Russki mirin aatteita

 

Venäläistä fasismia

 

Fasisimi on Venäjällä vanha ilmiö ja itse asiassa voidaan sanoa, että se on siellä keksitty ja aloitettukin.

1900-luvun alussa syntyneet ”mustat sotniat” (ks. Vihavainen: Haun mustat sotniat ioann tulokset)olivat liike, jossa monet tulevan fasismin ja kansallissosialismin keskeiset aatteet olivat jo idulla. Erityisesti asia koskee antisemitismiä sekä katutappeluorganisaatioita, jotka toteuttivat pogromeja.

Myöhemmin, kommunistivallan aikana venäläinen fasismi kukoisti emigranttien keskuudessa. Erityisen suosittua se oli Harbinissa, mutta olipa Suomessakin fasistiseksi katsottu organisaatio, mladorossit, joita myös etsivä keskuspoliisi tarkkaili.

Nämä ovat sinänsä tunnettuja asioita, joista on tutkimuksia kirjoitettu (mm. Walter Lacquer, The Black Hundreds). Mainittakoon, että mustasotnialaisten terävin kärki emigroitui Saksaan ja oli tietenkin myös siellä aateveljiinsä yhteydessä.

Mustasotnialaisille oi ominaista, että he pyrkivät olemaan lähellä kirkkoa ja jopa hallitsijaakin. Huhuista huolimatta keisari lienee sentään syytön näiden ryhmien ainakin välittömään tukemiseen, vaikka he vakuuttivatkin alamaisuskollisuutta ja isänmaanrakkautta, joita keisari tuolloin kovasti kaipasi.

Tämän ryhmittymän tunnuksenahan oli ”bej židov, spasi Rossiju!” -Lyö (tapa) juutalaisia, pelasta Venäjä!

Mustasotnialaisuus on tietenkin ylösnoussut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, mutta nykyään antisemitismi, joka ennen oli niin keskeinen osa oppia, on jäänyt taka-alalle, ainakin nyt perestroika-ajan Pamjat-liikkeeseen verrattuna.

Sen sijaan ”saatanallinen” kollektiivinen länsi on nyt saanut kunnian edustaa sitä paholaista, joka Venäjää uhkaa. Äänessä on nyt ”venäläinen maailma” eli ”Russki mir” -Putinin lempilapsi (ks. Vihavainen: Haun russki mir tulokset).

Moskovan patriarkaatin rooli näiden uusien mustasotnialaisten tukiryhmänä ansaitsee huomiota. Korostan tässä, etten missään tapauksessa yritä leimata ortodoksista uskontoa, jota suuresti kunnioitan. Tässä kysymys on nyt kirkosta ja sen päämiehestä tiettyine apulaisineen. Heidän roolinsa ansaitsee tulla nostetuksi kaiken kansan tietoisuuteen.

Tässä blogi viime vuodelta:

 

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Irvokas ilmiö

 

Ylösnousemuksia

 

Pääsiäinen on ortodoksisen kirkon suurin juhla. Siinä huipentuvat sekä Kristuksen sovitustyö, että toivo ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä.

Vanhaan tapaan tervehtivät venäläiset toisiaan pääsiäisenä kolminkertaisella suudelmalla säätyyn, ikään ja sukupuoleen katsomatta. Tervehdykset ”Kristus on ylösnoussut! -totisesti on ylösnoussut!” olivat/ovat eräänlainen uskontunnustus tässä ja nyt, ei järkeilemällä saavutettu, vaan mystinen.

Tämä instituutio, jolla on venäjän kielessä oma nimensäkin -hristosovatsja-  ilmensi /ilmentää kaikkien ihmisten samanarvoisuutta Jumalan edessä. 1800-luvulla suomalaiset huomioitsijat eivät lakanneet sitä ihmettelemästä. Rajajoen takaa tulleille koko venäläinen maailma oli outo.

Ilmari Kianto, joka oli saanut tolstoilaisen herätyksen, hylkäsi kaikki vanhat instituutiot ja kieltäytyi venäläisten ystäviensä kauhistukseksi noista suudelmista sanoen, ettei halunnut pilkata Jumalaa.

Luoja paratkoon, kirkot ovat hierakkisia laitoksia, jotka kasaavat itselleen kaikkea mahdollista valtaa ja mammonaa ja yhä uudelleen siunaavat sekä omat pyyteensä että sen valtion väkivaltakoneiston, joka niitä tukee ja ylläpitää.

 Tolstoi ymmärsi tämän kirkkaasti ja joutui sen vuoksi kirkonkiroukseen, joka tosin hänen tapauksessaan muotoiltiin teennäisen hurskaasti. Olihan kyseessä sentään koko maailman ihailema moraalinen opettaja, olkoonkin, että ääriradikaali, sitä sorttiahan se oli Jeesuskin.

