maanantai 2. heinäkuuta 2018

Surkastuvien maakuntien Suomi


Surkastuvien maakuntien Suomi

Aikoinaan puhuttiin maaltapaosta, mikä oli muun muassa moraalinen ongelma. Ihmiset painuivat siitä, missä aita oli matalin ja hakeutuivat raskaasta työstä ja karusta ympäristöstä helpon elämän ja huvitusten pariin. Mutta lavea tie tiedettiin lyhyeksi.
Asiaa kauhisteltiin, mutta ennen pitkää jokainen alkoi ymmärtää, ettei liikaväestöä tarvita, etenkään maalla. Poliittisesti irtaantuminen omista tuotantovälineistä ja liittyminen palkkatyöläisten armeijaan oli epäilyttävää. Sen tien päässä oli sosialismi. Hitlerkin ymmärsi asian.
Maalta sitten paettiin tai enimmäkseen hallitusti vetäydyttiin, kunnes jäljelle jäivät entisestä populaatiosta vain rippeet. Kaupungit kasvoivat myös Suomessa suuriksi ja jättivät maalaiskunnat kauas taakseen. Näin kävi koko maailmassa.
Harva enää muisti, että vaikkapa Savonlinna oli kerran vain muutaman sadan asukkaan paikkakunta, kun taas ympäristökunnissa asui jokaisessa tuhansia, Rantasalmella parhaimmillaan kymmenisen tuhatta ja Sulkavallakin seitsemän tuhatta.
Mutta sitten se kasvu kääntyi laskuksi. Aluksi kyseessä oli ollut muutto kyliltä taajamiin, kirkonkyliin ja kaupunkeihin. Lähes kaikki taajamat olivat kasvaneet.
Mutta sitten alkoi uusi vaihe, jota parhaillaan eletään. Nyt kasvavat jotkut kaupungit eli niin sanotut kasvukeskukset ja ne kasvavat nyt muiden asutuskeskusten kustannuksella.
Ilmiö on maailmanlaajuinen. Niin sanotuissa kehitysmaissa eli takapajuisissa maissa on jo syntynyt megalopoliksia. Ne ovat useinkin kurjien slummien valtavia koosteita, joissa maaseudun vielä kurjempaa elämää pakeneva väestö asuu.
Siitä on jo aikaa, kun koulussa opin, että kahdeksan miljoonan asukkaan Lontoo on maailman suurin kaupunki. Yläluokilla ollessa kerrottiin New Yorkin kuitenkin jo ohittaneen sen asukasmäärässä.
Kehittyneissä maissa moista turpoamista ei juuri tapahdu. Sen sijaan tietyt keskukset nousevat ohi muiden uudenlaisen, luovan luokan kykyihin perustuvan aktiivisuuden voimalla. Eteenpäinpyrkivä ja muille tietä näyttävä kaupunki on nyt yliopistokaupunki, jossa luova luokka viihtyy.
Mitä tällaiseen kaupunkiin kuuluu? Muistelen jossakin lukeneeni, että ensinnäkin ilmaston pitää olla miellyttävä, sillä globaalisti liikkuvainen luova luokka on nuorta ja usein pariutumisikäistä ja haluaa siksi oleskella mahdollisimman paljon rannoilla ja terasseilla, vähissä vaatteissa.
Tulkoon vielä lisätyksi, että kuten tunnettua nykyään, ihmisen pariutumisikä on lähes sama kuin paritteluiän aktiivisin vaihe eli muutaman vuosikymmenen pituinen. Vanha ydinperhehän ei enää toimi, vaan sarjaparinvaihto on pikemmin sääntö kuin poikkeus.
Niinpä siis uuden kaupunkikeskuksen ideaalityyppi on suurehko, monikulttuurinen (vaihtelua ruokalistaan!) yliopistokaupunki lämpimällä vyöhykkeellä. Sinne muuttaa nuoren luovan luokan parhaimmisto mielellään ja kommunikoi englanniksi, jota myös alaluokka osaa sujuvasti kyetäkseen sitä palvelemaan.
Luova eliitti pitää luksuksesta, mutta sillä on samaan aikaan ekologinen obsessio ja se pyrkii ajelemaan polkupyörällä, syömään vegaaniruokaa ja harrastamaan ns. vaihtoehtokulttuureita. Seksuaalinen kokeilevuus, huumeet ja muut elämän sulostuttajat ovat kiinteä osa uutta elämäntapaa ja siis myös toimivaa uutta keskusta.
Tämä on niin ilmeistä, että vihreän hipsterikaupungin ihanne näyttää saaneen valtaansa kaupunkisuunnittelijat myös Venäjällä. Kyseessä lienee myös prestiisi.
Ei kai tuo ihanne hullumpi ole, ainakaan tuon eliitin kannalta, joten onnea matkaan vain. Mitä kuitenkaan tällaisessa kaupungissa tehdään rahvaalla ja miksi se sinne muuttaa?
Väitetään, että innovatiivisen tuotannon kasvu syntyy juuri tällaisiin keskuksiin. Lisäarvon tuottavat kai luultavasti enimmäkseen koneet, mutta onhan suuri palvelijoiden kaarti aina tarpeen eliitille.
Entäpä Suomi? Mitä mahdollisuuksia meillä on tulla uudenaikaisten ihannekaupunkien tyyssijaksi?
Ongelmia ainakin on. Ilmasto on niistä ehkä merkittävin, mutta ehkäpä sekin on voitettavissa? Meillähän on saunamme ja mikäpä estää kehittämästä saunakulttuuria luovasti siihen suuntaan, että se ihanteellisesti palvelee pariutuvaa nuorisoa? eiköhän tähän keinot keksitä!
Helsingin uusi uimala keskellä Eteläsatamaa on hyvä esimerkki uudesta ajattelusta ja Löyly on toinen merkittävämpi saunakulttuurin noususta kertova tapaus. Netistä käy ilmi, että vuokrattavia saunoja Helsingissä on jo koko joukko. Olen varma, että tämä trendi tulee jatkumaan.
Ehkäpä rahvaan joukoista suurikin osa vielä löytää saunottajan ammatin? Erilaiset kupparithan ovat jo suurta muotia.
No, en tiedä, mihin asia todella perustuu, mutta kyllä asiantuntijat kertovat juuri noiden yliopistokaupunkien kukoistavan. Muut sitten surkastuvat niiden kustannuksella. Kaikki kaupungit eivät suinkaan kasva.
Mutta pitäisikö niiden kasvaa? Jos maahanmuutto pidetään järjellisissä rajoissa, minkä toivottavuus ei kaipaa perusteluja, täytyy toisen kategorian kutistua, jos toinen kasvaa. Suomessa noita kasvajia on nyt puolen kymmentä ja muut siis pienenevät, mikä tuottaa erinäisiä vaikeuksia, joita ei voine voittaa edes liittämällä monta heikkoa yhteen.
Se suuri ihmispopulaatio kaiketi tarvitaan tekemään elämästä jännittävää, New Yorkin tyyliin. Olisihan se meilläkin aika jännää pistää aina revolveri taskuun, kun menee illalla koiraa ulkoiluttamaan.
Villi moninaisuus sitä paitsi sisältää jotakin kiehtovaa alkuvoimaa, jota lainkuuliaisesta suomalaisesta pikkukaupungista lohduttomasti puuttuu, vaikka siellä nyt olisikin se kiinalainen ravintola ja kebabbipaikka. Haasteita tarvitaan!
Etelä-Savosta puuttuu yliopisto. Savonlinna, josta suunniteltiin aikanaan Suomen Heidelbergia, on nyt menettänyt vihoviimeisenkin yliopistollisen laitoksensa. Tämä tehtiin tahallaan ja vakain tuumin.
Nouseeko Joensuu nyt sitten muiden kustannuksella uuteen suuruuteen? Onko tällaista kehitystä, luovaa tuhoa, syytä vain kannustaa? Jos niin on, niin miksi?
Tuntuu siltä, että päättäjien mielessä liikkuu jotakin tällaista. Rakennetaan kasvukeskuksia ja otetaan sieltä, missä on. Ne, joilla ei ole, joutavat kuihtumaan.
Hurjimmissa visioissa Suomeen tarvitaan vain yksi suuri keskus, vetovoimainen Suur-Helsinki, joka menestyksellä kilpailee San Franciscon, Piilaakson ja ties minkä hipsteriparatiisin kanssa.
Suurkaupungistuminen on kuitenkin epäterve ilmiö ja sitä paitsi isossa kuvassa myös vaarallinen. Mitä enemmän ihmisiä pakataan yhteen, sitä monimutkaisemmaksi populaation huolto käy ja sitä haavoittuvampi sen elämänmuoto on, ihan riippumatta siitä, miten paljon se pyöräilee ja syö ituja.
Enemmän tai vähemmän autonomiset talot, joilla on oma energiantuotanto ja ainakin mahdollisuudet myös elintarvikkeiden tuotantoon, ovat tulevaisuuden kannalta turvallisin vaihtoehto.
Voisi kuvitella, että ne nälänhädät ja äärimmäisen niukkuuden kaudet, joita suomalaisillakin on viimeisen puolentoista vuosisadan mittaan ollut, olisivat painaneet jälkensä jo kansan geneettiseen muistiin.
Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Niinpä haihattelulle on yhä vapaa kenttä myös yhdyskuntasuunnittelussa ja valtakunnan tasolla saavat kaikenlaiset charlataanit äänensä kuuluville.
Mutta tämä on trendi vain nyt ja muodithan muuttuvat. Toivottavasti niitä muuttamaan ei tarvita liian kovakouraista herätystä.

