sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Koulun penkiltä kapinaa kukistamaan

 

Nuoren miehen päiväkirjasta

 

Pentti Sainio, Punaisia tappamassa. Valkoisen nuoren Osmo Selinheimon sota 1918. Into 2019, 316 s.

 

En nyt muista, millainen ikäjakauma kansalaissotiemme osapuolten rintamajoukoissa oli. Eiköhän sekin asia ole sentään jo tutkittu. Nuoriso ainakin oli hyvin näkyvästi mukana sekä niissä, että myös ns. heimosodissa. Nykymittapuilla hyvin monet olivat lapsia.

Olennaista kuitenkin oli, etteivät he halunneet olla lapsia, vaan nimenomaan miehiä ja tämä oli myös tuon ajan instituutioiden hengen mukaista. Mitään erityistä nuorisokulttuuria ei ollut ja rippikoulun jälkeen oli itse kunkin vuoro aikuistua. Nuoren isännän kuului mennä mieluimmin jo alle kaksikymppisenä naimisiin ja ottaa vastuu perheestään.

Tässä tapauksessa seuraamme kuitenkin älymystöperheen vesan kohtaloita. Seitsemäntoistavuotias lukiolainen oli myös jo miestä mielestään ja halusi ottaa vastuunsa maan kohtaloista. Se tarkoitti siinä tilanteessa sotimista. Oli uhrattava oma mukavuus ja riskeerattava jopa henki.

Päähenkilö, jonka muistelmien pohjalta tämä kirja on laadittu, oli kypsyvä intellektuelli eikä siis tyytynyt vain toistelemaan ajan iskulauseita, vaan pyrki rakentamaan asioista omat tulkintansa.

Venäjä ei sinänsä ollut nuorukaiselle pahan symboli, vaikka hän suomalaisena tunsikin velvollisuudekseen sitä vihata. Olihan huliganismin ruttotauti sieltä kotoisin ja sen roskaväki uhkasi ulottaa valtansa myös meille.

Kuitenkin Venäjällä oli keisarivalta ollut kunnioitettava instituutio, ajatteli Osmo ja kaipasi monarkiaa myös Suomeen. Saksaa kohtaan hän tunsi suuria epäluuloja ja halveksi sen maireita kätyreitä. Sodan kuluessa näkemykset kuitenkin hioutuivat.

Päähenkilö luki muun muassa geopolitiikan uranuurtajan Rudolf Kjellénin kirjaa ja ihaili sen tarkkanäköisyyttä. Hän pystyi jonkin verran lukemaan myös sekä ranskalaisia että venäläisiä lehtiä, joita isä hänelle Helsingistä Mikkeliin toimitti.

Kun Mikkeliin, tuohon vajaan 5000 asukkaan lääninkeskukseen tuli vuoden 1917 lopulla kasakoita, ne otettiin vastaan jopa helpotuksesta huokaisten. Nuo vapaat miehet tuskin ryhtyisivät sortovallan tai huligaanien kätyreiksi, ajateltiin ja kasakat vastasivat rauhoittavaan sävyyn.

Varsinainen ongelma niin Mikkelissä kuin muuallakin maassa oli poliittinen terrori ja huliganismi, joka kukoisti rankaisematta jopa siellä, missä sosialistit olivat vähemmistönä. Raa’an voiman esteeksi oli pantava raakaa voimaa, tuli porvaripiireissä yleiseksi käsitykseksi.

Niinpä kerättiin vaivihkaa luotettavia miehiä ja aseita, jotka aluksi olivat parhaasta päästä haulikoita ja pistooleita. Kun sota syttyi, oltiin joka tapauksessa valmiita haastamaan punakaarti, joka kyettiinkin riisumaan aseista.

Moni kaartilainen sormeili ensi kertaa kivääriä eikä mistään sotilaallisesta ajattelusta ollut hajuakaan. Häthätää kokoon kaavittujen pyssymiesten avulla kyettiin pitämään hallussa rautatie ja sen tuntumassa sittemmin jopa etenemään, mutta enimmäkseen sotiminen oli molemmin puolin loputonta vartiointia ja sokeata räiskimistä.

