torstai 28. toukokuuta 2020

Kulinaarisen turismin ja laaduntarkkailun mahdollisuuksia. Prolegomena.



Veripalttua ja hirvipaistia –ruokaturistin hemmottelua

Suomalainen keittiö on tavattoman omaperäinen ja sisältää runsaasti sellaisia aineksia, jotka puuttuvat myös jostakin tai jopa kaikista naapurimaista. Tämä siitä huolimatta, että nekin ovat eläneet ja elävät samanlaisessa luonnonympäristössä, johon kuuluvat talvipakkaset ja suuri uuni, jonka jälkilämmössä voi hauduttaa ruokaa.
Suomalaisen keittiön rikkaus korostuu vielä siitä, että maassa on kaksi erilaista aluetta, joilla vallitsee oma ruokakulttuurinsa. Sen paljonpuhuva ilmentymä on se, että toisella puolella syödään pehmeää leipää ja toisella kovaa. Sen lisäksi tietenkin jokaisella maakunnalla on erikoisherkkunsa ja jopa jokaisella pitäjälläkin. Ajatelkaamme vaikkapa savolaisen ja hämäläisen talkkunan erilaista luonnetta ja erilaista käyttöä. Lemin särä taas on hyvä esimerkki yhden pitäjän erikoisherkusta.
Suomalaiset, kuten venäläiset, syövät myös piirakoita, mutta perinteisesti ne ovat erilaisia. Karjalanpiirakka ei ole mikään venäläinen ruoka, ei liioin karjalanpaisti, josta tosin on monta versiota. Olennaista aina on, että hyvässä karjalanpaistissa on käytetty paljon sianläskiä, jonka ansiosta hautumislämpötila nousee kyllin korkeaksi ja mureuttaa ruuan. Vain silloin siihen myös saadaan herkullinen maku.
Mitä karjalanpiirakkaan tulee, sen on oltava puhtaaseen ruiskuoreen paistettu. Liikkeellä on paljon kelvotonta ja yhdentekevää tavaraa, jota myydään karjalanpiirakan nimikkeellä. Sitä kavahtakaamme!
Joskus kuulee sellaisenkin älyttömyyden, ettei suomalaisella keittiöllä muka olisi omaa erikoisluonnetta, vaan että kyseessä olisi ruotsalainen keittiö venäläisillä aineksilla tuunattuna.
Jokainen, joka on vähänkin aikaa oleskellut Ruotsissa tai Venäjällä, tietää, ettei tämä ole totta eikä edes sinne päin. Ruotsissa ensimmäinen asia, jonka puutteen jokainen suomalainen kokee, on ruisleivän puute. Venäjällä taas saa kyllä ruisleipää, mutta ei suomalaista. Siitä outoudet vasta alkavat.
Ruotsissa tehdään paljon hyvää ruokaa ja venäläinen keittiö on maailmankuulu. Virolaista keittiötä tunnetaan huonommin, mutta kyllä sekin on erinomainen. Kuitenkin ne kaikki ovat erilaisia kuin suomalainen keittiö ja tämä ei koske pelkästään kokonaisuutta, vaan myös suurta määrää päivittäisiä ruokia, perinneruoista nyt puhumattakaan.
Toki suomalainen keittiö käyttää paljon myös samoja aineksia ja tekniikoita kuin ruotsalainen ja venäläinen tai virolainen Kansallisena keittiönä se kuitenkin yhdistelee niitä aivan omalla tavallaan. Yrittäköönpä joku ostaa naapurimaista vaikkapa nyt kunnollista savusaunakinkkua. Valitettavan usein se ei kyllä onnistu meilläkään. Myöskään muita savustettuja ruokia on yleensä turha etsiä, poikkeuksena venäläisten savustetut broilerinkoivet, joita ei meillä ole tarjolla.
Meikäläiset savukalat, muikuista siikaan, lahnaan, loheen ja ahveneen ovat yleensäkin vaikeita saada kunnollisina, nehän pitäisi saada suoraan pöntöstä pöytään. Muistan, että Ylen johtajalla, Reksa Paasilinnalla oli Kesäkadun katolla oma savustuspönttö. Sieltä saivat kutsuvieraat todellisia herkkuja taatusti tuoreina! Toivottavasti maamme edustajat nykyäänkin ymmärtävät pyrkiä samanlaiseen tyyliin.
