Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kahdella jalalla kävelevä koira. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle kahdella jalalla kävelevä koira. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

lauantai 3. lokakuuta 2026

Naiset, koirat ja robotit

 

Kun koira käveli kahdella jalalla

 

       ”Se on kuin näkisi koiran kävelevän kahdella jalalla. Eihän se nyt hyvin mene, mutta hämmästystä herättää, että se yleensä onnistuu”, sanoi Samuel Johnson kunneltuaan naisen saarnaavan kirkossa (ks. Vihavainen: Haun kahdella jalalla kävelevä koira tulokset ).

      Tuota samaa hämmästelyä olemme saaneet seurata ja siihen myös osallistua jo kauan. Naistenlehdet ja niistä aivan erityisesti Helsingin Sanomat ovat pitäneet huolta asian päivittäisestä hehkuttamisesta.

     Vaikka naisten siirtyminen kodosta tuotantoelämään oli vallankumous, jonka läpimurto itse asiassa tapahtui jo maailmansotien aikana, on yleinen naisistuminen erityisesti johtavissa tehtävissä ollut vasta parin viime vuosikymmenen asia.

     Kyseessä on tietenkin kulttuurin vitka ja kehitystä on koetettu määrätietoisesti nopeuttaa erilaisilla kiintiöillä. Vielä tänä vuonna kuuluu suuri määrä tutkimusprojekteja tulleen Suomen Akatemiassa hylätyksi, koska ne eivät täyttäneet ”tasa-arvon edistämisen nimellä kutsuttua tehtävää eli naisten määrän lisäämistä joka alalla.

     Kahdella jalalla kävelevän koiran efekti on jo menettänyt merkityksensä. Kukaan ei hämmästy nähdessään naisen vaikkapa liikennekoneen ohjaamossa, rekkaa ajamassa, saati nyt kirkossa saarnaamassa.

      Ainakin minä höristäisin jo korviani, mikäli jonkin kirkon saarnastuolista kuuluisi miesääni. Ensimmäinen ajatus olisi, että kyseessä mahtanee olla transu tai sitten jonkin marja-siskon hoidot ovat pettäneet.

      Nyky-yhteiskunta on valkoisen miehen luoman teknologian ansiosta tullut sellaiseksi, ettei sen ylläpitämiseen tarvita enää fyysistä voimaa. Vielä pari sukupolvea sitten tilanne oli toinen.

     Perheen elättämiseen tarvittiin maataloudessa välttämättä mies ja hevonen ja vielä 1800-luvun lopulla valtaosa ihmisistä oli tuomittu repimän niukka elantonsa maasta lihasvoimin. Vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ollut.

      Nainen oli traditionaalisessa yhteiskunnassa kuitenkin hyvin merkittävässä valta-asemassa: hän oli suvun ja kansan kultavaranto ja lähes sananmukaisesti se portinvartija, joka saneli yhteisön geneettisen kehityksen ja siirsi kulttuurin seuraavalle sukupolvelle (ks. Vihavainen: Haun belle dame tulokset).

     Toki moniaalla eli muutamissa paikoissa naisen päätösvalta oli kaapattu tarkoin suvulle, joka piti portin avaimet hallussaan ja tämänkin päivän arkaaisissa kulttuureissa tämä jatkuu.

      Pohjoismaissa tilanne on ollut toisenlainen jo viikinkiajalla, sikäli kuin voidaan päätellä. Suvun ja klaanin valtakin päälle päätteeksi murrettiin jo keskiajalla. Vaikka Hollywoodia ei vielä ollut, romanttinen rakkauskin saattoi näytellä jotakin roolia, toissijaista roolia, mutta kuitenkin.

      Naisistuminen on aikamme yksi merkittävin megatrendi, joka näyttää olevan lähes luonnonlakiin verrattava, vaikka ne kulttuurit, jotka World Wide Surveyn kartalla (ks. Vihavainen: Haun wvs tulokset) ovat takapajuisimpia, yhä pitävät kiinni vanhoista tavoistaan, minkä voi ennustaa olevan ajan mittaan kestämätöntä.

     Naisistuminen ei ole vain maailman kulttuurikehitystä WVS:n mielessä johtavan lännen erikoisuus, se on tavalla tai toisella toteutunut myös toisten kulttuurien alueella, aina Etelä-Amerikasta Japaniin. Viimemainittu kannattanee panna erityisesti merkille, ainakin siellä on kuljettu matka olut erityisen pitkä.

