tiistai 19. toukokuuta 2020

Outoja pohjolan kansoja


Vapaus ja venäläinen ihminen

Keir Gilesin kirja Moskovan opit näyttää monelle olevan se viimeinen ja suuri tieteellinen totuus Venäjästä ja sen syvästä erilaisuudesta läntiseen maailmaan nähden.
Kuten edellisellä kerralla totesin, se nojaa vahvasti läntisen russofobian traditioon ja muun muassa Richard Pipesin klassiseen teokseen Russia under the Old Regime.
Voi tietenkin kysyä, onko asiassa jotakin vikaa. Mainittu teoshan tosiaan on yksi Venäjän tutkimuksen klassikko ja perustuu hyvin huomattavaan asiantuntemukseen.
Historiassa pelkkä asiantuntemus ei kuitenkaan ole ainoa seikka, joka määrää tuloksia. Tutkijan oma näkökulma määrää myös sen, millaisia tuloksia etsitään. Aleksandr Solženitsyn sanoi aikoinaan, että Pipesin kirja on puolalainen näkemys Venäjän historiasta.
Tässä on epäilemättä löydetty jotakin olennaista. Pipes oli alkujaan Puolan juutalaisia ja kuvaa muistelmissaan jännittävästi sitä, miten hän aikoinaan onnistui lähtemään Puolasta, jossa vaarana olivat natsit ja juutalaisen näkökulmasta itse asiassa kaikki muutkin entiset ja tulevat vallanpitäjät.
Joka tapauksessa tuo Puolan ikiaikainen skisma Venäjän kanssa sopii hyvin luonnehtimaan myös Pipesin näkemyksiä. Puola symbolisoi slavofiilien ajattelussa aina poliittisen vapauden huonoimpia seurauksia, joka itse asiassa johti anarkiaan ja mielivaltaan, samaan aikaan kun venäläinen ajatus alistumisesta vapaaehtoisesti ja kollektiivisesti oikeudenmukaisuuteen (sobornost) oli sen vastakohta ja aidosti kristillinen periaate (Ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=puolan+valtiop%C3%A4iv%C3%A4t ).
Idän ja lännen, hurskauden ja alastoman väkivallan raja oli slavofiilien mielestä Venäjän ja Puolan rajalla. Katolinen Puola oli sovittamattomassa ristiriidassa ortodoksisen Venäjän kanssa, niin kielellisiä lähisukulaisia kuin oltiinkin.
Tarkkanäköiset analyytikot ovat aina joutuneet toteamaan, ettei Solženitsyniä kannata sijoittaa varsinaisten slavofiilien joukkoon huolimatta siitä, että hän arvosteli ankarasti läntisen kulttuurin rappiota ja sen kansalaisten ja valtioiden pelkurimaisuutta ja moraalittomuutta esimerkiksi Harvardin puheessaan 1978. Solženitsyn oli nimittäin aina myös vapauden asialla ja korosti yli kaiken totuudellisuuden merkitystä.
Mitä tulee Pipesin ”puolalaiseen” tulkintaan Venäjän historiasta, osoitti Solženitsyn terävästi sen heikkouksia. Miksi nykyisen Venäjän instituutioita johdellaan mongolivallan ja Iivana Julman ajoista? Miksi samaan aikaan vaietaan siitä, millaisia olivat vaikkapa Henrik VIII ja Maria Verinen, Oliver Cromwell tai Ruusujen sota (en nyt muista tarkoin, mitä esimerkkejä Solženitsyn valitsi).
Pipesin väite siitä, ettei Venäjällä koskaan ollut poliittista vapautta, kumoutuu heti, kun tarkastellaan vaikkapa Novgorodin ja Pihkovan kauppatasavaltojen instituutioita tai kasakoiden äärimmäisen vapaata järjestelmää.
Solženitsyn paheksui ajatusta siitä, että jo Nikolai I olisi keksinyt totalitarismin, vaikka markiisi de Custinen tunnettu teos tuntuikin kuvaavan mainiosti myös Brežnevin aikojen Venäjää. Länsimaisilta Venäjän vastustajilta jäi huomaamatta koko Venäjän kansa ja sen nöyrä kristillisyys, kun he tuijottivat valtioon ja sen instituutioihin. Venäjän kansa ymmärsi kyllä oikeudenmukaisuuden vaatimukset.
Tähän kritiikkiin voitiin vastata toteamalla, että jo Iivana III ja hänen seuraajansa tuhosivat Novgorodin ja Pihkovan vapauden ja Pietari Suuri puolestaan teki lopun kasakoiden vapaudesta. Sen, mitä siitä silloin vielä jäi jäljelle, tuhosi sitten Katariina Suuri.
