tiistai 28. elokuuta 2018

Olennaisesta


Olennaisesta

Jordan B. Peterson, 12 elämänohjetta. Käsikirja kaaosta vastaan. Alkusanat Norman Doidge. Suomennos Tero Valtonen. WSOY 2018, 461 s.

On pakko sanoa, että suhtauduin hyvin epäluuloisesti kirjaan, jonka kerrotaan olevan maailmanlaajuinen bestseller. Jordan Petersonin kirjaa ei kuitenkaan kannata kavahtaa sen suosion takia. Kyseessä voi pikemmin olla terve reaktio erinäisiin kulttuurin hajoamisilmiöihin.
Aleksandr Solženitsynin kuuluisa tunnus oli: ei pidä elää valheessa! (жить не по лжи!). Näyttää siltä, että aikamme ihmisten on yhä vaikeampi tajuta, mitä tämä aikanaan merkitsi.
 Solženitsynin banalisointia on kuvitella, että hän nyt vain oli tarpeeksi rohkea mies sanoakseen valhetta valheeksi. Kukapas muka ei olisi tajunnut, mistä oikeastaan oli kysymys?
Mikään ei voisi olla vähemmän totta. Solženitsynin oli voitettava kokonainen rationalisoinnin, itsetyytyväisen hurskauden ja mahtailevan oikeaoppisuuden maailma saadakseen sanomansa ymmärretyksi ja ymmärtääkseen sitä edes itse.
Valhe oli niin tiiviisti ja huolellisesti kytketty koko jokapäiväiseen elämään ja myös sen juhlien kaanoneihin, että sitä vastaan nouseminen edellytti jättiläisen hengenvoimia.
Hengissä on yhä miljoonittain ihmisiä, jotka aidosti loukkaantuneina tuomitsivat Solženitsynin ja vimmastuneina allekirjoittivat adresseja häntä vastaan. En tiedä, miten he jälkikäteen muistavat sen, mitä kerran tapahtui.
Kukaan tuskin enää sellaisesta ylpeilee, mutta harva taitaa kuitenkaan sitä pystyä häpeämään. Aika, nähkääs, kun oli sellainen. Nyt on toinen aika, toisenlainen aikakausi. Niin.
Näinhän asia juuri on. Tänä päivänä miljoonat ja taas miljoonat käyttäytyvät jälleen kuin sopulit laumassa tai kuin lampaat, jotka sokeasti juoksevat pässinsä jäljissä. Kysymys ei ole vain siitä, että omat aivot pannaan narikkaan, vaan siitä, että ne aktiivisesti valjastetaan tukemaan valhetta. Todenpuhujan osa ei ole helppo ja se johtuu siitä, ettei häntä halutakaan ymmärtää. Se olisi omalle mielenrauhalle aivan liian vaarallista.
Solženitsyn on yksi Jordan Petersonin kirjan sankareista ja täytyy sanoa, että valinta on harvinaisen oikeaan osunut. Suuri venäläinen taisteli aikanaan totalitarismia vastaan ja samaan rooliin joutuvat tänäkin päivänä monet sellaiset, joille totuudesta on tullut niin sanoakseni elämää suurempi asia.
Peterson itse kieltäytyi noudattamasta ns. poliittisen korrektiuden nimissä vaadittua riittiä ja sai potkut työstään. Tämä ei häntä lainkaan lannistanut ja itse asiassa hän nousi paljolti juuri tämän ansiosta kansainväliseksi tähdeksi, jota lienee netissä seurattu yli sata miljoonaa kertaa.
Tämän kirjan asema maailmanlaajuisen bestsellerinä perustuu kai melko lailla tähän protestoimalla hankittuun kuuluisuuteen.
Olisi kuitenkin asioiden banalisointia luulla, että totuuden sanominen enempää Solženitsynille kuin Petersonillekaan tarkoittaisi vain oikeutta olla eri mieltä, saati että kyseessä olisi jonkinlainen kuuluisuuden saati erikoisuuden tavoittelu, jota toteutetaan olemalla vain toista mieltä kuin enemmistö.
Totuus nimittäin merkitsee tällaisille ihmisille koko mielekkään elämän sisältöä. Valheessa eläminen on eräänlaista saatanan, tai ainakin epäjumalan palvontaa, joka vieroittaa ihmisen olennaisesta: Olemisesta suurella alkukirjaimella.
Peterson menee siis ihmiselämän eksistentiaalisille lähteille, ”olemisen äärelle”, kuten erään takavuosien kirjan otsikko asiaa kuvasi.
Täten hänen ajattelunsa saa vahvan uskonnollisen perspektiivin, joka muistuttaa elävästi Erich Frommin uskonnonfilosofiaa, erityisesti niitä Frommin kirjoja, jotka ovat yhä suomentamatta kuten the Dogma of Christ tai You Shall be as Gods.
Molemmissa tapauksissa kirjoittaja tulkitsee eri uskontojen keskeisiä tekstejä sekulaarilta, eksistentiaaliselta pohjalta ja saa jopa vanhan testamentin kummalliset kertomukset näyttämään ajattoman viisauden ilmentymiltä. Petersonia näyttää kristinuskon ulkopuolisista uskonnoista kiehtovan erityisesti taolaisuus.