Merkittävä poikkeus säännöstä oli Varkauden valtaus. Siellä myös toimeenpantiin niin sanottu desimointi (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=desimointi ), jota on syystäkin kauhisteltu. Siitä Osmolle kerrottiin tuoreeltaan. Itse hän ei ollut paikalla, mutta näköjään hyväksyi moisen rangaistustavan, vaikka paheksuikin sitä, ettei omaisten annettu haudata kaatuneitaan.

Kaiken kaikkiaan sodan logiikka poisti vihollista kohtaan tunnetun säälin. Osmon kohdalle ei itse asiassa sattunut mitään teloituksia, vain pari kertaa hän sai ilokseen huomata osuneensa viholliseen. Siinä mielessä kirjan otsikkoa voi pitää harhaanjohtavana. Kyllä tämä sota Osmo Selinheimolle oli vapautussota. Se merkitsi vapautusta sekä roskaväen mielivallasta että uhkaavasta vieraan valtion herruudesta.

Suomalaisiahan ne vihollisetkin toki olivat, mutta kyllä ne ymmärrettiin vähintään yhtä armottomiksi kuin ulkomaalaiset, mikäli niiden kynsiin joutuisi. Tappaa piti, ellei tapettavaksi halunnut.

Kuitenkin muistelijalle tuli sääli niitä ihmisiä, jotka olivat mukana sotimassa käsittämättä, mistä oli kyse. Ne olivat tosiaan harhaanjohdettuja ja kaatuivat vakaumuksensa puolesta siten kun olivat asian ymmärtäneet.

Vaikka tutkimus pitää torpparikysymystä aivan toisarvoisena sodan selittäjänä, oli sen merkitys ainakin Selinheimon silmissä suuri. Kuitenkin sellaiset asiat kuuluivat eduskunnan korjattaviksi ja useimmat epäkohdathan olivat jo siellä saaneet ratkaisunsa, totesi myös sankari.

Muuan polttava kysymys, jota ei äänestämällä selvitetty, oli elintarvikepula. Myös muistelija halusi kovia rangaistuksia tunnottomille keinottelijoille, joiden toiminnasta osa ongelmasta selittyi. Inhoa sen sijaan herättivät punaisten siekailemattomat takavarikoinnit, joissa talonpojat saatettiin jättää puille paljaille.

Ohraista olkileipää valkoisetkin joutuivat selustassa syömään, mutta onneksi armeijan ruokalistaan löytyi yleensä leipää, jopa voileipää ja lisäksi ainakin perunaa. Sitten myöhemminhän, vuoden 1942 keväällä siitäkin oli kova pula. Toivottavasti vastaavaa ei ole taas lähitulevaisuudessa edessä. Nälkähän se taisi usein punikin tehdä, vaikka tässä kirjassa ei asiaa mainita.

Yllättävän usein sentään saatiin juoda ihan tavallista kahvia. Korvikkeista ei ainakaan ole mainintaa. Kahviinhan meillä oli joka mökissä totuttu jo 1800-luvun nousukaudesta lähtien.

Pidän kirjan otsikkoa aika harhaanjohtavana. Kyseessä eivät ole pyövelin muistelmat, vaikka sellaisia edustamaan siihen on liitetty myös Urho Kekkosen muistelmapätkä. Hänhän toimi osittain myös samoilla seuduilla kuin Selinheimo.

Selinheimo ei myöskään ollut mikään militaristi, eikä suunnitellut upseerinuraa. Sen sijaan hän oli kiinnostunut metsänhoitajan urasta. Kadettikuluun lähettäminen kävi kuitenkin halvemmaksi ja niinpä Osmosta tuli aktiiviupseeri, joka otti osaa vielä talvi- ja jatkosotaankin ja kirjoitti myös niistä pitkät päiväkirjat.

