torstai 15. huhtikuuta 2021

Espanjan maa oli punainen

 

Asian puolesta tappamassa

 

Ernest Hemingway, Kenelle kellot soivat. Suomentanut Tauno Tainio. Tammi 1954 (1940), 451 s.

 

Tämä Hemingwayn kirja on ilmestynyt vuonna 1940 ja mahdollisesti se tarkoittaa sitä, että sen kirjoittaja olisi jo kuullut talvisodasta. Joka tapauksessa hän tiesi, että Neuvostoliitto ja Saksa olivat solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen, jota voi halutessaan kutsua liitoksikin. Kovin maireita olivat toverit toisilleen ja hyötyivät yhteistyöstä.

Ajoitus on sikäli tärkeä, että Espanjan sisällissodassa Neuvostoliitolla oli keskeinen rooli tasavaltalaisten tukijana. Francon eli kapinallisten puolella taas olivat Saksa ja Italia. Lisäksi oli epälukuinen määrä noita kansainvälisiä vapaaehtoisia, jollainen Hemingwaykin oli.

Mutta Espanjan sodan loputtua suurpoliittinen konstellaatio kääntyikin pian päälaelleen. Stalin ei enää ollutkaan Hitlerin vihollinen, pois se! Lähimenneisyyden muistelemisen on täytynyt aiheuttaa kummallisia ajatuksia. Kenen etua tässä oikein olikaan ajettu ja kenen vahingoksi?

Espanjassa Hemingway tutustui Martha Gellhorniin, joka toimi kirjeenvaihtajana myös Suomen talvisodassa. He menivät naimisiin vuonna 1940. Liitto ei ollut kovin pitkä, kuten arvata saattaa.

Tässä romaanissa suurpoliittiset kehykset ovat näkyvissä lähinnä vain parissa loppuluvussa. Pääosa kirjaa kertoo guerillasta eli pikkusodasta, jota suomessa on kutsuttu sissisodaksi. Sana šiši tunnetaan myös vanhassa venäjän kielessä. Lieneekö se alun perin suomalainen, en tiedä. Espanjassa puhuttiin näköjään tuohon aikaan usein venäläisittäin partisaaneista eikä guerilleroista.

Joka tapauksessa sissisodan luonne on aina erityisen raaka, mikä selittänee ainakin osaltaan siihen ymmärtämättömän nuorison keskuudessa aina kohdistunutta romantisointia. Vankien ottaminen olisi sissisodassa yhtä mieletöntä kuin vihollisen päästäminen elävänä pakoon. Sissit ovat nimenomaan tappajia ja tuholaisia ja heihin myös suhtaudutaan sen mukaisesti.

Hemingwayn suhde tappamiseen ja kuolemaan on huomionarvoinen. On selvää, että siihen liittyy jotakin hänen kannaltaan olennaista ja suorastaan pyhää. Jos joutuisin selittämään asiaa, vertaisin hänen pohdintojaan Erich Frommin teoksessaan Hyvän ja pahan välillä kuvaamaan fasistiseksi ja nekrofiiliseksi nimitettyyn persoonallisuustyyppiin.

Joka tapauksessa kirjan sankari taistelee hyvän puolella pahaa vastaan, kuten kaikissa sodissa ja kaikilla rintamilla on yleisenä tapana. Tässä tapauksessa hänen fasisminsa on väriltään punaista.

Olisi kiinnostavaa yrittää kuvitella Hemingwaytä tai siis tuota hänen sankariaan vastaavaan rooliin Suomen kansalaissodassa. Entäpä jos hän olisikin toiminut punaisten ”pommarina" vaikkapa Savossa tai ollut anarkistikomppanian mukana rintamalla? Olisiko jotakin olennaista kirjassa pitänyt muuttaa?

Tämä tietenkin riippuu siitä, mitä pidetään olennaisena. Minun ymmärtääkseni olennaista poliittisen kehyskertomuksen kannalta on se, että kansainvälinen dynamiittimies pääsee räjäyttämään erään sillan, mutta kirjan kannalta keskeistä on, että hän pääsee tilanteisiin, joissa on tarjolla hengenvaara ja joissa on oikeus ja velvollisuuskin tappaa.

