Sukupolvien viisaus ja suvaitsevaisuus
Helsingin
Sanomien kulttuuriosasto tarjoaa loputtomasti ravintoa huumorintajulle,
kaikessa viattomuudessaan.
Tänään joku
neropatti julistaa siellä, ettei #metoo
-liikkeellä ollut yhteisiä piirteitä taistolaisuuden kanssa, toisin kuin muuan
vanha kirjailija on väittänyt.
Tässä on,
katsokaas, havaittavissa sukupolvikuilu. Vanhemmat ihmiset (naisetkaan!) eivät
kykene ymmärtämään, että metoo-kampanja
on pitkän jatkumon viimeisin vaihe, käännekohta, joka koskettaa koko ihmiskuntaa,
sekä miehiä että naisia…
Taistolaisuus,
katsokaas, oli jotakin aivan muuta. Sillä ei ole mitään muuta historiallista merkitystä, kuin sen aiheuttamat traumat…
Ja tuo asia varmaankin oli kaikille ihan selvää koko ajan, oletan.
On myös otettava
huomioon, ettei metoon tavoitteenakaan
ole Neuvostoliitto… jatkaa kirjoittaja, kun nyt kerran on ajattelijaksi
ryhtynyt.
No, onhan tässä
jo ajatus lentänyt ja kauas entänyt. En nyt kuitenkaan vielä kiirehtisi
onnittelemaan saavutuksesta.
Erot taistolaisuuden ja metoo-liikkeen välillä ovat tietenkin selviä esimerkiksi
lausutuissa tavoitteissa. Sen
havaitsemiseen ei tarvita kuin ripaus normaalia järkeä ja tuskin sitäkään.
Ajattelutapa
näillä liikkeillä sen sijaan on usein ja olennaisissa kohdissa aivan samanlainen.
Tämä siis koskee nykyistä feminismiä ja sen käyttämää logiikkaa yleensäkin. Yhteistä
oli ja on myös täydellinen kyvyttömyys arvioida omaa tilaa ja oman liikkeen
merkitystä ja sehän se juuri tässä on se olennainen asia.
Kirjoittaja näköjään
kuvittelee, ettei taistolaisnuoriso luullut aikoinaan edustavansa
maailmanvallankumousta. Kyllähän se luuli ja jopa aivan sokeasti, mutta
vanhempi sukupolvi ymmärsi silloin asiat paremmin, kuten ymmärtää nytkin.
Ei kummassakaan tapauksessa oikeasti oltu eikä
olla maailmoja mullistamassa. Tosiasiassa kyseessä on vain sarja nolon
banaaleja tapahtumia.
Tässähän tämä
sukupolvikuilu juuri on, siis vaikeudessa ymmärtää omaa itseään ja samalla
tietenkin kaikkea muutakin. Nuoruuteen kuuluu naiivius, joka on sekä sen etu
että haitta.
Sellaista
tuoreutta aina tarvitaan ainakin jossain määrin, mutta olisi tragikoomista ja
luultavasti kohtalokasta, mikäli se pääsisi vallitsemaan yksin ja ylimpänä koko
maassa ja maailmassa eikä vain hesarin
kulttuurisivuilla, jossa sen voi aina ohittaa hymähdyksellä.
Mutta tuo esiin
nostettu sukupolvi on tässäkin
asiassa tärkeä tekijä. Vanhuuteen kuuluu luonnostaan sen ymmärtäminen, että
nuoret ovat nuoria ja tekevät sen mukaista jälkeä. Puellae puellae sunt, puellaria agunt.
Vanhuuteen on
siten aina kuulunut tietty suvaitsevaisuus. Se näkyy jo väkivaltarikosten
tilastoista. Ei ole normaalia, mikäli, sanokaamme, yli seitsemänkymppiset tai
yli kahdeksankymppiset käyvät fyysisesti toisten ihmisten kimppuun.
Toki sitä tapahtuu ja tämä kai voisi antaa
myös nykyiselle edistykselliselle nuorisolle edes jonkin mahdollisen syyn
kunnioittaa tuota ihmisryhmää. Muuta perustettahan radikaalin nuorison näyttää
olevan mahdotonta löytää, koska se ei viisaudesta mitään tiedä eikä sitä
ymmärrä.