Päiväkirjoja hän kirjoitti yhteenä noin 4700 sivua käsin ja koneella. Niitä hän sitten jälkeenpäin muotoili ja liitti niihin piirroksia ja valokuvia. Tekstin täyteen autenttisuuteen ei siis ole syytä liiemmin luottaa. Joka tapauksessa siinä on ainakin vuoden 1918 osalta säilynyt näkemyksiä, joista pian tuli hyvin epämuodikkaita, kuten tietty keisarimielisyys ja saksalaisvastaisuus.

Tämä julkaistu laitos etenee päiväkirjamaisesti, mutta teksti näyttää kaikkialla olevan toimittajan käsialaa. Ratkaisu on harvinainen, mutta saattaa olla hyvinkin perusteltu. Sellaisenaan tätä opusta ei siis kannata pitää täysin jälkiviisautta vailla olevana, mutta sitä voi silti suositella aiheesta kiinnostuneille. Se avaa sentään aikakauteen ainakin hiukan sellaista näkökulmaa, jota ei ole ihan joka kirjassa.

23 kommenttia:

  1. Jukka Kemppisellä on blogissaan ollut materiaalia osallisten ikäjakaumasta, hän taisi käyttää termiä "nuorisoliike" tai sinne suuntaan.

    En ole tätä kirjaa lukenut joten en uskalla sanoa siitä mitään.

    +

    Torpparikysymyksellä oli varmasti jokin rooli mutta kokonaisuutena kai vähäinen.

    Linnan kirjat nostavat ehkä sen liian isoon osaan, mutta "Pohjantähti" on fiktiivinen mikrohistoria.

    Kukaan järkevä lukija ei pidä sitä sellaisenaan totena.

    Faktapohja on kyllä kohtuullisen tarkka, esim. haastatteluja, arkistomateriaalia jne.

    Tästä kertoo mm. Jaakko Syrjä Linna-kirjassaan.

    +

    Suurin yksittäinen sosiaalinen tekijä taisi olla eteläisessä Suomessa linnoitustöissä ollut "irrallinen" väki, kaukana kotiseudulta.

    "Sivistyneistökin" hurmaantui helmikuun vallankumouksesta 1917, joten ei ihme, että siitä hurmaantui nuorempaakin väkeä ja puolia alettiin valita tai aiempi valinta vahvistui.

    +

    Vuoden 1918 tilanteessa allekirjoittaneelle näkyy yhtenä puutteena rintamien takana tapahtuneiden asioiden jossain määrin vääristynyt käsittely.

    Eli esimerkiksi valkoiset kohdistivat "terroriksi" ehkä nykyään luokiteltavia menetelmiä.

    Epäluotettavina jostain syystä pidettyjä ammuttiin ja muuten painostettiin.

    Tasapuolisuuden nimissä on tietenkin sanottava että punainen puoli teki samoja asioita.

    Mutta kuva on joka tapauksessa hieman vinoutunut ja osaksi Linnan materiaalin takia lähempänä rintamia tapahtuneet asiat saavat lähes kaiken huomion.

    +

    Näin monen vuosikymmenen jälkeen ei ole järkevää pitää yllä kaunaa tai vihaa ketään kohtaan.

    Monissa suvuissa löytyy hyvinkin erikoisia kohtaloita, jopa niinkin että saman veljessarjan jäseniä on saanut osansa julmuuksista sekä valkoiselta, että punaiselta puolelta.

    +

    Pahin ongelma nyt ja näkyvissä olevassa tulevaisuudessa on jälleen halu jakaa jokin ryhmä ihmisiä
    - esimerkiksi jokin valtion asukkaat - kahteen leiriin.

    Joko ei ole mahdollista pysyä kummankaan leirin ulkopuolella tai annetaan mielikuva minkäänlaisen neutraaliuden mahdottomuudesta.

    On vain "me" ja "ne". Kyse ei ole ehkä ollenkaan poliittisesta kannasta vaan pelkistä mielikuvista.

    Propaganda vääristää todellisuutta tai muuttaa valheen "todeksi" ja sitten saadaan aikaan "totta" eli pravda...

    Terveyskriisi ja sen luoma talouskriisi on vasta alussa, mutta lopussa ollaan napit vastakkain pahemmin kuin koskaan.

