sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Ajan henki ja suunta



Ajan henki ja suunta

Was ihr den Geist der Zeiten heisst,
im Grunde ist der Herren eigner Geist…

Ajan henki on asia, kjota varmaan usein suotta mystifioidaan. Ihmisten päässä se sentään viimekädessä asuu, kuten Goethe esitti hupaisassa, vaikka hänelle epätavallisen latteassa epigrammissaan.
Toki ajan henki on muutakin kuin sen maalliset, lihalliset asuinsijat .Se on yleistä valmiutta uskoa jotakin, odottaa jotakin ja olla valmiina johonkin, niin ajattelussa kuin teoissa.
Suomessa ajan hengen aistii kouriin tuntuvasti monista historiallisista dokumenteista. Se on toisinaan ollut kansallista innostusta, yksimielisyyden tunnetta tai joukkomittaista pahastumista. Joskus se on vallannut milteipä koko kansan, joskus vain pienen osan siitä. Oleellista on ollut tunne asian vastaansanomattomasta oikeutuksesta ja polttavasta ajankohtaisuudesta.
 Ajan hengen ulkopuolelle jääviä on ylenkatsottu, säälitelty ja demonisoitu. Neuvostoliitossa lehdet julkaisivat joskus palstaa ”aikakauden edistystä vastaan” (вопреки времени), jolla ironisesti kerrottiin sellaisista ulkomaan elävistä, jotka eivät ymmärtäneet, mitä mieltä asioista oli nyt oltava.
Meillä ilmestyi joskus lehti, jonka nimi oli paljonpuhuvasti Ajan Suunta. Vastoin lehden julkaisijoiden uskoa, sen aate ei kuitenkaan ottanut tarttuakseen ja vuoden 1939 vaaleissa sen aatemaailmaa kannatti vain vähäiset neljä prosenttia äänestäjistä.
Monia tietenkin sekä huvitti että kiukutti ”suuntalaisten” katteeton uskonvarmuus ja jotkut vaivautuivat sitä parodioimaankin. Ilmestyi muun muassa lehti ”Hulinan suunta. Liikemiesten porukan äänenkannattaja”.
Liike ei todella saavuttanutkaan tosiasiassa ”ajan henkeä” määräävää asemaa. Se jopa yritettiin kieltää, mutta sai sitten jäädä rauhassa riutumaan, kuoli ja haudattiin talvisodassa ja sen saksalaisvastaisessa aallossa, mutta nousi kolmantena vuonna haudastaan, vähän pöllämystyneenä, mutta vahingoniloisena ja kiukkuisena, tullakseen pian aktiivisesti unohdetuksi ja demonisoiduksi, kuten menneisyyden kummituksille aina tapahtuu ja historian armoton logiikka on.
Ajan henki oli kerran jälleen voimissaan U.Kaleva Kekkosen hallituskaudella. Sen evankeliumi oli lyhyt ja helppotajuinen: ”Ei ole muuta totuutta kuin Paasikiven totuus ja Kekkonen on hänen profeettansa”. On merkillepantavaa, miten jäännöksettömästi Suomen kansa tällä kertaa omaksui ajan hengen. Totisesti, ei V.V. P(utin) kaikessa kansansuosiossaan ollut aidosti yhtä palvottu kuin UKK. Tai ainakaan enempää.
Kekkosen linja oli ennen muuta älyllisesti perusteltu valmius ja taipumus edistää isänmaan etua ainoalla oikealla tavalla. Siihen liittyi emotionaalinen puoli, joka lähinnä tarkoitti moraalista tyydytystä ja ylemmyyttä sen johdosta, että oli kyetty nousemaan juoksuhautoihin jääneiden eilispäivän miesten tasoa ylemmäs ja ymmärrettiin realiteetit. Siitä ja vain siitä kaikki viisaus alkoi ja saattoi alkaa. Asia oli niin triviaali, ettei sen kieltäjiä voinut kuin halveksia, ehkä joskus voitiin ymmärtävästi sääliä.
