Kenraalit kirjoittavat
P.N. Wrangel, Kenraali Wrangelin muistelmat. Karisto
1989 (1. painos 1930), 344 s. P.N. Krasnov, Kaksoiskotkasta
punalippuun I, Otava 1924, 379 s.
Yleensä kenraalit
eivät sodissa kaadu, vaan vetäytyvät niiden jälkeen eläkkeelle ja alkavat kirjoittaa.
Usein nuo kirjat ovat jäsentenvälisiä selvityksiä, joissa menetetyt voitot ja
tohelointien syypäät kerrataan ja unohdetut saavutukset nostetaan niille
kuuluvaan arvoon.
Jokainen kenraali
sentään kantaa mielessään vastuuta tuhansien miesten kuolemasta ja
rampautumisesta, joten onhan asiat syytä perustella niin itselle kuin muille.
Pjotr
Nikolajevitš
Wrangel oli ansioituneen monitoimimiehen ja muistelijan Nikolai Jegorovitšin
poika ja siis hänkin kenraali Hannibalista juontuvaa murjaanisukuakin,
osittain.
Wrangelin komea
kuva tšerkessiläistakissa
ja papaha päässään on kaikille Venäjän
kansalaissotaa edes jotenkin tuntevalle tuttu. Vaikka ei kasakoihin
kuulunutkaan, komensi Pjotr usein kasakkajoukkoja, muun muassa siperialaista
Nertšinskin
rykmenttiä.
Siellä hän
tutustui myös sellaisiin sangen kiinnostaviin hahmoihin kuin ”hullu paroni”
Ungern-Sternberg ja atamaani Semjonov, jotka myöhemmin johtivat paikallista
kapinaliikettä bolševikkeja vastaan. Valitettavasti näitä kuvataan vain
pikaisesti.
Maailmansota,
jossa Venäjän armeija käyttäytyi urhoollisesti, vallankumous, jossa tolkuttomuus
sai vallan ja joka ennen pitkää johti koko maan tuhoavaan oklokratiaan,
kuvataan kovan ja määrätietoisen, mutta oikeudenmukaisen ja karismaattisen
johtajan näkökulmasta.
Tämä ainakin on lukijalle välittyvä vaikutelma
ja asianmukaisesti muistelija jatkaa jäsentenvälisiä selvittelyjä ja kertoo,
kenen olivat ne ratkaisevat virheet, joiden takia sota hävittiin.
Sivumennen
sanoen, se oli hirmuista sotaa, jossa oman maan alueet ja kansalaiset joutuivat
vuorotellen paikalle vyöryvien armeijoiden jyräämäksi.
Kymmenien
tuhansien miesten ja hevosten ylläpito riitti jo sinänsä raunioittamaan maan,
mutta lisäksi tuli vielä pidättelemätön ryöstö ja terrori, joihin jotkut
komentajat suhtautuivat kuin välttämättömään pahaan: näin tekevät bolševikitkin
ja hehän ovat nyt voittamassa, vai mitä?
Sitä paitsi
armeija sai aina tuhansia vankeja. Mitähän niille oikein mahdettiin tehdä?
Vangittuna pitäminen ainakin oli ylivoimainen tehtävä.
Kun vapaaehtoisarmeija vetääntyi Krimille,
oli se tuskin enää edes armeija. Pikemmin se oli ryysyläisjoukko vailla
huoltoa, toivoa ja taistelutahtoa.
Wrangel otti
vastaan tämän joukon johdon elättelemättä turhia kuvitelmia voitosta. Sen
sijaan oli kyettävä tuhoutumaan kunnialla.
Ihme kuitenkin
tapahtui. Wrangel sai järkevillä uudistuksillaan paikallisen väestön puolelleen
ja valoi intoa armeijaansa, joka pystyikin huomattaviin suorituksiin. Bolševikit
joutuivat ahtaalle ja heidän tunnuksikseen tuli ”Kaikki Wrangelia vastaan!” ja ”Wrangel
on yhä elossa, lopettakaa hänet armotta!” Plakaatit laati alan klassikko Dmitri
Moor.
Epäilemättä
Wrangelin armeija säilytti kunniansa ja puolentoistasataa tuhatta henkeä
perääntyi sitten Krimiltä Konstantinopoliin ja sieltä edelleen eri maihin.
Wrangelin
laivaston aluksia joutui muun muassa Tunisian Bizertaan, josta Suomen armeija
osti muutaman sille kuuluneen järeän tykin, jotka lienevät yhä jossakin
rannikollamme, en nyt muista missä.
Wrangel on
kirjoittavaksi kenraaliksi melko tavanomainen ja harrastaa muun muassa aika
lailla lähteiden selostamista, mikä on toki myönteistä tämän genren kohdalla.
Wrangelin maine lienee
ainakin nyt kaikkialla voittopuolisesti myönteinen. Samaa ei voi sanoa hänen
kaimastaan, Donin kasakka Pjotr Nikolajevitš Krasnovista.
