Ja matka jatkui

Lohikosken matkat 1862-1863

Toukokuun 16. päivänä armon vuonna 1862 lähti kuunari Lohikoski luotsin johdolla Helsingistä kohti Viipuria. Seuraavana päivänä saatiin jo näkyviin Högland, Suursaari, jonka jokainen merenkävijä tänäänkin helposti erottaa neljästä korkeasta kukkulastaan, joista korkeimman, Lounatkorkean huippu, on peräti 176 metriä merenpinnasta.

18.5. saatiin laivaan Tuppuransaaren luotsi ja seuraavana päivänä kello puoli 6 ankkuroitiin Viipuriin, jossa lossattiin 2220 toppaa sokeria. Seuraavana päivänä samaa tavaraa purettiin 2805 toppaa sekä 21.5. vielä 2564 toppaa sekä lisäksi 12 vatia siirappia. Ylen makea lasti oli kukaties valmistettu Töölön sokeritehtaassa, joka sijaitsi nykyisen oopperatalon tienoilla ja saastutti pahoin arkaa lahtea.

24.5. oltiin valmiita lastaukseen ja siirryttiin Trångsundiin eli Uuraaseen. Siellä sitten kuurattiin laiva sisältä ja ulkoa, mitä muuten tapahtuikin uuden kapteenin komennosta varsin usein. Aiempi ei ainakaan raportoinut asiasta näin usein. Nyt kannen kuuraus suoritettiin myös joka sunnuntai ennen kuin vietettiin pyhää, hållet helig, kuten lokikirjassa asia noteerattiin. Todettakoon, että myös Suomen arkipyhät noteerattiin tunnollisesti kaikkialla, mikäli laiva ei ollut kulussa. Sapatin rikkomisestahan taisikin tuohon aikaan olla vielä laissa jokin rangaistuskin säädetty.

Toukokuun 26. päivänä saatiin viimein jo sisään paarlasti eli painolastikivet sekä 12 tusinaa lankkuja. Lokikirjassa ei kerrota, miten lastaus tapahtui, mutta sitä tehtiin joskus jopa niin, että Uuraaseen kanavalaivoilla saapunut tavara heitettiin mereen, josta sitten poimittiin toiseen laivaan. Joka tapauksessa seuraavana päivänä lastattiin 50,5 tusinaa ja sitä seuraavana 73,5 tusinaa, minkä lisäksi paattiin haalattiin vettä.

29.5. laiva taas kuurattiin ”sisältä ja ulkoa” ja pidettiin sen jälkeen pyhää. 30.5. otettiin vielä mukaan kansilasti, surrattiin laivavene ja haalattiin vielä vettä. Seuraavana päivänä pumpattiin. 1.6. herätys oli puoli 6, minkä jälkeen kansi kuurattiin ja pidettiin sen jälkeen pyhää.

Vasta kesäkuun 3. päivänä ankkuri nostettiin klo 6 ja kello 12 suunnittiin jo Stora Fiskarn luoteessa. Tavanomaisen purjevarustuksen lisäksi paapuuriin viritettiin nut vielä myötäpurje ja matka kohti Hullia saattoi alkaa. Skagen saavutettiin nyt 17.6. eli kahden viikon kuluttua ja Humberin suulla saatiin Grimsbyn luotsi laivaan 26.6.

Hullissa lossattiin lankut ja lisäksi vielä 16 vatia jotakin, jonka nimi näyttäisi olleen svinborst eli sianharjaksia. Sehän oli arvotavaraa Britanniassa, missä herrasmiesten palvelijat joutuivat heiluttelemaan harjoja aamusta iltaan, mikäli kirjallisuuden luomiin mielikuviin on luottaminen.

Heinäkuun 3. päivänä eli tasan kuukauden kuluttua Viipurista lähdöstä oltiin sitten valmiit ottamaan paluulastia, joka taaskin oli kivihiiltä.

6. heinäkuuta kuurattiin taas kansi ja pidettiin sitten pyhää, miten lieneekään pidetty? Ehkä merimiehet saivat käydä rannan iloihin tutustumassa ja ryyppäämässä vähiä pennosiaan? Runnaamisen eli karkaamisen vaara oli näihin aikoihin aina reaalinen ja tähän oli satamissa aina myös joku liero houkuttelemassa. Mutta kun asiasta ei muuta mainita, uskokaamme Lohikosken miesten panneen pikipöksynsä naulaan, kaivaneen merimiesarkustaan sheviottipuvun ja menneen läheiseen ravitsemusliikkeeseen, jossa sitten nauttivat sivistyneesti olutta ja kukaties jopa tuutingin ja keskustelivat, kuka osasi, merimiesengelskalla ajan suurista kysymyksistä kollegojen kanssa. Paikkakunnan neitosten kanssa vaihdettiin ujoja silmäyksiä.