Kekkoslaisuus ei kuitenkaan ollut varsinainen uskonnollinen liike. Ehkä sitä saattoi jonkinlaisena kansalaisuskontona pitää ja Kekkosen oikeuden ja välttämättömyyden tunnustaminen oli tietenkin politiikan piirissä eräänlainen Test Act, jonka suorittajat ainoastaan olivat kelvollisia kansakunnan palvelukseen poliittisella areenalla.
Mutta toki tässä oli kysymys ennen muuta älyllisestä suorituksesta ja olisi ollut hieman hullunkurista ajatella, että meillä olisi syntynyt jonkinlainen nuorten kekkoslaisten aatteellinen liike Atatürkin kannattajien tai Naši-nuorten tapaan, joka olisi vaatinut itselleen monopolia aitoon suomalaiseen elämänkatsomukseen. No ehkä nyt pientä yritystä siihen suuntaan oli.
Ajan hengen suuri ilmaus tuohon aikaan oli kuitenkin taistolaisuus. Se, joka on sen kerran nähnyt, ei koskaan unohda näkemäänsä ja tietää, että kaikki on mahdollista. Tuo tietoisuus on aika kammottava.
Taistolaisuuden asiallisesta sisällöstä ei tässä kannata puhua. Siinä oli joka tapauksessa pari mielenkiintoista seikkaa, joista yksi oli sen voittokulun (триумфальное шествие) tavaton nopeus.
Tuskin oli sodanjälkeinen sukupolvi ehtinyt opiskella rationaalisuutta ja kriittistä ajattelua Betrand Russellin ja G.H. von Wrightin hengessä, kun sen etummaiset rivistöt löi kirjaimellisesti lakoon paksuakin paksumpi brežneviläinen jargongi, joka oli kyllin röyhkeää esittääkseen kovin vaatimattomat käytännön saavutuksensa ihmiskunnan kehityksen huippuna.
Eihän taistolaisuus tietysti ollut sen enempää kaiken kattava ajan henki kuin sekään aate, joka julkaisi aikoinaan Ajan Suunta-lehteä. Mutta vahvempi se Suomessa silti oli, kaikilla mittareilla mitaten, ja vaarallisempi.
Toinen seikka, jonka taistolaisuudesta voi nostaa esille, on sen adeptien habitus. Voin helposti nähdä jälleen silmieni edessä sen tyypillisen uskovaisen, jonka silmät hehkuvat omituista sisään kääntynyttä hehkua, kun hän latoo suustaan dialektisia argumentteja, joissa olemassa olevan vastakohdat ja tulevaisuuden varmuudet todistavat enemmän, monin verroin enemmän kuin se, mitä nyt vajavaisessa todellisuudessa havaitsemme tai ymmärrämme.
Saman uskovarman ilmeen, johon liittyy halu puhua loputtomasti omasta aatteesta ja valmius naurahdella niiden vastaväitteiden johdosta, joita pelkkä logiikka tai aatteen vastustajat ovat aina valmiita tarjoamaan, voi kyllä tavata myös vegaaneilla ja vihreillä. Hekin ovat usein samannäköisiä. Voin kuvitella, että samalta näyttivät myös Kiven veljekset silloin, kun he nousivat saatanaa vastaan ”kuin uskon sankarit tuliset miekat kourissa”, kuten asia ilmaistiin.
