keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Omituiset saarelaiset


Omituinen kansa

Adam Fletcher, So sorry. Ein Brite erklärt sein komisches Land. C.H. Beck 2018, 208 s.

Näitä kulttuurishokki-kirjojahan maailmassa riittää. Yleensä ne ovat hauskoja ja samalla opettavat myös jotakin ihan todellista ja tarpeellista kohteestaan.
Kirjoittaakseen todella asiaa tuntevan kirjan täytyy olla niin sanoakseni enemmän tai vähemmän natiivi sekä kohdemaassa että siinä maassa, jonka yleisölle tekstinsä osoittaa. Varsinainen syntyminen tosin voi tapahtua vain yhdessä maassa ja useinhan käy niin, että kun suurin osa elämää vietetään siellä, tullaan samalla sokeiksi sen omituisuuksille.
Adam Fletcher on asunut Saksassa vuodesta 2010 ja kirjoittanut myös kirjan ”Miten tullaan saksalaiseksi: 50 yksinkertaista askelta”. Saattaa olla, että tämä hänen Saksassa viettämänsä verrattain lyhyt aika on juuri sopivan pitkä kansallisten erojen havaitsemiseen ja sopivan lyhyt siihen, etteivät ne muutu itsestäänselvyyksiksi, joiden ihmetteleminen ei kiinnosta.
Tämä kirja on nimenomaan osoitettu saksalaisille ja kirjoittaja esittää usein vertailevia taulukoita siitä, miten jotkut asiat nähdään tai tehdään Saksassa ja miten taas Englannissa.
Englantilaisen elämäntavan perusta on hänen käsityksensä mukaan sellainen kiltti kivuus, saksaksi Nettheit. Valitettavasti hän ei tässä kohden anna englanninkielistä käsitettä, mutta luulen, että sana nice  voisi olla aika lähellä.
Englantilainen tekee kaiken mahdollisen, että kiva tunnelma säilyisi: hän on kohtelias, loputtoman huomaavainen ja varoo loppuun saakka loukkaamasta ketään.
Saksalaisen elämän vankka peruste sen sijaan on oikeellisuus, Richtigkeit. Hän huolehtii aina siitä, että kaikki on mahdollisimman oikein eikä mikään ole millään tavalla vinossa, mikä saattaisi häiritä yleistä oikeellisuuden tunnelmaa.
Huomasin asian joskus autoillessani Saksassa. Kun kaikessa viattomuudessani ajattelin ottaa pysäköidyn autoni ratin ääressä pienet torkut, suvaitsi peräti kaksi ohikulkijaa herättää minut moista sopimattomuutta harjoittamasta.
Englantilainen huomaavaisuus on tosiaankin herttaista. Mikäli joku menee edelläsi ovesta ulos, hän takuulla muistaa pitää sitä auki siihen asti, kun olet päässyt ovelle eikä suinkaan heitä sitä kiinni juuri kaksi sekuntia ennen kuin ehdit sen kohdalle. Jälkimmäinen taas kuuluu suomalaiseen huomaavaisuuteen ja selittyy eräänlaisella kainoudella, uskoisin.
Pyytäessään tai jopa käskiessään englantilainen sanoo ehdottomasti please. Sen pois jättäminen on yhtä törkeää kuin venäläisen sinuttelu ilman sinunkauppoja. Myös anteeksipyytely kaikesta mahdollista ja mahdottomasta vaivasta, jota on kukaties huomaamattaan aiheutettu, kuuluu asiaan. Todellisesta vaivasta ja harmista sen sijaan ei pyydetä anteeksi, sillä sitä ei edes tunnusteta todelliseksi.
Huomaavaisuus näkyy myös kaupan tiskillä Vertailevan taulukon mukaan saksalainen suorittaa jokaisen operaation tuotteiden antamisesta luottokortin takaisin ottamiseen suoraan eteenpäin katsoen ja myyjään vilkuilematta. Englantilainen taas päästelee ihastumista muistuttavia ilmauksia ja näyttää olevan todella iloisesti yllättynyt jopa siitä, että saa luottokorttinsa takaisin.
Brittien kummallisiin tapoihin kuuluu muun muassa faffing, jota voi sanoa myös jahkailuksi. Siinä jotakin tehdään äärimmäisen tehottomasti ja loppujen lopuksi huonosti. Tarkoitus ei edes ole tehdä jotakin hyvin kuten saksassa, vaan tehdä se kivasti
Entäpä mitä on tutting? Se on sitä, että kieltä naksautetaan kitalakea vasten, kun kuuluttaja kertoo, että Circle Linen juna on taas ties kuinka kauan myöhässä. Ei siis kirota eikä murahdella, vaan naksautetaan kieltä. Tarkkaan kuunnellessa saattaa erottaa kokonaisen naksausten orkesterin, joka silloin heläyttää sävelensä.
Small talk on perienglantilaista. Siinä puhutaan aina neutraaleista aiheista yhtä tyhjää. Syvällisyyksiä onkin syytä välttää, sillä eihän niistä oikeastaan voisi olla samaa mieltä. Pitkään vetkuteltuaan saattaa englantilainen sentään tunnustaa, ettei voi olla kanssasi samaa mieltä ja edottaa, että sovitaan eri mieltä olemisesta (agree to disagree).
Samaan aikaan kun englantilaiset ovat varsin sievisteleviä, saattavat he olla olympiavoittajia rivouksien puhumisessa, arvioi kirjoittava. Suosikkisana kuuluu olevan tutunomainen cunt. Myös aikuisen suussa aika huvittava fucking kelpaa hyvin.
Englannin kuuluisa luokkajako on etupäässä luokkatietoisuutta nykyään. Itse kukin haluaa kuulua johonkin ryhmään ja on siitä ylpeä. Muut suljetaan pois omien joukosta.
Tämä koskee myös alaluokkaa. Ei kannata yrittää cockney-tyyliä, jos on oikeasti Covenrysta kotoisin. Polkupyörällä pubiin saapunutta pidetään hippinä ja auta armias, jos joku väärässä seurassa paljastaa olevansa intellektuelli.
Ja se ääntäminen on juttu erikseen. George Orwell sanoi joskus, ettei työväenluokkainen englantilainen mies koskaan suostu ääntämään oikein yhtään ranskankielen sanaa. Moinen olisi akkamaista hienostelua.
Sivumennen sanoen, ranskalainen kukkoilu ja itsetehostus mahtaakin olla Englannissa aivan erityisen epäsympaattiseksi koettua, vaikka Fletcher ei siitä puhukaan.
Ranskalaiset eivät suotta tunneta Englannissa nimellä Frog. Saksalaiset ovat Krauteja, mutta mitä ovatkaan englantilaiset saksalaisella haukkumasanalla ilmaisten?
Onko sitä des olemassa? Ehkä saksalaiset ovat aina olleet englantilaisille lähinnä kateellisia, mikä on tietenkin imartelun eräs muoto.