Hemingway ei suotta ollut suuri härkätaistelun aficionado. Tätä instituutiota hän piti erittäin espanjalaisena ja luulen, että hän olisi ollut erittäin pettynyt, mikäli olisi elänyt nykyaikaan, jolloin tämä eläinrääkkäyksen laji alkaa Espanjassakin olla jo varsin epäsuosittu. Hemingwaylle siihen liittyvä tappaminen ja hengenvaara kuitenkin olivat suorastaan uskonnollista mystiikkaa.

 Vastaava outo kuolemankulttihan löytyy tähän aikaan myös D.H. Lawrencelta, joka näyttää sukulaissielulta myös seksuaalisen mystiikan alalla.

Tässäkin kirjassa on tietenkin myös vahva seksuaalinen teema, puhumattakaan alkoholista, joka tosin sissien luolissa on enimmäkseen punaviiniä. Viski ja absintti ovat kuitenkin vahvasti mielessä ja jonkin verran myös läsnä. Luulen, että se on tunnelman kannalta välttämätöntä. Tragedia, johon kirja huipentuu, saa pisteeksi i:n päälle sen, ettei sankari löydä taskumattiaan.

Espanjalaiset ovat ihmeellinen kansa, jota kirjoittaja toisaalta ihailee ja välillä taas kiroilee. Sen ihmeellisyys näyttää hyvin suuressa määrin liittyvän sen maalaisväestön alkeelliseen elämäntapaan. Köyhyys ja lukutaidottomuus olivat eksotiikkaa, joka kiehtoi.

Siitä puheenollen, sosiaalinen ja kulttuurinen muutos Espanjassa on 1900-luvun toisella puoliskolla ollut niin valtava, että sille vetää tuskin vertoja edes Suomen suuri harppaus. Meillä se ainakin tapahtui hieman aiemmin ja niinpä saatoimme jo 1960-luvulla lentää Espanjaan lomailemaan ja nauttimaan köyhän kantaväestön tarjoamista halvoista palveluista. Se hyödytti suuresti molempia osapuolia. Kiitoksia vain!

Sisällissota oli luultavasti huonoin mahdollinen tapa saada aikaan tuota edistystä, jota jo 1930-luvulla osattiin kaivata mutta siihen uskottiin sitäkin lujemmin. Sissien joukossa oli tyyppejä, jotka hekumoivat vastustajan raatelemisesta ja sen veressä kahlaamisesta. Ihmisen alhaisimmat vaistot pääsivät pinnalle, mutta entäs sitten? Ehkäpä se kuuluikin asiaan ja ehkäpä maailmanhistoriallinen kehitys sosialismiin vaatii juuri sitä? Kyllä Leninillä on tätä tukevia näkemyksiä.

Olipa asia kuinka tahansa, osapuolet kostavat aina kärsimänsä loukkaukset. Ehkäpä nimenomaan loukkaukset ovatkin pahempia kuin itse tappaminen? Siltä usein näyttää.

Mieleen jäävä kohta on selostus siitä, miten paikallinen sissipäällikkö tapattaa kaksikymmentä paikallista fasistia panemalla paikallisen väestön pieksämään nämä kuoliaaksi puimavarstoilla. Humalaisen roskaväen toimeenpanema näytelmä on niin irvokas, että päällikkö saa siitä suorastaan vammauttavan trauman.

Entäpä espanjalaisten uskonnollisuus, jota on yleensä pidetty legendaarisena? Kummallista kyllä, kirjailijan mielestä sitä ei oikeastaan edes ole. Kyseessä on vain taikausko. Tosin myös sissit lukevat joskus pitkiä rukouslitanioita ja myös kiroilevat kaikkien pyhien nimeen.

Kirjassa todella kiroillaan aivan hillittömästi ja kirjailija arveleekin, että siltä kannalta espanja on maailman ilmaisuvoimaisin kieli. Hyvin usein kiroukset liittyvät ihmisten vanhempiin ja heidän maitonsa häpäisemiseen.

Kun kiroilu kuitenkin tapahtuu espanjaksi, se tuskin lienee aiheuttanut suuria ongelmia sensuurin kanssa. Muistakaamme, että ennen sotia koko maailmassa tuskin oli maata, jossa oli mahdollista rankaisematta julkaista mitä tahansa seksiin ja muuhun säädyttömyyteen liittyvää.

Aika erikoinen ratkaisu on, että kirjassa on hyvin usein espanjalaisia sanoja ja jopa lauseita. Epäilemättä se antaa sille paikallisväriä ja tuskin erityisemmin haittaa ymmärrettävyyttä. Nykyään tällainen taitaa joka tapauksessa olla aika harvinaista.