Saattaa olla, että aikakausi on taas vaihtunut tai vaihtumassa. Uutta taistolaisuutta tuskin saa keitetyksi kokoon pelkästä queer-ideologiasta tai edes sen vastustamisen vastustamisesta. Sen paratiisi on kai sentään liian valju, ainakin ellei sitä yhdistä vihreään eskatologiaan.
Uutta kekkoslaisuutta sen sijaan tuntuu olevan ilmassa. Tarkoitan siis kekkoslaisuudelle analogista asenneilmastoa. Se liittyy taas Venäjään ja Nato-keskusteluun.
Nyt ajan henki on toisen lainen. Se joukko, joka pitää itseään ”moraalisena enemmistönä” –ilmaus tarkoittaa, että se on vähemmistö, mutta että sen mielipide on oikeutetumpi kuin enemmistön- on jälleen asettunut vastustajiensa yläpuolelle ja argumentoi julistamalla näkemystensä merkitsevän tosiasioiden tunnustamista ja sen mukaisesti ainoaa oikeaa ja rationaalista lähtökohtaa viisaudelle myös käytännön politiikassa.
Kuten edeltäjänsäkin, tämä uusi ortodoksia demonisoi vastustajansa myös menneisyydessä. Sen historianselityksen mukaan ”suomettuminen” oli pelkoon, petturuuteen, kavaluuteen ja pyrkyryyteen perustunut maanpetoksellinen liike, joka oli masinoitu naapurimaasta käsin sen etujen edistämiseksi ja sen henkiset perilliset ovat  parhaimmillaan irrationaalisia toiveajattelijoita ja pahimmillaan pettureita ja pelkureita. Aksiomaattinen  totuus on, että kuten aikoinaan suomettuminen, myös tämä sen henkinen perintö on maallemme häpeäksi ja meidän on mahdollisimman pian ja totaalisesti karistettava se harteiltamme voidaksemme puhtain käsin ja kirkkain otsin käydä kansainvälisen yhteisön eteen veljeskansamme Viron lailla.
Kuten jo sanoin, en osaa oikein tätäkään hämmästyä, sillä minusta tuntuu, että olen jo nähnyt kaiken, ehkä enemmän kuin on yhdelle ihmiselle kohtuullista. en välitä kiistellä uskovaisten kanssa, heidän laatunsa on otsaan kirjoitettu eikä siitä muutu.
Sitä kuitenkin seuraan ja tarkastelen kummastuksella ja mielenkiinnolla, että muutos on taaskin niin kovin nopea, joskaan ei totaalinen. Yhteiskunnan etummainen valiokaarti ryntää aina historian barrikadeille ennen kuin poroporvari ehtii huomata sellaisia olevankaan.
 Itse en toki sinne pyri millekään puolelle. Tuntisin itseni vain koomiseksi, jos pukeutuisin goottityyliin ja alkaisin julistaa, että minun aatteeni ja näkökulmani kuuluu tähän päivään ja että eilispäivästä ei kannata perustaa, koska silloin ei viisautta vielä ollut eikä voinutkaan olla. Totuutta en väitä tuntevani, mutta olen sen tuntemisesta kyllä rajallisten edellytysteni puitteissa kiinnostunut.
Kuten jokainen sukupolvi joutuu aivan itse kohdaltaan keksimään seksin ja sen vuoksi kuvittelee, ettei sitä ennen heitä kukaan ollut keksinyt, niin se myös löytää omat intohimonsa ja päämääränsä selittäessään maailmaa ja politiikkaa. Onhan tämä sen oikeus eikä sitä kannata vähätellä. Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Ei se pelkästään koomista ole.

