Venäjällä osataan

Osataanhan sitä

Venäjällä jaksetaan syytäkin kiusaantua siitä, että maa tuottaa niin vähän ihan tavallisia, arkipäivää palvelevia innovaatioita.

Kyllähän siellä tavaraa löytyy,  mukavasti osataan elää ja tehdään normaalia tuottavaa työtä sen sijaan, että elettäisiin pelkästä kaasun tai öljyn myymisestä. Kotimarkkinat ovat suuret, mutta brändit ovat usein ulkomaisia, vaikka työ ja raaka-aineet olisivatkin venäläisiä.

Argumenty i fakty-lehden numerossa 24 on nyt päätetty hehkuttaa sitä, mitä Venäjällä osataan ja tehdään. Siis niitä hyviä uutisia, kun sikäläinenkin media aina keskittyy vain huonoihin.

Lehden luettelo on aika masentava.

Suuri plussa on toki maatalous, joka oli neuvostoaikana systeemin akilleenkantapää ja vielä 1990-luvulla katastrofaalisessa tilassa. Vuonna 2000 elintarvikkeista 40% oli tuontia. Nyt maa on lähes täysin omavarainen ja sitä paitsi maailman suurin vehnän viejä. Muitakin elintarvikkeita viedään suuria määriä ja toiminta on nopeassa kasvussa.

Venäjä vie myös hyvin huomattavasti ATK-suunnittelua, vaikka kyllä ostaakin. Myös tiede on ottanut suuria edistysaskeleita ja hiukkaskiihdyttimestä odotetaan kilpailijaa Euroopan suurelle yhteishankkeelle.

Mutta tämä meni jo tieteen puolelle eikä koske sitä, mistä se puute juuri on: innovaatioita.

Vaikka Venäjä on kehittänyt pirullisia sota-aseita, joiden vertaisia ilmeisesti kenelläkään muulla ei ihan oikeasti ole (ne luetellaan AiF:n sivuilla), ovat useimmat niistäkin vielä lähinnä prototyyppejä ja maan asevoimat toimivat melko lailla vanhaan tapaan.

Mutta onhan siellä armeijassa muutakin kuin simputusta, vaikka lehdet eivät kuulemma siitä kerro.

Mutta entä ne normaalit, ihmisten hyvinvointia lisäävät innovaatiot? Mitä pystytään myymään myös ulkomaille?

Lehden esittelemät esimerkit ovat epäilemättä hienoja ja alansa valioita, kuten maatalouslentokone T-500 ja maastoauto Patriot, mutta niiden valmistusmäärät ovat sentään aika vähäisiä.

Pitää myös paikkansa, että Venäjältä viedään kellokoneistoja Sveitsiin, mutta kyllä määrä on varsin vähäinen, muutamia miljoonia dollareita.

Kun suurista kansantalouksista puhutaan, vasta miljardit ja sadat miljardit dollarit alkavat vaikuttaa niin maabrändeihin kuin suurvaltojen budjetteihin. Ja Venäjä on sentään suurvalta, omassa sarjassaan.

Neuvostoliiton aikana erittäin tärkeä käsite oli pokazuha –se, mikä on tarkoitettu näytettäväksi, näytöskappale.

Niitä Venäjä tuottaa yhä. Vladivostokin ja Krimin sillat ovat epäilemättä huikeita osaamisen näytteitä. Jäänsärkijä Ural on hieno alus, kuten kerrotaan ja Suhoi Superjet-100 on miellyttävä keskimatkojen matkustajakone, minkä voin kokemuksesta todistaa.

Kyllähän maassa osataan, mutta sehän onkin aina tiedetty.

Kuitenkin jo Leonid Brežnev sanoi, että maan talous karttaa innovaatiota kuin piru pyhää vettä. Asia oli sikälikin pirullinen, että ajattelijat olivat osoittaneet, että nimenomaan juuri se suosi innovaatiota: kaikki kannattivat sitä, kun sen toteuttaminen vain paransi yhteisiä oloja eikä aiheuttanut työttömyyttä, kuten olisi käynyt kapitalismissa.

Argumenty i faktyn toimittaja toteaa, ettei ole syytä palata takaisin neuvostoajan ikävystyttävään ja falskiin hyvien uutisten aikaan, mutta ei niitäkään kannattaisi unohtaa.

Hän on oikeassa, mutta joillakin aloilla, kuten juuri venäläisten innovaatioiden kohdalla, on myös kiusaus hyvien uutisten julkaisemiin aika matalalla tasolla. Nuo sota-aseet eivät välttämättä ole niin ihastuttavia.

