Lukijaa palkitaan

Lehdet valvovat

Hataran muistini mukaan se oli Pontus Artti, Suomen lähettiläs Moskovassa 1920-luvulla, joka jättäessään asemapaikkansa pohdiskeli yleisen ilmapiirin merkitystä maiden välisille suhteille ja tässä tapauksessa nimenomaan Suomen ja Neuvostoliiton välisille.

Muistiossa joka tapauksessa korostettiin, että nykyaikainen sota ei ala tuosta vaan, yhdellä käskyllä kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan sitä täytyy ensin valmistella, jopa vuosia. Valmius sotaan on hankittava muokkaamalla yleistä mielipidettä ja rakentamalla infrastruktuuria, aina strategisista teistä ja rautateistä lähtien.

Muistion kirjoittaja joka tapauksessa suositteli, ettei pitäisi edesauttaa tällaisen prosessin kehittymistä. Sodanvaaran vatkaaminen julkisuudessa saattaa tosiaan edesauttaa sellaisen syntymistä.

Sitten kun päästiin puhumaan jälkiviisaudella, saattoivat jotkut sanoa, että näinhän siinä sitten kävi, kun sitä asiaa jatkuvasti hoettiin ja toiset taas, että enkömä sitä sanonu. Minä sitä viisas olin ja muut tyhmiä, totesivat molemmat.

Munan ja kanan ongelma on ikituore eikä sitä liene syytä tässäkään yrittää ratkaista. Olennaista kai on, että mielialojen suotuisa tai epäsuotuisa kehittyminen on prosessi, jossa osapuolet voivat ruokkia toisiaan. Fiksumpi lienee se, joka koettaa epätervettä menoa hillitä.

1920-luvulla harjoitettiin Suomessa laajaa sotilasvakoilua ja maanalaista toimintaa, jonka tarkoituksena oli aseellinen toiminta maahan hyökkäävän vihollisen saapuessa. Tästä olisi halukkaille paljon uutta materiaalia tarjolla siinä aineistossa, jota Venäjältä on hiljattain saatu Kansallisarkistoon. Lehdetkin tiesivät asioista aikoinaan hiukkasen.

1930-luvulla taas riitti lehdissä juttua kummituslennoista ja punalaivaston harjoituksista. Vuonna 1938 iski jo Helsinkiin suoranainen paniikki, kun kaikki saivat päähänsä, että nyt ne sitten tulevat.

Tulivathan ne sitten, myöhemmin, tai oikeastaan vain yrittivät tulla. Jälkeenpäin tietenkin on aina löytynyt joku, joka väittää, ettei sellaista edes yritetty ja muuan pelle jopa väittää, että valtava lentoarmada saapui keväällä 1944 Helsinkiin varta vasten pudottaakseen pomminsa mereen…

Mutta tämä vie jo sivupoluille. Joka tapauksessa sota sitten syttyikin, eikä suomalaisille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin taistella tai antautua. Jälkimmäistä ei tapahtunut ja on toki mahdollista, että asiassa oli osansa juuri sillä moraalisella varustautumisella, jota meillä harjoitettiin. Ehkäpä siis annetaan sille plusmerkki, eikä valiteta?

Historiassa syiden ja seurausten löytäminen on useinkin jopa mahdotonta. Erityisesti asia koskee tapauksia, joissa yhden riittävän syyn toteaminen ei ole mahdollista. Varautuminen sotiin erilaisissa tapauksissa on jokaisen yleisesikunnan arkipäivää ja tuskin erityisesti Suomen suunnalla selitettävissä minkään lehtikirjoittelun avulla.

Mutta kyllähän sitä kirjoiteltiinkin, puolin ja toisin.

On kuitenkin otettava huomioon, että meillä tuolloin suuret ja vakavasti otettavat lehdet käyttivät varsin säädyllistä puheenpartta. Varsinainen haukkuminen, johon sivumennen sanoen naapuri antoi yllin kyllin aihetta, tapahtui pienten poliittisten ryhmäkuntien pienten aviisien toimesta.

Naapurissa Suomi-kuvaa taas kehiteltiin tavalla, josta antavat riittävän käsityksen jo ne pilakuvat, joita silloin tällöin julkaistiin, ihan hauska kirjan aihe, muuten.

Mutta kaikki tämä kuuluu aikakauteen, joka itse asiassa oli yhden pitkän eurooppalaisen sisällissodan kahden kauden välinen tauko. Neuvostoliitto oli avoimesti terrorivaltio ja samanlaiseksi kehittyi myös Saksa. Ei niiltä kannattanut odottaa mitään säädyllisyyttä ja jo pelkästään tämä tosiseikka antoi oman sävynsä aikakaudelle ja sen odotuksille.

