Historia ja henkilöt

Historiamatkailu ja henkilöt

Palaan tässä vanhaan teemaan eli historian elävöittämiseen. Sehän on maailmalla ollut matkailun yhtenä valttina jo hyvän aikaa.

Tosiasiahan on, ettei kukaan jaksa innostua maisemista moneksi tunniksi. Ne saavat olla miten henkeäsalpaavia tahansa, mutta varsin pian matkailija niihin tottuu ja alkaa kaivata jotakin muutakin mielenkiintonsa herättämiseksi.

Historia on tietenkin siitä hankala vetonaula, että se on jo ollut ja mennyt, tavallaan haihtunut ilmaan. Saatavilla ei ole enää uljastakaan menneisyyttä, vaan jotakin muuta. Paikan henki täytyy herätellä, manata esiin, jotta se jotakin sanoisi. Savolaisten laulussa mainitut vanhat puut, laaksot ja vuoret ovat mykkiä ilman avustajaa.

Toki jotkut kunnostetut menneisyyden muistomerkit ovat jo sillään puhuttelevia ja kiinnostavia: Lontoon Tower, Suomen Olavinlinna, Venäjän Pietarin ja Paavalin linnoitus vain muutaman mainitakseni. Onhan niitä.

Kuitenkin, jopa hienoimmat muinaisjäänteet jäävät turistilta helposti käsittämättä ja menettävät mielenkiintoaan, ellei niihin liittyviä tarinoita kerrota. Tämä puoli taitaakin olla se huonommin hoidettu, ainakin meillä.

Luulisin, että paras tapa historiallisen mielenkiinnon herättämiseksi on asioiden henkilöiminen. Tiettyjen hallitsijoiden ja muiden suurmiesten nimet ja kohtalot tunsi ainakin aikoinaan jokainen hiemankin koulua, myös kansakoulua käynyt. En ole varma, onko tilanne enää yhtä hyvä, mutta uskon, ettei historian suuria persoonallisuuksia unohdeta koskaan.

Kukapa ei omaan historiankuvaansa osaisi sijoittaa vaikkapa Hitleriä, Kekkosta ja Nikolai II:ta! Kaikilla on ainakin jokin käsitys Napoleonista ja Aleksanteri I:stä ja varsin monilla myös Kustaa III:sta ja Katariina II:sta. Sitä paitsi nämä nimet eivät liity vain Suomen historiaan, vaan myös koko Euroopan- ja siis maailmanhistoriaan.

Sellaisten nimien varaan rakentuu ihmisten mielissä jo enemmän tai vähemmän valmis runko, jonka varassa voidaan sitten nostaa esille tiettyjä paikkoja ja hetkiä noiden henkilöiden elämästä.

Ajatelkaamme nyt vaikka sellaisia historiallisia kohtaamisia kuin Katariina II:n ja Kustaa III:n kohtaaminen Haminassa tai Aleksanteri I:n ja Kaarle Juhanan kohtaaminen Turussa.

Nuo asiat on paikan päällä kyllä huomattu, mutta ainakin minun mielestäni kovin vaatimattomasti.

Eikö Turun sopimuksella vuonna 1812 ollut erittäin suuri merkitys koko Ruotsin ja myös Suomen historialle? Ehkäpä se osaltaan ratkaisi jopa maailmanhistorian? Entäpä, jos Bernadotte olisikin kaikin voimin hyökännyt Pietariin juuri silloin, kun Venäjän armeija oli tiukoilla sekä Moskovan suunnalla että Pietarin eteläpuolella?

Vastaavalla tavalla Suomi oli temppelin harjalla vuonna 1919, kun Judenitš hyökkäsi Pietariin ja Mannerheim valmistautui antamaan bolševikeille armoniskun.

Leninin mielestä se olisi ratkaissut vallankumouksen kohtalon. Olisiko? Siinä tapauksessa maailmanhistoria oli siitä kiinni…

Myös koko maailmassa tunnettu Uudenkaupungin rauha ja maailman suurimpiin meritaisteluihin kuuluvat Ruotsinsalmen taistelut ovat kummallisesti vajaakäytöllä, ehkä menneisyyden painolastista johtuen. Sapokan vesipuistossa aikoinaan sijainnut meritaistelulammikko oli aika hauska tapa muistin verestämiseen. Nyt taitaa veneet olla jo poltettu.

Mutta henkilöidystä historiasta edelleen. Kustaa III, joka osasi hieman suomeakin, vietti maassamme huomattavan paljon aikaa ja hänen muistoaan voisi kukaties hyödyntää paljon nykyistä enemmän.

Vuoden 1775 Eriksgata, jolloin Kyöstä matkusti maan läpi monen sadan miehen ja yli 200 hevosen seurueella, jätti jotain jälkeensäkin. Kungsbacka, Kuninkaanmäki sai nimensä siitä, että Kyöstä söi siellä piknikin (Tällä paikalla nautti Kuninkaallinen majesteetti Kustaa III päivällistä 10. kesäkuuta 1775 paljaalla maalla). Original på svenska.