     Maailman uudessa johtajamaassa, Kiinassa kehitys sen sijaan näyttää ainakin pintapuolisesti katsoen olleen hitaampaa, mikäli nyt lähdemme siitä postulaatista, että kehityksellä on objektiivinen perustansa ja että suunnan on sielläkin oltava sama. Sen käytännön toteutus ainakin voi vaihdella kuten se on  vaihdellut ennenkin.

     Tässä ei ole tarkoitus ryhtyä muutamalla lauseella ratkaisemaan mitä tämä kehitys merkitsee meidän ja koko ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta. Luultavasti asian merkitys kasvaa yhä ja sen vaikutus ulottuu yhä laajemmalle, hyvässä ja pahassa.

    Samaan aikaan sattuu nyt tekoälyn vallankumous, joka näyttää tekevän suurimman osan nykyisistä naisvaltaisista työpaikoista tarpeettomiksi. Poikkeuksena on ainakin toistaiseksi lasten synnyttäminen ja hoivatyö, joiden arvostus ehkä nousee.

      Poikkeuksena ovat ainakin aluksi myös ne tietyt miesvaltaset alat, joihin robottien käyttö ei sovellu, toki robotiikan kehittyminen muuttaa tilannetta koko ajan. Niin sanotut persvakoäijät korvaa varmaan vielä joskus myös robotti.

     Kehitys tekee mahdolliseksi sellaisen yhteiskunnan, jota ennen nimitettiin kommunistiseksi ja jota ei koskaan kyetty toteuttamaan.

      Kommunistisessa yhteiskunnassa jokainen antaa yhteiseen pottiin kykyjensä mukaan ja saa hyödykkeitä tarpeensa mukaan. Vuonna 1961, jolloin kommunistista yhteiskuntaa alettiin Venäjällä rakentaa, koko yritys oli selvästi mahdoton (vrt. Vihavainen: Haun kommunistinen yhteiskunta tulokset ). Nyt se on mahdollinen ja luulen, että meidän kannattaa ruveta uudelleen miettimään kommunistisen yhteiskunnan potentiaalisia hyötyjä ja vaaroja. Nuo edelliset ovat historiallinen mahdollisuus niin naisille kuin miehille ja vielä lapsillekin.

      Mutta tässä nyt naisistumisesta, mikä näyttäisi olevan jonkinlainen välivaihe matkalla kohti robotisaatiota:

 

Maanantai 2. tammikuuta 2017

Naisvaltikka

 

Naisvaltikka

 

      Kaikkia meitä lienee joskus huvittanut Nummisuutarien kanttoori Sepeteuksen historiantulkinta, jonka mukaan itse Rooman valtakunta kerran tuhoutui naisvaltikan takia. Tarkemmin sanoen se tapahtui siksi, että portot, narssut ja naassikat pääsivät määräilemään asioista:

 Nais-valtikka on murheellinen merkki; se maakuntain häviöö ennustaa. Roomassa, koska tämä ankara valta lankeemukseensa kallistui, hallitsit portot, narssut ja naasikat, ja mies vapisi vaimon edessä. Mikä häpeä! Mutta kaikki hekuman ja huvituksen työ. -- Topias! minä vaimon arvossa pidän, mutta sanon, että mailman loppu, hävitys ja ikuinen sekamelska meitä lähestyy, koska hän housut päällensä pukee ja rupeevi meitä könistämään, meille korvapuusteja jakelee ja -- (katsoen merkillisesti Topiasta kohden) meitä tukistelee.

     Topiasta oli näet Martta ohi mennessään käväissyt tukistamassa ilman sen kummempia seremonioita, tuosta vaan, niin kuin läpihuutojuttuna. Olipa siis syytä alkaa pohtia maailman järjestystä tuoltakin kantilta. Maailma ei ollut kuten ennen, vai oliko?

     Toki Sepeteus ei ollut ainoa tarkkailija, joka on kohdistanut huomionsa nimenomaan naisten aseman muuttumiseen koko kulttuurin mullistajana ja hekumaan ja huvitukseen turmion lähteinä, jopa Roomankin tuhon ja turmion merkkeinä ja ehkä syinäkin.