24 kommenttia:

  1. Historioitsija Michael Burleigh kuvaa Natsi-Saksan kehitystä kirjassaan Kolmas valtakunta vertauksella yhteiskunnasta eteenpäin kulkevana junana, jossa matkustajien istuessa mukavasti penkeillään natsit vaihtoivat rataverkon jokaisen pultin mieluisekseen. Tässä yhteiskunnan muokkaustyössä natseilla - kuten Putinilla nyky-Venäjällä - oli tärkeimpänä päämääränä suuren enemmistön etuja vaalien ja nationalismia julistaen pienin askelin varmistaa, ettei heidän yhä absoluuttisemmaksi käyvää valtaansa voida heiltä jatkossa mitenkään anastaa. Tämä absoluuttinen ja ikuinen valta oli tietysti myös Neuvostoliiton kommunistisen puolueen prioriteetti numero yksi. Kun absoluuttisen vallan rakennelma on saatu valmiiksi, voivat vallanpitäjät ruveta toteuttamaan sairaita päämääriään kuten kilpailijoittensa eliminointeja, syntipukeiksi sopivien vähemmistöryhmien vainoja ja ääritapauksessa sisäpoliittisia tarkoitusperiä ajavia sotia.
    Miten tämä kehitys voidaan estää Putinin Venäjällä, jossa merkit tämän kaltaisista pyrkimyksistä ovat ilmeiset? Miten yhtälössä, jossa vastinparina tulee olemaan vainoharhainen vallanhimo (valta turmelee aina, absoluuttinen valta absoluuttisesti) demokraattisen oikeusvaltion sijaan, voidaan parhaiten varmistaa suomalaisten itsemääräämisoikeus nyt ja tulevaisuudessa?
    Mielestäni oikean suuntainen vastaus ensimmäiseen kysymykseen ovat pakotteet, koska vielä on mahdollista, että venäläiset havahtuvat heidän vielä voivan äänestää armeijan ja turvallisuuspalvelun harvainvaltaa vastaan, vaikka ikkuna sulkeutuukin. Vastaus toiseen kysymykseen on Nato, koska vain se voi toimia riittävänä pelotteena tulevaisuudessa, jos ja kun vainoharhaisuus on ottanut vallan. Tätäkään ikkunaa Venäjä ei anna pitää auki ikuisesti, jos se edes nykytilanteessa antaa käyttää sitä.
    Ei puhe Natosta ja EU:sta ole välttämättä kiilusilmäistä fanatismia yhtään enempää kuin impivaaralainen heimoajattelu, jossa kuvitellaan, että Venäjä käyttäytyy meitä kohtaan veljellisen lempeästi nyt ja aina, kunhan emme ehdoin tahdoin ärsytä karhua.

    VastaaPoista
  2. Tässä on itua: Jos kaikki suomenkielellä kirjoittavat olisivat sydämeltään suomenmielisiä, Nato-trolleja olisi vähemmän.
    Myös me, jotka puoliryssiltä näytämme, mutta heti kun suumme avaamme, ilmoitamme olevamme puolihurreja.

    VastaaPoista
  3. Venäjän asiantuntijana blogisti pystynee selventämään mikä logiikka on siinä, että Venäjä ei hyväksy lännen rakentamia tutka-asemia eikä ohjuspuolustusta.

    Samaan aikaan Venäjä laajentaa hyokkäysohjusaarsenaaliaan niin ydin- kuin konventonaalisellakin sektorilla.


    http://sputniknews.com/military/20141219/1016042570.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Logiikka on siinä ensi-iskussa eli sen mahdollistamisessa. Sellaisia ne pöljät pohtii. Ks. tarkemmin Hullujen touhut.

      Poista
  4. En oikein tykkää Timon toistuvasta tavasta niputtaa Nato-jäsenyyden kannatus samanlaisilla fakki-idiotismista kertovilla naruilla. Joukkoon mahtuu aina kaikenlaista, mutta taistolaisuuteen samaistaminen on epä-älyllistä. Taistolaisuus oli nuorisoliike ja sen menestyksen takana oli ennen muuta parhaat bileet ja suurvallan tuki. Vähäisemmässä määrin samaa oli lyhytkestoisessa vihreyden suosiossa ja saman oletan olleen myös AKS:n suosion takana. Se vain on niin, että historiankirjoitus ei useinkaan noteeraa tällaisia syitä kuin parhaat bileet, vaikka ehkä olisi syytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni blogisti rinnasti tässä NATO:n kannattajat Kekkosen linjan kannattajiin, ei Sinisalon stalinisteihin. Vai olenko väärässä?

      Poista
    2. Tässä ei haluttu käyttää historiaa lyömäaseeena, olipahan vain yleistä havainnointia, kuten vanhoilla ukoilla on tapana. Hohhoi, jaa-jaa.

