmankirjallisuutta" siinä missä Ibsen tai Strindberg. Valtonen taas on maailmankirjallisuutta niin kuin joku kirjailija, jota luetaan kovasti vuosikymmenen ajan, mutta unohdetaan sitten. Mutta ihan hyvä sekin.

    Väinö Linna taas olisi maailmankirjallisuutta, jos joku maailmalla vain Suomen historiasta olisi kiinnostunut. Suomalainen psyykekin avautuisi ulkomaanpellelle niinkuin venäläinen psyyke Tolstoita lukemalla.

    -MT

    VastaaPoista
  13. Näin se on Waltarin kanssa. Mutta Linnan kanssa taitaa olla samoin kuin Suomen historian. Toki meillä yhä enemmän tapaa tyyppejä, jotka ovat käyneet ulkomailla ja saaneet herätyksen: "Hei, eihän mitään Suomen historiaa ole olemassa! Samaa holokaustia, orjakauppaa ja kolonialismia se oikea historia on. Lähdetäänpä siitä!"

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.