Vallankumuoksellisen katkismus

Vallankumouksellisen katekismus

Kuuluisa Sergei Netšajevin ja hänen järjestönsä vuonna 1871 käsitelty oikeusjuttu, joka antoi Dostojevskille ainekset romaaniin Riivaajat, toi yleiseen tietoisuuteen myös merkillisen ja merkittävän dokumentin nimeltä Vallankumouksellisen katekismus. Se oli painettu Genevessä kesällä 1869 ja sen olivat laatineet yhteistyössä Sergei Netšajev, Pjotr Tkatšjov ja Mihail Bakunin.

Kyseessä ei siis ollut yhden mielipuolen paperille suoltama purkaus, vaan tarkoin ajateltu vallankumouksellinen maailmankatsomus, joka perustui harkittuun strategiaan vallankumouksen aikaansaamiseksi Venäjällä.

Läpikäyvänä piirteenä dokumentissa on totalitaarisen ajattelun logiikka: maailmassa nähdään vain yksi ainoa elämisen taso, jolle kaikki on alisteista. Kyseessä on politiikka, joka kattaa myös koko henkilökohtaisen elämän. Henkilökohtainen elämä onkin poliittista, se on täysin alistettu Asialle ja vallankumouksellisen omat intressit enempää kuin mikään muukaan maailmassa eivät saa olla sitä estämässä tai haittaamassa.

Dokumentti on kiinnostava sikäli, että se voisi kelvata minkä tahansa nykyaikaisen radikaalin liikkeen peruskirjaksi, joskaan ei ehkä manifestiksi. Sen nykyaikaisuus on juuri sen totalitarismissa, joka fanaattisuutensa ja totaalisuutensa puolesta on täysin verrattavissa uskonnolliseen fanatismiin, joka synnytti jesuitismin ja assassiinit ja jotka niin hyvin tunnemme nykyisestä jihadismista.

Koska dokumentti kunniallisen poroporvarin silmin on kauhistuttavan moraaliton ja skandaalimainen, antoivat viranomaiset sen tulla julkisuuteen, uskoen sen merkitsevän narodnikkien moraalista konkurssia.

Toisin kävi, liikkeen suuri nousu osuu juuri 1870-luvulle, jolloin koko Venäjän intelligentsija näytti olevan enemmän tai vähemmän riivaajien pauloissa. Näennäisestä kyynisyydestään huolimatta dokumentin sanoma tarjosi runsaasti aineksia romanttiselle jumalkapinalle ja narsistiselle kaikkivoipaisuuden halulle. Netšajevin ja Bakuninin kaltaiset psykopaatit ja mestarimanipuloijat saivat kiksinsä rikoksesta, jonka he rationalisoivat jaloksi toiminnaksi. Se oli oman aikansa jihad, joka veti mukaansa paljon aikansa lahjakkaimpia ja kiihkeimpiä nuorison edustajia.

Kuten dokumentin lopusta huomataan, sen kirjoittajat uskoivat omaan, erityisesti venäläiseen vallankumoukseensa, joka olisi toisenlainen ja perusteellisempi kuin kaikki, mitä oli tapahtunut lännessä. Voidaankin arvioida, että vaikka Venäjän vallankumousliike epäilemättä oli ranskan vallankumouksen perillinen, se kehitti sen aatteita pitemmälle, suoranaiseen täydellisyyteen, joka sitten pian levisi myös länteen.

Seuraavassa on dokumentin alkuosat käännetty kokonaan ja loppu vain selostettu ellei lainausmerkeistä toisin ilmene. Kursiivit ovat minun.

1.      Vallankumouksellinen on kadotettu ihminen. Hänellä i ole mitään omia intressejä, omia asioita, omia tunteita, kiintymyksen kohteita tai omaisuutta, ei edes omaa nimeä. Kaiken hänessä on imenyt itseensä yksi ainoa, kaiken kattava intressi, yksi ainoa ajatus, yksi ainoa intohimo –vallankumous.

