Havalla menee

Ei ole kallista, kun rahalla selviää

Raha on siitä mukava juttu, että sen voi aina korvata. Uusi raha on ihan yhtä hyvää kuin vanhakin ja syntyneen rahallisen tappion voi sillä myöhemmin kompensoida jäännöksettömästi, ellei asiaan liity jotakin menetetyn ja takaisin saadun rahan väliseen rahanpuutteen aikaan liittyvää ongelmaa. Sellaisen korvaamistahan on koron maksamisen ajateltu merkitsevän.

Rahan menettämiseen voi siis ainakin periaatteessa suhtautua aivan huolettomasti, eihän siinä hyvä häviä, mikäli kyse on tosiaan vain itse tuosta rahasta.

Mikäli sen sijaan menettää terveyden, rakkauden, ystävät, kunnioituksen, itsekunnioituksen ja niin edelleen, ollaankin alueella, jossa rahalla korvaaminen on ongelmallista tai sanotaan nyt suoraan, mahdotonta.

Ajatelkaamme ihmishenkeä, joka on ilmeisimpiä korvaamattomia asioita. Itse asiassa sen korvaaminen rahalla tuntuu jo prima facie pyhäinhäväistykseltä. Paljonko rahaa haluaisit siitä, että joku läheisesi tapettaisiin? Kukaan kunniallinen ihminen ei suostu edes vastaamaan tällaiseen kysymykseen.

Kuitenkin henkirikosten aiheuttama menetys ruvettiin jo keskiajalla usein korvaamaan tapetun suvulle rahasakolla. Hinnasto on lakikirjoissa. Myös nykyään voi läheinen hakea kärsimyskorvausta kokemansa menetyksen takia. Mahdollisesti säädyllisyyssyistä johtuen, summat ovat kuitenkin aivan mitättömiä.

Rahalla korvaamattomia asioita voisi luetella pitkät litaniat. Paljonko rahaa haluaisit siitä, että joku ostaisi oikean kätesi? Entä molemmat silmäsi? Entä muut elimet? Hinnastoja taitaa löytyä lähinnä joillekin sisäelimille.

Puhuminen ihmisarvosta rahallisena suureena kuulostaa lähinnä pilkanteolta, mutta se taitaa silti olla se ainoa edes periaatteessa riidaton tapa laskea ihmisen merkitystä yhteiskunnassa. Ne muut arvot ovat toki olemassa, mutta eivät rahalla mitattavissa.

On toki mahdollista myös laskea vaikkapa ihmisen polttoarvo krematoriossa, mutta tietääkseni sillä ei ole merkitystä, koska syntyvää ylimääräistä lämpöä ei kerätä talteen.

Mikäli kuitenkin pidämme kiinni siitä, että ihminen on yksi eläin muiden joukossa, kuten monet nykyiset bestseller-gurut jankuttavat, ei ole mitään syytä soveltaa häneen joka asiassa erilaisia mittoja kuin muiden lajien edustajiin.

Itse puolestani pidän ihmisen eläimellistämistä hyvin vakavana kulttuurin rappion osoituksena. Mikäli se todella otetaan viimeisen päälle tosissaan, ollaan auttamattomasti syvällä barbariassa (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=houellebecq ).

Lähtekäämme siis siitä, että ihmisen elämän tärkeimmät asiat eivät kuulu rahalla korvattaviin tai edes sillä mitattaviin. Sen mukaisesti myöskään yhtä tolkuton kuin loputon kansantulon kasvattaminen ei ole hyvä asia sinänsä. Itse asiassa se on vaarallinen prosessi, jonka pysäyttäminen vielä hiljattain näytti mahdottomalta. Nyt alkavat näkymät muuttua.

Kuitenkin yhteiskunnan taloudellinen tila vaikuttaa ratkaisevasti myös moniin sellaisiin asioihin, jotka kuuluvat ei-rahallisten arvojen piiriin.

Kun kansantuote nyt sattuneista syistä laskee kukaties useita kymmeniä prosentteja, merkitsee se mullistusta, joka kohdistuu käytännössä kaikkien ihmisten elinehtoihin.

En puhukaan siitä, että oma yritys, perheelle rakennettu koti ja vastaavat asiat ovat usein ja kenties useimmiten paljon muutakin kuin taloudellisia suureita. Niihin on investoitu suuri osa koko elämästä, ne liittyvät siihen onnen tavoitteluun, joka USA:n perustuslain mukaan kuuluu ihmisen luonnollisiin oikeuksiin ja tarpeisiin. Useassa tapauksessa voi puhua elämän tarkoituksesta.