Juuri tässä itäisen kristikunnan suurimman ja kauneimman juhlan aattona on ollut hiuksia nostattavaa yhtäkkiä havaita, että Moskovassa, itse Kristus Vapahtajan kirkossa pidetyssä kokouksessa, joka vieläpä kantoi kirkolliskokousten perinteistä nimeä sobor, saatiin havaita perkeleen nousseen täyteen pituuteensa ja Venäjän ortodoksisen kirkon kumartavan sitä kaikkein alamaisimmalla tavalla.

Kyseessä oli XXV yleismaailmallinen venäläinen kansankokous ”Venäläisen maailman nykyisyys ja tulevaisuus” ( Наказ XXV Всемирного русского народного собора «Настоящее и будущее Русского мира» / Официальные документы / Патриархия.ru (patriarchia.ru)).

Venäläisestä fasismista on parin viime vuoden aikana puhuttu paljon. Itse asiassa emigroitunut tutkija Alexander Yanov alkoi puhua tulevasta venäläisestä, ortodoksisiin muotoihin pukeutuvasta fasismista jo 1970-luvulla (vrt. Vihavainen: Haun yanov tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)). Hänen profetiansa on toteutunut hämmästyttävästi.

Tässä on todettava, ettei sanaa ”fasismi” käytetä tässä vertauskuvallisessa mielessä tai sisällyksettömänä haukkumasanana, kuten Suomessa ja muuallakin lännessä on ollut tapana. Kyseessä on aito ja väärentämätön fasismi, jonka keskeisiä piirteitä ovat etatismi, nationalismi, imperialismi, ksenofobia ja anti-intellektualismi.

Tämä kokous ei suinkaan ole noudattanut ortodoksisen kirkon vanhaa perinnettä, jonka mukaan politiikka jätetään maalliselle esivallalle, jolle tosin joudutaan olemaan lojaaleja, vaikka se olisi huonokin.

Nyt kirkko tukemansa organisaation kautta on esittänyt yksityiskohtaisen poliittisen ohjelman, joka ei jättäisi valtiovallalle enää mitään suuria linjapäätöksiä, ellei se jo olisi sen hyväksymä. Voimme lähteä siitä, ettei kirkko itse ole tuota ohjelmaa keksinyt. Se on olennaisissa kohdissaan fasististen liikkeiden ohjelma, joka on nyt sovellettu Venäjään ja nykyhetkeen.

 Julkilausuman titteli ”nakaz” tosin viittaa ”evästykseen” ja välttää siten virallisen poliittisen vastuun. Julistuksen henki kuitenkin on yhtä pöyhkeä kuin ristiretkeläisten tunnus aikoinaan: Deus vult -se on Jumalan tahto!

Ensimmäinen pykälä ”evästyksessä” on ”Sotilaallinen erikoisoperaatio”, jota vaaditaan vietäväksi loppuun asti. Ukrainan tulee vastaisuudessa olla Venäjän täydellisessä kontrollissa. Lännen satanismi on lyötävä ja ihmiskunta pelastettava siltä.

Itse ”venäläinen maailma” (Russki mir) on paljon laajempi kuin Venäjän valtioalue. Sen missiona on pahan voittaminen ja maailma pelastaminen siltä. Venäjän valtiollisuuden rakentaminen on venäläisyyden korkein ilmentymä ja perhe on sen ydin ja arvojen ja perinteiden (mm. sukupuoliroolit) välittäjä.

Ulkopolitiikassa Venäjä hallitsee itää ja länttä yhdistävää Euraasiaa ja siihen kuuluvat erottamattomasti kaikki ”Venäjät”, Iso Venäjä, Vähä Venäjä (Ukraina) ja Valkovenäjä. Tämä kolmiyhteisyys on vahvistettava myös lainsäädännössä.

Venäjä on avoin myös ulkomaalaisille, jotka omaksuvat sen arvot.

Perhepolitiikka ja demografinen politiikka ovat olennaisen tärkeitä. On luotava systeemi, joka olennaisesti kannustaa syntyvyyttä. Venäjän väkiluku on sadassa vuodessa nostettava 600 miljoonaan. Abortti on tietenkin kiellettävä ankarasti.

Maahanmuuttopolitiikassa on torjuttava epätoivottavien ainesten maahanmuutto. Etnisten venäläisten paluumuuttoa ja korkeatasoisten spesialistien maahanmuuttoa on kannustettava.