2.      Koko olemuksensa syvyyksissä, ei vain sanoissaan, vaan myös teoissaan, hän on rikkonut kaikki suhteensa yhteiskunnan järjestykseen ja koko sivistyneeseen yhteiskuntaan, kaikkiin sen lakeihin, tapoihin, kaikkiin tämän maailman yleisesti hyväksyttyihin ehtoihin. Hän on tämän maailman leppymätön vihollinen ja mikäli hän jatkaa elämistä sen piirissä, tämä tapahtuu vain, että hän voisi tehokkaammin sen tuhota…

3.      Vallankumouksellinen halveksii kaikkea doktrinäärisyyttä ja on luopunut rauhanomaisesta tieteestä jättäen sen jälkipolville. Hän tuntee vain yhden tieteen, hävittämisen tieteen. Sen hyväksi ja vain sen hyväksi hän tänään opiskelee mekaniikkaa, fysiikkaa ja kemiaa ja ehkä lääketiedettä. Sen vuoksi hän opoiskele yöt päivät ihmisten ja luonteiden tiedettä ja tämän yhteiskunnan kaikkien kerrosten olosuhteita ja tilannetta. Päämäärä on taaskin sama –mahdollisimman pikainen ja varma tuho tälle saastaiselle systeemille.

4.      Hän halveksii yleistä mielipidettä; hän halveksii ja vihaa vallitsevaa yhteiskunnan moraalia ja kaikkia sen vaatimuksia ja ilmauksia. Hänelle moraali merkitsee kaikkea sellaista, joka helpottaa vallankumouksen voittoa; kaikki mikä sitä estää, on epämoraalista ja rikollista…

5.      ----

6.      Hän on kova itseään kohtaan ja hänen täytyy olla kova myös muita kohtaan. Kaikki hellät ja tylsistyttävät perhetunteet, ystävyys, rakkaus, kiitollisuus ja jopa kunnia hän alistaa yhdelle ainoalle kylmälle vallankumouksen intohimolle. Hänelle voi olla olemassa vain yksi nautinto, yksi lohdutus, yksi palkkio ja yksi tyydytys –vallankumouksen menestys. Yötä päivää hänellä täytyy olla vain yksi ajatus ja yksi tarkoitus –säälimätön hävittäminen. Työskennellen väsymättömästi ja kylmäverisesti tämän päämäärän hyväksi, hänen täytyy aina olla valmis kuolemaan ja hävittämään omin käsin kaikki, mikä on tämän päämäärän tiellä…

7.      Toverin nauttiman ystävyyden, kiintymyksen ja muiden tunteiden määrän sanelee kokonaan hänen hyödyllisyytensä kaikkituhoavan vallankumouksen käytännön kannalta

8.      ---- ---

14.  Tavoitteenaan häikäilemätön tuhoaminen, vallankumouksellinen voi ja hänen usein täytyykin elää yhteiskunnan sisällä, teeskennellen olevansa jotakin hyvin erilaista kuin hän todellisuudessa on. Vallankumouksellisen tulee tunkeutua kaikkialle: kaikkiin alempiin ja keskiluokkiin, kauppiaan puotiin, kirkkoon, aristokraatin taloon, byrokratian ja sotaväen maailmaan, kirjallisuuteen, Kolmanteen osastoon (salainen poliisi) ja jopa Talvipalatsiin.

Vallankumouksellisten ”ystävät”, kuten vihollisetkin jaettiin useihin eri kategorioihin. Vihollisista ensimmäinen ryhmä oli yksinkertaisesti tapettava. Näistä oli laadittava asianmukainen lista. Kyseessä ei ollut noiden ihmisten henkilökohtaisesta pahanteosta tai edes heidän herättämästään vihasta, vaan kysymys oli heidän vahingollisuudestaan vallankumouksen asialle. Samaan kategoriaan kuuluivat sellaiset, joiden äkillinen ja väkivaltainen kuolema herättäisi mahdollisimman suurta kauhua hallituksessa.

Toisen kategorian ihmisille sallittiin pitempi elämä, jotta he petomaisuuksillaan herättäisivät kansassa kapinahenkeä. Kolmannen muodostivat korkea-arvoiset elukat ja lahjattomampi aines, joiden likaiset salaisuudet oli ongittava selville ja orjuutettava heidät. Neljäs kategoria muodostui kiipijöistä ja liberaaleista, joiden ohjelmien mukaisesti voitiin harjoittaa konspiraatiota teeskennellen tottelevansa heitä ja samaan aikaan ottaen heidät ohjaukseensa, ottaen selville heidän salaisuutensa ja ahdistellen heidän käsillään hallitusta.

Viides ryhmä olivat doktrinääriset konspiraattorit ja paperivallankumoukselliset, jotka oli houkuteltava tuhoisiin esiintymisiin, joiden tuloksena suurin osa tuhoutuu ja osasta tulee oikeita vallankumouksellisia.

