Salaperäisiä uutisia

Salaperäisiä uutisia

Oma journalistiikan opiskeluni jäi joskus puoli vuosisataa sitten aika pinnalliseksi ja liittyi sosiologian opintoihin, jotka myös olivat vähäpätöiset. Sitä paitsi kaikki tuokin tieto lienee jo vanhentunutta.

Niinpä en pystykään sanomaan, millaisia tehtäviä laatulehden uutisilla nykyään on. Onko etusijalla informatiivisuus vai kiinnostavuus vai onko tärkeintä ehkä sittenkin jonkin agendan ajaminen? En myöskään tiedä, pitäisikö uutisen antaa lukijalle tietoa vai herättää heissä kysymyksiä, jotka jäävät askarruttamaan. Esimerkiksi vanhoille aivoille lienee terveellistä koko ajan askarrella jonkin todellisen tai keksityn ongelman parissa.

Yhtä kaikki, kyllä ainakin minä hätkähdin, kun luin tämän päivän hesarista, että merivoimilla oli viime vuonna 85 prosenttia enemmän tehtäviä kuin edellisenä vuonna. Sitten huomasin, että asia liittyy lähinnä venäläisten laivojen seuraamiseen, joiden liikenne on kasvanut viisitoista prosenttia. Kyseessä on siis melkeinpä satunnainen vaihtelu.

Nyt minua lukijana alkoi kiinnostaa, miksi merivoimat oli noinkin paljon lisännyt aktiivisuuttaan Suomenlahdella, kun itäinen naapuri ei sitä ollut lisännyt juuri lainkaan. Toimittaja ei ruvennut vastauksia utelemaan, vaan kirjoitteli ummet ja lammet AIS-järjestelmästä ja yhteentörmäyksistä.

Sotalaivojen ominaisuuksiin kuuluu mahdollisimman tarkka paikoitus, ympäristön havainnointi ja ketteryys. Onko joku joskus kuullut, että sellainen olisi törmännyt siviilialukseen? Onko tällaista vaaraa ollut? Näkyvätkö Suomen laivaston alukset aina AIS:issa ja jos niin miksi?

No, nämä ovat varmaankin asiattomia kysymyksiä, mutta lukijaa jää kummallisesti kaivelemaan se, ettei otsikon herättämälle kysymykselle etsitä mitään selitystä. Siis miksi suomalaiset laivat saivat niin paljon enemmän tehtäviä? Rajanloukkauksistahan ei ollut kysymys.

Luonnollinen vastaus olisi se, että päälliköt päättivät pitää paatit kerrankin liikkeessä. Nykyisen hysterian vallitessa ei kukaan kehtaisi kysyä, mitä ihmettä varten sitä löpöä poltellaan kuin maailmanlopun edellä, sillä päinvastoin pian voitaisiin kysyä, miksi te siellä rannassa istutte, kun Hornetitkin ovat koko ajan ilmassa? Ja onhan se koulutuksen kannalta parempi liikkua kuin olla laiturissa ja varmaan hauskempaakin. Sikäli asiat ovat ihan OK.

Yhden huomautuksen haluaisin kyllä tehdä. On voitu havaita, etteivät Suomen laivaston alukset aina vastaa pienveneiden tekemiin lipputervehdyksiin. Venäjän laivasto on kokemuksen mukaan ollut selvästi kohteliaampaa. Olisiko tässä skarppaamisen paikka, kouluttajat?

Toinen uutinen, joka suorastaan vei mielenrauhani, koskee vanhusten alkoholinkäyttöä. Vielä pari vuotta sitten riskirajani oli lehden mukaan 24 annosta viikossa tai 7 kerralla. Nyt se on romahtanut seitsemään viikossa tai kahteen kerralla. Samalla olen pudonnut naisten kanssa samaan luokkaan, hupsista vaan!

No huhhuh! Mennyt elämä vilistää silmien ohitse filminauhana. En tiennyt tuota ja tämän uutisen jälkeen tiedän vielä vähemmän.

Miten nuo luvut on saatu ja mitä ne tarkoittavat? Tutkijat eivät ehkä sitä itsekään tiedä, mutta toimittaja olisi voinut ainakin kysäistä.

Ymmärrän, että kaikki 15-65 –vuotiaat miehet on pantu samaan kategoriaan ja laskettu jollakin tavalla heidän keskimääräinen sietokykynsä, jonka ylittäminen on riski terveydelle. Luultavasti toki voisi joitakin eroja olla esimerkiksi 15-20-vuotiaiden ja, sanokaamme 50-55 vuotiaiden hyvin harjoitelleiden alan miesten sietokyvyssä.

Mutta millainen onkaan tämä kategoria ”yli 65-vuotiaat”? Siinähän on mainittu vain alaraja ja ylärajalla ovat ilmeisesti yli 100-vuotiaat, Hannes Hynönen ja muut tervaskannot. Onko yritetty jakaa vaikkapa desiileihin kohortteja 65 ikävuodesta 105 ikävuoteen ja arvioitu niiden mahdollisia keskinäisiä eroja? Vai onko lahjomaton tutkimus päätynyt siihen, ettei niitä ole tai että niitä ainakaan on turha tutkia, saati selittää, koska kohderyhmä ei kuitenkaan ymmärtäisi?

Kysymys on oikeasti sen verran tärkeä, että se jää lukijaa kiusaamaan ja hän haluaisi todella tietää asiasta jotakin tolkullista. Kuka sen hänelle kertoisi tai edes yrittäisi sitä kysyä?

Ja sitten oli suuri artikkeli siitä, miten pari känniääliötä oli pyrkinyt jonkin kirjan esittelytilaisuuteen ja joutunut tappeluun jonkin henkilön kanssa, joka oli mielestään toiminut eräänlaisena järjestysmiehen korvikkeena. Luvattomia aseita oli kannettu ja käytetty puolin ja toisin.

Uutisesta löytyi oleellista informaatiota, mutta häirikköjä kutsuttiin omituisella epiteetillä, ”patrioottimiehet”. Nyt meni mielenrauhasta loputkin. Olen itsekin hiljaa mielessäni pitänyt tuota itselleni sopivana nimityksenä. Eihän tässä enää tiedä miten olla, kuin eleä. Täytynee ainakin tarkistuttaa verenpainelääkitys, ettei jonakin aamuna kupsahda hengettömänä viileälle linoleumille.