sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

Edeltäjien laakerit eivät anna rauhaa

 

Tiltun perintö

 

Jatkosodan aikana esiintyi Neuvostoliiton radiossa naisääni, jota ruvettiin kutsumaan Tiltuksi, mahdollisesti Iitin Tiltu-nimisen renkutuksen sankarittaren mukaan. Kun Suomeen propagandaa suoltavia asemia oli useampia, puhuttiin ennen pitkää myös useammasta Tiltusta: Petroskoin ja Moskovan Tiltusta, joiden henkilöllisyyskin nykyään hyvin tiedetään. Leningradista lähetti niin sanottu Suomen vapausradio, jolla myös oli oma tiltunsa.

Neuvostoliiton lähettämä propaganda oli toivottoman kömpelöä ja tämä johtui niin sanotusti objektiivisista olosuhteista. Kun taustalla oli parin vuoden takainen suomalaisten massamurha ja koko suomalaisuuden likvidointi Neuvostoliitossa ja Talvisota kaikkine seuraamuksineen, oli neuvostopropagandan tilanne jo lähtökohtaisesti toivoton.

Komintern käski kyllä propagandaohjeissaan mukauttamaan puheet aina kunkin maan ”tarpeiden” mukaan, mutta Suomen kohdalla tätä ei edes uskallettu tehdä. Komintern pyrki vetoamaan jokaisen kansakunnan isänmaallisiin voimiin ja nostamaan kommunistit kansallisen vapausliikkeen johtoon, taistelemaan saksalaismiehitystä vastaan.

Suomessa, toisin kuin Euroopassa yleensä, ei kuitenkaan ollut koko saksalaismiehitystä ja täkäläiset patriootit taistelivat niin sanotusti saksalaisten aseveljinä. Tiltut ja eivät kuitenkaan uskaltaneet ajatellakaan toden sanomista tällaisista asioista, vaan väittivät päin naamaa yleisölleen sellaista, minkä tämä ilman muuta tiesi valheeksi.

Historiassa varmaankin ainutlaatuista oli, että Valtion tiedoituslaitos Suomessa jopa julkaisi erityisen kirjan, Suomi Neuvostoliiton radiossa, jossa se sanasta sanaan toisteli vihollisen omaa propagandaa. Tuon propagandan väitteet olivat niin päättömiä, että se söi lopunkin uskottavuuden niiltä ”vaihtoehtoisilta totuuksilta”, joita radion välityksellä yritettiin suomalaisille syöttää.

Mitä totuuteen tulee, se ei tietenkään kiinnostanut lainkaan propagandasodan osapuolia. Propaganda oli ase, jolla lyötiin vihollista. Siinä samalla suojeltiin omia salaisuuksia, joiden tunteminen olisi eräissä tapauksissa saattanut heikentää intoa sotaponnisteluihin.

BBC, joka sekin toimi tiukasti maansa -ja liittolaistensa- sotaponnistusten edistäjänä, onnistui paremmin suomalaisiin vaikuttamisessa. Political Warfare Executive antoi jatkuvia ohjeita myös Suomeen lähetettävän propagandan ajankohtaisista tehtävistä, tiettyjä henkilöitä vastaan hyökkäämisestä, tietyistä teemoista vaikenemisesta ja niin edelleen. Koska BBC ei koskaan ryvettynyt eli joutunut rysän päältä kiinni, sen vaikutusta pidettiin ajoittain jopa huolestuttavana. Tyhmimmät myös Suomessa uskoivat sitä paitsi pyhästi sen ”journalismiin”.

Kuten sanottu, tiltut ja vielä erikseen Leningradista käsin suomalaisten ohjelmien päälle puhuva Armas Äikiä, joka palveli puna-armeijan uniformussa, vaikka edustikin niin sanottua Suomen vapausradiota, tiedettiin kokemuksesta täysin epäluotettaviksi ja luottamuksen palauttaminen heidän sanomaansa olisi ollut käytännössä mahdotonta.