Monessa muussa asiassa venäläiset sen sijaan ovat menestyneet aivan uskomattomassa määrin. Tämä koskee muun muassa arkipäivän mukavuuksien ja palvelujen lisääntymistä, joka siis tapahtuu aika suuressa määrin muun maailman innovaatioiden omaksumista, pikemminkin kuin uusien kehittämistä.

Siitä ne, jotka eivät viime vuosina ole käyneet Venäjällä eivät tiedä mitään. Siinä olisi kuitenkin todellista brändin ainesta.

Luulen, että koko tälle asialle, eli siis innovaation vaikeudelle Venäjän valtiossa, kannattaa etsiä selitystä Venäjän historiasta. Tyhmää ja perusteetonta olisi epäillä venäläisen älyllisiä ja luovia kykyjä. Systeemistä tässä on kyse. Tämä taidetaan ymmärtää jopa Izborskin klubissa tai sitten ei.

Izborskin klubista on tullut silloin tällöin kirjoitettua (https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=izborskin+klubi ).

Siellähän tapaamme tai tapasimme niin nobelisti Alfjorovin, kuin myös monia lähinnä puolihulluiksi luonnehdittavia henkilöitä, joille yhteistä on yleensä ollut yletön chauvinismi ja lännenvastaisuus.

Tuota viimeksi mainittua tuskin voi automaattisesti pitää moraalisesti tuomittavana, vaikka luulen, että meillä on tietyistä syistä taipumusta niin tehdä, mitä ei kannattane ihmetellä.

Nyt joka tapauksessa klubin merkittävä jäsen, kenraalieversti Ivašov on kirjoittanut nykyiseen Venäjään hyvin kriittisesti suhtautuvan artikkelin Venäjä on vailla miehiä ja vailla tulevaisuutta.

Artikkeli tavallaan keskustelee Argumenty i fakty-lehden jutun kanssa.

Ivašov dramatisoi maan tilannetta ja väittää, että kyse on jo henkiin jäämisestä, ajateltiinpa Venäjää sivilisaationa, maailmanvaltana tai alueellisena mahtina.

Venäjän osuus maailman tuotannosta on vain 1,7% ja innovaatioista –prosentin sadasosia. Rakettien ja oligarkkien määrä kyllä on suuri, mutta mitäpä se merkitsee.

Ivašov etsii maan merkitystä syvemmältä ja ottaa avukseen Nikolai Danilevskin tunnetun ajatuksen kulttuurihistoriallisista tyypeistä (Rossija i Jevropa, 1869) sekä fysiikasta tunnetun ajatuksen entropiasta ja sen kasvusta (järjestyksen kustannuksella).

Ivašov näkee Venäjän rappeutuvan sivilisaationa ja liittyvän kasvavan entropian virtaan. Rappion merkkeihin kuuluu niin lento-onnettomuuksien suuri määrä Venäjällä kuin kulttuurin kaupallistuminen.

Venäjä katoaa maailmasta moraalisena ja intellektuaalisena, oikeudenmukaisuutta noudattavana suurvaltana, arvioi Ivašov. Siitä tulee taas etnografista materiaalia muille maille (Danilevskin mielessä).

Asian estämiseksi tarvittaisiin miehiä, todellisia miehiä venäläis-turkkilaisessa mielessä, mutta onko heitä?

Ivašov arvelee heitä olevan. Ehkä he voivat tehdä vallankumouksen…

Mutta kelpo Leonid ei ole tainnut loppuun saakka miettiä sitä, millä tavalla mikään vallankumous voisi muuttaa sitä hänen havaitsemaansa rappiota, joka ilmenee hänen esiin nostamassaan innovaatioiden vähäisyydessä tai lento-onnettomuuksien määrässä.

Venäjän erikoisuuksiin kuuluu ajatus valtion kaikkivoivasta luonteesta. Aikoinaan moni inytellektuelli oli omaksunut petrograndismin eli ajatuksen samanlaisesta radikaalista koko maan uudelleen muokkauksesta, jonka Pietari Suuri teki.

Mutta kun se taitaa olla juuri se Venäjän tragedia. Onhan Pietarilla jäljittelijöitäkin ollut. Mutta kukaan ei ole vielä tehnyt maastaan innovaatioden mekkaa. Jos se tapahtuu, tulee Venäjästä varmaankin taas maa, joka voi olla esimerkkinä muillekin.

Puheet Venäjän moraalisesta suuruudesta, joka chauvinistisissa piireissä oletetaan, ovat pelkkää humpuukia ja itsepetosta.

 Ja sanon tämän suurena Venäjän ystävänä ja sille hyvää toivovana  –благожелатель, kuten siellä sanotaan.