Suur-Venäjän puolue ja russofobia

Suur-Venäjä puolue ja russofobia

Joku dosentin titteliä käyttävä henkilö kirjoitti hiljattain nettiin olleensa Moskovassa perustamassa Suur-Venäjä puoluetta. Tämän puolueen nimi (Bolšaja Rossija, eikä siis Velikaja Rossija) viittaa ”Suur-Venäjään” samassa mielessä kuin aikoinaan puhuttiin Suur-Suomesta, Suur-Saksasta tai vaikkapa muinoin Suur-Kreikasta. Se siis tarkoittaa sitä maata, joka sijaitsee varsinaisen kansallisvaltion ulkopuolella. Puolue joka tapauksessa arvioi, että se populaatio, johon se vetoaa käsittää peräti 150 miljoonaa henkeä…  Mukana siis ovat entiset imperiumin maat ja/tai niiden kansalaiset.

Dosentti, joka on nimittänyt itseään Venäjän ”maanmieheksi” (sootetšesvennik) näköjään sillä perusteella, että on kotoisin entisestä suuriruhtinaskunnasta, on tunnettu myös siitä, että hän on erään venäläisen valtiollisen tutkimuslaitoksen Suomen osaston johtaja (ja nähtävästi myös ainut työntekijä) sekä Donetskin kansantasavallan virallinen edustaja ja kaiketi siis myös sen kansalainen.

Omassa puheessaan tuossa mainitussa tilaisuudessa dosentti valitteli sitä, ettei Suomessa vielä tunnusteta olevan venäläisiä, vain ”venäjänkielisiä”, eli tilanne on siis sama kuin Virossa. Mihin tämä tähtää, jää vain arvattavaksi. Aivokummituksena näyttää olevan, että maamme on vähintäänkin tietyiltä osin osa ”Suur-Venäjää”.

No, samalla logiikalla olemme myös osa Suur-Somaliaa ja monta muutakin valtakuntaa, ummaa ja kalifaattia, jotka erikoislaatuisten yksilöiden enemmän tai vähemmän hämärissä yliskamareissa ovat syntyneet. Ja eikös se Suur-Suomikin ole aivan yhtäläistä todellisuutta yhä vielä? Ja kuka voisikaan epäillä Suur-Turanian oikeutusta ja mahtia. Siihen kuuluu sikäläisten patrioottien mukaan kaksisataa miljoonaa henkeä, joten Suur-Venäjän kannattaa pohtia, mitä se heille merkitsee. Kuviteltuja yhteisöjäkö nämä siis ovat kaikki tyynni ja siis muiden kuvitelmien kanssa tasa-arvoisia vai kuinka?

Toinen kuningasajatus, josta em. dosentti oli mainitussa kokouksessa alustanut, oli että russofobia olisi julistettava rikolliseksi asenteeksi samoin kuin joissakin maissa antisemitismi. Tässäpä vekkuli tuuma, jota voisi luovasti kehitellä. Myös suomalaisvastaisuus ainakin Suomessa todella on lähtökohtaisesti rikollinen asenne, mikseipä siis myös ulkomailla? Sehän viittaa lain sanktioimiin maanpetokseen ja valtiopetokseen, joista on tapana antaa aika karut rangaistukset. Mutta meikäläiseen oikeustajuun ei taida sopia se, että ulkomaalaisten asenteista ulkomaihin, edes Suomeen nähden säädettäisiin lailla. Vai ollaanko tästä itse asiassa jo lipsumassa? Ehkä myös Venäjän ja Donetskin suomalaisvastaiset kansalaiset voidaan vaatia luovutettavaksi Suomeen ja saamaan tekosistaan asianmukaisen käsittelyn?

Dosentti viittasi tässä yhteydessä myös lapsikaappauksiin, joiden yhteydessä, kuten tiedämme, eräät meillä asuvat venäläiset ovatkin vedonneet naapurimaan viranomaisiin ja jopa poliittisiin tahoihin: presidenttiin. Tätä toimintaa hän näyttääkin olleen innokkaasti tukemassa.

Suur-Venäjä puolueeseen, samoin kuin vaikkapa Euraasian kansanrintamaan voidaan tietenkin suhtautua huumorilla, kuulostavathan niiden ideat niin fantastisilta ja typeriltä. Vakavampaa sen sijaan on, kun eräät Suomessa asuvat Suomen kansalaiset alkavat tukeutua johonkin toiseen maahan ja jopa sen poliittiseen johtoon. Heitä todellakaan ei ole paljon, mutta heitä on. On mahdollista, että nämä henkilöt ovat sillä henkisellä kehitysasteella, etteivät he ymmärrä, mitä asia merkitsee. Siinä tapauksessa on niiden maiden virallisten edustajien, joita asia koskee, kerrottava heille selväsanaisesti tosiasiat.

Paitsi, ettei Suomi itsenäisenä valtiona voi sallia sekaantumista asioihinsa, on tuollaisella toiminnalla laajempikin merkitys, joka ei enää ole huvittavaa eikä rajoitu siihen osallistuvien omaan aivotoimintaan. Kyse on nimittäin siitä, että se voi aiheuttaa vakavia ristiriitoja kansanryhmien välillä, sellaista russofobiaa, joka on aivan todellista ja myös perusteltua.

Erityisen valitettavaa on tietenkin se, että muutamat poikkeusyksilöt saattavat tahrata kokonaisen kansanryhmän maineen, mikä voi aiheuttaa korvaamattomia vahinkoja sille hyvälle naapuruudelle, joka Suomen ja Venäjän välille on rakennettu vuosikymmenten työllä. Sen tuhoaminen vastuuttomalla demagogialla ja puolihullulla politiikalla ei palvele kenenkään etua. Suomen ja Venäjän suhteita rasittavat nyt jo aivan kylliksi meistä riippumaton sanktiopolitiikka ja roskalehdistön tarkoitushakuinen alarmismi. Jos tähän keitokseen lisätään vielä sellaista mielipuolisuutta, jota ”suur-valtioiden” retoriikka edustaa, merkitsee se sitä, että ollaan henkisesti taantumassa samanlaiseen tilaan, joka vallitsi ennen maailmansotien syttymistä.

Kaikkien maiden vastuunalaisten tahojen on nyt syytä kantaa kortensa kekoon ja tuomita selväsanaisesti sellainen toiminta, joka tahallisesti tai tuottamuksellisesti lisää kansainvälistä jännitystä, epäluuloja ja vihaa.

Suomen ulkoministeri on lehdistömme ala-arvoisesta toiminnasta jo sanansa sanonut. Pallo on nyt venäläisillä. Siis: miten Venäjän viralliset edustajat suhtautuvat Suur-Venäjä puolueeseen ja sen tavoitteisiin yleensä ja dosentti Bäckmaniin ja hänen toimintaansa erityisesti?