Tataarien perintöä kantava Moskova siis noustessaan tuhosi vapauden instituutiot oman perinteensä mukaisesti. Jatkumoa vapaaseen Venäjään ja sen traditioihin ei siis enää paradoksaalisesti ollut Pietari Suuren, tuon Venäjän niin sanotun länsimaistajan jälkeen.
Nämäkin argumentit ovat ihan varteenotettavia. Koska historiassa tuskin kannattaa liikaa ripustautua sen kulusta muotoiltujen abstraktien periaatteiden varaan, lienee kohtuullista todeta, että Venäjän historiassa todella oli hyvinkin merkittäviä vapaita instituutioita, mutta ne pantiin aikoinaan kovaan kuriin tai suorastaan tuhottiin.
Absoluuttinen valta tai suoranainen tyrannia ei ole kuulunut vain Venäjän historiaan. Esimerkkejä löydämme paljon lähempääkin. Venäjän kansalaisyhteiskunnan heikkous näyttää silti olevan osa sikäläistä perinnettä ja omalaatuinen poliittisen historian piirre on, että vahvaa keskusvaltaa ihaillaan yhä.
Venäjän erilaisuutta ei voi kiistää, mutta mihin se oikeastaan perustuu? Richard Pipesin ja häntä seurailevan Keir Gilesin kirjoissa on vyörytetty suuri määrä tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet tätä taipumusta vahvistavasti, mutta ei sen sijaan vaivauduttu analysoimaan niitä vastaan toimivien elementtien vaikutusta tai edes olemassaoloa.
Johtopäätökseksi tulee helposti se, että venäläinen ihminen on muuttunut poliittisesti omalajisekseen ja haluaa jotakin muuta kuin demokraattista järjestelmää. Silloin ollaan jo aika lähellä ksenofobiaa, jota on muodikasta rasismiksikin nimittää.
Myös Pipesiä syytettiin aikoinaan venäläisvastaisuudesta, hänen tulkintansahan oli, etteivät Neuvostoliiton ikävät erikoisuudet johdu sen kommunismin nimiin vannovasta järjestelmästä, vaan sen kansallisen historian erikoislaadusta.
Varsinaisia yrityksiä selittää Venäjän poliittista järjestelmää nimenomaan sen kansalaisten ominaisuuksilla on myös ollut. Muuan sellainen on kanadalaisen Rancour-Laferrieren kirja Venäläinen orjasielu, jossa kuvataan venäläisen ihmisen sadomasokistista persoonallisuutta.
Asiaa todistellaan muun muassa sillä, että venäläisillä on tapana kuumentaa pirttinsä nurkassa kivikasaa ja heittä sen päälle vettä, joka höyrystyessään aiheuttaa tuskallisen kuumuuden. Sen jälkeen sitten juostaan ulos kieriskelemään lumihangessa…
No, mitäpä sanoakaan. Kanadanranskalaisesta tämä epäilemättä oli eksoottisen primitiivistä ja muistutti kai paikallisten intiaanien vanhoja riittejä. Me suomalaiset olemme ehkä tulleet sokeiksi tälle asialle, emmekä enää havaitse, mitä se oikein meistäkin todistaa…
Mielestäni yritykset selittää kansakuntien poliittista käytöstä jollakin muulla kuin poliittisen kulttuurin kehityksellä ovat kyllä kiehtovia, mutta eivät varsinaisesti tieteellisiä. Itse asiassa ne ovat usein hyvinkin pehmeää ajattelua, joka helposti taipuu haluttuun suuntaan.
Kansojen poliittisia taipumuksia ja niiden syntyä kannattaa tutkia ja selittää, mutta johtopäätösten tekeminen niistä yleisellä tasolla on yhtä vaarallista kuin muunkin kansallisen psykologian pohjalta tehtyjen yleistysten.
Loppujen lopuksi kaikki kansat koostuvat ihmisistä, ja kuten jo Shakespearen Venetsian kauppiaan Shylock itsestään totesi, samanlaisia taipumuksia on kaikilla ihmisillä, jos he kokevat kärsineensä vääryyttä, he pyrkivät sen kostamaan. Ystävällisyyteen taas todennäköisesti ollaan taipuvaisia vastaamaan ystävällisyydellä.
Gilesin kirjassaan tekemä johtopäätös siitä, että Venäjän erilaisuus olisi tunnustettava ja pyrittävä sääntelemään kahden erilaisen kulttuurin ristiriitaa sen sijaan, että kuviteltaisiin se olemattomaksi, on kyllä kannatettava. Siihen voisi vielä lisätä sen, että kanssakäymistä kulttuurien välillä on syytä edistää kaikilla tasoilla.



