keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Lavasteitakin tarvitaan aina joskus


Lavaste ja sen merkitys

Kun historiaa harrastava ja vallankin sitä harrastamaton yleisö on niinkin nenästä vedettävää kuin on, kannattaa aina silloin tällöin esittää asioita selkokielellä. Liikkeellä kun on aina yrittäjiä, jotka koettavat hivuttaa tulkintoja omaan suuntaansa ja aina on niitä, jotka menevät mukana.
Askel askeleelta edeten on mahdollista jossakin vaiheessa päästä aivan uudenlaiseen näkemykseen.
Muuan suuresti arvostamani venäläinen historioitsija on jo pitemmän aikaa julkaissut netissä talvisotaan liittyviä dokumentteja ja kommentoinut niitä. (ks. https://www.facebook.com/profile.php?id=100001087260849&epa=SEARCH_BOX )
Hän on yleensä saanut maanmiehiltään hyväksyviä kommentteja, mutta ainahan on myös niitä, jotka kieltäytyvät ymmärtämästä selvääkään tekstiä. Vähän niitä toki sillä sivulla näkyy.
Muuan kommentti, jonka hän on esittänyt, koskee Kuusisen ns. hallitusta. Ei se mikään nukkehallitus ollut, toteaa kirjoittaja, vaan lavastehallitus (butaforskoje pravitelstvo).
Vähänkös niitä on maailmassa nukkehallituksia ollut, jotka ovat näennäisesti hallinneet täysivaltaisina, mutta itse asiassa olleet jonkin ylemmän tahon tahdottomia käskyläisiä.
Mutta ei se Kuusisen hallitus ollut edes sellainen. Ei se hallinnut lainkaan. Mikäli joku muuta epäilee, hänen passaa lukea tämän ”hallituksen” jälkeensä jättämää hyvin suppeaa arkistoa. Sivumennen sanoen huomautan, etteivät asiakirjat ole lukkojen takana. Ne on aikoinaan meillekin kopioitu, eikä niitä kukaan enää voi pois ottaa.
Mitäpä sitten oli virkaa hallituksella, joka ei mitään tehnyt?
Itse asiassa se oli välttämätön lavaste sille teatteriesitykselle, jota neuvostohallitus esitti ylevänä draamana, mutta josta paisui farssi.
Tämä ”hallitus” oli tarpeen yhtä asiaa varten: allekirjoittamaan avunanto- ja ystävyyssopimus neuvostohallituksen kanssa ja sen se myös teki. Sillä sopimuksella luovutettiin Kannakselta suhteellisen pieni alue Neuvostoliitolle ja myytiin sille Suomenlahden saaret ja vuokrattiin Hanko.
Vastineeksi saatiin sitten nuo 70000 neliökilometriä Itä-Karjalaa. Kyseessä ei suinkaan enää ollut se ”kaksi kertaa laajempi alue”, josta syksyllä oli puhuttu. Mutta suottapa tätä taas jauhamaan, olen itsekin myös tänä syksynä kirjoittanut siitä aika monta kertaa.
Ja tämä kyllä oli ihan oikea lahjoitus. Sopimuksen mukaan se astui voimaan heti ja ratifioitaisiin mahdollisimman pian Helsingissä. Hallituksen lavasteluonne ei merkinnyt sitä, että sen oli tarkoituskin jäädä merkityksettömäksi. Jos se olisi päässyt Helsinkiin, siitä olisi tullut ihan oikea marionettihallitus ja sen Suomen puolesta allekirjoitettu sopimus lisäpöytäkirjoineen olisi jäänyt purkautumatta.
Sopimus merkitsi Suur-Suomen toteuttamista sen aidossa ja alkuperäisessä muodossa eli Karjalan ja Suomen kansojen yhdistämistä (”jälleenyhdostämistä”).
Samalla se merkitsi sitä, että Suomi sai huomattavasti uutta väestöä. Kukaan ei ole tainnut laskea sen määrää, mutta lienee selvää, että kyseessä oli vähintään satatuhatta henkeä, joista suurin osa erilaisia karjalaisia eli siis varsinaiskarjalaa, livviä ja lyydiä puhuvia ja lisäksi vielä vepsäläisiä.
Näitä kieliä oli Rovion ja Gyllingin aikana tulkittu suomen murteiksi ja ”karjalaistettu” seutua opettamalla väestölle suomea.
Vuoden 1937 lopusta saakka suomen kieli oli luettu niiden kielten kategoriaan, jotka eivät kuuluneet Neuvostoliittoon ja niinpä sen käyttö oli kaikkialla kielletty. Kielen puhujat leimattiin ulkomaisiksi agenteiksi ja saivat luodin takaraivoonsa.
