lauantai 1. syyskuuta 2018

Oppia ikä kaikki



Noakin arki ja valitut juhlallisuudet

Yuval Noah Harari. 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar 2018, 368 s.
Kirjoittaja on homoseksuelli juutalainen, joka on tullut kuuluisaksi kirjoillaan Sapiens ja Homo deus.
Legitiimi kysymys on, miksi tässä nostan hänestä esille nuo kaksi asiaa, mutta yksinkertainen ja riittävä vastaus on, että nuo lähtökohtansa hän tuo itse esille varsin voimallisesti.
Sitä paitsi ainakin se, että hän on juutalainen ja asuu Israelissa, jossa vallitsevalla uskonnolla on hyvin voimakas rooli, selittää paljon siitä, mitä hän kirjoittaa. Uskontoa vastaan kapinoiminen näyttää olevan hänelle hyvin tärkeää.
Suuriruhtinas Aleksandr Mihailovitš, jonka muistelmat käännettiin 1930-luvulla tuoreeltaan suomeksikin, kirjoitti, että amerikkalaisilla on huvittava taipumus ottaa esille joitakin yksittäisiä ajatuksia Euroopan monisatavuotisesta aatehistoriasta ja tarjoilla niitä sitten maanmiehilleen suurina sensaatioina.
Harari on tässä suhteessa hyvin amerikkalainen kirjoittaja eikä hänen poseerauksensa kaikkien asioiden oppimestarina ole vailla koomisia piirteitä. Mutta lukija näkee jo otsikosta, mitä hänelle luvataan ja arvattavasti nuo tarjotut latteudet avaavat monelle aivan huikeita näkymiä ja yllättävät tuoreudellaankin.
Usein Hararin esittämät näkökulmat ovat myös kiinnostavia, vaikka samaan aikaan kiistanalaisia. Onko tosiaan niin, että ne, jotka omistavat datan, omistavat tulevaisuuden? Onko mahdollista, että ihmiskunta pian jakaantuu entistä paljon rajummin niihin, joilla on resurssit ja niihin, jotka itse asiassa ovat tarpeettomia? Mitäs niillä tehdään?
Voivatko ihminen, tietokone ja biotekniikka yhdessä luoda suorastaan uusia lajeja? Voiko jokin osa ihmiskuntaa saavuttaa kuolemattomuuden? Minkä kustannuksella näin tapahtuu? Miten vanhat totuudet voivat toimia uusissa oloissa?
No, emmehän me tiedä.
Keskimäärin kirjoittaja joka tapauksessa työskentelee normaalin arkijärjen avulla ja selittää lukijalle kärsivällisesti, miksi vaikkapa usko ilmoitettuun uskontoon ei toimi, tai ainakin usein toimii huonosti ja miksi kukaan ihminen ei ole maailman napa.
Pitkäpiimäinen todistelu siitä, miten vähän ihmisiä kuolee terrori-iskuissa taitaa perustua vain siihen, ettei kirjoittaja ymmärrä, mitä ne ihmisille merkitsevät. Kyseessä ei ole vain pelko siitä, että sellainen osuisi omalle kohdalle.
Puhuessaan sekularismista kirjoittaja ylittää parodian rajat. Sekulaarit ihmiset määritellään rationaalisiksi, suvaitsevaisiksi ja joka suhteessa kelpo kansalaisiksi vastakohtina uskonnollisille hämärämiehille. Tosin Stalinin sekulaarisuus aiheuttaa hieman ongelmia, mutta selvitetään kertomalla, että hän oli oman uskontonsa profeetta…
Myönnän mielelläni sekulaarisuudelle kaiken arvon, mutta ei toki ihan mikä tahansa, joka on sekulaaria, ansaitse arvostusta eikä ainakaan tuon ominaisuutensa johdosta.
Totuus, myötätunto, tasa-arvo, vapaus, rohkeus ja vastuullisuus ovat kuulemma sekulaarin maailman tärkeimmät arvot. Tämä ainakin kuulostaa hyvältä, joten rohkaisen näiden arvojen kannattajia jatkamaan valitsemallaan tiellä.
Kirjoittaja kuitenkin tietää, että myös sekulaaria maailmankatsomusta saatetaan rienata. Joku voi kysyä, miksi hyväksyttään kahden miehen avioliitto, eikä kuitenkaan miehen ja vuohen avioliittoa.
Vastaus on, että jälkimmäisestä puuttuu älyllinen ja jopa hengellinen ulottuvuus: Siinä missä kaksi miestä pystyvät varmasti tyydyttämään tosiensa emotionaaliset, älylliset ja hengelliset tarpeet, vuohen kanssa solmittu suhde ei pysty tähän.
Tämä on epäilemättä totta, mutta kuka on määrännyt, että avioliitossa osapuolia pitäisi olla vain kaksi? Vuohi ei varmastikaan ole henkisesti korkeatasoinen kumppani (kuka sen muuten määrittelee?), mutta mikseivät kaksi miestä ja, sanokaamme, kymmenen vuohta, kolme koiraa ja yksi nainen voisi solmia ryhmäavioliiton?  Tällainen avioliitto voisi toimia myös suvun jatkamisen suhteen. Tämä on siis vain retorinen kysymys, ei kehotus toimintaan.
Varsin usein Harari näyttää hurmaantuvan omista latteuksistaan ja sonnustautuu joskus suuren filosofin kaapuun, mikä ei häntä erityisemmin pue. Mutta on kirjassa ajatuksia herättäviäkin kohtia.
Itse asiassa paras kohta on mielestäni se, jossa kirjoittaja siteeraa pitkästi Aldous Huxleytä, Uljaan uuden maailman sitä kohtaa, jossa Shakespeareen tutustunut villimies haastaa maailmanohjaaja Mustafa Mondin.
Uusi uljas maailma on täydellinen ja tyydyttää kaikki inhimilliset tarpeet myös elämysten tasolla. Silti villimies haastaa sen ja kieltäytyy onnellisuudesta, toisin kuin kaikki muut. Lopulta hän hirttäytyy.
Kirjoittaja ei banalisoi villimiehen ongelmaa, mutta ei mielestäni myöskään ymmärrä sitä kunnolla. Kyseessähän on eksistentiaalinen ongelma, joka uljaan uuden maailman ihmisiltä hävitetään aivopesun avulla. He eivät ole mistään kotoisin, eikä heillä ole edes äitiä, koska he kehittyvät lasipulloissa. Kosminen tyhjyys on heidän todellinen elinympäristönsä, mikä toki on yhä enemmän totta myös nykyihmisten kohdalla.
Puheet totuuden jälkeisestä ajasta ja valeuutisista kannattaa palauttaa oikeaan kokoonsa. Näin arvelee kirjoittaja ja kertoo, että sitkeimmät valeuutiset ovat sentään eläneet vuosituhansia. Ne me löydämme uskonnoista.
Onhan se toki niinkin. Transkendentin uskonnollisuuden sijasta kirjoittaja suosittelee immanenttista hengellisyyttä ja lähellä on se kaamea aavistus, että hän luulee keksineensä sen ihan itse.
Mutta eipä keksijällä niin väliä ole, mikäli asia toimii. Jospa siis koettaisi ymmärtää sen arvon, joka sisältyy käsitteeseen ei-mikään.
Mietiskely toki tapahtuu paljolta juuri tämän asian ympärillä ja harppaaminen ainakin hetkellisesti pois kaikesta siitä tyhjänpäiväisestä, jolla maailma täyttää aivomme, on välttämätöntä jokaiselle, jota viisauden saavuttaminen edes jossakin määrin kiinnostaa.
En väitä, että tämä olisi jonninjoutava kirja. Se nyt vain on tarpeettoman pompöösi ja aika lailla lapsellinen silloin, kun se lausuu korkeilta koturneilta latteuksia, joille vaaditaan suuren totuuden arvoa.
Ja ihan pieni kommentti kääntäjälle. Tanskan prinssi Hamletin linna sijaitsi Helsingörissä. Elsinore on tämän nimen englanninkielinen väännös, joka on suunnilleen yhtä typerä kuin vaikkapa Leghorn (Livorno) tai Ratisbon (Regensburg). Ei käytetä sellaisia suomessa, eihän.