Joka tapauksessa parina seuraavana päivänä lastausta jatkettiin ja tungettiin ruumaan vielä 10 tuhatta kappaletta muuritiiliä sekä 36 tonnia kivihiiltä. Heinäkuun 10. päivänä höyrylaiva hinasoi Lohikosken sulun läpi ja klo 4 peilattiin Humberin majakka lounaassa.

Tuuli oli oikeansuuntaista ja navakkaa ja jo 13.7. saatiin suuntima Skagenista. 15.7. otettiin Kronoborgista luotsi, joka ilmeisesti oli Juutinraumassa pakollinen, vaikka paikka nyt ei erityisen vaativalta vaikutakaan.

Naissaaren majakka saatiin näköpiiriin jo 21.7. ja seuraavana päivänä oli vuorossa Suursaari, josta tuli laivaan luotsi. Jo 23.7. oltiin Viipurissa ja kapteeni merkitsi, että laivasta oli vedet pumpattu, pumpat läns. Matka Hullista oli kestänyt vain kaksi viikkoa, olipa se aika menoa!

Lohikoski oli sen jälkeen kiinnitettynä Uuraasssa, kunnes syyskuussa lähti vielä Lyypekin keikalle. Lähtö tapahtui syyskuun 16. päivänä tuulen ollessa itäkoillisesta eli siis myötäisen. Naissaari suunnittiin 18.9. ja jo 27.9. saatiin näköyhteys Travemϋndeen. Seuraavana päivänä tuli luotsi laivaan ja se hinattiin Lyypekkiin, kun klyyvarin puomi oli ensin irrotettu.

Purkaus aloitettiin 30.9. ja 14. lokakuuta mennessä oli laiva jälleen lastattu, luukut naulattu ja varustettu kaksinkertaisella pressulla, jonka jälkeen kyytiin tulivat kansilasti ja laivavene. Lokakuun 17. päivänä nostettiin kaikki purjeet ja lähdettiin arvomerelle. Jo 20.10. suunnittiin Hangon majakka luoteessa ja jo seuraavana päivänä(!) otettiin laivaan Suursaaren luotsi, jonka johdolla tultiin Viipuriin 23. päivänä lokakuuta. Tämä oli todella vauhdikas matka, mutta näillä merialueilla ovatkin läntiset ja lounaiset tuulet vallitsevia, joten paluumatkat etelästä ovat keskimäärin nopeampia kuin menomatkat sinne.

19.11. oltiin taas valmiita lähtemään Hulliin, jonne päästiin 4.12.  Joulunpyhät kuluivat sitten tuossa siihen aikaan hyvin vilkkaassa satamakaupungissa ja vasta 16. tammikuuta lähdettiin taas matkaan. Matka loppui kuitenkin lyhyeen, sillä kovan myrskyn (hård storm) takia ankkuroitiin johonkin ilmeisen suojaiseen paikkaan, josta lähdettiin eteenpäin vasta tammikuun 28. päivänä.

Matka suuntautui nyt etelään, läpi Englannin kanaalin ja välillä loki osoitti peräti 12 solmun nopeutta. Silloin myös kapteeni noteerasi hirmumyrskyn (orkan), joka repi isonpurjeen irti liikistään ja myös kahvelifokka tuli alas monesta kohtaa.

Vauriot saatiin korjatuksi ja matkaa jatkettiin koko ajan luodaten, nämä vedethän ovat petollisia virtojen ja vuorovesivaihtelun takia. 23.2. todettiin virran vieneen laivaa 18 mailia etelämmäksi kuin olisi muuten voinut arvioida.

Matka jatkui yli helmikuisen Biskajan ja maata nähtiin jälleen vasta 2.3. Koko helmikuu oli siis mennyt avomerellä ilman suuntimia rannikolta. Seuraavana päivänä saatiin jo suuntimat Gibraltarin ja Afrikan puolella olevan espanjalaisen Ceutan majakoista. Lohikosken reitti noudatteli Espanjan rannikkoa. Nyt ei enää tarvinnut kyllä tiettävästi pelätä enää barbareskimerirosvojakaan, jotka Ranska oli kukistanut vallattuaan Algerian. Sehän tapahtui vuodesta 1830 alkaneilla sotatoimilla. Noille rosvoille oli aikoinaan myös Ruotsi maksanut veroa. Nyt tämä villi-ihmisten toiminta näytti siirtyneen ikuisiksi ajoiksi historiaan. Eipä tiedetty vielä tulevaisuutta…

Mutta Välimeri ei tällä kertaa ollutkaan lekottelun ja aurinkokylpyjen paikka. 8.3. saatiin näkyviin Cap Sebastianin vilkkumajakka, mutta keli alkoi muuttua kovaksi. Seuraavana päivänä kapteeni kirjasi lokikirjaan, että kovat puuskat olivat rikkoneet klyyvarin, johon tarttunut köysi oli lukinnut myös isonpurjeen ja fokan. Jotenkin ne varmaan saatiin laskettua. Keli nimittäin sen kuin huononi. 11.3. kapteeni kirjoitti ”fartyget arbetar svårt och har tagit flera sjöar över” (hård storm). Tätäpä sitten jatkuikin. Kaikki laivat olivat vaikeuksissa. 14.3. nähtiin priki, joka menetti ison maston (prammi?)tankonsa ja suuntasi sen jälkeen myötäiseen, kaakon suuntaan.

