Rehellinen pugilisti
Bernard Shaw, Herra Byronin
ammatti. Suomentanut Väinö Jaakkola. WSOY 1933, 343 s
Nyrkkeilyä on
aina pidetty erityisesti englantilaisena urheiluna ja niin tässäkin kirjassa,
joka ilmestyi alun perin vuonna 1881.
Yläluokan
mielestä se kuitenkin oli villiä ja raakaa urheilua, joka sopi vain karkeille
moukille ja itse asiassa oli kai niidenkin piirissä halveksittua.
Tosiasiassa
erinäiset lordit olivat puoliksi salaa nyrkkeilyn ystäviä ja sponsoreita ja
itse asiassa myös se tuomari, joka tuomitsi tämän kirjan sankarin ja erään toisen
nyrkkeilijän heidän ottelunsa vuoksi, oli nuoruudessaan otellut pehmustetuin hansikkain.
Poliisit olivat
pidättäneet nyrkkeilijät siitä, että he olivat otelleet rahasta ja jopa rakentaneet
sitä varten kehän eli ”piirin”.
Kyseessä olivat
siis ammattinyrkkeilijät eli professionaalit ja kuuluttaja esittelikin heidät
vataavalla tittelilla: ”Cashel Byron, professori, ”Paradise”, professori….”.
Minulla ei ole
käytössäni alkuperäistekstiä, mutta arvatenkin kääntäjä on tässä käyttänyt
samaa termiä kuin kirjailijakin.
Näiden
professorien työhön kuului alan tuntemus, ”science” ja myös sen käytännöllinen
hallitseminen. Itse asiassa sen sai kuulostamaan sangen kunnioitettavalta
toiminnalta, mikäli käytti sopivia termejä, kuten tämän kirjan sankari teki
puhuessaan ammatistaan nuorelle seurapiirinaiselle, johon oli ihastunut.
Alkeellisinkin
sopivaisuus esti kuitenkin seurapiirien näkökulmasta upporikasta, hyvin
sivistynyttä ja huippuälykästä neitiä seurustelemasta nyrkkeilijän kanssa,
naimisiinmenosta puhumatta.
Sattui kuitenkin
niin onnellisesti, että myös nyrkkeilijä, hera Byron olikin itse asiassa
tilanomistaja, vaikka ei ollutkaan sitä tiennyt. Niinpä avioliitosta ei tule
epäsäätyistä. Itse asiassa huippuälykäs nainen ja fyysinen valioyksilö hänen
miehenään muodostivat puhtaasti eugeniikan näkökulmasta ihanteellisen parin.
Tieteen viimeinen sana kai oli kaikkien muiden argumenttien yläpuolella.
Kirjoittaja
nautiskelee vertaamalla nyrkkeilijän ammattia kenraalien ammatin raakuuksiin ja
asianajajien kierouteen, puhumatta ketunmetsästyksen tai edes peltopyiden
ampumisen tarpeettomasta väkivallasta. Itse asiassa juuri nyrkkeily on niihin
verrattuna todella rehtiä ja arvostettavaa toimintaa.
Loppujen lopuksi
naimisiin siis tosiaan mennään ja entinen nyrkkeilijä jopa valitaan
parlamenttiin, jossa hän herättää puolueensa piirissä ikävää huomiota
äänestäessään useinkin radikaalien mukana, rehellinen kun on.
Perinnöllisyyssuunnitelma
epäonnistuu sikäli, että pojat tulevat äitiinsä ja tytöt taas isäänsä. Isä,
joka itse asiassa on perheen pehmytluontoisin, alistuu asiaan kuin kohtalon päätökseen,
eikä yritä potkia tutkainta vastaan.
Nykyajan näkökulmasta
tämä kirja ei ole mitenkään yllättävä, vaan pikemminkin varsin ennalta
arvattava. Aikanaan se kuulemma sai lukijansa ulvomaan naurusta, siinä kun
pantiin ylösalaisin aikansa arvomaailma ja koko englantilainen luokkayhteiskunta.
Kannattaakin muistaa,
että kirja ilmestyi aikana, jolloin kolonialisminkin viimeinen suuri ponnistus
oli vasta edessäpäin ja brittiläinen omahyväisyys ja tekopyhyys huipussaan.
Kirjassa kuvataan myös vastikään päättyneen zulusodan
aikana vangitun neekerikuninkaan tuomista Lontooseen, jossa häneen pyrittiin
vaikuttamaan esittelemällä hänelle Britannian sotilasmahtia ja korkeata
kulttuuria.
Itse asiassa
ainoa seikka, joka sai kuninkaan innostumaan, oli muuan nyrkkeilyottelu, jossa
veri lensi. Sen urheilulajin kuningas halusi viedä tuomisinaan myös
kotimaahansa…
Kuitenkin, kuten
edellä mainitussa oikeudenistunnossa todettiin, nyrkkeily oli urheiluista reiluinta ja myös englantilaisinta, se oli
reilumpaa kuin vaikkapa ranskalainen savate kavaline potkuineen. Ja mikäpä
saattoi olla sen luonnollisempaa kuin että reilu englantilainen nyrkkeiljä nai
hienostuneesti sivistyneen perijättären. Ehkäpä siinä yhdistyivät brittien parhaat
aikaansaannokset?
Ehkäpä
tulevaisuudessa saatettaisiin vielä kirjoittaa vaikkapa historiallinen romaani,
jonka päähenkilö olisi nyrkkeilijä? Olihan myös Walter Scottin Ivanhoe ammatiltaan
taistelija…
Nyrkkeilyssä samaa tenhoa kuin kaksintaisteluissa, mies miestä vastaan tietyin säännöin?
VastaaPoistaProf B. Gilleyn koloanismiin liittyvissä kirjoissa brittien aikaansaannokset kolonialismin saralla ovat mittavia, myös positiivisten lopputulemien osalta. Ei ehkä saksalaisten aikaansaannosten tasolla, hyviä kuitenkin.
VV-F
Rehellisen pugilismin professoreita.
VastaaPoistaVenäjällä on niin paljon salaisa tiedustelijoita eli shpioneja kaikkialla maailmassa, että he, venäläiset, tietävät kaiken. Jos katsella tarkemmin, niin nykyään ryssäläiset väitteet ovat silkkaa verbaalista balettia. Viisautta on se, että tämä verbaalinen baletti on tarkoitettu vain primitiivisille TV-katsojille/TV-uskovaisille.
Mutta näitä TV-uskovaisia alkaa olla yhä vähemmän ja vähemmän. Putin lupasi aikoinaan, että Kiova/Ukraina valloitetaan enintään kolmessa päivässä, mutta sotaa on jo enemmän kuin kolme vuotta. Jotkut venäläiset ovat odottavaisia kärsivällisiä, mutta jotkut taas eivät olekaan niitä.
Aikoinaan Putin alkoi kasvattamaan itselleen supertottelevaisia eli oligarkkeja, jotka saivat niin paljon rahaa, mitä kehtasivat varastaa valtiolta. Tulevaisuuden tarkoituksena oli tietysti se, että jos sotaa varten hän, Putin, tulee tarvitsemaan valuuttaa, niin hän saa valuuttaa rakkailta oligarkeilta. Toisin kävi. Viisaimmat oligarkit siirsivät rahansa ulkomaille ja muita vain yksinkertaisesti tapetaan saadakseen rahaa sotaa varten.