     Kuitenkaan ei esimerkiksi Tacitus, aikansa rappioilmiöiden kuvaaja ottanut erityisesti naisia tähtäimeensä. Monen muun tavoin myös hän näki ylellisyyden ja velttouden -sinänsä naisellisiksi usein ymmärretyt asiat-  rappiona ja arveli sen mukaisesti, että joskus maailmassa vallitsi tasa-arvo ja ihmiset elivät nuhteettomasti ilman rangaistuksia ja pakkokeinoja, sillä heidän luontaiset ominaisuutensa saivat heidät toimimaan hyveellisesti. Se oli se vanha hyvä aika.

       Samaisesta asiasta todisti vieläpä myös kanttoori Sepeteus, itse sankarillisesti vanhaksi pojaksi jäänyt: Ennen nyrkki pystyssä ja suu mytyssä himojamme vastaan sotaa käytiin, ja rautaa kasvoi miehen mieleen, mutta tällä suvulla ei ole tahdon voimaa, vaan tanssii se halujensa pillin mukaan.

     Tosiasiahan on, että naiset ovat kautta aikojen käyttäneet aivan olennaisen suurta näkymätöntä valtaa. Tähän viittaa omalla tavallaan myös vanha suomalainen sananlasku: ”ensin pannaan miehelle säkki päähän ja sitten sille annetaan akka!”

      Tässä puhe on tietenkin rakastumisesta, joka tosin on molempia osapuolia koskettava ilmiö. Joka tapauksessa se on tilanne, jollaisessa erityisesti tavoitellun morsiamen arvo on jo muinaisina aikoina arvioitu valtavaksi, vaikkapa sodan arvoiseksi, kuten tarut kertovat.

      Intohimojen onkin yleensä katsottu kuuluvan naisten hallitsemiin alueisiin, sikäli kuin ihminen ylipäätään kanttoori Sepeteuksen tavoin hallitsee väkeviä intohimoja sen sijaan että itse joutuisi niiden hallitsemaksi. Sellaiset ihmiset ovat harvat, liian harvat.

      Itse asiassahan Topias oli aikoinaan joutunut Eskon takia maksamaan katontervausrahojakin. Olipa näet Esko syntynyt liian aikaisin vihkimisen jälkeen. Hekuman ja hillittömyyden matkaan saattama oli tämäkin häpeä.

     Juuri intohimoa on kulttuurissamme joka tapauksessa alettu palvoa yhä enemmän hyveiden sijasta ja tämä kehitys liittyy aivan ilmeisesti naisen nousemiseen yhä hegemonisempaan asemaan. Milloin muuten viimeksi kuulittekaan julkisuudessa sanan ”hyve”?

     Ja mihin asemaan olikaan Topias kodissaan joutunut? Martan tervapamppu tanssi vuorotellen kaikkien könsikkäiden selässä, olipa kyseessä Esko tai Iivari tai jopa itse isäntä.

      Sepeteukselle tosin isäntä selitteli tilannetta hämmästellen tukistuksen tavatonta nopeutta, joka aiheutti sen, ettei hän ehtinyt asiaan puuttua. Martan hän kyllä panisi järjestykseen, vaikka juuri nyt ei ollut sopiva hetki, luoja paratkoon.

     Mikseivät edes taloon miehenpuolet yhdessä saaneet pahansisuista akkaa kuriin, vaan antoivat piestä itseään ja humalapäissään jopa lukita sikolättiin, kuten Topiasta uhattiin vieläpä juhlallisella häiden hetkellä?

     Lasten kohdalla asia oli ymmärrettävä ja itse jumalan säätämä, mutta Topias oli tässä se syntinen, joka oli astunut pois herran hänelle suomalta istuimelta ja luovuttanut sen vääriin käsiin.

     Kuten muistamme ja nykyajastakin tiedämme, äidit ovat olleet lasten suhteen pääkurittajan roolissa. Itse Stalin joutui myöhemmin ihmetellen kysymään äidiltään, miksi tämä oli häntä, pikku Sosoa niin ylen kovasti pieksänyt.

     Vastauksessa ei tainnut olla sen kummempaa tolkkua, kuin tämä iänikuinen periaatteellinen velvollisuus: а, придется! Siitäpä kruunusi kirkastui!

      Mutta Topiaksen velvollisuuksiin olisi kuulunut pitää nuhteessa Martta, jotta Jumalan määräämä hierarkia olisi toteutunut eikä naishahmoinen usurpaattori olisi rohjennut häiritä miehiä jopa siinä tilanteessa, kun nämä olivat syventyneinä maailmanrakenteen perimmäisten kysymysten äärelle parin pienen ja viattoman ryypyn kera.