13 kommenttia:

  1. "...ja niihin, jotka itse asiassa ovat tarpeettomia? Mitäs niillä tehdään?"

    Tämä kysymys on tärkeä, koska jo nyky-yhteiskunnassa on vahvoja merkkejä siitä, että nuo tarpeettomat ollaan valmiit hylkäämään hupenevien terveyspalvelujen ja työttömyyskorvauksen/kansalaispalvelujen varaan elämään säästöliekillä. Sitten he turvautuvat ja ovat valmiit rientääkään minkä tahansa populistisen helppoheikki kelkkaan, joka lupaa heidän elämälleen MIELEKKYYTTÄ perustuu se sitten fundamentalistisen uskonnon taikka jonkin aatteen varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansantaloudellemme tarpeettomat maahanmuuttajat elätetään poliitikkojemme toimesta runsaasti paremmilla tuilla ja eduilla kuin kotimaan kansalaiset. Siitä huolimatta turvattomuus maassamme on vain lisääntynyt. Ruotsin kauhistuttava tilanne on valumassa tännekin.

      Uskonnoissa vuosituhansia eläneet valeuutiset voitaisiin asettaa syytteeseen kieltämällä aluksi islamin uskon harjoittaminen Suomessa oikein rikoslain voimalla. Kristinuskolla on sinänsä suuret ansionsa myöskin ateisteille.

      Poista
  2. Juuri näin. Jos rupeavat mietiskelemään.

    VastaaPoista
  3. Tällä ateistijuutalaisella on yhtä vähän annettavaa ihmiskunnalle kuin bolseviikkijuutalaisilla aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No YouTubeen (=Google) Harari on antanut maailmalle omien keskustelutilaisuuksien ja esitelmiensä nauhoitukset kaikkien maailman ihmisten ihmeteltäväksi. Ilmaiseksi. Ja onpa niitä jostain syystä katseltukin. Mielestäni hän osaa kysyä oikeita asioita. Vaikka onkin juutalainen ja homo,heh

      Setarkos.