Moukkamaisen ateismin edustajille moinen on tietenkin a priori pelkkää horinaa, mutta samaahan tällainen henkilö joutuu sanomaan kaikesta syvällisestä ajattelusta.
Samanlaisia ongelmia vastaanottopuolella on myös niillä, joista Nietzsche runoili. Paratiisiin eivät kelvanneet Heuchel-Hänse, Ehren-Tölpel, Tugend-Gänse (J.A. Hollon suomennos): Ken on hurskaan liukaskieli/ hyve-pöllö, mietomieli: /paratiisistamme pois!
Olemisen äärellä pysyttelevälle ihmiselle kirkot ovat tunkkaisia paikkoja, joiden valheellisuus kauhistuttaa. Se, mikä joistakin muista on kukaties vain hyvänsuopaa lauhkeutta, on ankaran totuuden miehen silmissä rienausta ja helvetin esikartano.
Solženitsyn kukisti Neuvostoliiton tai ainakin urhoollisesti sitä yritti (lukekaapa vain Puskipa vasikka tammeen). Kun suuri mullistus sitten tapahtui, jätettiin totuuden sankari ilman yösijaa. Kukapas ei olisi aikoinaan tiennyt samaa kuin hänkin ja mitäpä kummallista tuo taantumuksen tukipylväs oikeastaan nyt sai aikaan? Nyt kansa halusi rauhassa taas palvoa omaa vasikkaansa.
Petersonin Neuvostoliitto, eli tässä tapauksessa läntisen maailman totalitarismin ydin on postmodernismi, joka on ulottanut lonkeronsa suureen osaan maailmaa. Sen perusasettamusten tolkuttomuus on itse asiassa aivan ilmeistä jokaiselle terveen järkensä säilyttäneelle, mutta ei suinkaan niille tuhansille nuorille ja vanhemmillekin, jotka kansoittavat läntisen maailman humanistisia tiedekuntia.
Joku Lacan tai Derrida ovat avoimesti nihilistisiä ja kaikessa olennaisessa primitiivisiä ajattelijoita, jotka julkenevat redusoida koko inhimillisen elämän valtataisteluksi ja maailman konstruktioksi, jolla ei ole muuta pohjaa kuin ihmisten halu niin tehdä. Pojista voidaan tämän logiikan mukaan kaikin mokomin tehdä tyttöjä, jos niin halutaan ja kaiken luonnonvastaisenhan myös ajatellaan olevan erityisen ansiokasta.
Petersonin on tietenkin helppo panna kaikenkarvaiset konstruktionistit ja queer-teoreetikot matalaksi jo terveellä järjellä. Varmemmaksi vakuudeksi hän vielä ottaa aseekseen myös kehitysbiologian ja viittaa ihmisten monien käyttäytymispiirteiden monen miljoonan vuoden ikään. Analogisia malleja tavataan joskus sekä ihmisillä että äyriäisillä. Niiden selittäminen sosiaalisiksi konstruktioiksi on pelkästään naurettavaa ja kiukkuinen hyökkääminen niitä vastaan jotain pahempaa -valheessa elämistä.
Petersonin kirja on kirjoitettu kahdentoista elämänohjeen muotoon ja mieleen tulee pakostakin Dale Carnegien klassikko Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa? Sehän on vuosikymmenien mittaan myynyt miljoonia ja taas miljoonia kappaleita koko läntisessä maailmassa.
Carnegien kirjan otsikko ilmaisee jo selvän välineellisen tavoitteen, mikä luultavasti tympäisee niitä, jotka menestyksen sijasta ovat kiinnostuneempia totuudesta.  Petersonin kirja on ilman muuta näitä kahdesta syvällisempi, vaikka myös se on sujuvasti ja yksinkertaisesti kirjoitettu ja sopii siinä suhteessa hyvin suurelle yleisölle.
Petersonin kirja sattuu myös olemaan taistelevaa sanomaa julistava teos, mitä Carnegien kirja ei tietenkään ole. Kirjoittajan, kuten aikoinaan hänen esikuvansa Solženitsynin, missiona ei ole sen vähempää kuin totuuden voitto valheesta.
Se ei ole helppo tehtävä eikä välttämättä toteutettavissa edes poliittisen korrektiuden ja postmodernismin kohdalla.
Joka tapauksessa kirjan suuri suosio on jälleen yksi merkki jostakin uudesta aikamme kulttuurissa. Se irrationalismin laji, johon monet ovat uskoneet ja halunneet uskoa, on tässä taas kerran haastettu. Onko sen kukistaminen juuri tältä pohjalta mahdollista, jää nähtäväksi. Totuudella on joka tapauksessa ollut tapana aina tietyllä viiveellä nousta esiin, ainakin hetkellisesti.

