tiistai 8. heinäkuuta 2025

Professoreita

 

Rehellinen pugilisti

 

Bernard Shaw, Herra Byronin ammatti. Suomentanut Väinö Jaakkola. WSOY 1933, 343 s

 

Nyrkkeilyä on aina pidetty erityisesti englantilaisena urheiluna ja niin tässäkin kirjassa, joka ilmestyi alun perin vuonna 1881.

Yläluokan mielestä se kuitenkin oli villiä ja raakaa urheilua, joka sopi vain karkeille moukille ja itse asiassa oli kai niidenkin piirissä halveksittua.

Tosiasiassa erinäiset lordit olivat puoliksi salaa nyrkkeilyn ystäviä ja sponsoreita ja itse asiassa myös se tuomari, joka tuomitsi tämän kirjan sankarin ja erään toisen nyrkkeilijän heidän ottelunsa vuoksi, oli nuoruudessaan otellut pehmustetuin hansikkain.

Poliisit olivat pidättäneet nyrkkeilijät siitä, että he olivat otelleet rahasta ja jopa rakentaneet sitä varten kehän eli ”piirin”.

Kyseessä olivat siis ammattinyrkkeilijät eli professionaalit ja kuuluttaja esittelikin heidät vataavalla tittelilla: ”Cashel Byron, professori, ”Paradise”, professori….”.

Minulla ei ole käytössäni alkuperäistekstiä, mutta arvatenkin kääntäjä on tässä käyttänyt samaa termiä kuin kirjailijakin.

Näiden professorien työhön kuului alan tuntemus, ”science” ja myös sen käytännöllinen hallitseminen. Itse asiassa sen sai kuulostamaan sangen kunnioitettavalta toiminnalta, mikäli käytti sopivia termejä, kuten tämän kirjan sankari teki puhuessaan ammatistaan nuorelle seurapiirinaiselle, johon oli ihastunut.

Alkeellisinkin sopivaisuus esti kuitenkin seurapiirien näkökulmasta upporikasta, hyvin sivistynyttä ja huippuälykästä neitiä seurustelemasta nyrkkeilijän kanssa, naimisiinmenosta puhumatta.

Sattui kuitenkin niin onnellisesti, että myös nyrkkeilijä, hera Byron olikin itse asiassa tilanomistaja, vaikka ei ollutkaan sitä tiennyt. Niinpä avioliitosta ei tule epäsäätyistä. Itse asiassa huippuälykäs nainen ja fyysinen valioyksilö hänen miehenään muodostivat puhtaasti eugeniikan näkökulmasta ihanteellisen parin. Tieteen viimeinen sana kai oli kaikkien muiden argumenttien yläpuolella.

Kirjoittaja nautiskelee vertaamalla nyrkkeilijän ammattia kenraalien ammatin raakuuksiin ja asianajajien kierouteen, puhumatta ketunmetsästyksen tai edes peltopyiden ampumisen tarpeettomasta väkivallasta. Itse asiassa juuri nyrkkeily on niihin verrattuna todella rehtiä ja arvostettavaa toimintaa.

Loppujen lopuksi naimisiin siis tosiaan mennään ja entinen nyrkkeilijä jopa valitaan parlamenttiin, jossa hän herättää puolueensa piirissä ikävää huomiota äänestäessään useinkin radikaalien mukana, rehellinen kun on.

Perinnöllisyyssuunnitelma epäonnistuu sikäli, että pojat tulevat äitiinsä ja tytöt taas isäänsä. Isä, joka itse asiassa on perheen pehmytluontoisin, alistuu asiaan kuin kohtalon päätökseen, eikä yritä potkia tutkainta vastaan.

Nykyajan näkökulmasta tämä kirja ei ole mitenkään yllättävä, vaan pikemminkin varsin ennalta arvattava. Aikanaan se kuulemma sai lukijansa ulvomaan naurusta, siinä kun pantiin ylösalaisin aikansa arvomaailma ja koko englantilainen luokkayhteiskunta.

Kannattaakin muistaa, että kirja ilmestyi aikana, jolloin kolonialisminkin viimeinen suuri ponnistus oli vasta edessäpäin ja brittiläinen omahyväisyys ja tekopyhyys huipussaan.

 Kirjassa kuvataan myös vastikään päättyneen zulusodan aikana vangitun neekerikuninkaan tuomista Lontooseen, jossa häneen pyrittiin vaikuttamaan esittelemällä hänelle Britannian sotilasmahtia ja korkeata kulttuuria.

Itse asiassa ainoa seikka, joka sai kuninkaan innostumaan, oli muuan nyrkkeilyottelu, jossa veri lensi. Sen urheilulajin kuningas halusi viedä tuomisinaan myös kotimaahansa…

Kuitenkin, kuten edellä mainitussa oikeudenistunnossa todettiin, nyrkkeily oli urheiluista  reiluinta ja myös englantilaisinta, se oli reilumpaa kuin vaikkapa ranskalainen savate kavaline potkuineen. Ja mikäpä saattoi olla sen luonnollisempaa kuin että reilu englantilainen nyrkkeiljä nai hienostuneesti sivistyneen perijättären. Ehkäpä siinä yhdistyivät brittien parhaat aikaansaannokset?

Ehkäpä tulevaisuudessa saatettaisiin vielä kirjoittaa vaikkapa historiallinen romaani, jonka päähenkilö olisi nyrkkeilijä? Olihan myös Walter Scottin Ivanhoe ammatiltaan taistelija…

2 kommenttia:

  1. Nyrkkeilyssä samaa tenhoa kuin kaksintaisteluissa, mies miestä vastaan tietyin säännöin?

    Prof B. Gilleyn koloanismiin liittyvissä kirjoissa brittien aikaansaannokset kolonialismin saralla ovat mittavia, myös positiivisten lopputulemien osalta. Ei ehkä saksalaisten aikaansaannosten tasolla, hyviä kuitenkin.

    VV-F

    VastaaPoista
  2. Rehellisen pugilismin professoreita.

    Venäjällä on niin paljon salaisa tiedustelijoita eli shpioneja kaikkialla maailmassa, että he, venäläiset, tietävät kaiken. Jos katsella tarkemmin, niin nykyään ryssäläiset väitteet ovat silkkaa verbaalista balettia. Viisautta on se, että tämä verbaalinen baletti on tarkoitettu vain primitiivisille TV-katsojille/TV-uskovaisille.

    Mutta näitä TV-uskovaisia alkaa olla yhä vähemmän ja vähemmän. Putin lupasi aikoinaan, että Kiova/Ukraina valloitetaan enintään kolmessa päivässä, mutta sotaa on jo enemmän kuin kolme vuotta. Jotkut venäläiset ovat odottavaisia kärsivällisiä, mutta jotkut taas eivät olekaan niitä.

    Aikoinaan Putin alkoi kasvattamaan itselleen supertottelevaisia eli oligarkkeja, jotka saivat niin paljon rahaa, mitä kehtasivat varastaa valtiolta. Tulevaisuuden tarkoituksena oli tietysti se, että jos sotaa varten hän, Putin, tulee tarvitsemaan valuuttaa, niin hän saa valuuttaa rakkailta oligarkeilta. Toisin kävi. Viisaimmat oligarkit siirsivät rahansa ulkomaille ja muita vain yksinkertaisesti tapetaan saadakseen rahaa sotaa varten.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.