Uskon, että tämä
vanhusten tietty rauhallisuus on sitä aitoa suvaitsevaisuutta, josta nykyään
niin paljon puhutaan ja jonka kieroutuneista muodoista suorastaan kilpaillaan.
Aitoa ei sen sijaan sanan parhaassa merkityksessä ole sellainen asia, jota
voisi nimittää äärisuvaitsevaisuudeksi.
Suvaitsevaisuus
näet näyttää joillekin nykyään tarkoittavan sitä, että nostetaan mahdollisimman
suureen arvoon ja näkyvyyteen mahdollisimman vastenmielisen pervoilun ilmauksia. Samainen hesarin numero käy esimerkiksi. Sitä,
joka sietää eniten ja vieläpä kehuu näkemäänsä ja kokemaansa, kunnioitetaan kai
eniten.
Tämä tuo minulle
mieleen serkkuni, joka tietyssä iässä mielellään esitti kovanaamaa ja
rehvasteli sillä. Kun joku valitti, miten ruoka ei maistu, jos paikalla on
häiritseviä tekijöitä, täräytti serkkupoika sakramentaaliset sanat: minäpä sitä söisin hyvällä ruokahalulla,
vaikka vieressä olisi lämmin läjä sitä itteensä…!
En ihan uskonut
kuulemaani, mutta pelkkä manifesti oli omiaan herättämään tiettyä kunnioitusta
tätä nuorta miestä kohtaan. Itse ymmärsin, etten mainitussa tilanteessa saisi
alas einettäkään.
Mutta tässä oli
nyt annettu vain sanoja. Todellista sankaruutta olisi sentään edustanut vasta
se, jos serkkupoika olisi ottanut tavakseen aterioida tuollaisen läjän vieressä
vaikkapa päivittäin. Kylläpä silloin olisi maine kiirinyt ja houkutellut
varmaan paikalle katsojiakin. Ehkäpä joku ripustaa kotiinsa hra Juvanin
teoksia? Ilmaisen hänelle kunnioittavan ihailuni.
Aikoinaan
katsojia saapui paikalle ja jopa maksoikin, kun joku suostui syömään vaikkapa
kastemadon tai elävän kalan. Siinäpä sitä otettiin miehestä mittaa.
Naissukupuolen
en muista näihin kisoihin osallistuneen ja muutenkin näyttää siltä, ettei
suvaitsevaisuus kuulu sen leimallisiin hyveisiin. Pikemmin päinvastoin. Asiastahan
todistavat niin klassinen kirjallisuus kuin vaikkapa sarjakuva Viivi ja Wagner, mikäli joku kaipaa
arkikokemuksensa lisäksi vielä lähdeviitteitä.
Näyttää siltä,
että naissuvaitsevaisuus on muutenkin nuorisokulttuurin eli siis nykyisen
länsimaisen kulttuurin piirissä tullut tiensä päähän ja sehän se juuri nyt on
se, joka johtaa radikaalien hanhenmarssia.
Metoo-liike kertoo juuri siitä.
Vielä jokunen
aika sitten kehotettiin ihmisiä koskettelemaan toisiaan ja tietty eroottinen
jännitehän siinä tietysti aina tulee vähän niin kuin kaupanpäällisiksi.
Varsinainen
kouriminen on tietenkin asia erikseen, mutta kun tuomiovalta asiassa jää
suvaitsemattomammalle sukupuolelle, on lopputulos aivan varmasti takapakkia
siitä rennosta meiningistä, joka jo näytti päässeen valloilleen.
Nyt alamme
näköjään siirtyä jonkinlaiseen lupalappukulttuuriin, jossa jokaista sukupuolten
välistä ja sisäistä kosketusta pidetään a
priori vaarallisena ja jopa poliisiasiana, ellei asian vilpittömyyttä voida
todistaa. Mutta ennen pitkää palataan taas kohti normaalia.
Se siitä
vallankumouksesta. Kysykää vain lisää vanhemmalta sukupolvelta, mikäli todella
haluatte ymmärtää, missä mennään näinä maailmanvallankumousten päivinä.