     Ennen maailmassa, jopa Iivana Julman ajan Venäjälläkin, säädettiin Domostroin (kodin järjestys) kaltaisissa kristillisen elämän oppaissa, että perheissä piti vallitseman hierarkia ja siellä ylin valta kuului miehelle, kuten hallitsija oli valtion pää ja Jumala koko maailman. Vastaava hierarkia toimi tietenkin myös muualla.

     Itse asiassa jo noita opuksia huolellisesti lukiessa paljastuu, että vaimon hallittavaksi jäi kuitenkin koko talo ja mies sai tyytyä edustamaan perhettä sen ulkopuolella.

     Vaimolla oli kotona käytännössä diktaattorin valtuudet, ellei anoppia ollut niitä käyttämässä, mutta kristillisen hierarkian takia hänen piti tunnustaa ylemmäkseen miehensä, jonka yläpuolella taas oli Jumala. Toki yhteiskunnassa ja valtiossa, kodin ulkopuolella oli otettava lukuun myös Herran voideltu ja hänen hierarkiansa. Ihmisten kotiin niillä ei sentään ollut asiaa. Siellä hoidettiin asiat suoraan Jumalan kanssa.

     Vasta yhteiskunnan teollistuessa havaittiin, että naiset kannattaisi ottaa kodista pois tehokkaampaan tuotantoon. Ongelmaksi jäi vain se, miten ihmeellä hoidettaisiin koti. Vai jätettäisiinkö lapset tekemättä ja kuoltaisiin sukupuuttoon?

     Näinhän sitä sittemmin päätettiin tehdä ja tuloksena oli, ettei naisten määräilemiselle enää ollut mitään rajaa missään, ei edes kodin ulkopuolella.

     Se, minkä Topias ja Sepeteus kohtasivat vain poikkeuksena ja ympäristön pilkkaamana anomaliana, kehittyi vihdoin säännöksi ja uudeksi normaaliksi.

     Kukapa nykyään, suu mytyssä ja käsi nyrkissä, Sepeteuksen tavoin kävisi sotia himojensa valtaa vastaan? Eikö niitä pikemmin vain koeteta lietsoa kaikin keinoin? Entä mikä odottaa meitä tämän menon päätepisteenä?

Haj daj!

Todella luonnonmukainen ja vanhurskas meno oli olennaisesti hierarkkista. Tämä koski tietenkin yhtä hyvin kotitalouden piiriä kuin koko maailmaa. Asia käsitettiin yleensä tällä tavoin kaikkialla kehittyneessä maailmassa. Trobriand-saaret olivat sitten erikseen (ks. Vihavainen: Haun trobriand tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Meidän päiviimme saakka on säilynyt hyvin kiinnostava venäläinen kodin järjestyksen opas, domostroi. Siinä voi sanoa sepeteuslaisen maailmankatsomuksen täysin määrin toteutuneen.

En viitsi lisätä sitä tähän koko tekstinä, mutta halukkaat löytävät sen tämän linkin kautta: Vihavainen: Haun domostroi tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)

 

 