Oli turhaa tulla myöskään tarjoamaan kommunistista demagogiaa miehille, jotka olivat omin silmin nähneet Itä-Karjalan kurjuuden, ja joille kommunistihallinnon edustaman humanismin laatu oli hyvin tiedossa, vaikka suomalaisiin kohdistuneen joukkomurhan koko laajuutta ei tunnettukaan.

Niinpä suomalaisten kantti kesti myös propagandasodassa ja propaganda, kuten muuan tuon aikainen tutkija arveli, saattoi hyvinkin olla nykyaikaisessa sodassa se ratkaiseva ase.

Kuten mainittiin, vuosina 1937-1938 Neuvostoliitossa toteutettiin suomalaisten joukkomurha, jonka uhreja ei tarvinnut etsiä tauteihin nääntyneiden keskuudesta tai rauhan ja sodan ajan tilastoja vertaamalla. Yli kymmenen tuhatta, enimmäkseen nuorta ihmistä yksinkertaisesti tapettiin ampumalla pistoolilla takaraivoon.

Tässä tapauksessa ei siis voinut olla pienintäkään epäilystä murhaamisen tarkoituksellisuudesta eikä edes vastuullisista henkilöistä. Heidän oikea paikkansa olisi sodan jälkeen ollut hirsipuussa, kuten oli myös sotarikollisten.

Mitä taas tulee vankileireillä pidettyjen sotilaiden ja siviilien suureen kuolleisuuteen, se oli asia, joka yhdisti voitetut ja voittajat ja siihen suhtautumista oli syytä myös voittajien piirissä pohtia erikseen.

Sotavankileireille joutuneista neuvostokansalaisista menehtyi Suomessa lähes 30 prosenttia. Valtaosa heistä joutui vangiksi vuonna 1941 ja joutui siis viettämään leireillä useita vuosia ja erityisesti nälkätalven 1941-42, johon suurin osa leirikuolemista sijoittuu.

Luku on niin huono, että sen selittäminen hyväksyttävän politiikan tulokseksi ja pelkästään yleisestä niukkuudesta johtuvaksi ei ole tutkimuksissa juuri osoittautunut mahdolliseksi. Toisaalta ei myöskään ole ollut mahdollista osoittaa näännyttämistä tarkoitukselliseksi.

Asiaa on tietenkin verrattava suomalaisten sotavankien kohtaloon neuvostoliittolaisilla leireillä. Noista yleensä sodan loppuvaiheessa leirille joutuneista kuoli suunnilleen puolet eli suhteessa selvästi enemmän kuin neuvostoliittolaisista Suomen leireillä.

Suomalaisia niin sanottuja siviilisotavankeja oli suurempia määriä vain talvisodan aikana ja heidän leirielämänsä jäi lyhyeksi, joten heidän kohtaloaan ei voida verrata siihen suhteelliseen suureen joukkoon, joka joutui suomalaisiin keskitysleireihin Itä-Karjalassa.

Leirittämiselle oli sinänsä selvät sotilaalliset perusteet ja vastaavaa politiikkaa sovelsi jopa USA omiin japanilaisperäisiin kansalaisiinsa sodan aikana.

Tosiasiaksi joka tapauksessa jäi, että leireille otetuista lähinnä venäläisistä kuoli heikon ravinnon ja tautien takia suhteellisesti paljon suurempi osa kuin vapaalle jalalle jääneistä.

Asiaa on pyritty Suomessa selvittämään jopa väitöskirjatason tutkimuksin jo 1970-luvulta lähtien. Ilmeistä on, että vangit saivat osakseen sallimattoman huonoa kohtelua erityisesti nälkävuoden 1941-42 tilanteessa. Voidaan puhua rikoksesta, mutta minkä tason rikoksesta? Dolus? Culpa?

Koska leireille jouduttiin kansallisin kriteerein, voidaan asiaa taannehtivasti tarkastella myös nykyään käytössä olevan genosiidin eli kansanmurhan käsitettä käyttäen. Sehän tekee mahdolliseksi tulkita asiaa erittäin väljästi.

Voidaan kuitenkin myös kysyä, onko tällaisen etiketin ripustaminen tämän asian päälle normaalia ja hyväksyttävää politiikkaa ja mitä seuraamuksia sillä on. En siis suinkaan puhu tässä asian tutkimisesta, sitä on tehty ja tehdään uutterasti totuuden selvittämiseksi mahdollisimman konkreettisesti joka tapauksessa. Käytettyjen käsitteiden käyttö on sitten asia erikseen.

