Impivaara ja ekonomistit

Impivaara ja tieteellinen maailmankuva

Jeffrey Sachs on henkilö, johon todella sopii epiteetti huippuekonomisti. Sanahan on kärsinyt melkoisen inflaation, kun meilläkin on pilvin pimein kaikenlaisia ”huippuja”, joiden erikoislaadun huomaa lähinnä niiden tuhlaamien resurssien määrässä.

Joka tapauksessa Sachs on henkilö, jonka neuvot ovat kelvanneet myös huipulla, niin huipulla ettei ylemmäs pääse. Toinen asia on, miten niitä on noudatettu.

Kansantaloustiedehän muistuttaa kosmologiaa siinä, että sen suuret tuntijat usein joutuvat sanomaan, etteivät ymmärrä, mitä siinä tapahtuu, mutta ettei sitä kukaan muukaan ymmärrä.

Nescio, sed fieri

sentio et excrucior

Näinhän runoili jo aikoinaan Catullus, kun huomasi ettei ymmärrä sydämensä liikkeitä. Joka tapauksessa niin Sachs kuin Catullus ja me kaikki muut joudumme tässä matoisessa maailmassa elämään vähäpätöisen ajallisen taipaleemme ja sitten jättämään perinnöksi tuleville sen, mitä jäljelle jää käytön jälkeen. Vastuu painaa, eikä siitä selviä viittailemalla spekulatiivisiin teorioihin tai abstrakteihin periaatteisiin. Todellisuus on konkreettista, konstruoi sitä niin tai näin.

Viime aikoina meillä päin on näkynyt taipumusta sekoittaa toisiinsa talous ja politiikka. Sen sijaan, että määriteltäisiin ensin poliittisesti ratkaistavat haluttavat asiat ja niiden prioriteetit, on menty ilman muuta julistamaan, että meidän täytyy tehdä sitä tai tätä, koska talous näin vaatii. Niinpä meidän on otettava kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa, avattava rajat ja hyväksyttävä globaalisten voimien esteetön mellastus omien rajojemme sisällä, koska korkein viisaus vaatii näin.

Koska jokainen normaali ihminen tuntee tällaista ideaa ja sen nähtävissä olevia seurauksia kohtaan luontaista vastenmielisyyttä, seuraa siitä että tämän ajatuksen hyväksyminen on sekä intellektuaalinen että moraalinen urotyö, varmaankin sukua sille, mistä Nietzsche käytti nimitystä amor fati. Koko tämä evankeliumi tuntuu arkijärjellä ajatellen myös absurdilta, mutta niinhän oikeakin hyvä sanoma on raamatun mukaan hullutusta maailman viisaille. Credo quia absurdum!

Niinpä ne, jotka haluavat erottautua tämän maan impivaaralaisista junteista, voivat tuntea moraalisen urotyön tyydytystä saattaessaan itsensä uskomaan, että rajat on avattava kaikille; että globaalien markkinavoimien on tehtävä jumalallinen tehtävänsä suomalaisten surkeiden yrittäjien tappamiseksi jos niin vaaditaan ja että on hyväksyttävä niin suuret liikevoitot ja korvaukset johtajille ja osakkeenomistajille kuin ikinä kehdataan vastaanottaa. Lääke voi olla kitkerä, mutta sen nauttiminen tuottaa suloisen ja ylentyneen olon.

Ja nyt sitten on tullut joku Sachs, joka haluaa kiistää kaiken tämän. Helsingin Sanomien mukaan tolkuttomat palkkiot ovat sairas ilmiö, jonka juuret ovat Yhdysvaltain korruptoituneessa poliittisessa järjestelmässä. Niillä näet hoidetaan siellä vaalirahoitus eikä noilla taulukaupoilla, joita meillä on, kiitos valveutuneen mediamme, niin ankarasti arvosteltu. ”Ja sitä sitten kutsutaan demokratiaksi” Sachs arvostelee…USA:ta!

Mutta ei siinä kyllin. Sachsin mukaan meillä pohjoismaissa on maailman parhaiten toimiva yhteiskunta, jota ei pitäisi hävittää. Tuota, tuota. Niinhän monet tutkimuksetkin sanovat, mutta eikös se taloustiede vaadi juuri sen hävittämistä? Juntithan ne vaativat etujensa säilyttämistä ja veroja valtion maksettavaksi.

Mutta se kaikkein kauhein asia on vielä kertomatta. Hyvinvointivaltion säilyttäminen ei ole mahdollista, ellei siihen pääsyä rajoiteta. Ja tämän sanoo huippuekonomisti. Eikös sen pitänyt olla juuri päinvastoin? Eikö meillä todellakaan sitten tarvita niitä kahta miljoonaa maahanmuuttajaa, vai onko kysymys siitä, että holtittoman maahanmuuton oloissa saamme vääriä ihmisiä?

Oli miten oli, tämä on märkä rätti vasten niiden kasvoja, jotka uskovat spekulaatioon ilman evidenssiä ja toiveajatteluun vastoin kokemusta. Se on kauhea väite siksi, että se osuu suoraan vasten sitä moraalista ylemmyyttä ja sofistikoitunutta erottautumista, joka tämän yhteisen maailmamme rajattomuuden suvaitsemisessa on ollut niin palkitsevaa.

Olivatko juntit sittenkin oikeassa? Eivätkö he joka tapauksessa halua vääriä asioita? Kun Neuvostoliitto romahti, menetti koko läntinen älymystö tukijalkansa ja typerykset alkoivat vahingoniloisina riekkua ja rehvastella sillä, että olivatkin olleet oikeassa. Tilanne oli kiusallinen ja siihen oli pakko vastata klassisella repliikillä You were wrong to be right!

Tämä on paradoksi, josta ehkä voidaan löytää järjen hiven, mutta tässä ei ole paikka sen etsimiselle.