Espanjan sisällissota, johon tarina liittyy, oli tietenkin myös osa suurpolitiikkaa. Madridissa oli taisteluja johtamassa niin venäläisiä kuin muitakin ulkomaalaisia, muiden muassa suurta kuuluisuutta nauttinut André Marty, jolle oli kirjan mukaan jopa nimetty traktoritehdas Neuvostoliitossa. Siitä en ole huomannut tietoja, mutta telakka ainakin oli.

Tämä komissaarina toiminut mies näyttää olleen täydellinen typerys ja raakalainen, joka tapatti satoja omia miehiä, joita epäili vihollisen agenteiksi. Kirjassa häntä nimitetään hulluksi ja vain vaivoin saadaan guerillerojen lähetti pelastettua hänen kynsistään.

Tapaus on tietenkin fiktiivinen, mutta toki tuon ajan sisällissodan näyttämöillä saatiin yhä uudelleen nähdä absurdeja näytelmiä, kun kuppikunnat raatelivat toisiaan. POUM:in tapaus tunnetaan erityisen hyvin George Orwellin muistelmista (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=katalonia ).

Espanjan sisällissota saatiin sitten onnelliseen päätökseen ainakin sikäli, että se saatiin päättymään. Epäilemättä se kaikkine seurauksineen hidastutti maan kehitystä. Yritys nopeuttaa sitä radikaalisti sosialismin avulla olisi voinut kyllä olla vieläkin vahingollisempi, mutta emmehän me voi tässä asiassa kokeita tehdä.

Erilaisille seikkailijoille, naiiveille kiihkoilijoille ja vain sotahulluille tuon ajan Espanja joka tapauksessa tarjosi kaivatun toimintakentän. Olihan siellä meikäläisiäkin, kuinkas muuten.

11 kommenttia:

  1. Oliko meikäläisistä tasavaltalaisista vaikutusvaltaisin ehkä Tuure Lehén?
    Oletko ehkä jo aiemmin käsitellyt hänen kyseenalaisia saavutuksiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä käsityksessä minäkin olen. En ole huomannut, että suomalaisista olisi ilmestynyt muuta kuin muistelmia ja sen tapaisia eikä paljon niitäkään. Molemmilla puolillahan niitä oli.

      Poista
    2. Onhan sitä tutkimuskin meinaa unohtua. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005307877.html

      Poista
  2. Pinochetin aikaan olin vielä sinisilmäinen, mutta Espanjaan muutettuani ja esimerkiksi paljon Kuubassa reissanneena, olen joutunut pohtimaan huonon ja vielä huonomman vaihtoehdon probleemaa.

    Jossittelulla ei tietenkään voi varmuudella päättää huonommuus tai paremmuusjärjestystä, mutta mielenkiintoista on miettiä Castron, Francon ja Pinochetin vaihtoehtoja. Espanjan vasemmiston vaihtoehdon tunnen ehkä parhaiden ja uskallan väittää, että Franco oli sittenkin ehkä se pienempi paha.

    Sama voi koskea Castroakin, sillä ainakin alkuun hän teki paljon ihan hyviä uudistuksia Batistan ja anerikkalaisten korruptoimaan maahan.

    Täältä katsoen Alende vaikutti hyvältä tyypiltä ja ehkä olikin, mutta kyllä sosialistikaverit saavat hyvänkin tyypin äkkiä rähjääntymään, joten voi olla ettei Pinochet ollutkaan niin paha vaihtoehto, kuin aikoinaan uskottiin.

    Sellaista se on tämä maailman meno. Näkökulmia riittää ja valinnat tapahtuvat aika usein huonon ja vielä huonomman välillä.

    VastaaPoista
  3. En ole ihan varma tuosta universaalista julkaisukäytännöstä hieman maallisemmista aiheista. Esim. Louis-Ferdinand Celinen teos Niin kauas kuin yötä riittää oli arvostelumenestys. Kai sitä myös myytiin kohtuullisesti. Yksi meni mm. Trotskille, joka kirjoitti siitä suopean arvostelun. No, teoksen supliikki on varsin ilmaisuvoimaista eikä kaihda karkeuksiakaan. Mutta enpä usko, että sitä myös käännettiin muille kielille ennen sotia. Suomeksi ensi kerran 1960-luvulla.

