Naisvaltikka

Naisvaltikka

Kaikkia meitä lienee joskus huvittanut Nummisuutarien kanttoori Sepeteuksen historiantulkinta, jonka mukaan itse Rooman valtakunta kerran tuhoutui naisvaltikan takia. Tarkemmin sanoen se tapahtui siksi, että portot, narssut ja naassikat pääsivät määräilemään asioista:

 Nais-valtikka on murheellinen merkki; se maakuntain häviöö ennustaa. Roomassa, koska tämä ankara valta lankeemukseensa kallistui, hallitsit portot, narssut ja naasikat, ja mies vapisi vaimon edessä. Mikä häpeä! Mutta kaikki hekuman ja huvituksen työ. -- Topias! minä vaimon arvossa pidän, mutta sanon, että mailman loppu, hävitys ja ikuinen sekamelska meitä lähestyy, koska hän housut päällensä pukee ja rupeevi meitä könistämään, meille korvapuusteja jakelee ja -- (katsoen merkillisesti Topiasta kohden) meitä tukistelee.

Topiasta oli näet Martta ohi mennessään käväissyt tukistamassa ilman sen kummempia seremonioita, tuosta vaan, niin kuin läpihuutojuttuna. Olipa siis syytä alkaa pohtia maailman järjestystä tuoltakin kantilta. Maailma ei ollut kuten ennen, vai oliko?

Toki Sepeteus ei ollut ainoa tarkkailija, joka on kohdistanut huomionsa nimenomaan naisten aseman muuttumiseen koko kulttuurin mullistajana ja hekumaan ja huvitukseen turmion lähteinä, jopa Roomankin tuhon ja turmion merkkeinä ja ehkä syinäkin.

Kuitenkaan ei esimerkiksi Tacitus, aikansa rappioilmiöiden kuvaaja ottanut erityisesti naisia tähtäimeensä. Monen muun tavoin myös hän näki ylellisyyden ja velttouden -sinänsä naisellisiksi usein ymmärretyt asiat-  rappiona ja arveli sen mukaisesti, että joskus maailmassa vallitsi tasa-arvo ja ihmiset elivät nuhteettomasti ilman rangaistuksia ja pakkokeinoja, sillä heidän luontaiset ominaisuutensa saivat heidät toimimaan hyveellisesti. Se oli se vanha hyvä aika.

Samaisesta asiasta todisti vieläpä myös kanttoori Sepeteus, itse sankarillisesti vanhaksi pojaksi jäänyt: Ennen nyrkki pystyssä ja suu mytyssä himojamme vastaan sotaa käytiin, ja rautaa kasvoi miehen mieleen, mutta tällä suvulla ei ole tahdon voimaa, vaan tanssii se halujensa pillin mukaan.

Tosiasiahan on, että naiset ovat kautta aikojen käyttäneet aivan olennaisen suurta näkymätöntä valtaa. Tähän viittaa omalla tavallaan myös vanha suomalainen sananlasku: ”ensin pannaan miehelle säkki päähän ja sitten sille annetaan akka!”

Tässä puhe on tietenkin rakastumisesta, joka tosin on molempia osapuolia koskettava ilmiö. Joka tapauksessa se on tilanne, jollaisessa erityisesti tavoitellun morsiamen arvo on jo muinaisina aikoina arvioitu valtavaksi, vaikkapa sodan arvoiseksi, kuten tarut kertovat.

Intohimojen onkin yleensä katsottu kuuluvan naisten hallitsemiin alueisiin, sikäli kuin ihminen ylipäätään kanttoori Sepeteuksen tavoin hallitsee väkeviä intohimoja sen sijaan että itse joutuisi niiden hallitsemaksi. Sellaiset ihmiset ovat harvat, liian harvat.

Itse asiassahan Topias oli aikoinaan joutunut Eskon takia maksamaan katontervausrahojakin. Olipa näet Esko syntynyt liian aikaisin vihkimisen jälkeen. Hekuman ja hillittömyyden matkaan saattama oli tämäkin häpeä.

Juuri intohimoa on kulttuurissamme joka tapauksessa alettu palvoa yhä enemmän hyveiden sijasta ja tämä kehitys liittyy aivan ilmeisesti naisen nousemiseen yhä hegemonisempaan asemaan. Milloin muuten viimeksi kuulittekaan julkisuudessa sanan ”hyve”?