Hänen nimeään kantava sota oli sitten toki varsin mieletön uhkayritys, mutta juuri sellaisena epäilemättömän kiinnostava. Matkailijalle voisi retki teatterikuninkaan askelissa olla hyvinkin viihdyttävä, vaikkapa Bellmanin lauluilla säestettynä. Voisiko paikatkin panna puhumaan tänä automaation aikana?

Venäjän keisarit olivat yleensä Suomeen mielistyneitä ja suhde oli molemminpuolinen. Heidän kesänviettopaikkojaan on viime aikoina nostettu esille ja aiheellisesti, mutta ainakaan keisarillista kesälomaa en ole huomannut mainostettavan. Voisihan se olla rannikon turistituote.

Oma historiansa on Aleksanteri I:n suurella kiertomatkalla Suomessa vuonna 1819. Sitä ilmeisesti tullaan muistelemaan enemmänkin ensi vuonna. Hyvät muistothan siitä jäivät.

Kaiken kaikkiaan suurten historiallisten henkilöhahmojen liittäminen konkreettisiin paikkoihin näyttää maailmalla olevan suosittua. Se toimisi varmaan Suomessakin.

Ajattelen tässä esimerkkinä Sulkavan Telakanavaa, joka rakennettiin Aleksandr Suvorovin johdolla ja jonka kävi vuonna 1803 tarkastamassa keisari Aleksanteri I. Molemmat ovat Venäjällä kaikkien tuntemia historian hahmoja ja heidät tunnetaan jopa Suomessakin.

Aikoinaan saatettiin keisarivierailujen kunniaksi rakentaa jopa monumentti, jollainen on Helsingin Kauppatorin Keisarinnankivi. Toinen vaihtoehto oli kirjoittaa korkeiden vieraiden nimet kultakirjaimin kallioon, kuten on tehty Saimaan kanavalla.

Meillä ei ole syytä moiseen alamaiseen palvontaan, mutta yleisen historiatietoisuuden parantamiseksi ja turismin elävöittämiseksi kannattaisi varmaan asianmukaisiin paikkoihin pystytellä jonkinmoisia tolppia, joissa kerrottaisiin lyhyesti menneistä tapahtumista.

Esimerkiksi QR-koodilla voitaisiin tarjota myös linkkejä suurempaan kokonaisuuteen. Tämä suuri kokonaisuus olisi sitten siellä netissä helposti tavoitettavissa ja sitä voitaisiin myös mainostaa.

Sulkavalla voitaisiin myös muistaa vaikkapa Kustaa III:n ja Kurt von Stedingkin vierailuja paikkakunnalla. Vanhat kartat auttaisivat ymmärtämään, millaisessa ympäristössä silloin liikuttiin ja kartta kertoisi päähenkilöiden liikkumisista hyvin tiiviissä muodossa.

1700-luvun erikoisuuksiin Sulkavalla kuului myös se, että seurakunnan Venäjän puolelle jääneen osan asukkaat kävivät yhä kirkossa Ruotsin puolella. Lisäksi sijaitsi valtakunnan rajalla ns. riitamaa, jonka asukkaat eivät maksaneet veroa kenellekään eivätkä tunnustaneet minkään valtakunnan lakia.

Kaikki nämä asiat muistetaan huonosti, mutta saattavat olla kiinnostavia myös nykyiselle kansalle. Ne olisi vain tuotava konkreettisesti ihmisten tietoisuuteen. Menetelmän pitäisi olla selkeä, hyvä ja halpa. Tekstien ja kuvien pitäisi olla hyvin iskeviä ja lyhyitä.

Hyvä idea oli mielestäni ns. Vihreän kullan kulttuuritie, jonka käytännön toteutus kuitenkin jäi mielestäni heikoksi. Tunnustan, että vasta viime viikolla näin ensi kertaa esityksen, jossa kerrottiin tuon tien kokonaisuudesta.

Siihen asti olin nähnyt vain kylttejä, joiden perusteella en osannut hahmottaa minkäänlaista kokonaisuutta ja arvelin, että kyseessä oli vain jokin metsätalouden kehitykseen liittyvä reitti.

Tuosta mainitusta kokonaisuudesta opin tietämään Parkumäen taistelun muistomerkillä, joka muuten on varsin mahtava nähtävyys ja käynnin väärtti.

 Etsin tuota Vihreän kullan kulttuuritien reitin selostusta sen jälkeen vielä netistä, mutta aluksi huomasin vain wikipedian artikkelin, josta ei ollut paljon apua. No tämä nyt taisi jo olla omaa saamattomuutta.

Opin tästä joka tapauksessa, etteivät pelkät hyvät ideat vielä riitä, Ne pitäisi myös hyvin toteuttaa. Siinähän meille riittää haastetta.