    VastaaPoista
  4. Veikkaan, että sekä Talvisota ja Espanjan sisällissota (myös Suomen sisällissota) olivat osana Kominternin suunnitelmia, jonka Lenin perusti Moskovaan. Ryssät torjuvat varmasti tämän ajatuksen, koska Venäjällä objektiivisuuden tilalla ovat nykyään simplifikaatio ja primitivisaatio. (Muistettakoon, että venäläiset ovat ihmisiä, jotka kehittävät venäläistä kulttuuria, mutta ryssät ovat niitä, jotka tuhoavat muiden kansojen kulttuuria.)
    Tässä esimerkki simplifikaatiosta ja primitivisaatiosta.
    Александр Проханов: Топор в спине (Aleksandr Prohanov: Kirves selässä)
    15 апреля 2021

    https://izborsk-club.ru/20945

    ”Кто они сегодня, Горбачёв и Ельцин, в сознании правящей российской элиты? Великие реформаторы, преобразователи..? Или же эти два политика отождествляются с величайшей в истории России катастрофой...” (Keitä ovat tänään Gorbatshev ja Jeltsin venäläisen johtavan eliitin tajunnassa? Suuria reformaattoreja, uudistajia..? Vaiko nämä kaksi poliitikkoa ovat osa Venäjän historian suurinta katastrofia...)

    Primitiivisen logiikan mukaan Gorbatshev ja Jeltsin tuhosivat mahtavan Neuvostoliiton. Tämä primitiivinen logiikka ei näe, että maailman sosialisinen järjestelmä alkoi luhistumaan jo kauan ennen Gorbatshevia. Että tuli jo kommunistisen Neuvostoliiton vuoro luhistua.

    Mahtavan Venäjän resursseja vietiin ulkomaille kehittämään kominternilaista maailman vallankumousta. Kansan Uutiset julkaisi kerrran kuvan paperilapusta, joka oli Taisto Sinisalon kirjoittama ja allekirjoittama tosite siitä, että hän oli saanut NKP:n Politbyron jäseneltä valtavan summan rahaa käteisenä. Tällaisia taistosinisaloja maailma oli täynnä.
    Resurssit katosivat ja Neuvostoliiton talous jäi kehittämättä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotkinin Stalin-elämäkerran toisessa osassa Espanjan sisällissota muistaakseni kytkettiin jollain tavoin yhteen.

      Jos Gaidarin Imperiumin tuhoa on uskominen NL:n maatalouden kollektivisointi oli talouden romahduksen juurisyy: Euroopan vilja-aitta muuttui viljan tuojaksi raaka-aineiden myynnistä saaduilla valuuttatuloilla. Toinen oli liian liian suuri varusteluteollisuus. Apu tukijoille lienee ollut peanuts (anteeksi englanti).

      Poista
    2. "Euroopan vilja-aitta muuttui viljan tuojaksi raaka-aineiden myynnistä saaduilla valuuttatuloilla."

      Sama asia valuuttatuloista koski myös metsäteollisuutta (1920-1930 -luvuilla), kun koko väestö naisia ja alaikäisiä myöten Karjalassaa ja Pietarin alueella oli valjastettu kaatamaan metsää myydäkseen sitä pilkkahintaan Lontoossa, ym. Tarkoituksena oli kompata Suomen metsäteollisuuden ulkomaan markkinoita. Tarkoitusta vahvisti myös noin kymmenen vuotta jatkunut Suomen satamatyöläisten lakko, minkä Moskova kustansi lakkolaisille täydellisesti ammattiliittojen kautta.

      Poista
  5. Antony Beevorin Taistelu Espanjasta taustoittaa suomeksi kohtuullisen hyvin ne yhteiskunnan taustasyyt, jotka johtivat yhteiskunnan kahtiajakautumiseen ja sisällissotaan.

    VastaaPoista
  6. ”Espanjan maa oli punainen”

    Ukrainan maa voi kohta olla myöskin punainen verestä. Mutta on olemassa myös hyviä uutisia. Sellaiseksi voi määritellä venäläisen median intellektuaalinen ripuli. Ja tämä ripuli johtunee siitä, että Moskova luulee olevansa yhtä mahtava kuin vuonna 2014, mikä ei pidä paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Moskova luulee olevansa..."

      Moskova pitelee puukkoa Ukrainan kurkulla puristaakseen Länneltä junallisen kultaa, timantteja, dollareita ja euroja. Kopekoita ei tarvitse.

      Poista

Kirjoita nimellä.