lauantai 18. joulukuuta 2021

Murheellisten tarinoiden talo?

 

Sota museossa

 

Wienin sotamuseon julkisivua koristaa suurokokoinen teksti: Sota kuuluu museoon! Siitä kaikki täysijärkiset voinevat olla yhtä mieltä, mutta eihän asia ole vielä sillä selvä, museon kannalta.

Miten se sota museossa esitetään, on loputtomien kysymysten aihe. Museoväelle voidaan esittää ja esitetään helposti yhtä mahdottomia tehtäviä kuin historian opettajille.

Ei muutamassa vuodessa parin viikkotunnin avulla kenestäkään voida tehdä historian eksperttiä eikä yhteen, suureenkaan rakennukseen mahdu kovinkaan monen sodan olennaistenkaan seikkojen esitteleminen. Valintaa, valintaa ja taas valintaa tarvitaan. Niinpä jää aina suuri joukko yleisöä, joka tuhahtelee niin kouluopetukselle kuin museoille: ei meille sitäkään opetettu, eikä sitäkään ja siitäkin sanottiin vain, että…

Näin on ja näin on aina oleva.

Kuitenkin on kiinnostavaa verrata eri maiden tapaa esittää museoissa oma historiansa ja siinä luvussa myös omat sotansa. Nehän ovat mitä suurimmassa määrin valtioiden omantunnon kysymyksiä. Sodat ovat sinänsä valtioiden juhlaa. Väkivalta ja pakottaminen ovat niissä olennaisia asioita ja kaikki saavat ne luvan hyväksyä.

Kansalaisten suuret joukot pysyvät mukana eri sodissa ja eri maissa hyvin eri tavoin. Tarinat sodista ovat joskus, kulttuurin tietyissä kehitysvaiheissa, olleet hyvinkin kauniita ja yleviä ja yleensä valtio on mitä suurimmassa määrin tukenut tällaisia tulkintoja.

Sodan raadollinen puoli on hyvin monissa maissa kuitenkin tunkenut myös vahvasti esille ja siitä, toisin kuin mahtipontisesta ja sentimentaalisesta virallisesta tarinasta, voidaan yleensä aina tuntea aito elämän- tai siis kuoleman maku, joka kansakunnan suurina hetkinä on haluttu ainakin toistaiseksi unohtaa.

Jonkin aikaa sodan jälkeen tämä toinen, jermujen, näkökulma yleensä nousi voimalla esille muun muassa kirjallisuudessa, mikä meiltäkin hyvin tunnetaan. Vähitellen siitä on meillä tullut jopa keskeinen osa sodan suurta tarinaa, mutta samaa tuskin voi sanoa kaikista muista maista.

Kun asiaa mietin, huomaan, että olen käynyt monien merkittävien suurvaltojen sotamuseoissa, Turkista ja Venäjältä hamaan Ranskaan ja Englantiin ja myös esimerkiksi Ruotsin ja Itävallan sotamuseot ovat nekin suurvaltojen museoita, näin voi kai sanoa jopa Espanjan museosta.

Pienten valtojen sotamuseoista muistelen käyneeni ainakin Viron ja oliko nyt Serbian museoissa. Tanskan ja Norja pitänee ainakin ottaa listalle tulevaisuudessa. Suomelle ei oikein sotahistoriansa kannalta löydy omasta kokemuksestani sopivaa vertauskohtaa.

No, yhtä kaikki. Vanha Sotamuseo Uudenmaan kasarmeilla oli yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Muistan, miten joku venäläinen vieraani totesi, että jokainen maa rakentaa näköisensä sotamuseon. Hän vaikutti myönteisesti yllättyneeltä.