No, epäilemättä Venäjällä kyllä tunnetaan ja osataankin kalan savustus, mutta kaiken kaikkiaan savustuksen siunauksia ei juuri kaukaisempien ulkomaiden ravintoloista kannata edes etsiä. Eivät ne kalatkaan usein ole kovin hääppösiä. Virolaiset kilut ovat kelpo herkkua ja ruotsalaistenkin hapansilakka on omalla tavallaan ainakin erikoista. Mutta eivät ne ole suomalaisia ruokia.
Sivumennen sanoen: ainoa legendaarinen herkku, jota ulkomaalaiset Helsingissä metsästävät, on silakkapihvi. Se ansaitsee korkean sijansa. Saksalaisten rollmopsit ovat, ikävä sanoa, lähinnä silakan profanaatiota.
Poikkeuksellisen hankalaa on, horribile dictu, Suomessakin saada ravintoloista suomalaisen keittiön perusherkkuja –laatikoita. Naapurimaista niitä ei kannata etsiäkään. Kunnolla valmistetut kaalilaatikko ja maksalaatikko ovat ensi luokan juhlaruokia (maksalaatikon päälle valellaan voisulaa, kaalilaatikon kanssa on puolukkasurvosta), joita en kehota etsimään edes Lontoon tai Pariisin parhaimmista ravintoloista tai herkkukaupoista.
Sama koskee tietenkin suolamuikkuja, veripalttua ja ternimaidosta tehtyä uunijuustoa. Lanttukukosta ja muista kukoista ei tässä tarvitse puhuakaan. Niissä muuten on oltava riittävästi läskiä mukana paistaessa. Sen syöminen ei sen sijaan ole pakollista.
Sekä suomalaiset että venäläiset syövät mielellään kaalikeittoa, joka on molemmissa maissa usein melko samanlaista. Toki lammaskaali ja muut hyvin haudutetut kaalipaistokset ovat suomalainen erikoisuus. Hapankaali taas on meillä vähemmän harrastettu ruoka. Juureksista lanttu on suomalaisista suomalaisin ja oikein valmistettuna tavattoman maukas.
Useat suomalaiset keitot ovat muualla tuntemattomia, esimerkiksi savukinkulla/potkalla maustettu hernekeitto tai kermainen lohikeitto. Jälkimmäinen on tosin viime aikoina löytänyt tiensä ainakin pietarilaisiin ravintoloihin.
Riistaa syödään tietenkin useimmissa maissa. Kuitenkin hirvenmetsästys sellaisena suurena instituutiona kuin se on Suomessa, on kansainvälisesti ottaen suuri harvinaisuus. Sama sitten koskee tietenkin myös niitä ruokia, joita meillä saa nauttia aina metsästysporukoiden pitämien peijaisten yhteydessä: hirvikeitto, hirvipaisti, hirvenmaksalaatikko ja niin edelleen. Se on eksotiikkaa ja kulinariaa yhdessä.
Myös kotimainen graavikala on herkku, jota on vaikeata tai mahdotonta saada mistään muualta, ainakaan kaupasta: graavisiika (esimerkiksi ginillä ja fenkolilla maustettuna), tillin ja sokerin kera graavattu kirjolohi eli forelli ja kaiken kruununa graavisärki (otetaan vain fileet, ei ruotoja) ovat ylellisyyttä, joka kelpaisi keisarillekin. Itse asiassa myös muikut on ”graavattava” eli suolattava miedosti, ei liikaa eikä liian vähän ja samalla on syytä lisätä myös sipuli. Tönkkösuolaaja ei ole ymmärtänyt tehtäväänsä.
Juomista suomalainen, itse valmistettu kylmä kotikalja on kaikkien juhlien suuri suosikki. Sen ohella tarjolle kannattaa panna piimää.
Koska pieni noste, viaton huimaus ajukopassa nostattaa korkealle hyvään ateriaan aina kuuluvaa tunnelmaa, on ehdottomasti syytä asettaa tarjolle myös jäähdytettyä –mutta ei jäistä- viinaa, mikäli aiotaan aterioida todella hyvin.