4 kommenttia:

  1. On kyllä yksi - ja kaiketi ainoa - "Tommy". Ainakaan nahkaselkäinen sanakirjani ei muuta tuntenut. Ollut iät ajat sotilaskielessä ja siitä kotiutunut arkikieleenkin.
    Matruuseille oli omansa, "Limay". Se ulottuu sitruunamehuun, jolla aikoinaan torjuttiin keripukkia.

    VastaaPoista
  2. Olisiko irlantilaisilla tarjota enempi haukkumasanoja engelsmanneista?

    VastaaPoista
  3. "ranskalainen kukkoilu ja itsetehostus mahtaakin olla Englannissa aivan erityisen epäsympaattiseksi koettua"

    Luulen, että tämä oli perimmäinen syy brexittiin: EEC, sitten EY ja EU -hankkeiden perimmäinen tarkoitus oli Ranskan toimesta pitää Saksa matalana ja jatka Ranskan suurvaltaunelmaa.

    VastaaPoista
  4. "Englantilainen tekee kaiken mahdollisen, että kiva tunnelma säilyisi: hän on kohtelias, loputtoman huomaavainen ja varoo loppuun saakka loukkaamasta ketään."

    Luulen, että tämä huomaavaisuus on yksin muunnos urbaanista kohteliaisuudesta, jonka yksinkertainen syy on tehdä mahdolliseksi joustava ja luonteva kanssakäyminen tiheästi asutussa ympäristössä, jossa noiden kohtaamisten määrä on suuri. Siksi se meille historiassa harvaanasutussa maassa eläneille suomalaisille niin vaikeaa. Onneksi kuulumme ihmiskuntaan, jonka menetystekijä on ollut kyky sopeutua mitä moninaisimpiin olosuhteisiin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.