23 kommenttia:

  1. Saan kauan nauttia mä kansan kiitosta kun sen parhaat tunteet lauluin herätin, runoili Pushkin, tai yhtä hyvin Solzhenitsyn tai suuret italialaiset ja ranskalaiset. Täällä laulattaa Suomi kp.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin koloista täsmennän:

      "Saan kauan nauttia mä kansan kiitosta kun sen parhaat tunteet lauluin säkein herätin, kun aina puolsin vapautta ja säälin langenneitakin", runoili Pushkin, kuin yhtä hyvin suuret ihailijansa Dostojevski ja Solzhenitsyn tai suuret italialaiset ja ranskalaiset sanankäyttäjät ruotsalaista Strindbergiä unohtamatta.

      Täällä on laulattanut Suomi kp ja koivistolainen PK.

      Poista
  2. Olen katsonut muutaman Petersonin väittelyn ja nauttinut, että on vielä joku, jolla on kanttia panna luu kurkkuun näille laumaälyköille.

    VastaaPoista
  3. Kirjailijan kotimaa Kanadan kaksikielisyys ei perustune "yhdessä elämiseen" sylikkäin kuten meillä, vaan toisiaan arvostavian aikuisten ihmisten ja heidän kulttuuriensa rauhanomaiseen rinnakkaineloon.

    VastaaPoista
  4. Olennaisesta muistuu mieleen Heideggerin tulkinnat taideteoksen merkityksestä.

    Jos latinankielen kuningasta nimessään kantava museo pultataan keskelle kaupunkia peruskallioon,niin eikö uudessa maailmassa käy hyvin todennäköisesti niin, että kansalaisten suora valta isoissa pohdinnoissa tulee entistä suuremmaksi? En lähde ennustamaan mikä on se konkreettinen malli, jolla tulevaisuudessa päätetään asioista, mutta pidän lähes varmana, että nykyinen edustukselinen demokratia saa rinnalleen lähes yhtä suurta valtaa käyttävän suoran kansanvallan. Toteutuuko se sosiaalisen median huutoäänestyksellä vai jollakin muulla tavalla, on tässä vaiheessa vielä sivuseikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "nykyinen edustukselinen demokratia saa rinnalleen lähes yhtä suurta valtaa käyttävän suoran kansanvallan." 

      Toivottavasti ei: suoran kansanvallan ongelma on siinä, että päätökset tehdään entistä vähemmällä harkinnalla tunnekuohujen, ennakkoluulojen ja jutun perusteella. Edustuksen idea on siinä, että jotkut - eivät välttämättä edes valitsemiltaan viisaampia - ovat niillä töin perehtymässä asioihin ja kuulemassa asiantuntijoita ja sovitettuaan näin saamansa tiedon valitsijoiden arvoihin tekevät keskimäärin viisaampia päätöksiä kuin valitsijat itse huonolla perehtymisellä jossain gallupkyselyssä. Asiat kun nykyisin vaan ovat monimutkaisia ja yksi päätös vaikuttaa kymmeneen muuhun. Ei normaali työssä käypä ihminen jaksaisi tai haluaisi päättää työpäivän jälkeen asioista.

      Poista
    2. Katsotaanpa Sveitsiä, ei siellä niin kovin huonosti mene.