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Kävelevät koirat



Kävelevä koira ja viisivuotisuunnitelma

Tohtori Samuel Johnson tokaisi joskus, nähtyään naisen saarnaavan kirkossa: ”Se on kuin näkisi koiran kävelevän kahdella jalalla. Eihän se nyt oikein hyvin mene, mutta hämmästystä herättää, että se yleensä onnistuu”.
Kannattaa muistaa, että Johnsonin ajoista lähtien olemme saaneet nähdä monia historiallisia uutuuksia, asioita, jotka ovat tapahtuneet ensi kerran. Noina muinaisina aikoina sanottiin usein ”historian osoittavan”, että jokin asia oli mahdoton. Niinpä suomalaisista heimoista voitiin väittää, etteivät niillä ollut valtiota luovaa kykyä, sillä luotettavat historialliset lähteet eivät tunteneet yhtään näiden kansojen muodostamaa valtiota. Induktiivinen todistus vaikutti siis aukottomalta, mutta niinpä vain olemme saaneet nähdä niin Suomen kuin Viron ilmestyvän maailman valtioiden joukkoon melkoisella menestyksellä.
Naisten oletettu vajaakykyisyys perustui samanlaiseen induktiiviseen päättelyyn eikä siis ollut periaatteessa lainkaan huonolla pohjalla. Mutta yhteiskunta muuttui ja niin muuttuivat myös sen tarpeet. Ihmissuvun uusintaminen lakkasi jossakin vaiheessa, ei kovin kauan sitten, edellyttämästä sitä, että valtaosa naisista ahersi kotitaloudessa, jossa he myös huolehtivat lapsista. Muuten yhteiskunta olisi syöksynyt suoraan turmioon, kuten nyt näyttääkin olevan tapahtumassa, sinänsä tarpeettomasti.
Sata vuotta sitten naiset muodostivat vielä valtavan, hyödyntämättömän työvoimareservin, jonka panosta kotitaloudessa ei enää välttämättä tarvittu, kun teollisuus ja kauppa alkoivat hoitaa niitä tehtäviä, joihin naisten työpanos oli aikoinaan tarvittu. Ensimmäinen maailmansota herätti koko ”sivistyneen” eli sotaa käyvän maailman huomaamaan, että tilanne oli muuttunut.
Ensimmäinen viisivuotissuunnitelma Neuvostoliitossa vuosina 1928-1932 oli suunniteltu kunnianhimoiseksi vallankumoukseksi, joka moninkertaistaisi tuotannon useimmilla avainaloilla. Tämä edellytti koneellistamista, mutta myös työvoimareservien käyttöön ottamista. Suomeksikin ilmestyneessä aikoinaan hyvin huomatussa insinööri Sabsovitsin kirjassa ”Neuvostoliitto kymmenen vuoden kuluttua” kaavailtiin kohta alkavaa uutta aikaa, jossa asuttaisiin kommuuneissa (ei viittaa ns. kommunalkaan).
Entinen tehoton ja ”aikuisten ja lasten elämää vääristävä” kotitalous ja samalla koko ydinperhe lopetettaisiin kerta kaikkiaan ja kaikki työ suoritettaisiin mahdollisimman tehokkaasti: lapset kasvatettaisiin lastenkaupungeissa, ruoka tuotettaisiin keskuskeittiöissä ja vaatteet pestäisiin keskuspesuloissa. Valtava määrä naistyövoimaa vapautuisi ”kotiorjuudesta” ja pääsisi käyttämään todellisia kykyjään.
Kotitalouden ja perheen hävittäminen jäi lyhytaikaiseksi haaveeksi, joka kummittelee enää tärähtäneistön kuvitelmissa, mutta naisten suurimittainen mobilisointi työelämään tapahtui todella. Samalla huolehdittiin siitä, että laaja työlainsäädäntö kielsi naisilta monet liian raskaina pidetyt työt ja heidän päästettiin eläkkeelle jo 55-vuotiaina, viisi vuotta ennen vahvempaa sukupuolta, jonka kunniakkaana, joskin raskaana osana oli kärsiä ja kestää pahimmissa ja vaarallisimmissa töissä.
Toki huolehdittiin myös siitä, että naisten ennenkuulumattomia saavutuksia urheilun ja erilaisten vaativien ammattien alalla mainostettiin hyvin näkyvästi. Neuvostonainen ei pystynyt ainoastaan tekemään ennätyksiä lypsäjänä, hän kunnostautui myös hiihtäjänä, lentäjänä, traktoristina ja niin edelleen. Sodan tultua naisia käytettiin jossakin määrin jopa taistelutehtävissä, niitähän oli 30-luvulla intensiivisesti harjoiteltu. Akat (baby) hoitivat kunnialla monia tehtäviä, jotka vaikuttivat perinteisesti kovin miehisiltä.