Kuudes ja sangen tärkeä kategoria olivat naiset, jotka voitiin jakaa kolmeen osaan. Ensiksikin tyhjät, ajatuksettomat ja hengettömät, joita voitiin käyttää miesten kolmannen ja neljännen kategorian tapaan. Toinen ryhmä olivat sellaiset, jotka kyllä olivat tulisia, aatteelle omistautuneita ja kykeneviä, mutta eivät meikäläisiä, koska eivät olleet vielä kehittyneet kyllin pitkälle. Heitä saattoi käyttää samoin kuin viidennen kategorian miehiä. Lopuksi oli ”täysin meikäläisten” naisten ryhmä, jotka olivat tovereita. Heihin oli suhtauduttava kuin suurimpaan aarteeseen, jota vailla ei tulla toimeen.

Mitenpä sitten oli suhtauduttava varsinaiseen ”kansaan”, jonka puolesta toki kaikki tapahtui ja jolle vallankumouksellinen oli ainakin viime kädessä pyhittänyt elämänsä, olettaen, että vallankumouksella ja kansan onnella oli suora keskinäinen suhde?

Kansan, nimenomaan ”raakaa työtä tekevän kansan” (чернорабочий народ) vapauttamisen ja onnen sanottiin todella olevan ”ainoana päämääränä”, mutta se voitiin toteuttaa vain ”kaikki tuhoavan kansan vallankumouksen” avulla ja sen vuoksi vallankumoukselliset pyrkivät kaikin tavoin lisäämään ja pahentamaan kaikkia niitä onnettomuuksia ja pahoja asioita, jotka lopulta saisivat kansan kärsivällisyyden loppumaan ja ryhtymään yleiseen kansannousuun.

Vallankumouksella ei tarkoitettu säännönmukaista, klassisen länsimaisen kaavan mukaista vallankumousta, joka aina pysähtyi kunnioittamaan omaisuutta ja niin sanotun sivistyksen traditioita ja on tähän mennessä aina rajoittunut yhden poliittisen järjestelmän korvaamiseen toisella ja yrittänyt luoda ”niin sanotun vallankumouksellisen valtion”.

Kansan voi pelastaa vain sellainen vallankumous, joka hävittää juuriaan myöten kaikenlaisen valtiollisuuden ja kaikki Venäjän valtiolliset traditiot, järjestykset ja luokat.

Siksi järjestö (товарищество) ei sido kansaa mihinkään organisaatioon ylhäältä käsin. Tulevaisuudessa ehkä syntyy jonkinlainen organisaatio, mutta se on tulevien sukupolvien asia.

”Meidän asiamme on hirmuinen, täydellinen, kaikenkattava ja armoton tuhoaminen”.

Tämän vuoksi yhteyttä olikin etsittävä siihen ainekseen, joka aina on myös teoissa protestoinut kaikkea valtioon liittyvää vastaan, niin pappeja, aatelisia, kauppiaita kuin kulakkeja. ”Liitymme yhteen hurjan ryövärimaailman kanssa (с лихим разбойничьим миром), tuon Venäjän aidon ja ainoan vallankumouksellisen voiman kanssa”.

Tämän maailman tiivistäminen yhtenäiseksi voittamattomaksi ja kaikentuhoavaksi voimaksi – siinä on koko organisaatiomme, konspiraatiomme ja tehtävämme”.

Lienee pakko todeta, että nämä toverit olivat loppuun saakka johdonmukaisia ja siihen varmaan myös perustui heidän uskomaton suosionsa. Tosin myös henkilöinä tiedetään ainakin Netšajevin ja Bakuninin olleen tyypillisiä psykopaatin piirteitä omaavia narsistisia manipuloijia ja hurmaajia, joille toisten ihmisten tunteilla ei ollut mitään merkitystä. Alan merkittävimpiä saavutuksia on, että Netšajev pystyi houkuttelemaan puolelleen erittäin tarkoin valvotun Pietari-Paavalin linnoituksen vankityrmän vartijat ja pitämään vankeudesta käsin yhteyttä narodovoltseihin, jotka murhasivat Aleksanteri II:n.

Psykopaatit meillä on aina keskuudessamme ja sama koskee heidän aatteellista perintöään, jonka jälkiä voi havaita useimmissa radikaaleissa liikkeissä ja alakulttuureissa. Venäjän vallankumous näytti jo hetken olleen suuri oppitunti kaikille, mutta eipä kiiruhdeta liian optimistisiksi.