Aallot pyyhkivät yli laivan päivästä toiseen, vaikka 15.3. myrsky näytti jo laantuvan. Svår storm med orkanlika byar kuitenkin jatkui ja seuraavana päivänä suuri aalto irrotti laivaveneen, joka ilmeisesti sentään saatiin pelastettua. 19.3. kapteeni määräsi, että miehistölle oli annettava enää vain puoli annosta vettä päivässä, koska sitä oli jäljellä enää puoli ”astiaa”. Samana päivänä tuuli kuitenkin laantui ja voitiin taas lisätä purjeita. 26.3. saatiin näkyviin San Sebastianin vilkkumajakka länsiluoteessa. 27.3. kuitenkin piti todeta, että vettä oli enää jäljellä 4 päiväksi ja vain puoli tuoppia –noin 0,7 litraa kullekin.

Mikä pahempaa, 31.3. kapteeni joutui merkitsemään lokikirjaan, että nyt olikin tullut tyyntä –stiltje… Luulen, että tässä tilanteessa olisi mieluummin maistettu vaikka taas hieman myrskyäkin. Tilanne oli hyytävä…

Nyt päätettiin suunnata lähimpään paikkaan noutamaan vettä. Muuta ei kai ollut tehtävissä. Pläkä loppui onneksi pian ja laiva alkoi taas liikkua. 1.4. , kun vesi ilmeisesti oli jo aivan lopussa saatiin viime hetkellä Barcelonan luotsi laivaan ja voitiin siirtyä tuohon satamaan, joka varmaan kangasteli jo jokaisen miehen mielessä makean veden hankkimispaikkana. Tuskin edes viini kiinnosti nyt yhtä paljon.

Barcelonassa tehtiin sitten timpurintöitä myrskyn aiheuttamien vahinkojen korjaamiseksi ja 9.4. jatkettiin matkaa. 12.4. saavuttiin määräsatamaan, joka oli Séte, lokikirjan mukaan Cette, pieni kaupunki Etelä-Ranskassa.

Kaupungin ”uuteen” satamaan siirryttiin varppaamalla eli kaiketi käytiin aina heittämässä laivaveneellä ankkuri sopivaan paikkaan tai muutoin kiinnittämässä köysi johonkin tukevaan kohteeseen, jonka jälkeen väännettiin ankkuripelillä laivaa eteenpäin. Kesäkuun 6. päivänä aloitettiin suolan lastaus, joka saatiin päätökseen 13.5. Helluntaita ja helatorstaita sitten pyhitettiin asianmukaisesti ja levättiin vähän muutenkin pitkästä ja rankasta matkasta. Olihan tuota purjehdusta taas tullutkin. Vihdoin, kuukauden ja kymmenen päivän kuluttua satamaan saapumisesta eli 22.5. otettiin luotsi laivaan. Tuuli oli nyt suotuisa ja jo 28.5. suunnittiin Mesa, 31.5. Malaga ja 14.6. Ceuta.

Matkalla Englannin kanaalissa sivuutettiin parikin suomalaista laivaa, Augusta Viipurista ja Solon Raahesta. Itse asiasssa jälkimmäinen sivuutti Lohikosken matkallaan Marseillesta Kronstadtiin.

Vanha Englanti oli nyt lähellä. 20.7. suunnittiin Eddystone ja miehistöstä varmaankin alkoi tuntua siltä, että kotikaislikot rupeavat häämöttämään.

Lokikirja loppuu 28.7. armon vuonna 1863, kun aluksen longitudi oli 4 astetta ja 34 minuuttia ja latitudi 55 astetta ja 11 minuuttia. Silloin oltiin jo Pohjanmeren matalan itärannikon tuntumassa ja luodattiin 24 sylen syvyys. Luodin päässä olevaan talikuppiin voitiin todeta tarttuneen hienoa harmaata santaa…

Ja Suomessa kansa, sorrettu ja niukasti elävä, mutta nöýrä ja siis Herralle otollinen odotti elämänsä piristeeksi ja ruokiensa säilyttäjäksi suolaa, tuota maailman vanhimpiin ja tärkeimpiin kuuluvaa kauppatavaraa, jota ilman maailma olisi synkkä kuin vegaanin mielikuvitus ja mauton kuin MAcDonaldsin ranskalaiset perunat.

Sole et sale nihil utilius…