      Poista
  5. Abortin puolustaminen eli sikiön ihmisyyden kiistäminen on samaa pakanallista ajattelua. Kuin esikristillisessä Euroopassa tunnetut käytännöt tappaa ei toivitut lapset. Lapsen ihmisoikeudet olivat riippuvaisia vanhempien oikuista. Nyt puolustetaan oikeutta murhata vielä kohdussa okeva lapsi. Sitä perustellaan naisen oikeudella määrätä kehostaan mutta lapsen loukkaamattomat ihmisoikeudet kielletään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ajattelussa syntymätön lapsi nähdään naisen ruumiin kasvaimena, ei ihmisenä. Harva abortin kannattaja suostuu määrittelemään, milloin sikiö muuttuu ihmiseksi. Kysymys kierretään.

      Poista
  6. Kiitos. Itkin vuolaasti helpotuksesta tai jostakin omasta muinaisesta pitkästä ja pakollisesta tarpomisesta konstruktionismin suossa epäilyksen saappaat lotisten. Siinä ohimennessä laidoilta vilkuttelivat niin Derrida, Žižek, Foucault kuin Rorty, kauhea rakkaani Heidegger ja eikös vain lopulta myös Habermas. Siellä Frankfurtin koulukunnassa pyörin pitkään ympyrää. Onneksi kulkijaa johdattamassa kaiken yllä lenteli tiheään tahtiin Georg Henrik von Wrightin Minervan pöllö.

    VastaaPoista
  7. Siksi kai itkin, että on helpottavaa saada muistutus siitä, että on kuitenkin palon sammuttajia enkä vääntele käsiäni yksin mökkini nurkassa. Joo, oksennan tämän mauttoman tunnepläjäyksen taas mauttomasti ihan tässä. Hyi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnepläjäyksissä mitään vikaa oo.

      Filosofeja pitää kuitenkin käyttää kohtuudella. Useimpien kohdalla yksi muotokuva ja pari anekdoottia riittää, ehkä parhaiden tapauksessa vielä eri oppiaineiden approissa vilahtavat esittelytekstit. Sen jälkeen niihin voikin jo viittailla pelotellakseen auktoriteettiuskoisia, taikka käyttääkseen filosofiaan sisäänleivottua ylettömän vakavuuden tunnelmaa komiikan aineksena.

      Suosittelisin kuitenkin ennen muuta omaa ajattelua, mihin minusta nimenomaan ei lueta näiden kylmän sodan jälkihöyryissä piehtaroivien angloamerikkalaisten yhden aivopuoliskon miesten ynnä niitä fanittavien nörttilaumojen juttujen asettamista totuuden tai edes Solženitsynin asemaan.

      Tragedia on siinä, että näiden projektiivinen narratiivi ns. "kulttuurimarxismista" - että korrektius olisi jokin kylmän sodan häviäjien "kosto" - on vähän samalla tavalla ymmärtämätön kuin sellainen intuitiivinen oletus, että päivä on kuumimmillaan kun on valoisinta. Neuvostoliitto oli mitä ja oli ja meni menojaan, mutta se loi nimenomaan länteen ennen näkemättömän hyvinvoinnin ja vapauden, jonka nämä tunarit ovat nyt intomielin murskaamassa kaikkineen.

      Juuri tuo sama hyvinvointi on generoinut kaksi eri kaunapolittisesti orientoitunutta hyvinvoijien lahkoa - "maassa maan sadan vuoden takaisilla tavoilla" -liikkeet ja "kaikki on miten mua huvittaa" -liikkeet - joiden "edustajista" varsinkaan ikäisilläni ja sitä nuoremmilla ei ole mm. mielekkään työn ja ei-valikoitujen sosiaalisuhteiden vähyyden vuoksi oikein mitään suhdetta omaan kroppaansa ja mieleensä. Nillityksen aiheet ja tasokin ovat sitten sen mukaiset.

      Nämä yllä olevan kaltaiset yksikorvaisia jäniksiä hatusta taikuvat profeetat nousevat sitten tietysti sankareiksi. Pikaviestintä luo pikakuluttajan, joka on aina kätevästi valokaaren päässä vihaamistaan asioista, hieroo yötä päivää nimenomaan niitä.

      Poista
    2. Kohdallani ei ole pohjimmiltaan kyse noista hurmaavista lurjuksista, joiden seura on niin viihdyttävää. Ihan käytäntö riepoo.

      Poista
    3. Niin kun se tarkoittamani käytäntö siis on sidoksissa noihin nimiin. Ihanaa on kaikenlaisia teorioita lukemalla nauttia ihmisen älystä, mutta umpihullu se, joka yrittää alkaa maailmaa hallita minkään kiilusilmäisten oppien perusteella. Tämä on pointti, joka pikkumaistereilta on mennyt ohi.