Sen sijaan oli otettu käyttöön yhtenäinen karjalan kieli, joka yritti sovittaa toisiinsa vienan eli varsinaiskarjalan, joka oli ja on lähes selvää suomea ja livvin ja lyydin.
Käytännössä hallitsevaksi elementiksi tuohon kyrillisellä aakkostolla kirjoitettuun kieleen tuli venäjä.
Tämä on aika kiinnostava kehityskulku ja koska trendi sitten niin äkkiä ja totaalisesti muutettiin parin vuoden kuluttua, saattaa asiasta herätä erinäisiä kysymyksiä, joista ei tässä sen enempää.
Mitäpä piti tehdä nyt, kun veri- ja rotusukulaiset oli yhdistetty samaan valtioon, kuten sanottiin?
Suomen kieltä ei tässä Suur-Suomessa tietenkään voitu kieltää, mutta entäpä karjala? Oliko yksinkertaisesti vain tulkittava, että kyllä se sittenkin oli suomen kielen murre ja lopetettava taas tykkänään karjalankielen käyttö, kouluissa, lehdistössä ja hallinnossa?
Se olisi ollut aika raju päätös ja ehkä tarpeetonkin. Niinpä ainakin yhdessä sodan aikana julkaistussa uutisessa kerrottiin, että myös Suomen puoleisella karjalaisalueella oli päätetty aloittaa nyt koulunkäynti karjalaksi.
Oliko Suomesta nyt itse asiassa tullut kolmikielinen: suomi, ruotsi ja karjala?
 Mielipidetarkkailu kertoi, että Itä-Karjalassa suhtauduttiin hyvin sekavin tuntein siihen tosiasiaan, että alueet oli nyt yhdistetty Suomeen -siis tuohon porvarilliseen Suomeen eli valkosuomalaiseen helvettiin, kuten sitä myös oli nimitetty.
Vielä vuoden 1939 keväällä Karjalan kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Soljakov oli juhlallisesti ilmoittanut, etteivät karjalaiset milloinkaan halua erota Neuvostoliitosta. Ja Suomihan oli itsenäinen valtio, mitä suuresti korostettiin.
Kun neuvostohallitus sitten solmi Moskovan rauhan Suomen todellisen hallituksen kanssa, oli Kuusisen kulissihallituksen pakko lakkauttaa itsensä ja käytännössä siirtyä Itä-Karjalaan, jossa sitä ja valloitettuja alueita varten perustettiin aivan uusi valtio, Karjalais-Suomalainen Sosialistinen Neuvostotasavalta. Se oli statukseltaan aivan muuta kuin entinen Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvostotasavalta.
Siellä tosiaan karjalankielen käyttö lopetettiin keväällä 1940 kuin veitsellä leikaten ja alettiin sen sijaan käyttää jälleen kahta virallista kieltä: venäjää ja suomea. Uuteen tasavaltaan myös liitettiin Suomelta saadut uudet alueet, jotka olivat luonteeltaan suomalaisia… Sen takiahan uusi tasavalta muka tarvittiinkin.
Talvisodan suoranaisiin seurauksiin kuului siis suomen kielen ylösnousemus Itä-Karjalassa (mutta ei Inkerissä) ja samalla karjalan kielen työntäminen taas unhoon.
Kuusisen myötäjäisinä lahjoitettu Suur-Suomi meni nyt sen siliän tien, yhdessä kulissihallituksen kanssa. Kuusisen hallituksen lehdessä moitittiin katkerasti Suomen kansaa siitä, ettei se ollut noussut vallankumoukseen, kuten oli kehotettu. Se, että suurin osa Viipurin lääniä nyt oli vapautettu, oli kokonaan puna-armeijan ansiota…
Mitäpä sanoakaan. Aina silloin tällöin ja erityisesti sosialismissa saadaan havaita, ettei kansa ole hallituksensa arvoista.
Mutta kyllä tuon hallituksen ja neuvostohallituksen välisessä sopimuksessa ilmoitetut periaatteet suomalaisia jäivät kiinnostamaan. Niihin suomalaiset viittasivat vielä syksyllä 1944, itärajan mahdollisia muutoksia neuvostohallituksen 2.12.1939 julistamien periaatteiden mukaisesti haikaillen. Ei se enää kelvannut lainkaan, mikä saattoi olla kansallemme vain onneksi, mutta pantakoon asia joka tapauksessa merkille.