6 kommenttia:

  1. Savonlinna Suomen Heidelberg? Voitko avata hieman enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuohon aikaan Heidelbergiä ilmeisesti pidettiin ihanteellisena pikku yliopistokaupunkina.Saattoi johtua muutamasta laulusta (Ich hab' mein Herz in Heidelberg verloren... ym).
      Kovasti yliopistolobattiin Savonlinnaan, mutta saatiin vain kesäyliopisto.

      Poista
  2. Käymme joka heinäkuussa Suomessa, mutta viime vuosien säiden takia täytyy sekin panna harkintaan. Eipä mökkikirkonkylämme henkinen ilmapiirikään vedä puoleensa. Rollaattorikansaa ja kepillä köpöttäjiä on enemmän kuin olisi mielestäni tarpeellista, mutta minä olenkin terveyshörhö ja tiedän ettei vanhuus tarvitse olla sairaus, kuin vasta loppumetreillään ja hyvällä tuurilla ei silloinkaan. Ei täällä säihky harmaahapset.
    Hesa sen sijaan petraa olemustaan vuosi vuodelta. Varsinkin jos heittäydyin muistelemaan vuotta -63, jolloin saavuin kaupunkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on parantanut, mutta niin on moni muukin.

      Poista
  3. Kauppatorin kelluva lämmitetty uloko uimallas on mainio. Tuhansien järvien maa jonka järvet ovat ehkä pari viikko vuodessa niin lämpimiä että uiminen on mahdollista ilman kärsimystä.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ja niitä saunoja kyllä saisi olla vaikka muutama sata.

      Poista

Kirjoita nimellä.