Kun tämä aineellinen perusta nyt menetetään, syntyy tappioita, joita tuskin voidaan rahalla korvata, etenkin kun tuota rahaa ei ole.

Toinen asia on koko mainio sosiaaliturvamme. Itse asiassa sille on viime vuosina asetettu sellaisia vaatimuksia, että varsin hyvin menestyneen valtiomme kestokyky on jo ollut vaakalaudalla. Tuskin tarvitaan erityisiä ennustajan lahjoja sen näkemiseksi, että tekeillä oleva talouskriisi aiheuttaa romahduksen ja sen mukana valtavasti korvaamattomia ei-aineellisia tappioita.

Ihmisten sulkeminen valtion pakkokeinoin neljän seinän sisälle, eräänlaiseen turvasäilöön loukkaa tietenkin jo sellaisenaan törkeästi kansalaisoikeuksien perusteita, eli itsemääräämisoikeutta ja kokoontumisvapautta. Yhtä rajuja oikeuksien rajoituksia ovat myös erilaiset matkustuskiellot.

Vankilassa joskus istuneet ovat kertoneet, että pahinta on juuri tuo vapauden menetys, etenkin jos siihen vielä liittyy epätietoisuus siitä, onko vielä tässä elämässä mahdollista siirtyä samojen seinien ulkopuolelle.

Joissakin maissa on karanteenilaisilta liikuntakin käytännössä kielletty, ainakin raittiissa ilmassa tapahtuva. Asian merkitystä fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle voimme vain arvailla. On selvää, että miljoonien ihmisten populaatiossa tällainen aiheuttaa myös suuren määrän kuolonuhreja, jotka kuitenkin ovat vain osa -ja sanoisin, pienin osa- kaikista ei-rahallisista menetyksistä.

Jotkut ovat olleet kovin tyytymättömiä hallitsevaan tyttökvintettiimme, mutta tuskinpa juuri sitä on erityisesti syytä sormella osoittaa. Yrityksen ja erehdyksen tietähän tässä on kaikkialla edetty. Ruotsin tie saattaa osoittautua olennaisesti meidän politiikkaamme paremmaksi, mutta ei meilläkään sentään ole menty äärimmäiseen hulluuteen Espanjan ja Venäjän tapaan.

Ei Suomi tätä hässäkkää ole pannut alulle, eikä se yksin voi kovin paljon tehdä sen totalitaarista muistuttavan systeemin purkamiseksi, joka nyt vallitsee. Selvää kuitenkin on, että voimassa on suuri määrä aivan tarpeettomia rajoituksia, joiden purkamisella on kiire.

Tosiasia on, että tässä maassa kuolee vuosittain yli viisikymmentätuhatta ihmistä, mikä on hyvin valitettava seikka. Itkemällä asia ei parane lainkaan, vaikka juuri näissä tapauksessa itkemistä voikin suositella. Se kuuluu aivan erityisesti läheisten arkun äärelle eikä esimerkiksi televisioruutuun. Mikäli lapset ja lastenlapset hautaavat isovanhempansa, menevät asiat vielä oikeassa järjestyksessäkin.

Niin sanotut koronakuolemat eivät kokonaislukuja juuri muuta. Tulee kuitenkin olemaan kiinnostavaa nähdä, miten paljon tavallista enemmän kuolemantapauksia tulee siitä, että lääkärien vastaanotot ja sairaalat nyt ammottavat tyhjyyttään, kun ihmiset eivät uskalla mennä lääkäriin tutkituttamaan ja hoidattamaan niitä sairauksia, jotka heidät ennemmin tai myöhemmin tappavat, kuten luonnon järjestykseen kuuluu.

Mutta ei se kuolleiden määräkään ole mikään sosiaalihistoriallinen raha, jolla kaikkia ilmiöitä voidaan yhteismitallisesti arvostella. Elämätön elämä, ihmisarvon polkeminen, vapaudenriisto, elämän tarkoituksen häviäminen -nämä kaikki ovat arvoja, joita ei rahalla mitata. Siitä huolimatta ne ovat aivan todellisia ja kenties kaikkein todellisimpia.

Ymmärtäkäämme siis myös niiden valituksia, jotka eivät ehkä kuole ajankohtaiseen epidemiaan, mutta kyllä sen sijaan kokevat sen johdosta menetyksiä, eräänlaisina sijaiskärsijöinä.

Alikersantti Hietasen tapaan totean varmuuden vuoksi, etten minä tässä mitään syyllisiä kaipaa, työhalua pursuva Lahtinen sen sijaan olisi vapautettava tekemään sitä, mitä hän osaa ja haluaa tehdä.