Viinit voi suomalaisesta pöydästä jättää poiskin, mutta toki naisväelle voidaan panna tarjolle esimerkiksi omena- tai marjaviinejä. On niitä hyviäkin kotimaisia.
Viinaryypyn kanssa on tarjottava aina purtavaa ja sellaiseksi soveltuvat erityisen hyvin suolamuikut, suomalaisittain käsitelty, sokerisuolattu silli sipulin ja smetanan kera, tai vaikkapa suolakurkut ja kylmät perunat. Voi ne perunat lämmittääkin, uudet perunat tuoreena ja voin (kartanovoita!) ja oikean tillin kera ovat jo pistämätön herkku sinänsä.
Jälkiruoista on syytä nostaa esille tuo mainittu ternimaitojuusto sekä raparperiruoat: piirakat, kiisselit, mehutkin. Niitä ei monessakaan maassa edes tunneta. Kunnon mustikkapiirakka, puolukkarahka, erilaiset kiisselit ja hillot esimerkiksi jäätelön tai rahkan kera maistuvat vielä tukevan ateriankin jälkeen. Digestivoksi voi vielä kulauttaa hiukkasen pihlajanmarjalikööriä.
Kahvin kanssa sitten maistuvat kyllä hyviltä myös konjakit, itsestään varman keittiön ei tarvitse yrittää karttaa muidenkaan kansojen hyviä suorituksia. Konjakiksi luetaan myös jaloviina. Naiset kyllä ottanevat mieluummin esimerkiksi lakkalikööriä.
Suomalainen keittiö on niin tavattoman hieno ja omaperäinen, että sen pohjalta ja puitteissa on helppo tehdä lukematon määrä erilaisia menuja. Kunnon gourmet-matkailijalle on syytä myös tarjota oudot herkut lennokkaan tarinan kera. Seinälle voi heijastaa kuvia Suomen luonnosta ja lausua tarpeen vaatiessa pari paatoksellista tai muuten lennokasta runoa.
Kun jo valmiiksi nälkäisen ruokailijan on annettu kotvasen aikaa haistella keittiöstä tulevia tuoksuja voidaan viimein kilauttaa kelloa, jolloin ovet avautuvat ja kansallispukuiset tytöt kantavat sisään tarjottimilla ruokia. Ensimmäiset zakuskat on nautittu jo esipuheita kuunnellessa ja alkumalja (ryyppy) ylevien toivotusten kera nautittu esimerkiksi tykinlaukauksen säestyksellä.
Ruuan asianmukaisen juhlallinen esillepano ja tarjoilu ovat tärkeitä. Ne ovat omiaan lisäämään harrasta kiinnostusta outoihin ruokiin ja niiden salattuun voimaan, josta koko maamme historia ja kenties myös kokin korpulentti olemus todistavat.
Jotensakin tällaista voisi ehkä parhaimmillaan olla se oikea ruokaturismi, jota meidän pitää tässä maassa kehittämän!
Muuten, kukaan ei nykyään ole huolehtimassa suomalaisen keittiön laadusta ja niinpä monet tahot tuottavat halpaa bulkkitavaraa, jota usein erehdytään pitämään aitona ja kunnollisena. Vaarana on, että tästä maasta kokonaan katoaa ymmärrys siitä, miten paikalliset herkut on valmistettava ja miltä niiden tulee parhaimmillaan maistua.
Toistan jälleen sen ajatuksen, että olisi koottava pätevä eli kyllin iäkäs ja asiasta aidosti kiinnostunut raati, joka testaisi erityisesti suomalaisen keittiön piiriin kuuluvia ravintoloita ja tuotteita.
Raadissa pitäisi myös olla mukana edustajia eri alueilta, niin läntiseen kulttuuripiiriin kuuluvista Hämeestä ja Varsinais-Suomesta, kuin myös itäistä pallonpuoliskoa edustavasta Karjalasta, pohjoisesta Pohjanmaalta ja Lapista ja tietenkin molemmat pallonpuoliskot yhdistävästä saumakohdasta eli Savosta. Saaristo on vielä oma lukunsa.
Kymmenen henkeä voisi riittää ja vähemmälläkin voi tulla toimeen. Ryhmä voisi kehittää oman arvostelumatriisin, jossa aitous eli perinteiden mukaisuus olisi korkealla sijalla.