Genosiidiä rikoksena ei jatkosodan aikaan vielä tunnettu ja itse termikin keksittiin vasta vuonna 1944. Hyökkääminen tiettyä ihmisryhmää vastaan kansallisten kriteerien mukaisesti oli toki paheksuttavaa jo vuosina 1937-38, jolloin yli kymmenentuhatta suomalaista ammuttiin, eikä se ollut yhtään sallitumpaa sotavuosina.

Kuitenkaan ei pyrkimystä tuhota noita keskitysleiriläisiä ole voitu todentaa. Kyseessä oli ilmeistä tuottamuksellisuutta ja jopa välinpitämättömyyttä, mutta ei määrätietoista murhaamista.

Aivan äskettäin on Petroskoissa ilmestynyt kirja, joka kertoo käsittelevänsä suomalaisten toteuttamaa kansanmurhaa Itä-Karjalassa. Jo kirjan otsikossa annetaan ymmärtää, että olisi siis löydetty jotakin aivan uutta vastuullisen tason materiaalia. Itse asiathan ovat pääpiirteissään olleet jo kauan hyvin tunnettuja.

Tekijät, joista pari osaa suomeakin, ovat ilmeisesti nyt sitten, käytetystä käsitteestä päätelleen, ottaneet harteilleen ns. tiltujen sotavuosina kantaman taakan ja jatkavat heidän työtään.

Muuan heistä, jota luultavasti on syytä pitää niin sanoakseni päätiltuna, kunnostautui jo lähes parikymmentä vuotta sitten syyttämällä suomalaisia -ja suomen valtiota- venäläisten kansanmurhasta sillä perusteella, että Suomen viranomaiset muka kaappasivat venäläisiltä vanhemmilta heidän lapsiaan ja sijoittivat ne suomalaisiin perheisiin suomalaistettaviksi…

Sama henkilö on nyt sitten taas nostanut esille saman käsitteen ja ilmeisesti vielä elättelee joitakin toiveita omasta uskottavuudestaan tässä maassa.

On syytä arvella, että uskottavuus on tässäkin tapauksessa vanhaa tiltutasoa eli hyvin lähellä nollaa. Sen palauttaminen lienee yhtä mahdotonta.

Vakavat tutkimukset tulee aina arvioida niiden sisältämien argumenttien perusteella eikä esimerkiksi otsikon demagogisuuden mukaan. Silti tuo jälkimmäinen jokseenkin varmasti määrää myös suhtautumisen tuohon kokonaisuuteen. Taso on nyt julkaisijoiden itse valitsema.

Tällaisten ilmiöiden kohdalla tulee aina kysyneeksi, millaisia tavoitteita niille on asetettu ja kenen toimesta?

Aivan selvää on, että demagoginen historiapolitiikka vahingoittaa maidemme ja kansojemme välisiä suhteita, jotka ovat jo kehittyneet aidosti läheisiksi ja ystävällisiksi. Tällainen kampanja aiheuttaa väistämättä vastavaikutuksen, jossa myös toisen osapuolen rötökset nostetaan esille. Niitähän todella riittää, kuten tuli jo todetuksi.

On syytä toivoa, että tämäkin yritys saa ansaitsemansa kohtelun niin meillä kuin muualla.

25 kommenttia:

  1. Timo, erinomainen kirjoitus! Toivottavasti otat tämän jatkoksi käsittelyyn punapartisaanien teot Suomessa. Se aihealue kaipaisi laaja-alaisempaa asiantuntijatason keskustelu avausta. Aihe on kansallisesti arka ja ansaitsi tulla käsitellyksi kunnolla. Sinun asiantemuksesi voisi edistää tuon toteutumista. Pravda on kaivettava esille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Partisaaneista aloiteltiin suomalais-venäläistä yhteisprojektia parikymmentä vuotta sitten. Ehkä se vielä lähtee liikkeelle.

      Poista
    2. Tuota ei voi muuta kuin toivoa!