Odotukset täyttyivät runsain mitoin ja se sota, jonka oletettiin tulevan, oli ihan yhtä paha kuin oli pelättykin. Asiaa ei suinkaan parantanut se, että siihen oli niin hyvin valmistauduttu. Jotkut tosin muistavat aina valittaa, että olisi pitänyt sijoittaa asian valmisteluun paljon enemmän, mutta olihan sille rahalle muutakin käyttöä.

Nykyisiä lehtiä lukiessa tulee aina silloin tällöin mieleen, että kovasti näyttävät monet uskovan sotien merkitykseen myös nykymaailman ongelmien ratkaisijana. Rahaakin tarvittaisiin jo nyt, ja paljon.

Toki Venäjä on ollut asiassa edelläkävijä ja joistakin ehkä näyttää, että se on saanut sen vaarallisen käsityksen, että väkivalta kannattaa.

Itse rohkenen asiaa epäillä. Venäjä on niin perusteellisesti ryypännyt fataalinsa, kuten Paasikivi sanoisi, että se tuskin pystyy korvaamaan itselleen aiheuttamaansa vahinkoa koskaan eli siis yhden sukupolven mittaan.

Sen sijaan, että Euraasian unioni olisi EU:n kaltainen tai mieluummin jonkin verran parempi ja jäsenilleen turvallinen yhteisö, jolla on tässä maailmassa myös taloudellista ja sivistyksellistä merkitystä, on Venäjän naapureina vain joukko kyräileviä ja epäluuloisia naapureita, jotka kynsin hampain varjelevat itsenäisyyttään.

Russofobinen hysteria, josta mielestäni voi puhua, on tietenkin ensi sijassa Venäjän johdon omasta typeryydestä aiheutunut tila. Vanhaan venäläiseen tapaan siinä on haluttu saada tulosta aikaan komentamalla ja lyömällä ja päästy juuri vastakkaiseen tulokseen.

Muistakaamme nyt vaikkapa Venäjä-suuntauksen mennyttä suurta kannatusta sen naapurimaissa, Ukraina ja Georgia räikeimpinä esimerkkeinä.

Mutta olipa syy kenen tahansa, ikävää ja vaarallista jännityksen kiristämisen prosessia ei pidä ruokkia. Meidän nykyinen lehdistömme on nostanut valtavan haloon siitä, että venäläiset ostajat ovat hankkineet nimiinsä tontteja Turun saaristosta. Niiden kautta kulkee peräti 7.9 prosenttia maamme ulkomaankaupasta…

Mieleen tulee, että luojan kiitos, noita tontteja ei ole valtateiden varsilla. Voin vain kuvitella, miten vaikkapa nelostie voitaisiin katkaista piikkimatoilla, joita pikkuhiljaa kasattaisiin johonkin venäläisten hallitsemaan latoon.

Mutta en viitsi maalata enempää uhkakuvia, muut ovat sitä tehneet jo aivan riittävästi.

Kun tämän asian vatkaaminen muutama vuosi sitten alkoi, suosittelin, että poliisi menee ja tekee kotietsinnän. Mikäli miinoja, raketteja ja tykistöä löytyy, on se takavarikoitava ja julistettava valtiolle menetetyksi. Sitä paitsi lienee hyvin helppoa tarvittaessa tuhota nämä kohteet tulella ja mie… anteeksi puskutraktoreilla, mikäli kansallinen turvallisuus niin vaatii.

Nyt kuuluu löydetyn kolme esinettä, joita epäillään keräilyaseiksi.

Mainitsemalla tämän en toki halua vähätellä koko asian potentiaalista vaarallisuutta koko kansalliselle olemassaolollemme ja tulevien sukupolvienkin turvallisuudelle.

Se nyt kuitenkin tekisi mieleni sanoa, että valtavan metelin nostaminen asiasta toki palvelee roskalehdistöä, joka on aina rahastanut sensaatiolle.

Se, että nuo synnyttävät vuoret saavat aikaan vain naurettavan hiiren, on taas tällaisissa yhteyksissä se tavallinen tarina, joka ei edes naurata ketään. Onhan itse ihanan karmaiseva sensaation nautinto juuri se asia, jota lukijat lehdistä haluavat.

Ja ketäpä lehdistö palvelisi, ellei lukijoitaan?

Siinäpä kysymys. Ei se nyt havaintojeni mukaan ainakaan normaalia, rauhallista kehitystä palvele.