43 kommenttia:

  1. Taas alkoi ruokatunnilla kuola valua!

    VastaaPoista
  2. "käytetty paljon sianläskiä, jonka ansiosta hautumislämpötila nousee kyllin korkeaksi ja mureuttaa ruuan."

    Samasta syystä kassler on aivan erinomainen pataruuan perusta. Rasva katoaa pitkän haudutuksen myötä ja suussasulava liha jää. Lisäkseet mauan mukaan, vaiheittain kypsymisajan mukaan.

    "Suomalaiset, kuten venäläiset, syövät myös piirakoita, mutta perinteisesti ne ovat erilaisia. Karjalanpiirakka ei ole mikään venäläinen ruoka"

    Miten venäläiset piirakat sitten eroavat, ts millaisia ovat venäläiset piirakat? Entäs ruisleipä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä venäläisiä piirakoita: https://www.google.fi/search?q=%D0%BF%D0%B8%D1%80%D0%BE%D0%B3%D0%B8&sxsrf=ALeKk00s0Vm9ghVvKX_8qChRuhzhAhTHxQ:1590658751926&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwiT5vfOodbpAhXLxMQBHZ5hAqUQ_AUoAXoECBUQAw&biw=1076&bih=654 Venäläinen ruisleipä on nykyisin useimmiten buhanka, joka hyvin selvästi eroaa suomalaisesta, vaikka Fazer lienee nytkin Pietarin suurin leivän valmistaja.

      Poista
  3. "on ehdottomasti syytä asettaa tarjolle myös jäähdytettyä –mutta ei jäistä- viinaa, mikäli aiotaan aterioida todella hyvin... Viinaryypyn kanssa on tarjottava aina purtavaa ja sellaiseksi soveltuvat erityisen hyvin suolamuikut, suomalaisittain käsitelty, sokerisuolattu silli sipulin ja smetanan kera, tai vaikkapa suolakurkut ja kylmät perunat. Voi ne perunat lämmittääkin, uudet perunat tuoreena ja voin (kartanovoita!) ja oikean tillin kera ovat jo pistämätön herkku sinänsä."

    Nyt taisi kyllä - kaikkella kunnioituksella - mennä ryssiksi. Kyllä suomalainen viina kuuluu nauttia taskulämpinä suoraan pullon suusta. Kuvattu on venäläinen - sinänsä hyvä - tapa ja snapsi puolestaan ruotsalainen. Ihan hyviä tapoja, mutta eivät kuulu suomalaiseen keittiöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne kuuluivat ainakiin sata vuotta herraskeittiöön. Nyt se on jo kuriositeetti.

      Poista
  4. Mark Galeotti. Onko kyseessä mielestäsi hyvä venäjän tuntija?

    VastaaPoista
  5. Itse asiassa maksalaatikko on alkuperältään ruotsalainen ruoka "korvkaka", jossa on myös alkuperäistä ohraa eikä degeroitunutta riisiä. Reseptikin löytyy jostain ruotsalaisesta 1800-luvun keittokirjasta. Kato vittu googlesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listasta jäi suotta pois perunalaatikko. Tarkoitan esim. silakkalaatikkoa. Silakan sijasta voi käyttää vaikkapa savumuikkuja ja tietenkin myös muita kaloja. Janssonin kiusaus on kyllä aika pliisua tavaraa kunnon perunalaatikon rinnalla. Ja se jälkimmäinen vaatii taas kerran sitä läskiä.

      Poista
    2. Tosi on: ei oikea perunalaatikko saa jäädä pois!

      Poista
  6. Aterioiden nimet on mielestäni vaihdettu turhaan. Kun olin lapsi, päivällinen syötiin puolen päivän aikaan ja illallinen illalla. Jossakin vaiheessa päivällinen muuttui lounaaksi, samoin kuin Ruotsissa middag lunchiksi.

    VastaaPoista
  7. Kiva on lukea näitä suomalaisuuden ytimestä kumpuavia kulinaarisia selostuksia ja maistuvia ruokaohjeita, joita lukiessa itsekin alkaa ajatella ylpeydellä kansamme ruokakulttuuria. Hienoa, että nämä asiat yhdistävät suomalaisia, vaikka joskus politiikasta - blah - voidaan ajatella vallankin eri tavalla. Kiitos Vihavainen panostuksestanne myös suomalaisten perinneruokien puolesta puhujana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Moni bloginresepti on päätynyt sähköiseen reseptikansiooni.

