Proprien maailmasta

 

Se oikea nimi

 

 

     Kuten on usein tullut todettua, suomen kieli on sangen omalaatuista, eikä siinä normaalisti ole käytetty monia sellaisia äänteitä, jotka useissa indoeurooppalaisissa kielissä ovat tavallisia. Myös esimerkiksi vokaalisointu on suomelle ominainen, vaikka monet muut eivät siitä ole kuulleetkaan.

     Tämä suomalaisen äännemaailman erikoisuus on käytännössä aiheuttanut sen, että monet vieraat sanat ovat olleet -ja yhä ovat- suomalaisille ellei nyt mahdottomia ääntää, niin ainakin kovan harjoittelun takana. Toki nykyinen kaikkialle tunkeutuva englanti on suomalaisenkin korvaa jos kieltäkin liipannut omaan suuntaansa.

     Meillähän on tyypillisesti pidetty muista kielistä suoraan otettuja lainasanoja eli ns. sivistyssanoja(!) jotenkin hienoina, onhan niiden oikea lausuminenkin jo osoitus jonkinlaisesta monilta puuttuvasta taidosta ja harjoituksesta, ettei nyt sitten siitä itsestään sivistyksestä.

     Niin sanottu stadin slangi, kuten usein olen todennut, pelaa juuri tuolla epäsuomalaisuudella ja ottaessaan suomalaisiin sanoihin vieraita äännerakenteita, auttaa erottautumaan tehokkaasti siitä joukosta, jotka eivät ole oppineet moisten äänten rakentelua. Vain venäjän ы-äännettä en ole koskaan slangissa huomannut, enkä liioin soinnillista suhuäännettä ж-tä. Ehkä ne jo olivat liian vaikeita.

     Niin sanottu hyperkorrektius on pohjimmiltaan aivan tuota samaa ilmiötä, meikäläisten p,t,k -konsonanttien tilalle työnnetään ehdottomasti joku b, d tai g, silloinkin kun se on vieheellistä, mikäli sana on ulkomainen. Se vain kuulostaa jotenkin hienolta, ellei peräti sivistyneeltä.

     Mutta radiossa ja televisiossa puhutaan kyllä yhä vain ”olumppialaisista”, eikä konstailematon, rasvanahkainen duunari vieläkään suostu mitään herrojen ”keetä” tai ”reetä” ääntämään, puhumatta nyt konstikkaista kirjainyhdistelmistä.

     Entä sitten. Ei kielestä sen huonompaa tai parempaa tule sen käytttämien äänteiden perusteella. Jokaisessa kielessä on omat tapansa ja sen mukaisesti niillä esimerkiksi myös on kullakin omat translitterointisääntönsä, kun viedään teksti yhdestä kirjaimistosta toiseen.

     Tämän ymmärtäminen on kyllä ollut mahdotonta etenkin niille, joiden mielestä englannin kielen mukainen kirjoitustapa on jollakin tavalla hyvä, vaikka juuri se on luultavasti Euroopan huonoin. Kun sitä sitten sotketaan muiden kielten translitterointiin, saadaan aivan idioottimaisia tuloksia tyyliin ”Khel’sinki” jne.

     Mutta eipä siitä sen enempää. Huomasin jollakin palstalla taas pitkän ketjun hallitsijoiden nimien kirjoittamisesta, joka lähti kai siitä aksioomasta, että meillä kaikki tehdään typerästi, kun taas muualla ei. Esimerkiksi joku Charles on meillä muodossa Kaarle, George muodossa Yrjö ja niin edelleen. Siellä ulkomailla, jossa tämäkin asia osataan paremmin, käytetään niitä oikeita muotoja.

     No, tämä nyt tietenkin perustui vain asian totaaliseen ymmärtämättömyyteen. Eurooppalainen nimistö on suureksi osaksi peräisin Raamatusta, jonka henkilöistä jokaisella kielellä on omat, vakiintuneet ja sille ominaiset muotonsa.