Ja mihin asemaan olikaan Topias kodissaan joutunut? Martan tervapamppu tanssi vuorotellen kaikkien könsikkäiden selässä, olipa kyseessä Esko tai Iivari tai jopa itse isäntä.

Sepeteukselle tosin isäntä selitteli tilannetta hämmästellen tukistuksen tavatonta nopeutta, joka aiheutti sen, ettei hän ehtinyt asiaan puuttua. Martan hän kyllä panisi järjestykseen, vaikka juuri nyt ei ollut sopiva hetki, luoja paratkoon.

Mikseivät edes taloon miehenpuolet yhdessä saaneet pahansisuista akkaa kuriin, vaan antoivat piestä itseään ja humalapäissään jopa lukita sikolättiin, kuten Topiasta uhattiin vieläpä juhlallisella häiden hetkellä?

Lasten kohdalla asia oli ymmärrettävä ja itse jumalan säätämä, mutta Topias oli tässä se syntinen, joka oli astunut pois herran hänelle suomalta istuimelta ja luovuttanut sen vääriin käsiin.

Kuten muistamme ja nykyajastakin tiedämme, äidit ovat olleet lasten suhteen pääkurittajan roolissa. Itse Stalin joutui myöhemmin ihmetellen kysymään äidiltään, miksi tämä oli häntä, pikku Sosoa niin ylen kovasti pieksänyt.

Vastauksessa ei tainnut olla sen kummempaa tolkkua, kuin tämä iänikuinen periaatteellinen velvollisuus: а, придется! Siitäpä kruunusi kirkastui!

Mutta Topiaksen velvollisuuksiin olisi kuulunut pitää nuhteessa Martta, jotta Jumalan määräämä hierarkia olisi toteutunut eikä naishahmoinen usurpaattori olisi rohjennut häiritä miehiä jopa siinä tilanteessa, kun nämä olivat syventyneinä maailmanrakenteen perimmäisten kysymysten äärelle parin pienen ja viattoman ryypyn kera.

Ennen maailmassa, jopa Iivana Julman ajan Venäjälläkin, säädettiin Domostroin (kodin järjestys) kaltaisissa kristillisen elämän oppaissa, että perheissä piti vallitseman hierarkia ja siellä ylin valta kuului miehelle, kuten hallitsija oli valtion pää ja Jumala koko maailman. Vastaava hierarkia toimi tietenkin myös muualla.

Itse asiassa jo noita opuksia huolellisesti lukiessa paljastuu, että vaimon hallittavaksi jäi kuitenkin koko talo ja mies sai tyytyä edustamaan perhettä sen ulkopuolella.

Vaimolla oli kotona käytännössä diktaattorin valtuudet, ellei anoppia ollut niitä käyttämässä, mutta kristillisen hierarkian takia hänen piti tunnustaa ylemmäkseen miehensä, jonka yläpuolella taas oli Jumala. Toki yhteiskunnassa ja valtiossa, kodin ulkopuolella oli otettava lukuun myös Herran voideltu ja hänen hierarkiansa. Ihmisten kotiin niillä ei sentään ollut asiaa. Siellä hoidettiin asiat suoraan Jumalan kanssa.

Vasta yhteiskunnan teollistuessa havaittiin, että naiset kannattaisi ottaa kodista pois tehokkaampaan tuotantoon. Ongelmaksi jäi vain se, miten ihmeellä hoidettaisiin koti. Vai jätettäisiinkö lapset tekemättä ja kuoltaisiin sukupuuttoon?

Näinhän sitä sittemmin päätettiin tehdä ja tuloksena oli, ettei naisten määräilemiselle enää ollut mitään rajaa missään, ei edes kodin ulkopuolella.

Se, minkä Topias ja Sepeteus kohtasivat vain poikkeuksena ja ympäristön pilkkaamana anomaliana, kehittyi vihdoin säännöksi ja uudeksi normaaliksi.

Kukapa nykyään, suu mytyssä ja käsi nyrkissä, Sepeteuksen tavoin kävisi sotia himojensa valtaa vastaan? Eikö niitä pikemmin vain koeteta lietsoa kaikin keinoin? Entä mikä odottaa meitä tämän menon päätepisteenä?

Haj daj!