Kansa on noussut

 

Törkimysten aika

 

Dmitri Merežkovski, suotta unohdettu kirjailijanero, toi venäläisen älymystön keskusteluun vuonna 1906 uuden ja hätkähdyttävän käsitteen: tulevaisuuden törkimys (graduštši ham).

Olen asiasta silloin tällöin kirjoittanutkin (ks. Vihavainen: Haun moukkien aika tulokset ), mutta kertaus on opintojen äiti. Venäjän intelligentsija palvoi ja rakasti kansaa yhtä kuumasti kuin omaa hyvettään. Juuri kansan ja vain kansan hyväksi se janosi antaa kaikkensa.

Kun se sitten vuosien 1905-1906 tapahtumien pyörteissä sai oppia tuntemaan esimakua kansan vallasta, ei kokemus ollutkaan pelkästään ylentävä.

Tuo Puškinin kauhistelema venäläinen kapina, älytön ja säälimätön russki bunt, joka aikoinaan riehui Pugatšovin johdolla, oli taas noussut kuolleista pitkän talvehtimisen jälkeen. Kartanoiden polttaminen ja vandalismi, väkivalta ja vääryys kukoistivat. Olivatpa syyt mitä tahansa, jälki oli rumaa katseltavaa.

Merežkovski kuvaa tuota ajan uutta antisankaria verrattoman hienosti ja venäjäksi hänet esitellään näin:

Мироправитель тьмы века сего и есть грядущий на царство мещанин, Грядущий Хам.

У этого Хама в России - три лица. Первое, настоящее - над нами, лицо самодержавия, мёртвый позитивизм казёнщины, китайская стена табели о рангах, отделяющая русский народ от русской интеллигенции и русской церкви.

Второе лицо прошлое - рядом с нами, лицо православия, воздающего кесарю Божие, той церкви, о которой Достоевский сказал, что она в «параличе». «Архиереи наши так взнузданы, что куда хошь поведи», жаловался один русский архипастырь XVIII века, и то же самое с ещё большим правом могли бы сказать современные архипастыри. Духовное рабство - в самом источнике всякой свободы; духовное мещанство - в самом источнике всякого благородства. Мёртвый позитивизм православной казёнщины, служащий позитивизму казёнщины самодержавной.

Третье лицо будущее - под нами, лицо хамства, идущего снизу - хулиганства, босячества, чёрной сотни - самое страшное из всех трёх лиц.

Источник: https://vikent.ru/enc/4709/

Tekoäly on kökköillyt tästä seuraavan suomennoksen:

Tämän ajan pimeyden maailman hallitsija on tuleva porvarivalta, tuleva Hami. Tällä Hamilla Venäjällä on kolme kasvot.

 Ensimmäinen, todellinen - yllämme, itsevaltiuden kasvot, kuollut positivismi virastokulttuurista, Kiinan muuri arvojärjestyksestä, joka erottaa venäläiset kansasta venäläisestä älymystöstä ja venäläisestä kirkosta.

 Toinen kasvot menneisyydestä - vieressämme, ortodoksisuuden kasvot, joka antaa Ceasarille Jumalan, se kirkko, josta Dostojevski sanoi, että se on 'halvaantunut'. 'Arkkipiispojamme on niin ohjattu, että minne vain haluat, voit viedä', valitti yksi venäläinen arkkipiispa 1700-luvulla, ja samaa voisivat nykyiset arkkipiispat sanoa vielä suuremmalla syyllä. Hengellinen orjuus - on vapauden lähde; hengellinen porvarillisuus - on jalouden lähde. Kuollut ortodoksinen positivismi, joka palvelee itsevaltiaan virastokulttuurin positivismia.

Kolmas kasvot tulevaisuudesta - alapuolellamme, häpeä ja hulluus, kulkurit, musta sato - pelottavin kaikista kolmesta kasvosta.

Käännös on tietenkin hirveä, mutta sellainen kuuluu aikaamme, jos mikä. En puutu siis siihen muuten, kuin huomauttamalla, että ”musta sato” tarkoittaa tietenkin mustasotnialaisia (vrt. Vihavainen: Haun mustasotnialaisuus tulokset). Myöskään kirjailija ei puhu ”porvarivallasta”, vaan poroporvarien/pikkuporvarien vallasta.

Merežkovski oli rohkea mies, eikä siekaillut käydä yksin tein koko virallista kolmiyhteyttä vastaan: niin ortodoksia, itsevaltius kuin kansakin olivat kukin tuottaneet oman röyhkeän moukkamaisuutensa. Kaksi ensimmäistä olivatkin jo intelligentsijan perinteinen maalitaulu, mutta uusinta uutta oli, että mukana oli myös kansa ja se jopa kaikkein kauheimpana (strašnoje).

Huomattakoon, että kyseessä ei ole sen vähempää kuin tämän pimeyden ajan maailmanhallitsija. Huikealta voi kuulostaa, että hänen myös mainitaan olevan pikkuporvari, meštšanin (vrt. Vihavainen: Haun älymystö ja muut tulokset ). Venäläisen intelligentsijan keskustelussa (diskurssissa) tässä ei kuitenkaan ollut mitään kovin erityistä, itse asiassa päinvastoin. Uusi käsite tuotiin perille jo tunnetun avulla.