      Poista
  8. "Mitä karjalanpiirakkaan tulee, sen on oltava puhtaaseen ruiskuoreen paistettu. Liikkeellä on paljon kelvotonta ja yhdentekevää tavaraa, jota myydään karjalanpiirakan nimikkeellä. Sitä kavahtakaamme!"

    Tokikaan teolliset valmisteet eivät voi vetää vertoja artesaanituotteille, mutta johonkin mittaan on ymmärrettävä myös prosessin asettamia vaatimuksia. Joten hyvä, että edes esikuvaansa muistuttavia ns. bulkkituotteiteistakin markettitarjonnasta löytyy, koska surullisintahan olisi, jos koko ruokalaji vaipuisi historian hämärään...

    Kalaruoista toteaisin, että uutta ja wanhaa yhdistelemälläkin saa vallan kelvollista, itsekin pistelin juuri äsken kirjolohikukkoa voin ja maidon kera iltaseksi, ja hyvää oli! Noin muutenkin sanoisin, että eipä suomalaisessakaan keittotaidossa, niin haluten, sen suurempaa moittimista ole osoitettavissa, hyvä kokkihan saa gurmeeta aikaan vaatimattomammistakin tykötarpeista, siinä missä poropeukalo saa pilattua jo kaurapuuronkin... Ja jonninjoutaville perinneruokien "junttimaisuutta" vieroville voi ihan huoletta näyttää vaikka pitkää nenää.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "hyvä kokkihan saa gurmeeta aikaan vaatimattomammistakin tykötarpeista,"

      Olisin suorastaan valmis nostamaan tämän keittotaidon säännöksi: paras maku lähteen halvemmista ruhonosista pitkään hauduttamalla. Sitä eivät "fiinit" osat kestä. (Pois silti, että halveksisin hyvää, riippunutta sisäfilepihviä, jolle on näytetty kuuma rautapannua/puuhiilihiilosta.)

      Poista
  9. En mitenkään vastusta ajatusta, että on ihan suomalaisiakin ruokia. Kuriositeettina totean, että lanttu on englanniksi swede.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaako lanttu tässä tapauksessa olla lanttua? Ns. Saksan lanttutalvena syötiin turnipsia.

      Poista
    2. Brittein saarilla lanttu eli Brassica napus on nimenomaan swede, nauris eli Brassica rapa on turnip. Muualla maapallolla nimitykset vaihtelevat.

      Poista
  10. Сенной рынок,Московский проспект 4а.
    Aikuisen miehen ruokakauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on ole kokeillut. Kuznetski rynok on ollut ylittämätön, joskin viime vuosina jotenkin kuihtumassa.

      Poista
    2. Kuihtuu pois. Smolnan kehittämisvisioissa ei liene sijaa tuollaiselle torille. Ja hipsterin partakarvoihinkin voi tarttua outo tuoksu...

      Poista
  11. Vaan mistä löytäisin ravintolan joka tarjoaa näitä erinomaisia herkkuja?

    VastaaPoista
  12. Joskus ennen taisi Kestikartano olla sellainen. Nyt ei oikein hyvältä näytä. Helsingissä Konstan möljä on jonkoinlainen, Savotta enempi lappilainen, Ainossa en ole tainnut käydä.
    Sitten on ihan hyviä silakkapihvipaikkoja: Salve, Elite, Kannas, Sea Horse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silakkapihvi on aika veikeä, sehän on englanniksi herringbeef. Samoin porsaanpihvi on porkbeef, broilerinpihvi on chickenbeef. Tämä herättää aina huvittuneisuutta englanninkielisissä. Ei taida suomen ja ruotsin kielten lisäksi olla muita, joissa tällainen lajiristeytys onnistuu.

      Poista
  13. Kannatettava idea arvoisan raadin kokoaminen. Nykynuoriso lähes täysin etääntynyt "kansallisista ruuistamme"

    Varsinkin amerikkalaiset ja kreikkalaiset tuttavani ovat ihastuneet sokeritillissä keitettyihin rapuihin, suolasärkeen perunoiden kanssa keitettynä ja uuniternimaitoon sekä ohrarieskoihin. Kylmägraavattu poronliha keräsi kerran kehuja. Nokkoskeitto tai -kastike valkokastikkeena.
    Luonnollisesti sienimureke, sipulisienisalatti smetanalla..... Tattikastike jolloin tateista pannulla paistetaan neste pois ensin ilman rasvaa. Vasta sitten lisätään voi ja kerma ja valkopippuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaista ja hyvin suom
      alaista ruokaa!