      Poista
    3. Tähän lienee syytä lisätä, etteivät kaikki suomalaistenkaan kaukopartioiden toimet oikein päivänvaloa kestä. Valistunut lukija on tietoineen asiasta, mutta ehkä yksityisempi selvitys olisi paikallaan

      Poista
    4. Tätähän on yritetty väittää. Vertailu ns. partisaaneihin ontuu pahasti.

      Poista
  2. "Kyseessä oli ilmeistä tuottamuksellisuutta ja jopa välinpitämättömyyttä, mutta ei määrätietoista murhaamista."

    Tuossapa on vastaus kysymykseen, oliko se kansanmurha: se on nimittäin tahallisuutta edellyttävä rikos. Sinänsä en pidä anakronististen käsitteiden kytkemisestä historian ilmiöihin (Syyllistyikö Tsingiskaani kansanmurhaan -tyyppistä "pohdiskelua".)

    VastaaPoista
  3. "millaisia tavoitteita niille on asetettu ja kenen toimesta?"

    Itselleni herää kysymys, miksi juuri nyt on tuollaisia tavoitteita.

    VastaaPoista

  4. Vaikka ulkoisten "Tiltujen" vaikutusyritykset radion kautta Suomeen ovat vähentyneet (netin kautta lisääntyneet) niin kotoperäinen "tiltuili" jaksaa edelleen hyvin.Siitä ovat pitäneet huolen sotien jälkeen nimitetyt YLE: n pääjohtajat 10 kpl. Lähes kaikki punataustaisia. Tiltuiluperinettä lukuisista toimittajista parhaiten ylläpitivät entiset Moskovan kirjeenvaihtajat. Sekä kotimaassa Hannu Taanila ja Esko Seppänen, jotka jaksoivat hehkuttaa sosialismin ihanuutta. Ohjelmista moni muistanee sarjan Näin naapurissa. Siinä vertailtiin oloja Neuvostoviron ja Suomen välillä. Suomi hävisi vertailun ylivoimaisesti. Nyt on ohjelmat hieman tasoittuneet lukuunottamatta Yhdysvaltainkirjeenvaihtaja Iida Tikan raportteja presidentti Trumpin hallintoaikana. Yksipuolisessa vihakiihkeydesssä aivan törkeitä. Vaalien jälkeen viha muuttui uuden presidenti Bidenin silmittömäksi ihailuksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Washingtonin Tiltu äänessä?

      Poista
    2. Ei sentään Swampington Tiltu...

      Eräs näkökulma vain jolle on jopa perusteita.

      Propagandan määrä jalaatu ovat hälyttävällä tasolla.

      Itse en usko sinisilmäisesti mihinkään.

      Tilanne on mennyt niin pahaksi että lähes kaikki on mahdollista.

      Liian monissa maissa hallinnot riitelevät sisäisesti ja "kehitys" kulkee taakse päin.

      Kaikkien osapuolten sotien ja levottomuuksien lietsonta on tuomittavaa.

      Mutta on taas niin kuin ennenkin, jotkut sodat ovat kuulemma parempia ja toivottavampia kuin toiset.

      Poista
  5. Arvovaltainen ja rajoitetulle lukijakunnalle varattu Le Pöple käytti ko. Privatdozentia Pietarin kirjeenvaihtajanaan.Silloin, kun hänen kirjoituksistaan vielä löytyi jotakin asiaa ja tolkkua.

    VastaaPoista
  6. Oliko Neuvostoliittokin suomettunut kun ei tuolloin nostanut esille suomalasiten sota-aikaan tekemiä syntejä.
    Tosiasihan kaiketi oli ettei epäsuomalaiseen ainekseen suhtauduttiin torjuvimmin, kuin suomalaisiin, myös ordotksiset karjalaiset olivat uskonnollisen mielenmuokkauksen kohteena.
    Sotaisina aikoina kaikki ovat kyllä toimissaan syntisiä ja syyllisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tainnut tuota ihan ymmärtää, mutta suomalaiset, joita Karjalan ASNT:n asukkaista oli noin 3%, muodostivat terrorin uhreista yli 40%, karjalaiset 27%