18 kommenttia:

  1. "Jos se olisi päässyt Helsinkiin, siitä olisi tullut ihan oikea marionettihallitus ja sen Suomen puolesta allekirjoitettu sopimus lisäpöytäkirjoineen olisi jäänyt purkautumatta."

    Voiko tästä (tai muusta dokumentaatiosta) saada osvittaa siihen kiinnostavaan kysymykseen, että jos Talvisodan lopputulos olisi ollut toinen, olisiko meidät Baltian maiden tapaan liitetty suoraan Neuvostoliittoon vai olisiko tiemme ollut Ulko-Mongolian tai Itä-Euroopan satelliittien näennäinen itsenäisyys L:n kontrollissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On varsin selvää, ettei Suomea aluksi olisi liitetty. Olisiko se sittemmin sitä pyytänyt, emme tiedä. Luulen, että NL olisi suostunut.

      Poista
    2. Paljon olisi riippunut Saksasta ja länsiliittoutuneistakin.

      Saksahan miehitti Tanskan ja Norjan talvisodan sivutuotteena Englannin käännettyä Ranskan Suomi-avustusoperaation Pohjois-Norjan ja Ruotsin valtaukseksi.
      Jossittelussa on aina se huono puoli että "perhosefektin" vaikutusta on vaikea arvioida.

      Toki olisihan se Suomi varmasti kelvannut NL:lle jos "suomalaiset" olisivat oikein kauniisti pyytäneet.

      Poista
    3. "Paljon olisi riippunut Saksasta ja länsiliittoutuneistakin."

      Enpä usko, että jos Suomi olisi 1939-40 antautunut, Saksa olisi pukahtanut yhtään mitään: Ranskan sotaretki oli vielä edessä. Vasta Talvisodan myötä Hitler alkoi arvostaa Suomea ja nähdä sen potenttiaalisen panoksen, mutta vielä marraskuussa 1940 tämä oli välttelevä.

      Poista
    4. Mietinkin aikaa hävityn talvisodan jälkeen.

      Jos Suomi olisi sortunut jo 39:n puolella, olisiko ehtinyt syntyä sitä kansainvälistä myötätunnon aaltoa, joka johti maailman huomioon Pohjolaan ja sitä myötä Tanskan ja Norjan valtaukseen?

      Jos taas rintama olisi murtunut hieman ennen tai jälkeen nykyistä rauhaa, eikä Suomi olisi hyväksynyt Englannin ja Ranskan apua, historian kulku olisi ollut luultavasti lähes nykyisen kaltainen Barbarossineen kaikkineen, mutta Suomen kansan kohtalo olisi ollut paljon kurjempi, Baltian kaltainen, kyydityksineen, pudistuksineen ja pakko-ottoineen. 44-45 suomalaiset olisivat jälleen kerran taistelleet toisia suomalaisia vastaan.

      Länsiavun hyväksyminen taas olisi johtanut historian todella poikkeavalle radalle. Englanti ja Ranskahan olisivat olleet sodassa sekä Saksaa että Neuvostoliittoa vastaan. Ruotsiin olisi luultavasti muodostunut toinen rintamalinja Saksaa vastaan ja voimasuhteet olisivat olleet täysin erilaiset.
      Tilanne olisi ollut niin poikkeava toteutuneesta että vaihtoehtohistoriaa on hyvin hankala ja oikeastaan aika turhakin hahmotella muutamaa kuukautta pidemmälle.

      Maailman historian kohtalo ja kulku on siis ainakin kerran ollut Suomen ja suomalaisten poliitikkojen päätösten varassa.

      Poista
  2. Kyllä luulet että Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon, jos talvisodassa oli käynyt toisin, olihan se uhka myös jatkossdan loppuviaheissa, onneksi Stalinilla tuli kiire Berliiniin kun jenkit ja Birit oli rantautuneet Ranskaan ja rupesivat eteneen kohti Saksaa..

    -jpt-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuvostoliitto kuitenkin piti Suomea selvästi eri statuksen maana kuin balttian maita.
      Joten uskon, että Suomi olisi säilyttänyt jonkinaisen valtiollisen statuksen, vaikka se olisi "vapautettu fasisteistakin" (jos talvisota olisi päättynyt toisin, olisi Saksa todennäköisesti miehittänyt ainakin osan Suomea).

      Poista
  3. Suomella kävi sodissaan 1939 - 1944 Neuvostoliittoa vastaan todellinen moukan tuuri, oma rautainen kuntoisuuskin huomioon ottaen. Aina, ja joskus viime hetkellä, jostain sukeltautuiksen jokin ihmeellinen deus ex machina. Lopputulos: kerta kerran jälkeen Stalin "säikähti" ja joutui kääntymään "jotenkin vihoissaan" pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sekä tuuria, taitoa ja jopa ystäviäkin (kuten Ranska).