Mutta sitten tuli rauha. Naiset eivät enää halunneetkaan enää olla akkoja. Joku neuvostokirjailija, jonka nimeä en muista, kuvaili sitä sokkia ja paheksuntaa, minkä asia aiheutti, suunnilleen näin: ”Akat hoitivat hommansa sodassa ihan hyvin, eihän ilman niitä olisi pärjättykään. Mutta nytpä ei enää kelpaakaan olla akka. Sitä ollaan niin naisia, niin naisia. Heille pitääkin nyt lirkutella ja pokkuroida.  Minkäs teet.”
Ja niinpä sitä vuodesta toiseen Venäjällä yhäkin ostellaan miljoonia ja taas miljoonia kukkakimppuja, hajuvesiä ja ties mitä hempeyksiä naisille, jotka esiintyvät hentoina ja kainoina heikomman sukupuolen edustajina ja ovat kovin tietoisia siitä, mitä miesten kuuluu tehdä heidän hyväkseen.
Eipä asiasta kukaan taida enää valittaakaan. Kyseessä on ihmiskunnan ikiaikainen leikki, joka ei ole megalomaniaa tai feminismiä sairastavien radikaalien oman järjen luomus, vaan vastaa aitoihin tarpeisiin. Ensimmäisen viisivuotissuunnitelman äkkiväärät fantasiat unohdettiin aikoinaan pian ja Stalin piti huolen siitä, etteivät ne tulleet takaisin. Nehän olisivat hyvinkin voineet romahduttaa koko sen talouskasvun, jota tarvittiin maailman suurimman sotakoneen rakentamiseen.
Joillakin logiikalla voidaan kai väittää, että naisten ja miesten roolit palautuivat Venäjällä Stalinin aikana traditionaalisiksi, mutta tämäkään ei pidä paikkaansa. Totta on, että naisten panosta uuden sukupolven synnyttäjänä havaittiin tarvittavan paljon kipeämmin kuin mitään muuta suoritusta, mutta verrattuna vallankumousta edeltäneeseen komentoon uutta toki oli paljon.
Ehkä merkittävimpiin uutuuksiin kuului uskonnollisten perinnäistapojen karsiminen rationaalisen ajattelun tieltä, mikä ainakin vapautti sharia-laista ja hunnuista muslimialueilla. Tietenkin uutta oli myös naisten vyörynomainen tunkeutuminen monille ammattialoille, kuten lääkäreiksi. Siitähän tuli hyvin naisvaltainen matalapalkka-ala.
Useimmat muutkin ammatit olivat naisille avoinna, sen kun menet ja opiskelet! Mutta niin sanottu tasa-arvo jäi saavuttamatta sikäli kuin se merkitsee sukupuolten tasaista jakautumista eri aloille. Tietysti terve järki sanookin, ettei moinen tilanne voisi olla optimaalinen kenenkään kannalta. Suum cuique, sanottiin Preussissa ennen, kun maa vielä kukoisti. Miksi yrittää väkivalloin tunkea naisia sinne, minne he eivät halua?
Mitä tulee alussa mainittuun kävelevän koiran paradoksiin, se näyttää nykyään elävän lähinnä länsimaisten feministien ja heidän myötäilijöidensä ajatusmaailmassa. Ei tarvitse kauankaan selailla edes tätä Suomen valtalehdistöä törmätäkseen osoitteleviin journalistisiin tuotoksiin, joissa suitsutetaan ylistystä naisille, jotka toimivat tehtävissä, joissa heidän sukupuolensa edustajat ovat harvinaisia.
Logiikkahan on selvä: hän on lentäjä/merikapteeni/sotilas/laskuvarjohyppääjä/palokuntalainen, vaikka on nainen! Analogia Johnsonin havaintoon: hän kävelee kahdella jalalla, vaikka on koira, on tietenkin ilmeinen. Ihmisten kävelyä kahdella jalalla ei kukaan ihmettele eikä ihastele eikä myöskään sitä, että tuhannet ja taas tuhannet miehet tekevät joka päivä normaaleina rutiinitöinä niitä asioita, joiden ansiosta nainen saa suurta ihmetystä ja ihailua osakseen, siis eräänlaisessa kävelevän koiran roolissa.
Mutta journalistit toki ovat sidottuja omaan rooliinsa, jonka pitkälti sanelevat yleisön tarpeet. Koiria purevat ihmiset ovat nykyään se ihanteellinen kohde, jollaisen löytäminen on jokaisen todellisen journalistin kunnianhimona. Miksi vaivautua kertomaan ihmisiä purevista koirista, vaikka ne saattaisivat olla aivan todellinen riesa jossakin? Eiväthän kaikki koirat sitä paitsi edes pure, joten koko lajin leimaaminen olisi kohtuutonta ja älyllisesti alamittaista.
Mitäpäs siinä sitten. Yksi myy ja toinen ostaa. Iloitkaamme nyt vain kiinnostavista artikkeleista ja muusta sisällöstä, jota saamme nauttia. Itse muuten arvostan koiria erittäin paljon, vaikka en kaikkia yksilöitä.