Kasvatuksessa ja koulutuksessa on torjuttava ei-venäläiset tuhoisat ideologiat ja edistettävä venäläisten henkisten ja moraalisten arvojen vaikutusta.

Alueellisessa- ja kaupunkipolitiikassa on tehtävä perusteellinen muutos erityisesti väestönkasvun edistämiseksi. On siirryttävä suuressa mitassa pois kaupungeista perinteiseen venäläiseen omakotiasumiseen pienissä asutuskeskuksissa (posjolki).

Venäjän talouden on oltava kehittynyttä ja tehokasta ja sen tärkeimpänä päämääränä tulee olla venäläisten perheiden hyvinvointi, työpaikkojen lisääntyminen, syntyvyyden lisääminen ja valtavien venäläisten alueiden asuttaminen sekä suvereniteetin, puolustuskyvyn ja kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen.

Jokainen kohta on varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu ja lisäksi ”sobor” on laatinut vielä erityisen ohjelman ”Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja talouskasvu”. Siihen ei tällä sivulla ole viitettä.

Sille, joka tuntee natsien ja fasistien ohjelmat, tuo dokumentti on tuttuakin tutumpi. Oman etnoksen kasvattaminen muiden kustannuksella ja sen sotilaallisen ja poliittisen voiman kaikinpuolinen lisääminen ovat kaiken keskipisteessä. Maaseudun terve elinympäristö ja suurkaupunkien rappeuttavan vaikutuksen torjuminen ovat tässäkin olennaisia.

Toisin kuin natsien ohjelmassa, tässä ei erityisesti mainita juutalaisia, mutta itse asia tulee kyllä hoidetuksi muutenkin. Koko se kulttuurin modernisaatio, jota vastaan ”nakaz” hyökkää, on olennaisesti juutalaisuuden luoma (vrt. Vihavainen: Haun filosemitismi tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com) ). Natsit samaistivat nuo kaksi asiaa.

Ovatko venäläisen tai minkä tahansa muun fasismin päämäärät hyviä ja oikeutettuja, on kysymys, jota ei pidä samaistaa niihin keinoihin, joilla niitä halutaan edistää. Natsienkaan ohjelmasta ei löytynyt kovin paljoa eettisesti ala-arvoisia tai rikollisina pidettäviä päämääriä, lukuun ottamatta tiettyjä viittauksia ksenofobiaan (ks. National Socialist Program - Wikipedia ).

”Nakazissa” rikollisena pidettävä päämäärä on ainakin vaatimus Ukrainan valtion hävittämisestä ja sen kansan pitämisestä osana Venäjän kansaa. Miten muut esitetyt päämäärät saavutettaisiin, on aivan yhtä oleellinen kysymys venäläisille, kuin muillekin fasisteille. Ilman väkivaltaa se ei ole mahdollista ja siksipä kaikki tähtää sotavoiman kasvattamiseen.

On irvokasta, että Venäjän ortodoksinen kirkko on kaikella arvovallallaan siunannut tällaisen ohjelman nimenomaan pääsiäisen aattona. Tämä, jos mikä on jo uskonnon pyhien arvojen profanaatiota.

Ehkäpä tuosta kansasta nousee sentään uusi Tolstoi, joka paljastaa tuon liukkaisiin korusanoihin verhotun valheen ja väkivallan valhe-evankeliumin.

 

Mustat sotniat

Mustat sotniat

Jos pitäisi valita yksi ainoa käsite edustamaan kaikkea sitä, mitä vanhan Venäjän liberaali älymystö, intelligentsija eniten vihasi ja halveksi, voisi mustasotnialaisuus olla hyvä kandidaatti.

Mustasotnialaisuuteen liittyvät mielikuvat obskurantismista, anti-intellektualismista, juutalaispogromeista ja vähemmistövainoista. Eräiden tutkijoiden mielestä mustasotnialaiset katutappelijat olivat esikuvana natsien myöhemmille SA-joukoille.

Suomalaiset saivat tilaisuuden tulla tuntemaan tämän liikkeen erityisesti valtakunnanduumassa, jossa Puriškevitš ja Markov ”2”, hyökkäsivät suuriruhtinaskunnan kimppuun. Terijoella tämän suuntauksen aktivistit murhasivat liberaalin poliitikon Gertsenšteinin ja joutuivat harmikseen Suomen poliisin pikkutarkan tutkinnan kohteiksi isänmaallisista motiiveistaan huolimatta.

Neuvostoliiton romahdettua on Venäjällä alettu yhä enemmän kaivata menetettyä Venäjää –Россию, которую мы потеряли, kuten Stanislav Govoruhinin elokuvan kuuluisa otsikko asian muotoilee. Myös mustasotnialaisuus on joutunut arvonpalautuksen kohteeksi. Loppujen lopuksi sentään tämä liike edusti säilyttäviä voimia, sen mielestä ei tarvittu ”suuria mullistuksia”, vaan ”Suuri Venäjä”, kuten pääministeri Stolypin asian muotoili.