Sotahistoriaamme kuuluu sentään koko maailmaa syvästi ja syystäkin hämmästyttänyt ja suorastaan järkyttänyt talvisodan puolustustaistelu, joka museossa kuitattiin hyvin eleettömästi: se, joka oli asioista perillä, ymmärsi sitäkin paremmin, mistä oli kysymys. Ja ne, jotka eivät olleet eivätkä ole niistä perillä, jäävät aina osattomaksi tällaisista asioista.

Sen ohella museossa oli eri aikakausilta monenmoista muuta, mutta kaikki esiin tuotuna koruttomasti ja ikään kuin toteavasti. Siinä ehkä juuri olikin se suurin ja vaikuttavin kaunopuheisuus.

Käsittämättömässä viisaudessaan Senaatti-kiinteistöt (onko se oikeasti rikollinen organisaatio?) tyhjensi sitten koko kasarmin ja ylhäisessä tyhjyydessään se on saanut siellä seitä tähän päivään asti, kaiketi jollakin merkillisellä tavalla lisäämässä valtion kuviteltuja tuloja?

Kun Sotakorkeakoulu siirrettiin Santahaminaan, olisi näihin rakennuksiin mahtunut paitsi mainio Sotatieteellinen/sotahistoriallinen kirjasto myös sotamuseo, jolle olisi voinut antaa vaikkapa lisää yhden rakennuksen.

Nyt museo karkotettiin Suomenlinnaan, jossa oli kyllä jo kiinnostava tykistömuseo, lähinnä järeän rannikkotykistön osalta. Nyt siitäkään ei jostain syytä näy enää jälkeäkään. Onkohan ne ammukset kyörätty jonnekin Hämeenlinnaan…?

En tiedä, kasvoiko näyttelytila tämän operaation johdosta lainkaan. Kokoelmien kertomat tarinat ainakin vähenivät, sikäli kuin saatoin lyhyen kännin puitteissa havaita.

Ennen museossa tunnettiin Suomen sotahistoria myös Ruotsin vallan ja autonomian ajalta ja totta maar, ne aikakaudet kyllä kuuluvat myös maamme historiaan.

Onko nyt tosiaan laitaa, että unohdetaan kokonaan maamme historia ennen vuonna 1917? Ei Suomi silloin syntynyt, eikä edes vuonna 1809. Normaalijärkinen historiantaju kertoo meille, että se oli olemassa jo kauan sitä ennen.

Mitä tulee sotahistoriaan, olisi tärkeää kertoa kansalaisillemme myös suomalaisen sotaväen tarina jo ennen suurta Pohjan sotaa ja etenkin sen aikana. Ruotujakolaitos ja ne aselajit, jotka olivat koko ajan läsnä talonpoikien arjessa, ovat historiamme tärkeitä kulmakiviä, puhumatta virkatalojen merkityksestä, myös kulttuurisessa mielessä.

Armeijan ylläpitäminen ei ole vain sotaa, mutta kuuluu kyllä myös sotamuseon alaan. Maamme linnoitukset, laivastot, vapaajoukot, oppilaitokset ja muut militääriset instituutiot, kartoitusta myöten ansaitsevat muistamista.

Sitä paitsi suomalaiset eivät ole käyneet sotia vain venäläisiä vastaan. Osittain niitä on käyty myös venäläisten rinnalla ja myös esimerkiksi tanskalaisia vastaan. Tuhoisin vanhan historiamme taistelu taisi olla Lundin taistelu 1676, jossa itäsuomalaiset Burghausenin rakuunat kaatuivat liki viimeiseen mieheen.

Kuten alussa tuli jo mainittua, puutteita museoista ja kouluopetuksesta löytyy ja tulee löytymään aina loputtomasti. Silti toivoisi, että suurimpia aukkoja ainakin pyrittäisiin tulevaisuudessa paikkaamaan.

Mitä taas tulee siihen henkeen, jossa sotaa kuvataan, tuntuu ainakin äkkiä katsoen siltä, että vanha eleettömyys on ainakin pääosin säilynyt ja sitä kannattaneekin vaalia.