     Harvoin käytetään alkuperäisiä heprea- tai arameankielisiä muotoja ja esimerkiksi suomen Johannes/Juho/Jussi (heprean Iohanan, Iohohanan) on paitsi arabian Jahja, myös englannin John, unkarin Janos, espanjan Juan, ranskan Jean, venäjän Ivan, saksan Hans ja niin edelleen. Se ”oikea” eli alkuperäinen muoto on tietenkin heprealainen ja tarkoittaa ”Herra armahti”.

     Ja Jaakko on alun perin Iakov, vaikka englanniksi se on usein vääntynyt muotoon James tai Jim, jopa Jack, vaikka jälkimmäinen oikeastaan viittaa nimeen John.

     Suomeksi skotlantilaisia James-kuninkaita nimitetään Jaakoiksi, mikä on varsin loogista, jos kerran kehtaamme olla suomalaisia.

     Se Englannin valloittaja, jota siellä kutsutaan nimellä William the Conqueror on suomeksi Vilhelm Valloittaja. Ranskaksi se on Guillaume le Conquérant, italiaksi Guglielmo I, espanjaksi Guillermo el Conquistador ja niin edelleen.

     Mutta eivät ainoastaan raamatulliset nimet ja kuninkaiden nimet ole tapana kääntää. Sellaiset historian henkilöt, joiden tuntemisen kai ajatellaan kuuluvan yleissivistykseen (onko niitä vielä?) ovat eri kielillä erilaisia. Kirjoitin jokunen vuosi sitten blogin Orleans’n neitsyestä italialaisen kirjan perusteella (ks. Vihavainen: Haun Il processo di condanna di Giovanna d’Arco tulokset).

Neitsyen pelkkää nimeäkään ei siis tyydytty muuntamaan italian mukaiseksi, vaan myös kotipaikka. Tietenkin. Siis Giovanna d’Arco.

    Kyseessä siis oli nykyranskaksi Jeanne d’Arc, englanniksi Joan of Arc, espanjaksi Juana d’Arco, venäjäksi Žanna d’Ark ja niin edelleen. Monet kielet ovat säilyttäneet nimen nykyisen ranskalaisen muodon, vaikka sen äänteet olisivatkin aivan vieraita. Näin esimerkiksi suomi ja viro. Kenties tämä liittyy siihen, ettei asia ole meillä historian kurssissa aivan keskeinen.

     Kristoffer Kolumbuksen nimeäkin on meillä joskus väitetty nimenomaan suomessa väärin kirjoitetuksi. Siinäkin asiassa olemme normaali kansakunta muiden joukossa, jos nimittäin jatkamme sen kirjoittamista omalla tavallamme.

     Latinan Cristophorus Columbus, jota sankari mahtoi erityisesti kunnioittaa, oli italiaksi kirjoittetuna Cristoforo Colombo, Genovan murteessa Christoffa Corombo, espanjaksi Cristóbal Colón, englanniksi Christopher Columbus, portugaliksi Cristóvão Colombo. Venäjäksi on tullut tavaksi kirjoittaa Hristofor Kolumb. Tarunomainen ”Kristuksen kantaja”, pyhä Kristroforos on saanut eri kielissä erilaisen asun.

     Suomen Kristoffer Kolumbus on kansainvälisesti katsoen varsin hyvä muoto ja istuu kohtuullisesti meikäläiseen kielelliseen maailmaan, sen osaa jokainen lausuakin. Sitä paitsi meillä on tapana kirjoittaa myös latinan ja kreikan päätteet oikeassa muodossaan. Useissa kielissä ne ovat deformoituneet (esim. Julius -Juli, Stadion -Stadium jne.).

      Niin, että jospa ei nyt aloitettaisi historiallisten henkilöiden oikeinkirjoituksen täysremonttia, vaikka ymmärränkin, että monella, joka uskoo valaistuneensa ja löytäneensä tässäkin asiassa sen oikean totuuden, jo sormet syyhyvät korjaamaan menneisyyden virheet.