      Poista
    2. Tuo on asia erikseen,suomalaiset punaiset joutuivat Karjalaa rakentaessaan Stalinin toteuttaman vastavallankumouksen uhreiksi. Suoalaisilla kommunisteilla kotimaassa olis sentään parempi kohtalo, joutuivat muilutetuiksi, vangituiksi, mutta säilyttivät henkensä.
      Tuossa kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti ja haastatteluihin perustuen tuolloisten venäläislasten kohtelusta, kun nämä rikkoen leirien sääntöjä yrittivät hankkia itselleen ruokaa. Nykyisin puhuttaisiin etnisestä puhdistuksesta, tuollaisissa olosuhteissa.
      Neuvostoliitto vaikeni noista asioista, mutta nyt ne tulevat esille, koska aikakausi on muuttunut.
      Ehkäpä motiivina asian nostolle esille oli meillä aloitettu vaikerointi punaisten suomalaisten kohtalosta.
      Yksi vanha islelmä kertoo, anna arpisten haavojen olla,siinä olisi viisautta myös tässä
      ajassa.

      Poista
    3. Paljonhan on pohdittu sitä, mikä teki mahdolliseksi "talvisodan ihmeen" ja erityisesti sen, etteivät suomalaiset vasemmistolaisetkaan (harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta) nähneet tilaisuuden tulla kostaa vuoden 1918 häviönsä vaan hekin yhtyivät puolustussotaan Neuvostoliittoa vastaan. Yrittihän Neuvostoliitto suostutella heidät puolelleen perustamalla ns. Terijoen hallituksen, mutta epäonnistui siinä täysin.
      Yleensä tässä on viitattu lähinnä siihen, miten työläistenkin olot Suomessa olivat sillä välin oleellisesti parantuneet. Mutta eiköhän asiaan aivan varmasti vaikuttanut, ehkä jopa enemmänkin myös se, millaisiksi olot Neuvostoliitossa olivat sillä välin kehittyneet, ja erityisesti se, että sinne sisällissodan jälkeen paenneista suomalaisista kommunisteistakin oli teloitettu vain vuotta tai paria ennen talvisotaa. Kansanmurhan pelko vaikutti varmaan pitkälti siihenkin, että luovutettujen alueiden (niidenkin, joita Neuvostoliitto ei ollut sotilaallisesti valloittanut vaan vaati vasta rauhansopimuksella) väestö lähes kokonaisuudessaan muutti pois, vaikka Neuvostoliitto ei suoranaisesti vaatinutkaan asukkaita poistumaan.

      Poista
  7. ”demagoginen historiapolitiikka vahingoittaa maidemme ja kansojemme välisiä suhteita”

    Mene ja tiedä, jos Putinin päämääränä onkin vahingoittaa maidemme ja kansojemme välisiä suhteita tavalla ja toisella. Kuten sanotaan on aika kerätä kiviä ja aika rikkoa näillä kivillä laseja taloissa. Kiristaminen voi toimia.

    Toisaalta taas, Kremlin permanenttisena haaveena on ylläpitää kaikissa maissa ns. Valvontakomissioita/poliittisia partisaaneja/ystävyyden suuteluita vodkan kera eli kotiystäviä/yms. Mutta Suomi ei joutunutkaan Kremlin helman alle. На хуй, блядь.

    Ei auta muu kuin älyllinen ripuli eli venäläisen sanalaskun mukaan ”обосрать как следует”.

    Venäläisellä tarukirjoittajalla Krylovilla on sopiva rivi: ”nuo viinirypäleet ovatkin ihan syömäkelvottomia”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle sillä niin merkitystä onko sielä Putin vai joku muu. Meillä on kumminkin pitkä valtiollinen raja jonka johdosta olisi suotavaa tulla toimeen. Kun taas kuulutaan EU:hun niin ne yhteiset intressit tuppaa väliin olemaan ristiriidassa ja vaatii ymmärrystä ettei reakoi jokaiseen ärsykkeeseen. Vaatinee niitä lehmän hermoja.

      Poista
    2. Historiapolitiikka ei kuulu ns. lehmänkelloärsykkeisiin vaan valtion politiikkaan.