Ruotsin sotamuseossa sen sijaan on havaittavissa melko selvä pasifistinen paatos, jota tuskin voi sinänsä pitää pahana. Hulluhan sitä sotaa ihannoisi.

Tukholmassa sodan glooria on kuihdutettu olemattomiin ja Helsingissäkin tuntuu siltä, että keskeiseksi sodassa on noussut eräänlainen myönteinen uhri -asia, joka taitaa monen muun maan näkökulmasta tuntua aivan käsittämättömältä, vai eikö?

Tuskinpa sotamuseon tehtävänä voisi olla sodanvastaisuus sinänsä. Ellei asia itse puhu puolestaan, voi kävijä etsiä vikaa omasta päästään.

Joka tapauksessa tuo Suomenlinnan museo nykyisellään voisi kai ainakin toimia jonkinlaisena mementona niin sanotuille pyssyuskovaisille eri maissa. Ennen talvisotaa Neuvostoliitossa hehkutettiin erittäin voimakkaasti sitä ideaa, että voittamattoman puna-armeijan tappiot tulevat olemaan aivan mitättömät ja että sodat käydään vihollisen maaperällä.

Tästä ”hyökkäyssodan syndroomasta” on moskovalainen В.А. Nеvеžin kirjoittanut hyvin kiinnostavan tutkimuksen, joka olisi voinut myös antaa inspiraatiota museon näyttelyn järjestäjille. Talvisota oli tässäkin suhteessa täydellinen sokki, joka teki selvää valheellisesta propagandasta ja sekoitti kokonaan tuon ajan poliittisen ilmapiirin, kuten salaisen poliisin mielialatarkkailu osoittaa.

Ja pientä urputusta vielä: venäläisen kolmen linjan ( 1 linja=1/10 tuumaa) kiväärin suunnittelijat eivät olleet Magant ja Mosin, vaan Nagant ja Mosin. Ja laivassa ei keulalippua eli rainelippua käytetä ajossa, vaan seistessä.

15 kommenttia:

  1. "Sota kuuluu museoon!"
    Kerrassaan upeata toiveajattelua (wishful thinking/Желаемое за действительное). Kiitos tästä (vähäisestä) ilosta... Mukavaa joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Tukholmassa käydessä ottaa kohteeksi Armemuseum, eli paikallinen maavoimien museo.

      Jo ensimmäisessä huoneessa on täysikokoisia figuureja jotka käyvät taistelua neoliittisin kivikauden hengessä ja
      nurkassa on neuvostovalmisteisen ydinohjuksen kärkikaartio.

      Museo on aivan mahtava, sen sijaan, että vitriineissä olisi aivan jokainen musketti mitä armeijalla on käytössään esitellään paremminkin sodankäynnin välineitä ja henkeä eri vuosisadoilta.

      Yleisö pääsee myös käpistelemään eri vuosikymmenten aseita. Asevelvollisten 70-luvun tuvassa taulu kertoo, että myös pennalismia esiintyi, eikä asevelvollisen arki välttämättä kovin kummoista ollut.

      Sodan lumo ja lemu tulee selkeästi esille ja moninaiset syyt ja motiivit tulevat esille oli kyse 1500-luvun keihäsmiehistä tai myöhempien aikoijen taistelijoista.

      Sota paremminkin näyttäytyy ihmislajille luontaisena toimintana ja yhtenä tapana ratkoa ristiriitoja.

      Poista
  2. Tärkeä kirjoitus. Olen kokenut aina yksinäiseksi itseni Suomen puolustamisen osalta. Puolustan kansaa, en maata edes ensisijassa, vaikka se olisi silmissäni omani. Läheiset ja oma kansani, viisas professori on omaa heimoani, jota puolustan. Olen ihan tarpeeksi nähnyt vierasmaalaisia ja heidän jälkeläisiään, jotka uhkaavat suomalaisia sillä perusteella, että emme anna heille isäinmaatamme. En anna. Tule hakemaan, jos haluat. On uskomatonta, kuinka monet haluavat antaa vieraille kansoille omien jälkeläistensä maan ja tulkuttavat näkemyksiä omasta vastuustaan johonkin etniseen tilanteeseen, jota eivät tosiasiassa kykene edes määrittelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "tulkuttavat näkemyksiä omasta vastuustaan johonkin etniseen tilanteeseen, jota eivät tosiasiassa kykene edes määrittelemään."