      Poista
    2. Toki. Eihän se miestä pahenna, ellei mies ryhmiensä mainetta.

      Poista
  4. Verrattoman aloituksen rakensi professori tähän blogiinsa, täytyy ihailla.
    Juutalainen ja homoseksuaali, siinähän on aihetta maininnalle kerrakseen.
    Itse olen eteläpohjalainen hetero, en ole älynnyt omia tekstejäni näillä krediiteillä aloittaa, mutta savolaiselta professoriltakin jotakin oppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos kirjailija itse korostaa identiteettiään juutalaisena ja homoseksualistina, on tietysti asianmukaista ottaa tämä huomioon. Silloin hänen kirjoittamansa on tarkoitus pyrkiä tarkastelemaan maailmaa näistä näkökulmista, minkä tietäminen on lukijalle ymmärtämisen kannalta oleellinen asia. Muutoin teksti hämärtyy ja seuraa väärinkäsityksiä, teksti muuttuu lukijan omien positioiden ("roolien", "identiteettien") mukaiseksi. Tietenkin ihmiset yleensä ottavat eri positioita tilanteen mukaan, sama henkilö voi puhua jostakin tietystä aiheesta vaikka äitinä, tiedenaisena, lesbona, harrastemaalarina, blogistina tai matkailijana jne.

      Joka tässä pahastuu kirjailijan itsensä ilmoittamasta näkökulmasta, on ajatuksia herättävän hyperkorrekti. (Kielitieteessä hyperkorrekti muoto on virheellinen, liioiteltu sanamuoto, joka on syntynyt virheiden pelosta ja huonosta yleiskielen osaamisesta .) Toisaalta nykyään samoista syistä jotkut välttävät tavallisten sanojen käyttämistä ja käyttävät "hyperkorrektia" sanastoa. Mutta äärimmäisyyksiin tällä tollouden ja keikaroinnin alalla on päässyt se, joka välttää kokonaan joitakin aihepiirejä tai käyttää niistä hyperkorrektia diskurssia.

      Poista
  5. Ajattelin kokeilla, voiko joku meidän aikanamme olla tarpeeksi tyhmä tästäkin pahastuakseen. Ehkä sentään vain näytellään?

    VastaaPoista
  6. Jos eteläpohjalainen hetero olisi Harari, hän tietäisi senioriteettia käytetyn läntisen kirkkokunnan piirissä piilogaendana vaieta juutalaisvainoista ja saattaisi jopa verrata seniorikielen suhdetta juniorikieleen kylmässsä Pohjolassa.

    VastaaPoista
  7. Turun yliopiston mukaan "Senioriteetti (Seniority) on joukkolainoihin liittyvä termi, jolla kuvataan tilannetta, joissa jollain lainoilla voi olla etuoikeus yrityksen varoihin maksukyvyttömyystilanteessa."

    Engl wikipedia antaa monia muitakin merkityksiä.

    Puhutaan myös kulttuurin hiljasesta hautautumisesta elävältä.

    VastaaPoista
  8. Ns monikulttuurisuus näyttää hiljalleen hautautuvan elävältä Ruotsissa. Nimittäin viimeaikaisten mielipidemittausten mukaan ruotsidemokraattien kannatus on kivunnut pysyvästi yli 20%:n ja vaalitulos voi lopulta kohota jopa 29%:n kannatukseen.

    Yllättävän monet maahanmuuttajat ja nimenomaan ulkomaalaistaustaiset naiset kannattavat ruotsidemokraatteja. Jytkyjen jytky on tuloillaan Ruotsin vaaleissa 9.9.2018.

    VastaaPoista



  9. Urgent effective love Spell caster to help you bring back ex lover & save you marriage fast contact:prophetoyinbojesus@gmail.com is certainly the best spell caster online and his result is 100% guarantee!.
    My Name Glenda his form Tx,USA. After 12years of marriage, me and my husband has been into one quarrel or the other until he finally left me and moved to California to be with another woman. I felt my life was over and my kids thought they would never see their father again. i tried to be strong just for the kids but i could not control the pains that torments my heart, my heart was filled with sorrows and pains because i was really in love with my husband. Every day and night i think of him and always wish he would come back to me, I was really upset and i needed help, so i searched for help online and I came across a website that suggested that Dr oyinbo can help get ex back fast. So, I felt I should give him a try. I contacted him and he told me what to do and i did it then he did a (Love spell) for me. 28 hours later, my husband really called me and told me that he miss me and the kids so much, So Amazing!! So that was how he came back that same day,with lots of love and joy,and he apologized for his mistake,and for the pain he caused me and the kids. Then from that day,our Marriage was now stronger than how it were before, All thanks to Dr oyinbo. he is so powerful and i decided to share my story on the internet that Dr.oyinbo real and powerful spell caster who i will always pray to live long to help his children in the time of trouble, if you are here and you need your Ex back or your husband moved to another woman, do not cry anymore, contact this powerful spell caster now. Here’s his contact: Call/WhatsApp:+2348074066640 ,Email him at: prophetoyinbojesus@gmail.com

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.