Aikamme mysteeri

Luojan työt ja aikamme mysteeri

Tässä takavuosina kerrottiin, miten joku ilmeisesti ns. huippulahjakas nainen oli väitellyt tohtoriksi bodaamisesta ja muistaakseni tullut siihen tulokseen, että siinä oli kyse täydellisyyden saavuttamisesta.

Tämä oli minulle yllätys. Näytti näet siltä, että koko homman ideana oli muuttaa omaa kehoa jonkin kaavan mukaiseksi sen sijaan, että olisi pysytty luonnollisuuden rajoissa, joista täydellisyys eli siis sopusuhtaisuus tiettävästi löytyy. Piti siis joko hankkia yhä enemmän ja enemmän lihasmassaa (milloin siitä mahtoikaan syntyä täydellinen tulos?) tai sitten muokata omat lihakset ikään kuin irrallisiksi kimpuiksi, joiden päällä ei ole tippaakaan rasvaa. Jännitettyinä ne asiaan vihkiytymättömästä näyttävät hyvin vastenmielisiltä ja tuovat mieleen nyljetyn ruhon. Tämän näköinen oli sitten kuvassa myös arvon tohtori itse, en muista millä tieteenalalla hän olikaan ilmiötä tutkinut.

Joka tapauksessa jo itse termi body building, näyttää sanovan asiasta oleellisen. Ruumista ei saada, vaan se rakennetaan itse, suunnitelman mukaan. Tuloksena on sitten sen laatuinen tomumaja, jollaista ei koskaan ole luonnossa aiemmin olut eikä voinutkaan olla. Siinä on vippaskonstein paisutettu lihaksia, joita normaalissa toiminnassa ei koskaan tarvita ja hävitetty kehon luonnollinen rasvakerros, joka antaa sille sekä normaalissa elämässä välttämätöntä vararavintoa että, etenkin naisille, sen kauneuden, joka vetoaa toiseen sukupuoleen.

Mutta homo faber, oman itsensä seppä, on nyt ilmeisesti löytänyt sen viimeisen rajan, jonka yli hän haluaa tahtonsa voimalla ponnistaa, hän on oman itsensä Luoja. Alalla on kuitenkin jo vanhastaan ollut kilpailijoita. Joskus maailmassa puhuttiin tässä yhteydessä jumalkapinasta. Lordi Byron huomasi itsekin olevansa a Lord, after all ja esitti uhmakkaan protestinsa Jumalan töille. Nietzsche suhtautui asiaan hieman toisesta kulmasta ja päätteli: jos jumalia olisi, kuinka voisin sietää sitä, etten itse ole jumala? Ergo: jumalia ei ole…

Ja sen jälkeen on jo puolitoista vuosisataa vierähtänyt. Mitenpä ajan tasalla oleva feministi meidän päivinämme voisikaan sietää sitä, ettei hän kelpaa myös mieheksi? Eikö tässä olekin ansaitsematon vääryys, joka sotii tasa-arvoa vastaan?

Koska tästä ilmeisesti on kysymys, voi asiaan suhtautua kahdella tavalla. Itämaisten uskontojen vuosituhantinen viisaus korostaa nöyryyden merkitystä: ihminen, joka ei hyväksy peruuttamatonta, puskee vain päätään seinään, eikä seinä siitä muuksi muutu. Kristinuskossakin vilahtaa aina välillä tämä sama idea, vaikka saattaa olla niin, että koko aikamme symboli, bodaava feministi juontaa juurensa juutalais-kreikkalaisesta perinteestä, ja tarkemmin ottaen protestantismista, ehkäpä kalvinismista, josta muutkin amerikkalaiset outoudet tulevat, kuten kerrotaan.

Luonnon voittaminen eli siis luonnottomuuden saavuttaminen on tietenkin länsimaiselle ihmiselle ollut aina niin sanoakseni luonnollinen pyrkimys ja haaste. Olemassa jo olevaan tyytyminen ja sen kontemplaatio muuttamisen sijasta olisi, no, nöyryyttävää…

Niinpä meilläkin on valtion työryhmä julistanut isyyden saavuttamisen naiselle mahdolliseksi. Samat piirit, jotka vielä ainakin taannoin pilkkasivat ajatusta neitseellisestä syntymisestä (joka tietenkin olisikin ollut ihme)… eli partenogeneesistä, ovat nyt huomanneet, ettei naisparin lapsella ole lainkaan isää, jos molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan hedelmöityshoidossa. Sitä nyt vain ei ole.

Tämä kuulostaa taas kerran tahdon riemuvoitolta luonnosta. Uskon sen merkitsevän suurta askelta, jonka kulttuurimme on harpannut valitsemallaan tiellä.

On varmaan asiaankuuluvaa, ettei suuri yleisö saa koskaan tietää yksityiskohtia siitä, miten isätön kaksoisäitiys on mahdollista. Ainakaan lyhyestä lehtiuutisesta ei käynyt ilmi muuta kuin että asia liittyy kahden naisen samanaikaiseen hedelmöittämishoitoon. Ilmeisesti kysymyksessä onkin ihme, mysteeri…

Näin pikkujoulun alla valtaa cityihmisen tämän uutisen kuultuaan kummallinen tunnelma, joka ilmeisesti on hartautta. Näinä päivinä on sumu peittänyt taivaan päivästä toiseen, mutta kun se hälvenee, voimme ehkä havaita uuden tähden. Jos näin on, uskon tietäväni mitä se merkitsee.