    Tämä on surkea tilanne opiskella sitä miten hajoitetaan ja hallitaan - ja jokainen joutuu sen näkemään itse omalta kohdaltaan.


    VastaaPoista
  2. Nythän haetaan jo seuraavaa valtionkamreeri Maunoa, blogistin ihailtavaksi:

    Vuonna 1275 Maunu katkaisi välit veljiinsä, kuningas Valdemariin ja Eerikiin, ja pakeni Tanskan kuninkaan Eerik Klippingin luo Tanskaan. Hän palasi sadan tanskalaisen sotilaan ja 700 saksalaisen palkkasotilaan kanssa ja kukisti Valdemarin Hovan taistelussa. Heinäkuussa samana vuonna hänet valittiin Ruotsin kuninkaaksi Moran kivillä.

    Vuonna 1276 Maunu meni naimisiin Holsteinin Helvigin kanssa, joka kuului Sverkerien sukuun.

    Maunu antoi vuonna 1280 Alsnön säädöksessä kaikille, jotka varustivat ratsumiehen, verovapauden (ruotsiksi frälse eli rälssi). Näistä kehittyi vähitellen Ruotsin aateli. Myös kirkko sai vapautuksen veroista.[2]

    Lisänimen Ladulås (kirjaimellisesti "Ladonlukko") on perinteisesti selitetty tulleen siitä, että Alsnön säädöksessä kuningas vapautti talonpojat matkustavien piispojen ja ylimysten kestitsemisestä: Maunu pani talonpoikien "latojen ovet lukkoon".
    Näin siis Wikipedia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun päivä on tehnyt kierroksensa, tulevat kamreerit laittavat myös kirkon verolle kun velkoja pitää teoriassa maksaa pois.

      Toki veroaateli on jo olemassa, mutta sen koko vain suurenee - ainakin hetken.

      "Sosiaalisesti läheiset" saavat helpotukset ja tavikset maksavat, niin kuin on käynyt aina ennenkin.

      Luodaan uudet "Mississippin ja Etelä-Meren kuplat" kuten Ranskassa lähes tarkalleen 300 vuotta sitten ja laitetaan tavikset maksamaan.

      Latojen ovet voivat olla lukossa, mutta suurin haave on tuottaa mahdollisimman suuri osa elintarvikkeista ulkomailta.

      Viimeinenkin teollinen tuotanto on pakotettava pois maasta että harhaiset "vihreän talouden tavoitteet" voidaan teeskennellä saavutetun.

      Valuuttaa saa seinästä ja lohkoketjusta ja sähköä töpselistä näissä hömppä-unelmissa.


      Poista
    2. Sekä Sanna Marin että Mauno Koivisto nousivat valtaan ilman kansanvaalia! Välivouhkien tuella.

      Poista
    3. Vaalit ovat sivuseikka. Se nousee valtaan joka parhaiten toimii harmaiden eminenssien juoksuhenkilönä.

      Sannasta ei ehkä kannata sanoa mitään, mutta "Manun" jäljiltä maa saatiin tarpeeksi sekaisin ja "yhdentyminen Eurooppaan" aikaiseksi.

      'Kriisit on käytetty hyväksi' ja korporaatioiden valta on suurempi kuin koskaan.

      Järjestelmä ei pysty muuttumaan. Vaalit eivät muuta mitään.

      Kansa on hajalla ja vaalivoitot halpoja korporatismia ajaville.

      Murto-osa voitoista menee poliitikkojen paapomiseen ja lahjontaan.

      Usein veroihin ei mene niinkään paljon valuuttaa.

      Poista
  3. "etteivät he halunneet olla lapsia, vaan nimenomaan miehiä ja tämä oli myös tuon ajan instituutioiden hengen mukaista. Mitään erityistä nuorisokulttuuria ei ollut ja rippikoulun jälkeen oli itse kunkin vuoro aikuistua. Nuoren isännän kuului mennä mieluimmin jo alle kaksikymppisenä naimisiin ja ottaa vastuu perheestään."

