Mitä tarkoittaa Helsinki?
Etymologisesti se kai tarkoittaa virran kapeaa kohtaa, jossa veden
nopeus kiihtyy. Helsingfors siis on paitsi koski, myös kapeaan kohtaan
keskittynyt eli vinha koski.
Englanniksi sivistyneet tuntevat sanassa kaikuja helvettiin vajoamisesta
ja joku elokuvataiteen luoma van Helsing on omiaan tuota mielikuvaa vahvistamaan.
Mutta voidaanhan sitä etsiä Helsingin merkityksiä myös muussa mielessä. Kiinnostava
venäläinen kirjailija Vladimir Sorokin on tehnyt sen Moskovan kohdalla.
Mitä nyt esimerkiksi tarkoittaa Moskova (ja tähän ei
kannata vastata, että se on suomalais-ugrilainen sana, joka viittaa mätään
veteen, moskaan)?
Sorokin, muuten, kirjoittaa sanan muodossa Moskova (Москова) eikä normaalin kirjakielen
mukaisesti Moskva (Москва).
Kaiketi kyseessä on jokin paikallinen puhetapa.
No, kaikki nuo tunnetut kirjalliset latteudet siitä, mitä sana merkitsee
venäläiselle sydämelle (Москва... как много в этом звуке для сердца русского
слилось!) eivät vielä ole vastaus Sorokinin kysymyksiin.
Sorokin kuuntelee esimerkiksi itse sanan kaikua: siinä on jotakin
suomaisen-sammakkomaista… samaan aikaan jotakin akkamaista, rusoposkisen
pyllevä-tissevää… jotain maalaismaista, vahvan aterian jälkeen ettoneelle
siirtyvän röyhtäilevää kopeutta, ripeästi karjaisevaa ja pieraisevaa
maalaisylpeyttä, josta nyt on jo tullut pääkaupunkilaista: ”Me olemme Moskova,
keitäs te olette?”
Kirjoittaja vertaa Moskovaa kananmunaan, jonka keskusta on keltuainen ja
jossa Kreml on hautovan kanan alla kehittyvä alkio.
Kaupungin hahmo on suuresti muuttunut jo pelkästään muutaman viime
vuosikymmenen aikana. Siinä kaupungissa ovat nyt onnellisia vain virkamiehet,
elektroniset rahastuslaitteet ja autot. Moskovaa raiskaa nyt vallan vertikaali,
jonka intohimon alla Moskovan luut rutisevat…
No, entäs Helsinki? Sehän on puolitoistamiljoonaisen
väestönsä kautta ainoa varsinainen metropolimme sanan nykyaikaisessa mielessä.
Toki yhä näyttää olevan voimassa suurkaupungin käsite, joka edellyttää tällaiselta
taajamalta sataatuhatta asukasta.
Mutta Helsinki nyt on joka tapauksessa suurkaupunkiemme joukossa
ylivoimaisesti suurin, vaikka yrittää kainosti selittää olevansa vain noin
kuudensadantuhannen asukkaan kaupunki. Sillä se ei petä ketään.
Helsingin muuan erikoisuus oli se Savosta ja Hämeestä saapunut uusi väestö,
joka keskittyi työläiskaupunginosiin ja kehitti siellä oman alakulttuurin ja
puheenparren, joka oli varsin tolkutonta ruotsin ja venäjän sekaista pidgin-sotkua
ja jossa olennaisinta oli epäsuomalainen ääntämys. Se erotti stadilaiset niistä
maalaisista, jotka tulivat heitä myöhemmin.
Helsinki on siis ollut suuri erottautujien kaupunki ja, kuten Moskova,
ennen muuta maalaisten kaupunki, äkkiä maasta polkaistu, mutta vailla maalaista
omanarvon tunnetta, pikemmin päinvastoin.
Vilnasta
sanotaan, että se on muukalaisten kaupunki, mikä pitää todella paikkansa, kun
sen entiset asukkaat ovat lähes kaikki hävinneet ja liettulaiset, 1800-luvulla
vielä pieni vähemmistä, ovat tulleet
tilalle.
Helsingissä ruotsinkieliset ovat muuttuneet pieneksi vähemmistöksi, mikä
tapahtui myös merkittävälle venäjänkieliselle väestölle. Nehän yhdessä
muodostivat suuren enemmistön vielä 1800-luvun puolivälissä.