Oliko mustasotnialaisuus itse asiassa luonteeltaan rikollista? Eräät nykyisemmät tutkijat ovat kiistäneet sen, että juutalaispogromit olisivat olleet mustasotnialaisten suoranaisesti organisoimia, saati sitten tsaarin itsensä salaisesti hyväksymiä. On toki myös kielletty pogromeja koskaan olleenkaan, mutta tätä on melko vaikeaa todistella sivistyneistölle.

Joka tapauksessa mustasotnialaisuus on kokenut selvän arvonpalautuksen yhdessä Stolypinin, Nikolai II:n ja muiden 1900-luvun alun vanhan hallinnon symbolien kanssa.

Olkoonpa, että joukossa oli joku murhamies, vasemmalla niitä oli monin verroin enemmän. Mustasotnialaisiin kuuluivat ehkä huligaaneiksi ja pelleiksi leimautuneet Puriškevitš ja Markov, mutta heidän kannattajiinsa voitiin lukea myös pyhä Ioann Kronstadtilainen, jota myös Dostojevski oli suuresti kunnioittanut.

Mustasotnialaisuus oli käsitteenä epämääräinen ja se liitettiin erilaisiin isänmaallisiin puolueisiin ja liikkeisiin. Sanana se ei viitannut kasakkasotnioihin, vaan Nižni Novgorodin nostoväkeen, joka vuonna 1612 nousi ajamaan vääräuskoiset puolalaiset valloittajat pois Kremlistä.

Mitä pahaa tässä voisi isänmaallisen venäläisen mielestä olla? Venäjällä ei suotta ole ryhdytty viettämään marraskuun neljättä päivää kansan yhtenäisyyden päivänä, silloin vallattiin Moskova takaisin venäläisille tuona ikimuistoisena vuonna 1612.

Venäläisten isänmaallisten voimien kannalta ei siis mikään pätevä syy estäisi ottamasta ”mustasotnialaisuutta” uudelleen käyttöön isänmaallisten aktivistien kunnianimenä. Jostakin syystä näin ei kuitenkaan ole tehty –vielä.

Tämä ei toki ole estänyt perustamasta erilaisia aktivistiliikkeitä, jotka –in spe- pystyvät pitämään kadun hallussaan. Taannoin oli olemassa laaja nuorisoliike, jonka eri osastot käyttivät nimiä Naši, Iduštšie vmeste, Mestnyje ja niin edelleen. Näihin yhdistyksiin näyttävät hakeutuneen uratietoiset nuoret pyrkyrit, joiden kyky ja halu vaarantaa hipiäänsä katutappeluissa oli olematon. Niinpä ne ovat pikkuhiljaa hiipuneet, saatuaan toki käyttöä esimerkiksi Viron diplomaattisen edustuston vastaisissa huligaanihyökkäyksissä, jollaisten järjestäminen valtion virallisten elinten toimesta olisi ollut ilmeisen epämukavaa.

Näiden kultalusikkanuorten ohella suurta Venäjää kannattavilla voimilla on ollut muitakin liittolaisia. Moottoripyöräjengi on näin ylevässä roolissa hieman eksoottinen ilmestys, mutta suvereenilla demokratialla on toki oikeus valita liittolaisensa. Presidentti Putin on useaan otteeseen osallistunut ”Yön susien” tapahtumiin, tosin kolmipyöräisellä ajaen. Tärkeämpää on, että hän myöntänyt jengin johtajalle korkean kunniamerkin perusteena ansiot isänmaallisessa kasvatuksessa.

Ovatko ”Yön sudet” rikollisjärjestö? Yksittäiset ammuskelut, ryöstöt ja kidnappaukset voivat toki sattua kenelle tahansa. Jengi ei tietenkään ole vastuussa jäsentensä käytöksestä, vaikka ylläpitää ankaraa kuria ja vallan vertikaalia. Tämän Suomen poliisikin tietää.

Eipä siis käytetä herjaavia ja solvaavia termejä. Roolinsa ja ideologiansa puolesta ”Yön sudet” on selvästi mustasotnialainen järjestö, joten kutsukaamme sitä sillä nimellä. Nimitys on loukkaava vain vastustajien mielestä. Ne, jotka kannattavat Venäjän suuruuden tukemista myös huliganismin avulla, voivat laskea saavansa tukea korkealta taholta. Näin olivat asiat myös sata vuotta sitten Venäjällä.