Krasnov
kasakkajoukkoineen oli ensimmäisiä niistä, jotka yrittivät panna kampoihin
sille bolševikkiklikille,
joka oli kaapannut vallan Pietarissa. Hänen pieni osastonsa onnistuttiin
kuitenkin likvidoimaan ja hän jäi itse vangiksi, mutta vapautettiin kunniasanaa
vastaan.
Bolševikeille
annettua kunniasanaa ei kai kuitenkaan pidetty kunniassa ja kenraali matkusti
kotitanhuvilleen Donille ja aloitti siellä bolševisminvastaisen taistelun,
joka tuli kuuluisaksi säälimättömyydestään. Krasnov tukeutui sittemmin
saksalaisiin ja siirtyi myöhemmin itsekin Saksaan riitaannuttuaan vapaaehtoisarmeijan
komentajan Denikinin kanssa.
Saksassa Krasnov
siirtyi kannattamaan Hitleriä ja jopa tämän hyökkäystä Neuvostoliittoon.
Kenraali uskoi, että Hitler voisi nyt vastavuoroisesti toimia Venäjän
pelastajan roolissa, kuten Aleksanteri I oli aikoinaan pelastanut Preussin.
Liittoutuneiden
voitettua luovuttivat valapattoiset englantilaiset Krasnovin ja muut kasakat Neuvostoliitolle
(operaatio Keelhaul). Krasnov
hirtettiin maanpetturina.
Tämä tarina
lienee yleisestikin tunnettu. Ainakin minulle sen sijaan oli yllätys, että kenraali
kunnostautui myös kaunokirjailijana, joka kirjoitti peräti 41 teosta.
Kolmiosainen Kaksoiskotkasta punalippuun kuvaa nuoren
sotilaan kehitystä ihanteellisesta ja naiivista kornetista kenraaliksi, joka
lopulta tapetaan tšekan kellareissa.
Olen ehtinyt
lukea kirjan ensimmäistä osaa vasta puoleen väliin, mutta olen täysin
hämmästynyt. Enpä odottanut, että kovassa maineessa oleva kasakkakenraali
kirjoittaa niin herkän eläytyvästi ja älykkäästi venäläisen yhteiskunnan eri
piireihin kuuluvista ihmisistä ja heidän sielunelämästään.
Mutta
Krasnoville ehdotettiinkin aikoinaan jopa Nobelin palkintoa. Olisikohan
sellainen mahtanut pelastaa hänet teloitukselta? Ehkä tämä kunnianosoitus
ainakin auttoi Knut Hamsunia?
Pavlov (se koiraheppu) ilmeisesti hyötyi kovasti Nobelin palkinnosta eikä joutunut likvidoiduksi, huolimatta voimakkaasta bolsevisminvastaisuudestaan. Pavlov mm. vietti lukuisia aikoja Karjalan kannaksella - Suomen puolella ja sai liikkua aivan vapaasti.
VastaaPoista"lisäksi tuli vielä pidättelemätön ryöstö ja terrori, joihin jotkut komentajat suhtautuivat kuin välttämättömään pahaan"
VastaaPoistaTaisi se - ikävä kyllä - olla välttämätöntä maassa, jonka järjestäytynyt yhteiskunta ja sitä myötä armeijan huoltokoneisto on romahtanut, nälkäinen asejoukko ei ole milloinkaan historiassa kuollut itse nälkään. Ja millä muulla kuin terrorismia saat näköisen talonpojan antamaan viimeisen Leipäpalan kuin terrorismia. Ja mihin vankilaan tms panet poliittiset vastustajat.
Kyllä W paheksui.
VastaaPoistaOlihan se muuten meilläkin kirjaileva kenraali, Wallenius.
VastaaPoistaHra Vihavainen, vilkaiskaapa Sotilasaikauslehden numeron 9/2018 sivua 43. Siellä muuan lukija esittää aika erikoisia näkemyksiä elämäkerran tehtävistä. Ei kuulemma saisi kertoa kohdehenkilön mahdollisista rikoksista...
VastaaPoistaKirjastossa vilkaisin eilen uusinta Kanava-lehteä. Pisti silmään jonkun Jaakko Anhavan vuodatus, miten kauheita lausuntoja Jussi Halla-aho on antanut. Eikö Kanavan pitänyt olla suomalaisen Suomen eduslehti? Jo numeron pääkirjoitus oli hurskastelevaa kaksinaismoralismia.
VastaaPoistaJa entäpä se kahden kirjoittavan vihakirjoitus Trumpia ja hänen kannattajiaan vastaan? Kirjoitus oli laadittu näennäisesti tieteen varjolla, mutta kirjoittajien tarkoitusperistä herää kysymys, kun eivät esimerkiksi huomioineet sitä, että todennäköisesti sekä Ronald Reaganin että Bush nuoremman äänestäjäkunta oli keskimäärin fundamentalistiuskovaisempaa kuin Trumpin.
Mitäpä sanoo Kanavan vakiokirjoittajaproffa?
Tällaiseksihan tämä on mennyt. Ikävä juttu, että se tölväys Halla-ahoa vastaan oli aivan härskisti valheellinen. Odotan, että siihen tulee vastine.
VastaaPoista