      Poista
    3. Ollaan myö oman historiamme "tuotteita" ja valtio kumminkin koostuu siitä väestöstä, mikä nyt on millekkin "altis".
      Esimerkkinä vaikka amerikkalaiset ja heitin historia joka edelleen vaikuttaa nykyisin identiteettipolitiikkana, tosin veikkaan et se pelkkä markkinajohtoinen ajattelu on osin johtanut siihen. Mutta kun on kyse liittovaltiosta niin se nyt vain ole niin yksinkertaista.

      Poista
    4. "Ollaan myö oman historiamme "tuotteita"

      Tämä on totaalinen historiallinen valhe, jota voivat julistaa ainoastaan maakuopissa asuvat, joilla tulevaisuus on vain huominen, huomennakin maha pitää täyttää.

      Poista
    5. "Ollaan myö oman historiamme "tuotteita"

      Tällaista filosofista ripulia voi esittää ainoastaan ryssä.

      Poista
    6. Käytännössä kyse on osin tunteista, miehillä kun niitä ei ole niin mistään mitään ymmärrä (sarkasmia). Kieli itsessään kun ole stabiili ja luo stereotypioita. Tyyliin rahvas, neekeri, sosialisti, kapitalisti, narsisti, mihin sitä sanaa käyttää on se oleellinen. Niitä voi käyttää myös "lyömä kirveenä", mutta se alkuperäinen merkitys menettää osin tehoaan, plus se on pitänyt oppia jostain. Sama tosin on kirosanoissa. Teoreettisesti ääntä mutta mieli luo niitä merkityksiä, eikä niitä ymmärrä kuin toinen samassa kulttuurissa kasvanut.
      Filosofisesti taas miehet ja naiset tuppaa sen maailman hahmottamaan eri tavoin. Markkinataloudessa ja identiteettipolitiikassa kun ne on jo valmiiksi jaoteltu sukupuolen ja iän mukaan (vähän sellainen spartalaistyylinen) niin vielä vähempi tuppaa olemaan yhteneväisiä tekijöitä.

      Poista
    7. Sama ollut sanassa ryssä, mutta ei se taida olla enään juuri käytössä kuin vanhemmalla väellä. Tosin miehen yksi sukulaismies Lapista opiskeluvuosinaan pääkaupunkiseudulla päätyi asumaan kerrostaloon missä oli monenkirjavaa joukkoa. Hänellä oli omia kiertoilmauksia tummemmille kun eivät oikein tykänneet neekeristä, mutta Perjantai sopi. Ja saksalaista sanoi saunan polttajaksi. Välillä sitä jää vaan ihmettelemään ihmisiä että miettiikö ne ollenkaan sanojensa monitulkintaisuutta?

      Poista
    8. On: ”Käytännössä kyse on osin tunteista, miehillä kun niitä ei ole niin mistään mitään ymmärrä (sarkasmia).”

      Pitää olla: ”Käytännössä kyse on osin tunteista, miehillä kun niitä ei ole niin mistään mitään ymmärrä (orgasmia).”

      Poista
  8. Perheystävämme Leena Mäkikylä (Vehmas) oli sotien aikana terveyssisarena Itä-Karjalassa. Hän huolestui väestön ravinto-oloista, marssi ylimmän sodanjohdon puheille ja sai aikaan parannusta. Leena- täti saattoi täysin vapaasti kulkea alueella tarvitsematta pelätä partisaanivaaraa. Hän oli suojattu.


    En tiedä, vaikuttiko hän näiden ns. siirtoleirien olojen ja parantamiseen. Olihan ratkaisu arvostettu brittien Buurisodan aikana ottama käytäntö ja Pietari Suuren rauhoittamispolitiikan soveltamista hieman sivistyneemmällä tavalla.


    Isä Antti Penjami Mäkikylä ja Ylöjärven Ahveniston luoja oli maltillinen sosialisti. Huhtikuussa 1918 valkoiset vangitsivat hänet ja ampuivat Tohlopin lammen rannassa. 8.4. Tekijöitä ei koskaan selvitetty, joskin ilmeisesti olivat ja ovat tiedossa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.