Pikkuporvarista (poroporvarista) ja sen paheista ei tässä sen enempää, mutta hirmuista oli ajatella, että kun tuo jalo ”kansa” nousisi valtaan, se koostuisikin juuri tästä kaikkein kelvottomimmasta ihmisaineksesta. Jos kansaa lakattaisiin sortamasta, ei siitä tulisikaan joukko herran enkeleitä, vaan lauma moukkia.

Niinhän siinä sitten kävi ja asia on pantu merkille meilläkin (vrt. Vihavainen: Haun kontula tulokset ). Amerikassa, missä kaikki on suurempaa, myös moukkamaisuus on paisunut jättimäiseksi.

Venäjällä, jossa sillä myös on vanhat perinteet, se toimii klassiseen tapaan kaikkien noiden kanaviensa kautta:  itsevaltiuden, ortodoksian ja kansanomaisuuden. Itse asiassa juuri nyt se näyttää viettävän suurta juhlaansa, säikkymättömien idioottien (vrt. Vihavainen: Haun petturin osa tulokset ) kantaessa kaikkensa uusimman isänmaallisen sodan hyväksi ja kiittäessä Putinia siitä.

Mutta ei häpeämättömyyden valta vain USA:han ja Venäjään rajoitu. Omakin maamme kaikessa vähäpätöisyydessään tarjoaa aivan verrattomia esimerkkejä. Meidän valiomediamme, jotka ylpeilevät laadullaan, luovat kaiken maailman hihamerkkitarinoita ja yrittävät kaataa hallitusta läpikotaisin falskeilla natsitarinoilla. Lyhyesti sanoen, mikään temppu ei ole liian alhainen, kun halutaan valtaa.

Wokesta ei tässä tarvinne monta sanaa sanoa, se on jo tehty useaan kertaan (ks. Vihavainen: Haun woke tulokset). Wokella on paljon yhteistä vanhaa venäläistä intelligentsijaa vaivanneen katuvan aatelismiehen syndrooman kanssa, mitä on turha todetakaan. Mutta miten se voisi liittyä tuohon ”tulevaan törkimykseen”, josta Merežkovski puhui?

Kuten jo Aristoteles ymmärsi, asioilla on taipumus muuttua vastakohdikseen, kun ne viedään äärimmäisyyksiin eli liian pitkälle ja siinähän se on koko woken idea. Ei se kannata mitään oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, vaan äärimmäistä roolien vaihtamista: väärän väristen (valkoisten) ja siis etuoikeutettujen on nyt etuoikeutettava nuo muut (paitsi aasialaisia).

Mutta vieläkään emme ole kohdanneet tuota grobiaania, hamia eli röyhkimystä, joka on tullut sorretun jalon kansan tilalle. Missä se piileksii?

No, eihän se missään piileksi, kun se saa edes jonkinlaisen tekosyyn, se lähtee kadulle ryöstelemään kauppoja ja polttamaan taloja. Asioiden välisen yhteyden älymystö ymmärtää heti: eiväthän ne muutakaan enää voi. Näin tapahtuu Amerikassa ja hieman Ranskassakin, mutta ei Suomessa eikä Venäjällä. Mutta olemmeko me vain jäljessä kehityksestä?

Röyhkimys juhlii myös omissa slummeissaan, jotka ovat Amerikassa entisiä kaupunkien hienoja keskustoja. Se elää rikoksella ja noudattaa kunniakoodejaan, jotka muistuttavat primitiivisistä kulttuureista aina kunniamurhia myöten. Niiden arvosteleminen on älymystölle tabu. Meillä niitä ei vielä ole, mutta etummaisimmat kulttuuripiirit toimivat jo ihan kuin ne olisivat.

Mutta entäs ne poroporvarit? Siinä Merežkovskin visio taisi mennä aivan harhaan?

Niin se menikin, mikäli ymmärrämme poro/pikkuporvarillisuuden sen normaalissa länsimaisessa merkityksessä. Venäjällä sille oli kehittynyt kokonainen oma mytologiansa, joka kantoi mukanaan syntisen ihmisen kaikkia kehnoimpia ominaisuuksia. Venäjän klassikot Herzenistä lähtien olivat sitä kehittäneet ja erityisen panoksensa sille antoi Maksim Gorki.

Mutta tämä on jo portti pitkään keskusteluun eri teemasta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa johdantoa esseelle idiotismin ja hölmöyden roolista ajassamme. Olen hankkinut aiheesta parikin tuoretta kirjaa.

Ehkäpä voimme tässä nyt yhtä kaikki hyväksyä Merežkovskin profetian toteutuneeksi. Se törkeä moukka (ham) on nykyään yleensä joko vallassa tai ainakin hengittää vallanpitäjien niskaan kaikkialla. Sen henki ja sen yhteiskunnallinen asema ovat muuan olennainen aikamme luomus.