      Poista
    2. Kiva. Pääseekö tällä reseptikokemuksella tulevan raadin jäseneksi?
      http://ruuanko.blogspot.com/
      :D

      Poista
    3. Kyllä tässä näyttäisi aineksia olevan.

      Poista
  14. Älkäämme unohtako myöskään kansallista herkkuamme HK Bleu.

    VastaaPoista
  15. No jo. Aina se falukorvin voittaa mutta ei se ole kovin paljon.

    VastaaPoista
  16. "Ruotsissa ensimmäinen asia, jonka puutteen jokainen suomalainen kokee, on ruisleivän puute"

    Yksi asia, mitä tahtoisin turistille, erityisesti ranskalaiselle, syöttää, on suomalaisen ruisleivän päällä camenbert-juusto: suomalais-ranskalainen liito parhaimmillaan. 

    VastaaPoista
  17. ”Raadissa pitäisi myös olla mukana edustajia eri alueilta, niin läntiseen kulttuuripiiriin kuuluvista Hämeestä ja Varsinais-Suomesta, kuin myös itäistä pallonpuoliskoa edustavasta Karjalasta”

    Inkerin suomalaiset unohtuivat tässä blogissa, koska blogisti oli Venäjällä ollessaan nauttinut vain Nevskin prospektin herkuista.

    Rahvaanomaiset inkeriläiset sen sijaan ovat vuosikymmeniä harrastaneet hapankaurakulttuuria. Ja tietysti myös hapankaalikulttuuria, joka on tuttu kautta maailman.

    Hapankaurakulttuuri on hyvin herkkä ja vaatii monia nixejä tullakseen herkuksi ja mahan toiminnan kuninkaaksi.

    Minä nautin hapankauralätyistä jo useita vuosikymmeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkeriläiset kuuluvat toki alun perin savoon, mutta onhan jokaisella alueella omat erikoisuutensa. Noita hapatuksia kannattaa nostaa esiin.

      Poista
  18. Hatsinaan porukat muuttivat Hämeenlinnan läheltä Hatsinan kylästä 1700-luvulla. Tsarskoje Selon nimi tulee alunperin Saaren kylästä joten helposti muuttui venäläisittäin tsaarin kyläksi, varsinkin kun hallitsijäperheen kesäpaikka tuli sinne 1725.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedia kertoo Hatsinasta: "Kaupunki tunnetaan jo vuodesta 1499 nimellä Hotšino, jolloin se oli kylä Novgorodin hallinnassa."

      Poista
    2. Jostain oli tiedon lukenut aiemmin. Talvella ostin kirpparilta mm Erkki Raatikaisen "Raju on ajan rieto" kirjan, jossa (sivu 111) tuo tieto oli esitetty.

      Poista
  19. "maassa on kaksi erilaista aluetta, joilla vallitsee oma ruokakulttuurinsa. Sen paljonpuhuva ilmentymä on se, että toisella puolella syödään pehmeää leipää ja toisella kovaa."

    Millä puolella kovaa tai pehmeää? Mitä kovia leipiä, näkkäriä tai orsikuivaa ruisleipääkö?

    VastaaPoista
  20. "Hapankaali taas on meillä vähemmän harrastettu ruoka."

    Mistähän tämä johtuu: ilmastosta johtuen täällä on talvisin ollut vakava puute c-vitamiinilähteistä ja muita hapanruokia on syöty ja kun ainakin itä-Suomeen ollut tietotaitoa naapurista saataville tuntuu ihmeellisiltä, ettei hapankaali kotiutunut tänne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outo juttu sekin. Venäjä, Puola, Saksa ja Ranskahan ovat niitä suuria hapankaalimaita.

      Poista
  21. Kaipaan: mummuni kaurapuuroa (sitä kattilassa olevaa loppua), äitini läskisoosia ja keitettyjä perunoita, mustaamakkaraa kylmällä maidolla, imellettyä perunalaatikkoa ja graavilohta, kermaista lohikeittoa, lämpimiä rahkapiirakoita, hapanleipää ja rieskaa ja ja ja...
    Muuten, Hannoverissa sain ostettua hyvää hapanleipää ja suoraan leipomon tiskiltä.

    Eija Ruotsista

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.