      Muistaakseni vuosi sitten tuli katsottua yhden nuoren saksalaisen aivotutkijan esitys. Selvensi teoriassa tilannetta että aivot toiminee tilanteessa mikä ns. meni jo, mutta ihminen ei käsitä sitä. (Toinen on teoreettisesti taas uskonnoissa kun joku rupeaa ottamaan kirjaimellisesti menneitä aikoja, mutta onneksi ne on vain yksittäisiä tapauksia).
      Vähän teoriassa sama kuin katselin haastattelua yhden koronaa kritisoivan amerikkalaisen lääkärin haastattelua, (jaksanut katsoa koko haastattelua kun vaikutti jenkki propagandalta omalle väelle). Lähinnä mikä häiritsi oli viittaus sosialismiin tms.(haastattelijalla oli venäläistyyllinen aksentti, tienne sitten oliko oikeasti?) mutta Neuvostoliitto hajosi 90-luvulla (lähinnä tämä että jokin on jo mennyt muutta osa edelleen elää sitä, sukupolvi joka ole kasvanut siinä ottanee taas muita vaikutteita, mistä?) ja Venäjä käsittääkseni on yhtä kapitalistinen kuin muutkin valtiot. Oli siinä tosin hyviä muita rakenteellisia huomioita, kun luotetaan asiantuntijoihin mitä lääkefirmat lobbaa. Viittasi samaan rakenne ongelmaan Euroopassa. Joskus katsellut jonkun dokkarinkin aiheesta kuinka lääkeyhtiöt kiertänee lakeja. Lähinnä tyyliin se minkä pitäisi valvoa valtiollisia etuja mahdollisesti lobataan taloudellisesti ja kierretään lakeja jne. Ongelmahan ei ole teknisesti lait tai luottamus mihin yhteiskunnat perustunee, vaan lähinnä se joka käyttänee sitä luottamusta väärin. Kun kuviossa on talous niin itsellä ole kovin kummoisia odotuksia asioista.

      -H-

      Poista
    2. Suurin uhka suomalaisuudelle on pakkoenglanti ja amerikkalainen kulttuuri.

      Poista
    3. Uhkia tuntunee olevaan kaikkialla. Pakkoenglanti ja amerikkalainen kulttuuri. Toiset pelkää Venäjää ja Putinia, kolmas koronaa. Neljäs haluaa Natoon (en todellakaan ole mikään sotaexpertti, itse vain miellän kyseisen laitoksen enempi taas yhdeksi minkä olemassa oloa pitäisi jonkun rahoittaa. Plus löytäsin hieman lähinnä uskonnollisia moraalisia kysymyksiä jos vaikka turkkilaisia pitäisi lähteä suojaamaan tms. Onni onnettomuudessa olen vain pullanpyörittäjä.)
      mutta realistisesti tuumannut kuinka todennäköinen jokin asia on ja voinneeko sille asiantilalle tehdä mitään? Jos niin mitä? Pelkokin on vain tunne ja typerää nyt olisi ikänsä pelätä turhaan. Voi olla voi olla ettei, aika näyttää.

      -H-

      Poista
    4. "realistisesti tuumannut kuinka todennäköinen jokin asia on ja voinneeko sille asiantilalle tehdä mitään? Jos niin mitä? Pelkokin on vain tunne ja typerää nyt olisi ikänsä pelätä turhaan. Voi olla voi olla ettei, aika näyttää."