      Poista
  5. Oli miten oli mutta upea juoksutusta oli proffan joulusaarna. Osui ja upposi

    VastaaPoista
  6. Jaa, ei se ollutpelkkä nuorisoliike, "kaikki" nuorekkaat eli kulttuuriväki tuli innolla mukaan.
    Ja parhaat bileet on yhä uudelleen vedetty esille, mutta ei ne totiset toverit niistä olleet kiinnostuneita. Ja ne pitivät sen homman pystyssä.
    Natotusta ei voi samaistaa taistolaisuuteen, pikemminkin kekkoslaisuuteen. Mutta eihän samaan virtaan kahdesti astuta, vaikka ei sieltä näköjään poiskaan päästä.

    VastaaPoista
  7. Bileet ja suurvallan tuki teki taistolaisuudesta luupäitä laajemman liikkeen. Molemmat piti sitä pystyssä. Kaikissa liikkeissä on kaikenikäisiä, mutta kyllä taistolaisuutta näihin asti on pidetty nuorisoliikkeenä. Vaikka voihan tällainen yleinen pitäminen olla väärässäkin.

    VastaaPoista
  8. Ai, että bileet ja Lännen Median tuki ?

    Porin partiolaisleirillä on kesäisin kaikki; Ben Zyskowicz ja Tarja Halonen, Liikasen Erkki ja Tuomiojan Eki, Vanhasen Matti ja Rehnin Olli sekä merkittävät mediapomot. Tehdään partiolaisten leirijuttuja: uidaan, syödään, maalataan, pelataan, tutustutaan luontoon, discoillaan ja toimitetaan illaksi leirin omat TV-uutiset. Koska kyseessä on Suomi-Areena, puhutaan myös rauhasta, ystävyydestä, solidaarisuudesta ja tasa-arvosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin voi käydä maassa, jonka kirjallista elämää dominoi yksi ainoa kirjallisuuspalkinto ja jossa melkein kaikki ostavat läheisilleen saman kirjan joululahjaksi.

      Poista
  9. Taistolainen kulttuuriväki suuntautui ennen kaikkea anglosaksista populaarikulttuuria,
    tuota imperialismin ilkeintä aivopesua vastaan. Kuitenkaan sosialistisella blokilla ei ollut mitään tarjota tilalle.

    VastaaPoista
  10. Aatos Erkko luonnehti joskus Suomea tasavallaksi, jolla on kuningaskunnan piirteitä.
    "Valtiokapitalismia ilman sosialismia"? Eihän Suomessa juuri mitään merkittävää tapahdu ilman valtion myötävaikutusta kapitalismin tukijana. Ei Sailas eikä Korkman kuulosta sosialistilta vaan kapitalistilta, samoin Ehrnrooth, Wahlroos ja Hetemäki ja Talvivaara, Pisara-rata ja Finanssivalvonta, Sitra, Eduskuntatutkimuksen keskus ja Helsingin Yliopisto jonka kansleri on juuri nimitetty YLE:n hallituksen puheenjohtajaksi ilman aikaisempaa kokemusta ko. hallituksesta.

    Lännen Media myös ja natottajia kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi: "Näin voi käydä maassa, jonka kirjallista elämää dominoi yksi ainoa kirjallisuuspalkinto ja jossa melkein kaikki ostavat läheisilleen saman kirjan joululahjaksi."

      Sopinee, että lisään valtiokapitalistien listaan tämän vuotisen kirjallisuuden Finlandia-palkintodiktaattorin Anne Brunilan, professori Svenska Handelshögskolanissa.

      Poista
  11. Heikki Kolehmaisen viileän analyyttinen kommentti oli hieno ja se olisi ansainnut myös vastakommentin blogistilta.