    Se oli sitä aikaa kun maa ja sen kansa olivat terveitä eivätkä rappiolla.

    VastaaPoista
  4. Samaa aihepiiriä käsittelee myös parisen vuotta sitten julkaistu Juuso Salokosken "Koulupoikien vapaussota", joka kuvaa Yrjö Schildtin ja Urho Kekkosen vaiheita keväällä 1918,tukeutuen heidän tuolloisiin päiväkirjamerkintöihinsä. Antoi ainakin melko autenttisen vaikutelman tuon kohtalon kevään vaiheista ns. ruohonjuuritason näkökulmasta katsottuna.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
  5. Aina pikku pienessä ollessaan isäni oli kova lahtari. Kyllä hän siellä joukon jatkona pojankloppina pyörikin, mutta pyssyhommat taisivat jäädä yhteen valokuvaan. Karjalan evakon ja lahtarin lapsena sitä kuitenkin sai lapsuutensa viettää, enkä itse asiassa muista siitä olleen mitään haittaa. Voihan olla, että meidän perhe oli verbaalisesti liian kova pala Kajjjaanilaisille jässiköille,

    VastaaPoista
  6. Aika harvoin vuoden 1917 asioista mainitaan poliisilaitoksen lopettaminen heti vallankumouksen jälkeen. Tilalle aiottua miliisiä ei saatu toimimaan ja osittain siksi kaikenlainen hulinointi ja väkivalta oli mahdollista.
    Toukokuun 1917 maataloustyöntekijöiden lakko romahdutti kylvöt ja muut kevättyöt, mikä pahensi seuraavan talven ruokapulaa.

    Kirjan toimittanut Pentti Sainio oli muuten samalla RUK:n kurssilla kuin minä ja ansioitui erittäin hyvänä pilapiirtäjänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelmahan meillä on tässä ollut täydellinen likinäköisyys. Ns. matala katse johtaa siihen, että keskitytään ihmisten kokemuksiin. Onhan se tärkeää ja parhaimmillaan jopa opettavaista, mutta vain osa todellisuutta eivätkä ne kokemukset välttämättä auta ymmärtämään kokonaisuuksia, joista ei aikonaan ymmärretty senkään vertaa.

      Poista
    2. "Toukokuun 1917 maataloustyöntekijöiden lakko romahdutti kylvöt ja muut kevättyöt, mikä pahensi seuraavan talven ruokapulaa."

      Tämöntyyppisten "totuuksien" heittely historiasta on erilaisilla kommenttipalstoilla sääntönä - ehkäpä niiden katsotaan palvelevan "asiaa".

      "Satakuntaan, Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle rajoittuneiden lakkojen vaikutus jäi lopulta tuotannon kannalta merkityksettömäksi." (Heikki Rantatupa, Elintarvikehuolto ja -säännöstely Suomessa vuosina 1914 - 1921. Diss. 1979.) (Samoin Suomen maatalouden historiassa.)

      Poista
    3. Rantatuvan kirja on erittäin tärkeätuon ajan realiteettien ymmärtämiseksi. Toisaalta sen perusteella on mahdollista myös ymmärtää asioita väärin. Ajan ihmiset toimivat omien käsitystensä eikä tulevien tutkimusten varassa. Maatalouslakot osoittivat, että löytyi valmiutta jopa täysin mielipuoliseen politiikkaan. On selvää, että ne tullehduttivat tiannetta pahasti.

      Poista
    4. Kommentoija esitti mielestäni yksitulkintaisen väitelauseen: kevään maatalouslakot "romahduttivat" kylvöt, mikä puolestaan faktisesti pahensi seuraavan talven ruokapulaa. Miten väite siis oikein pitäisi ymmärtää "oikein"?

      Poista
    5. Tuskin ne lakot kuitenkaan helpottivat ruokapulaa.

      Miksi niistä lakoista muuten yleensä kerrotaan, jos ne kerran rajoittuivat noin suppealle ja vähämerkitykselliselle alueelle?