      Poista
  8. Solženitsynille kirkko ei kyllä ollut tunkkainen paikka. Nimenomaan kirkko on myös taistellut modernismia ja postmodernismia vastaan mikä yllättäen ilmenee ihan vaikka vain lukemalla paavien ensyklikat 1800-luvun lopulta tähän päivään. Eli siis ainoastaan sen kaikkein pinnalla olevin ja kootuin opetus riittää asian toteamiseen. Samaan aikaan sekulaarit ja taistelevat yliopistot olivat täysin näiden hienojen ajatusten vallassa. Ja ovat tietysti vieläkin. Suomessa esimerkiksi STI ja varsinkin Timo Eskoala ovat pistäneet ansiokkaasta postmodernismia nippuun, jopa viihdyttävän hyvissä videoluennoissaan. Ortodoksisen maailman edustajaksi riittänee juuri Solzhenitsyn tämänkertaisen kirkon puolustuspuheen täydentämiseksi ;)

    VastaaPoista
  9. Yuval Noah Hararin 21 Lessons for 21 Century -kirja ilmestyy 30.8. Tuo kirja kiinnostaa nukkavieruna ateistina enemmän kuin henkilökohtaiset elämänneuvot. Loistava argumentointi mahdollisimman yksinkertaisesti kirjoitettuna, Suomessa ehkä euroedustaja Halla-aho pystyy samanlaiseen aukottomaan loogiseen esitykseen, blogistin lisäksi :)

    Lukija haluaa itse tehdä synteesin, kirjoittajat antakoot mallineen synteesiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmestyi jo, oon viimeisessä luvussa. Mee huomenna ostamaan

      Poista
  10. Taas niin totta, että viiltää, syvästi. Voi, ihmistä.

    Taistelussa totuuden puolesta on vain usein se ongelma, että se muuttuu Totuudeksi, ikävin seurauksin.

    VastaaPoista
  11. Modernin läntisen ajattelun mukaan valta on kielessä, diskursseissa. Vanhan testamentin alkukappaleissa kerrotaan naisten niiaavan kuullessaan puhuttavan kieltä jota eivät ymmärrä. Eivätpä taida puhua suomea nämä tulevat SOTE-firmat joita Päivi Nerg ja Annika Saarikko, hartaat kristityt, opastavat vallan käytäville?

    "Hävyttömät koirat, erinomattain ne isot Jatunin hurtat, jotka ovat tottuneet varastamaan ja ihmisen verta latkimaan, eivät malta odottaa siihen asti, että murut putoavat pöydältä, vaan he hyppäävät varsin pöydälle ja näppäävät koko voilimpun ja nielevät sen niinkuin tyhjän."

    Karesuvannon Jatunin kylän hurtilla lienee Lars Levi Lestadius tarkoittanut ymmärrettävän Venäjän hurttia. Natsit käyttivät samoja, ja vielä pahempia, sanoja kuvaamaan juutalaisia. Mallit löytyvät läntisen ajattelun vanhoista peruskirjoista. Niiden toiviotaival etelästä pohjoiseen ei aina sujunut kuin Strömsössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Larsleevi Laestadius lieen tarkoittanut lähinnä kauppitioata, jotka möivät häikäilemättä viinaa janosille poromiehille ja sattoivat nämä ahdinkoon.

      Tätä kuvasi hyvin elokuva Kuaokeino Kautokeinon kapinasta. Sama aihetta käsitteli ooppera Aslak Hetta. Aslak Hetta ja hänen yksi toverinsa mestattiin.

      "Sprit ör Djävulens piss."

      Poista
    2. Ettei yksikään joka seniorikieleen uskoo, nuku, vaan herätetään.

      LLL saarnamies

      Poista
  12. Totuudella on joka tapauksessa ollut tapana aina tietyllä viiveellä nousta esiin, ainakin hetkellisesti.

    Kahden ihmisen katseiden löytäessä toisensa baaritiskin yli valomerkin tullessa ilma että osaisivat toistensa kieltä, siinä on ihmiselämän syvintä totuutta, kirjoitti Sartre.

    VastaaPoista
  13. Median huoneentaulu:

    -Ettei yksikään joka seniorikieltä diggaa, himmaile, vaan svengaa täysillä.

    Siinä on luottamus, luottamus, luottamus. Siinä on Venäjä, Venäjä, Venäjä. Siinä on kaikki. Elämä on ihmisen parasta aikaa. Allsång på Skansen. Valtaa uhkuva ylipormestari.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.