    En usko, että suomalaiset potevat pahanlaatuista Nato-kiimaa tai että edes jotkut olisivat ryntäämässä jollekin barrikadille jotain lippua heiluttaen jokin ismi-mielessään. Suomalaiset ovat aika rauhallista ja harkitsevaa porukkaa, jotka eivät oikein syty suureempaan hypetykseen, vaan kokevat sen lähinnä vaivaannuttavana.

    Nato-myönteisyys kansan keskuudessa on noussut, koska suomalaisten epävarmuuden tunne on lisääntynyt koko ajan Venäjän erilaisten ulkopoliittisten linjausten ja tempausten myötä. Tunnuksettomien sotilaiden käyttö maiden valtaamisen välineenä on aika kieroa ja paatunutta menoa. Tietenkin media nostaa pelkoa liioittelemalla ja kärjistämällä Idän uhkaa. Mutta siitä huolimatta se on olemassa ja siellä myös pysyy.

    Lisäksi on todettava, että Vihavaisen vähättely Putinin koiramaisesta tempusta Merkeliä kohtaan oli hieman ihmetystä aiheuttava. Jos vierailevan valtion johtajan tiedetään kärsivän koirakammosta; ja juuri siksi hurtta otetaan mukaan valtionjohdon keskusteluihin, niin silloin mielestäni on kyse öykkärimäisyydestä ja koulukiusaajan mentliteetin omaavasta valtion johtajasta. Ja sellaista ei kannata paljoa puolustella.

    Tästä ei tietenkään tarvitse kirjoittaa mitään nyyhkytarinaa, kuten HS:ssa tehtiin. Mutta ei ylimielistä öykkärikäytöstä tarvitse mielestäni yliymmärtää. Ei ainakaan silloin , jos oltaisiin Naton jäseniä.

    VastaaPoista
  12. ”suomettuminen” oli pelkoon, petturuuteen, kavaluuteen ja pyrkyryyteen perustunut maanpetoksellinen liike, joka oli masinoitu naapurimaasta käsin."

    Mutta eikö ennen sanaa suomettuminen oli tullut käyttöönsana finlandizerung? Se johtui siitä, että 1970-luvun alussa Suomi ja Neuvostoliitto allekirjoittivat pitkän ajan taloussopimuksen (5 vuotta). Sen jälkeen Ranska innostui samasta asiasta, mutta saksalaisten sappi alkoi kiehua ja keksittiin sana finlandizerung. Kun viime vuosina Saksa sai Venäjältä kaasuputken, niin Schröder sanoi, että se on ainoastaan finlandizerungia.

    Blogikirjoituksessa huolestuttaa ainoastaan se, että Timo Vihavainen antoi Paavo Väyryselle puhtaat paperit. Onko Väyrysestä tullut Vihavaisen kunniaenkeli?

    VastaaPoista
  13. Tässä taannoin kokoomusnuorten johtajiston riekkuminen oikeistoaatteen menestyksen aallonharjalla osoitti, ettei silläkään puolen historiallisen sivistyksen kuorrutus ole rikkumaton. Jotain sekin kertoo ajan suunnasta ja konsensuksen sisällä olevista jännitteistä.

    VastaaPoista
  14. Niin, Kolehmaisen repliikki on ihan järkevä, vaikka vähän eri aiheesta. Ja Finnlandisierung oli se saksalainen termi, jota siis käytettiin nimenomaan Länsi-Saksasta. Vihjattiin siihen, ettei sen arvolle ollut muka sopivaa käyttäytyä kuin Suomen kaltainen pikkuvaltio.
    Ehkäpä ei ollutkaan, tiedä häntä. Sitten termi käännettiin suomeksi ja sitä alettiin käyttää Suomen politiikasta. Idiotismiahan se toki oli, mutta tälläaistahah tämä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi ihme, jos käsite olisi määrätty USA:sta käsin. Sehän palvelee länsiblokin ainoaa tavoitetta Suomessa: asettaa Suomen ja NL:n (Venäjän) yhteistyö ja sen kannattajat huonoon valoon ja siten heikentää NL:n vaikutusta Suomessa.