      Mikähän vaikutus muuten olisi ollut jäidennostolakolla, jolla olisi estetty maidon jäähdytys tulevana kesänä? Onko kukaan kuullut sellaisen suunnittelusta?

      Poista
    6. Kovin yksitulkintaisia ei tässä nyt kannata olla. Selvää on, että ne lakot kiihdyttivät mieliä ja johtopäätöksiä tehtiin ilman sen kummempia tutkimuksia.

      Poista
    7. "Tuskin ne lakot kuitenkaan helpottivat ruokapulaa."

      Siitäkö olikin kyse? Aluksi väitettiin: "lakko romahdutti kylvöt". Vetoan taas (anakronistisen jälkiviisaasti?) tutkimukseen:

      "Kylvöt tulivat tavalla tai toisella tehdyiksi. Lakkolaisten määrä ei missään vaiheessa noussut kovin korkeaksi koko maatalousväestön määrään nähden, enimmilläänkin alle ½ %, - -." (Näin aihetta perusteellisimmin tutkinut Viljo Rasila / Acta Univ. Tamperensis, 1966.)

      "Miksi niistä lakoista muuten yleensä kerrotaan, jos ne kerran rajoittuivat noin suppealle ja vähämerkitykselliselle alueelle?"

      Onko ironiaa? Kyseessä oli koko maan, Viipurin lääniä lukuun ottamatta, ns. vilja-aitta.

      (Mielialavaikutukseen en lainkaan ole edellisissä ottanut kantaa; myös 8 tunnin työaikakysymys oli työväestölle mitä suurimmassa määrin mieliä konkreettisesti kiihdyttänyt asia.)

      Poista
    8. Ihan vain uteliaisuudesta kysyisin, missä on esiintynyt se väite, että ruokapula olisi ollut ainakin suuressa määrin lakkojen aiheuttama? En muista tuota kuulleeni, mutta kaipa asian kumoaminen on tärkeää.

      Poista
  7. Eiväthän nämä blogikeskustelut ole mikään tieteellinen foorumi, vaan näppärä tapa jakaa ja tasata tietoja ja ohjata edelleen tarkempien tietojen lähteille.

    Kyllä viljan tuotanto romahtaa ainakin sillä pellolla, joka jää kylvämättä. Jos kylvö saadaan paikatuksi vähän myöhässä, niin voidaan puhua romahduksen korjaamisesta.

    Montako prosenttia vuoden 1917 viljasato muuten poikkesi ajan tavanomaisesta?

    Eikös Suomi ollut tuohon aikaan melko riippuvainen tuontiviljasta? Eli sijaitsiko todellinen "vilja-aittamme" kuitenkin ulkomailla?

    "Väite" oli se, että lakko pahensi ruokapulaa. Ei se, että ruokapula olisi ollut suuressa määrin lakkojen aiheuttama.

    Joka tapauksessa siis turha, tehoton ja typerä lakko?

    Mikäs tuossa poliisiosiossa oli vialla? Kommentteja?

    Purhopirhiäinen?
    Tästä keskustelusta tulee mieleen pakinoitsija Ollin Purhopirhiäinen -niminen pakina. Siinähän yksi virheellinen sana ratkaisee "ison" ongelman.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko antaa tunnustusta. Itse en kyllä pystyisi keksimään (enkä edes kehtaisikaan ladella) noin hienoja meriselityksiä, jos itse olisin varsinaisen asian suhteen ollut väittämässä aivan virheellisiä, asenteellisuuden ohjaamia kommentointeja vuodesta 1917.

      Poista
    2. Mihinkähän se tämäkin viittaa ja kenelle lienee osoitettu?

      Poista
    3. Se oli vastine "Nimettömän" kommenttiin, joka näkyy lähetetyn 13. 2021 klo 9.32. Oliko siinäkin jotain epäselvää?

      Poista
    4. korjaus: 13. huhtikuuta

      Poista
  8. "Asenne ratkaisee. Aina." Lainaus joltain viisaalta.

    Nimimerkki "Nimetön 11. huhtikuuta 2021 klo 20.10"

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.