      Poista
    2. Jos Visuri-Murtorinteeseen on uskominen Ranskan ystävyys oli rajallinen: Englanti ja Ranska olisivat pysähtyneet ottamaan haltuunsa Kiirunan malmikentät. Taistelukosketusta Puna-armeijaan tuli välttää. Toki tieto näiden eleestä oli omiaan saamaan Stalinin halua rauhaan Suomen oikean hallituksen kanssa.

      Poista
    3. Tuo malmikentille pysähtyminen oli brittien kavaluutta, Ranskalla oli todellinen halu auttaa paremmin mutta huonommat mahdollisuudet avun toimittamiseen, siksi Englanti pääsi päsmäröimään.
      Ranskahan oli myös ainoa valtio joka lahjoitti omaa ensilinjan(* kalustoaan (MS 406) muiden tyytyessä yleensä penkomaan varastojensa pohjia.
      Diplomaattinen rintama kaiketi oli se missä ranskalainen apu tehokkaammillaan.

      Poista
    4. Kirjassa (Visuri-Murtorinne) marraskuussa 1940 Hitlerin ja Molotovin neuvottelussa M sanoo tavoitteeksi Suomessa samanlaista menettelyä kuin Balttiassa ja Bessarapbiassa. Nämä maathan NL oli Ranskan miehityksen säikäyttämänä kesällä 1940 kiireesti liittänyt itseensä ilman sotaa poliittisella näennäismanöveerillä. Tämäkö olisi ollut Suomenkin tie ilman Hitlerin mielemmuutosta.

      Poista
    5. Kirjassa on myös sanottu, että Roosevelt oli suunnitellut NL:a Amerikan liittolaiseksi Natsi-Saksan kukistamisessa, jonka vuoksi NL:n etu oli tärkeämpi kuin Suomi sodan suuressa kuvassa eikä Suomelle siksi tullut muuta apua kuin myötätuntoa.

      Poista
  4. Tolstoi kirjoittaa Mirrivainaassa (Vojna i Mir), että ihminen rakastaa enemmän niitä, joille on antanut, kuin niitä, joilta on saanut. Lähteenään Tolstoi mainitsee Sternen, mutta havainto lienee tehty jo ajattelun alkuhämärissä. Vanhempien ja lasten suhteeseenkin se ulottuu, koska siitä on pitänyt erikseen Käskykin antaa. Valtioiden ja kansojen välillä se näyttää pätevän niin ikään.

    VastaaPoista
  5. Neuvostoliiton tahtotilan Suomen suhteen paljastaa Molotovin tokaisu Liettuan ulkoministeri Kreve-Mickeviciukselle kesällä 1940 ennen Baltian maiden liittämistä Neuvostoliittoon.

    Molotov: "Teidän on katsottava totuutta suoraan silmiin ja ymmärrettävä, että tulevaisuudessa pienten kansojen on kadottava.
    Teidän Liettuanne on muiden Baltian maiden kanssa, niihin luettuna Suomi, pakko liittyä Neuvostoliiton kansojen kunniakkaaseen perheeseen".

    VastaaPoista
  6. Kannattaa kuitenkin muistaa, että menneisyydessä (kuten nykyisyydessäkin) on puolin ja toisin sanottu ja sanotaan kaikenlaista. Ei yksittäisten, irrallisten lausahdusten perusteella mitään koko valtion "tahtotilaa" voida päätellä. Testis unus, testis nullus. (Hra Molotovhan saattoi tarkoittaa jossain tulevaisuudessa siintävää maailmanvallankumousta; senhän piti olla historian determinoitu päämäärä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä annan tiettyä arvoa ulkoministerin toiselle ulkoministerille sanomaa, semminkin jos sanoja on sellainen harkitsevainen "teräskankku" mikä Molotov oli - eikä tällä ollut poliittista syytä valehdella. Paras vahvistus on tapahtuneet tapahtumat, jotka vahvistivat tuon suuntaisen tahtotilan Baltian maiden suhteen. Eipähän NL palauttanut näiden itsenäisyyttä - edes satelliittivaltioiksi - sodan jälkeen kun pakottavia turvallisyitä ei enää ollut.

      Poista
  7. Berliinissä Molotovilla oli Stalinin kirjalliset neuvottelutavoitteet, joita hän ajoi "energisesti". (Liite Visuri-Murtorinne)

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.