      Eikä pidä rajoittua vain Suomeen. Kun tätä suomettumista sitten repostellaan maailman lehdissä, on se USA:n signaali koko maailmalle -varsinkin heille, jotka pyrkivät ylläpitämään hyviä suhteita molempiin supervaltoihin: "Valitse puolesi! Ei ole mitään todellista puolueettomuutta! Kukaan itseään kunnioittava ei tee yhteistyötä NL:n kanssa, koska NL on suurin ja aina alistaa shovinistisesti kumppaneitaan vahvemman oikeudella."

      Yhteistyöstä kieltäytyminen ensimmäisen kanssa johtaa -tavalla tai toisella- yhteistyöhön toisen supervallan kanssa, jos on kyseessä pieni ja heikko maa.

      Tavoitteena on eristää NL (Venäjä), jotta maa pysyisi takapajuisena. Tavoitteena ei ole edistää pienten maiden asiaa, vaan käyttää niitä hyväksi taistelussa itää vastaan hyödyntämällä paikallisten ylpeyttä ylevistä arvoistaan.

      Poista
  15. Mielestäni NATO:n kannattajien vertailu Kekkosen linjan kannattajiin ei ole mikään lyömäase, herra Vihavainen, vaan onnistunut vertaus. Muistammehan, mikä oli Kari Suomalaisenkin parodisoima "Maan soitetuin levy: rauha, yhteistyö ja luottamukselliset suhteet".

    Mikä se mahtaakaan olla tällä hetkellä maan soitetuin levy?

    Ja myös minun mielestäni on järkevää olla maalailematta kaikenmaailman kauhukuvia; se valuu supervallan pussiin.

    Kekkosen linjassa ja ns. suomettumisessa minua inhottaa lähinnä yksi asia. Olen itsekin lukenut sitä kirjaa "Neukkujen taskussa?". Kekkonen oli taitava ja rohkea mies, eikä hänen linjaansakaan voi sen ajan olot tuntien juuri moittia. Ongelmana ovatkin ne kannattajat. Niitä hännystelijä- ja mielistelijäpoliitikkoja ja -lehtimiehiä, ja sitä suhmurointia, rahan kerjäämistä Neuvostoliitosta ja CIA:lta ja ravaamista Tehtaankadulla EN HALUA takaisin, vaikka osia vaihtuisikin.

    Nyt on meilläkin se vaara, että Kokoomuspuolue ja kumppanipuolueet, joiden linjat ovat kaikkea muuta kuin selvät, aloittavat kilpahuudon turvallisuuspolitiikasta peittääkseen sähläyksensä ja taitamattomuutensa. Kuka soittaa levyä kaikkein kovimmin? He ovat populisteja, onhan se jo nähty.

    Nyt kun ei meillä ole enää suurta johtajaa, niin ketä nyt sitten nuoleskellaan? Eiköhän kerjätä vähän suupaloja luottamuspääomaa EU:lta ja NATO:lta.

    VastaaPoista
  16. "Maan soitetuin levy: rauha, yhteistyö ja luottamukselliset suhteet".

    Vaikka siinä oli teeskentelyä, minusta se oli aika hyvä levy. Pitäisikö levyn kuulua: " sota, eripuraisuus ja epäluulo"? Siihenhän tämän hetken maailmassa pyritään. Mitä sitten, jos mukana on teeskentelyä yms., jos rauha säilyy. Me - kansa - tykkäämme siitä emmekä aseiden kalistelusta, ts. sotilasjärjestöistä.

    Emme ole yksin maailmassa, eikä ulkopolitiikka voi koskaan olla täysin itsenäistä, vaan aina on otettava muut huomioon, ja Venäjä on yksi tärkeimpiä naapureitamme. Emme kärsi siitä, että meillä on hyvät suhteet Venäjään, huonoista taas kärsisimme. Ongelmia tuleekin nyt muilta suunnilta.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.