Nyt venäläisyys on osoittanut paluun merkkejä, mutta vielä suurempi on
kehitysmaalaisten kolonistien osuus, jonka on helppo huomata ennen pitkää
tukevan kaupungissa enemmistöksi ja suurella varmuudella myös alkavan sanella
omia lakejaan. Kielikin saattaa muuttua rajummin kuin aiempina vuosisatoina.
Nopeaa oli kehitys ennenkin.
Helsinki on siis ainakin myös muukalaisten muuttajien kaupunki ja se
reitti, jonka kautta koko Suomen väestönvaihtoon nopeasti johtava demografinen
kehitys suurelta osin tapahtuu. Nyt se tapahtuu koko maassa, kun aiemmin vain
kaupunkien väestösuhteet muuttuivat.
Helsinki on mahtikäskyllä perustettu, kuten Pietarikin ja se tekee sen
historiasta omalaatuisen. Myös sen paikkaa vaihdettiin ja siitä tehtiin
pääkaupunki mahtikäskyllä. Luonnostaan kaupunki alkoi sitten pian kasvaa muutenkin,
vaikka se ei ollut erityisen soiva teollisuudelle, pikemmin päinvastoin. Satama
sen sijaan suosi sekä kaupankäynti että sotalaitosta. Kelpasi sinne
hallinnonkin asettua.
Helsinkiläinen psykologia on aina ollut vähän kaksinaista. Suurella
taloudellisen irtioton ja väestönkasvun kaudella ”paljasjalkaiset” ottivat
syntyperänsä ylpeyden aiheeksi paremman puutteessa. Stadilaisuus slangeineen
liittyi itse asiassa vahvasti työväenluokkaan, jolla ei ollut muutakaan ylpeiltävää.
Ilmiö on sittemmin hiipunut yhä marginaalisemmaksi ja kaupungin ruotsalais-suomalainen
ja sittemmin suomalais-ruotsalainen kaksikielisyys on jo kauan sitten antanut
tilaa suomi-englanti- kaksikielisyydelle. Juuri tällä hetkellä venäjä on vielä
vaikeammin havaittavissa, mutta sen asema vahvistuu vielä jokseenkin varmasti.
Mutta mitä ihminen luulee olevansa ja haluaa olla, kun hän on omaksunut
helsinkiläisyyden identiteetikseen?
Näyttää ilmeiseltä, että koko
asian merkitys on kaiken kaikkiaan tullut yhä marginaalisemmaksi. Helsinki ei enää
tarjoa laadullisesti erilaista ympäristöä oikeastaan mihinkään kaupunkiin
verrattuna. Se nyt vain on yksi moderni urbaani ympäristö muiden joukossa, ei
sen kummempi.
Toki yksi asia on noussut ylitse muiden: vihreä kunnianhimo, joka haluaa
palauttaa kaupungin niin lähelle luontoa kuten mahdollista, kustannuksiin katsomatta…
Kun tähän vielä liittyy nopea kokonaisten metropolialueiden nopea kehitysmaalaistuminen,
saattaa sana ”Helsinki” ennen pitkää merkitä suiomalaiasllel samaa kujin
Detroit amerikkalaisille. Keskustan ”inner city” muuttuu sietämättömäksi
jengien herruusalueeksi ja tietyt lähiöt ympäröidään muureilla. Helsinki on
silloin maamme amerikkalaisin kaupunki.
Pääkaupunkilaisuus tuo toki joitakin asioita lähemmäs helsinkiläisiä
kuin vaikkapa Jyväskyläläisiä. Ulkomaat kyllä ovat suunnilleen yhtä lähellä
myös vaikkapa Oulua, vaikka sieltä ei pääsekään nopeasti laivalla Tukholmaan
tai Tallinnaan. Lentokone vie sen sijaan vaikka vaikka Kiinaan, pienen mutkan
kautta vain.
Mutta onko Helsinki itsevarman ja moukkamaisen maalaisisännän koti,
kuten Moskova venäläisen?
-Ei missään tapauksessa. Tuo maalaisisäntä ei pyri olemaan itään muuta
kuin on. Helsinkiläisyydessä on taas aina ollut sellainen piirre. Kerran
maailmassa siellä yritettiin olla tukholmalaisia ja sittemmin amerikkalaisia ja
se merkitsee, että onnistuminen ei koskaan ole ollut täydellistyä eikä varmaa.
Helsinkiläisyys merkitsee yritystä olla olevinaan jotakin muuta kuin on
ja kaupungin olemukseen on kuulunut sen hyvin nopea muuttuminen, on helsinkiläinen
identiteetti jäänyt ehkä poikkeuksellisen häilyväksi ja epämääräiseksi.
Vai kuinka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita nimellä.