      Tähän viitaten vaikka raiskaus, mikä isommassa otannassa todennäköisesti ei koskettane miehiä. Näin ollen heille se pelko siitä on turha. Naiselle taas se on osittain myös teoriassa (teoriassa kun muoti-ihanteet seilaa, mutta on sielä ain se Venus/Aino/vastaava-ihanne) ulkonäöstä riippuva, mutta en koe että sitä suomalaisessa kulttuurissa olisi jotain mitä tarvitsisi isommassa otannassa pelätä.
      Tosin pyörittelin tuossa yksi päivä kun tuli katsottua pätkä Family Guyta (amerikkalainen sarjakuva-ohjelma) kun perheen tytär ihastui heppuun mikä huumasi ja leikkeli munuaisen. Että kaikessa on suhteensa. Naisen huumaaminen ja luvaton "käyttöönotto" tuntune enään niin isolta kun vertaa että joku vie teoriassa samalla metodilla munuaisen. (Kiinassahan huumeet käsittääkseni on lain nojalla kielletty? Kun taas rikkojaa odottanee kuolemantuomio voinnee tuomittu lahjoittaa elimensä josta saanee taloudellisen korvauksen joka ehkä päätynee mahdollisesti orvoiksi jääneille lapsille. Jaksane uskoa todennäköisyyksiä että päätyisi oikeaan osoitteeseen). Näissä yleismaailmallisissa suojellaan naista ja lapsia on ain oma twistinsä. Miltä sitä sitten tarvinnee suojelua?
      Sit jäin pohtimaan miksi edes pohdin tämmöisiä.

      -H-

      Poista
    5. "Puolustan kansaa, en maata..."

      Kaunis, etten sanoisin kaihi ajatus: jos on vihollinen, joka haluaa käyttää kansan resursseja hyväkseen, on vähän vaikea puolustaa toista ilman toista, itsenäisyys kun on oikeutta päättää omasta kohtalostaan, TS haluaisitko, että ratkaisuista ole päätettäisiin Tukholmassa tai Moskovassa.

      Poista
  3. Luottamus suomalaisten kesken säilyy kunhan dosentit eivät luule voivansa itse ymmärtää sodan ja rauhan kysymyksiä, vaan vierailevat Mikkelin tiedekeskuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla sekin keskus ihan dosenttien aikaansaama.

      Poista
    2. Voi olla tai voi olla olematta

      Poista
    3. Ajatusten akatemia. Rohkaisee pyytämään sielunpaimenelta lupaa siirtää punauhri pyhään maahan. Tasokorotus taivaassa. Mitään ei viholliselle jätetä kasakka uhkaa viedä kaiken mikä on löyhästi kiinni.

      Poista
  4. Toki voidaan kampuksilla keskenään pohdiskella ja ikäänkuin bonuksena saavuttaa omia näköaloja, mutta mitään pysyvää niistä ei voi syntyä. Vihapuheet toteuttavat itseäään, suomalainen tapa. Missä kuljimme kerran.

    VastaaPoista
  5. Turkin sotamuseo Istanbulissa on suuri, Kreikan samoin (oli?), joissa esitellään poliittisia jäämiä heidän sotilashallinnon vallan ajoista. Istanbulissa ei lukuisasti museovieraita näkynyt sillä poikkeuksella että Armeniasta kertovalla osastolla lukuisat koululuokat kuulivat kouliintuneiden oppaiden suusta "totuuden", miten se muualla kansanmurhaksi väitetty episodi oikein meni... Vaikka turkin kieltä en ymmärräkään. Man merkt die Absicht und wird verstimmt.

    VastaaPoista
  6. Eräiden arvelujen mukaan jonkin tai joidenkin sotamuseoiden kokoelmat saattaavat olla kasvamassa.

    Kyseessä saattaa olla kiristyvät suhteet Iranin ja USAn sekä Israelin välillä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.