35 kommenttia:

  1. Professorihan on ollut liekeissä viime päivinä, mainiota analyysia, toki tuttua Venäjää tunteville, mutta unohdatte mainita sen trauman mitä 90-luvun kaaos sai aikaan venäläisessä kansallisessa psyykkeessä. Venäläisethän ojensivat rauhankorren tai minkä lie, purkivat demokraattisesti "pahan valtakuntansa," luopuivat vapaaehtoisesti ylikeskittyneestä imperiumistaan ja etatismistaan, mutta mitä saivat vastineeksi? Mustamaalausta, loukkauksia, talousromahduksen etc... Elipä eipä ole mitään ihmeellistä "putinismin" nousussa. Pikemminkin sen maltillisuus ihmettää, moni muu kansa olisi vastaavassa ahdinkossa päätynyt hypernationalismiin ja äärioikeistolaisuuteen. Historiassahan on tunnettuja esimerkkejä tästä, myöskin siitä kun paljon lievemmästä takapakista kansat ovat vajonneet radikaaleille aatteille, jopa italialaiset 20-luvulla pelkästään siitä, etteivät saaneet tarpeeksi maita ja tunnustusta kehnosta sotapanoksestaan Itävaltaa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Tämä on erittäin tärkeä asia, jonka merkitystä ei ole osattu arvioida.
      90-luvulla oli meilläkin seminaari, jossa kysyttiin, onko Venäjällä nyt Weimar-ilmiö syntymässä. Kun sitä ei tullut siinä laajudessa, kuin pelättiin, unohdettiin koko asia. Nyt sitten syytetään Venäjää siitä, että se vaatii erityistä kunnioitusta sen takia, että vain käyttäytyi normaalin oikeudenmukaisuuden edellyttämällä tavalla. Tässä on vähän perspektiivi hukassa.

      Poista
    2. Suurvaltioiden käyttäytyminen normaalin oikeudenmukaisuuden edellyttämällä tavalla, muuten kuin pakosta, on omasta mielestäni äärimmäisen harvinaista, jopa poikkeuksellista maailmanhistoriassa. Voitteko hieman avata mitä tarkoititte tuolla?

      Poista
    3. "Suurvaltioiden käyttäytyminen normaalin oikeudenmukaisuuden edellyttämällä tavalla"

      Tämä sisältää meille suomalaisille tavattoman yleisen - ja vaarallisen - harhan, että jossain olisi se suuri Raastuvanoikeus, jonne suurvallan voisi tehokkaasti haastaa. Ei ole sanoi jo Paasikivi. Sen sen hävinnyt valtio tai sen johtajat voidaan haastaa mitä moninaisimpiin (kenguru-)oikeuksiin.

      Poista
  2. Tuo kanadan ranskalaisen tekemä havainto,tulisi meillä huomioida ja tehdä tarvittavat johtopäätökset.
    Ollaksemme aitoja läntisen,vapaanmaailman edustajia, meidän täytyy katkaista kaikki epämääräiseen kultuuriseen menneisyyteen liittyvät perinteet,jotka viittaavat barbariseen venäläiseen tradittioon.

    Suurin tehtävä onkin purkaa maamme kaikki saunat,joissa keikistelemme alastomina,sekä harjoitamme tuota vastenmielistä sadomasokistista kulttia,ensin kiduttaen itseämme kuumuudessa, sitten, joko haaleassa tai kylmässä vedessä tai vaihtoehtoiseti lumessa.
    Tuoko lienee tekiä, joka tekee osasta kansaamme autoritäärisiä Kekkosen palvojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pitää kieltää seurakuntien kesäiset rippileirit murrosikäisille pojille! Ei yksin tyttöjen tunne-elämää pilata.

      Poista
    2. Maassamme leviää metafora maastamme saarena,tänäänkin lentoliikenteen tärkeyttä perusteltiin sillä,ilmeiseti Kiinaan suuntautuvan lentotoiminnan tärkeyttä ja Vantaata välilaskupaikkana perustellaan maastamme itään aukeavilla laajoilla ulapoilla.
      Mielikuvapolitikkaa parhaimmillaan,tai vaihtoehtoiseti pahimmillaan.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Itse ole pitkään ihmetellyt - saamatta kuitenkaan aikaiseksi mitenkään selvittää asiaa - mikä merkitys maaorjuudella on ollut venäläisyyteen? Sehän oli kuitenkin melkoinen instituutio ja koski viime vaiheessa yli 50 miljoonaa alamaista. Ehkäpä Rancour-Laferriere havaitsi todellisen ominaisuuden vaikka erehtyi sen ilmentymistä ?

    Voi tietysti epäillä, että venäläinen maaorjuus on jo kaukana historiassa. Silloin kannattaa muistaa, että Amerikassa orjuus päättyi suunnilleen samalla kellonlyömällä kuin Venäjälläkin. Ja siellä se tuntuu selittävän hyvinkin paljon nykyisestä menosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni maaorjuus tuli vasta todella yleiseksi Iivana Julman aikoihin. Myöskin Preussissa talonpojat olivat käytännössä maaorjia pitkälle 1800-lukua, vaikka virallisesti lopettivat 1806 vuonna huonolla menestyksellä. Hyvä on myös muistaa, että maaorjuus oli hyvin harvinaista Pohjois-Venäjällä ja keskittyi eteläiselle Keski-Venäjälle ja Puolalta saaduille alueille. Aroilta vallatut viljavat uudet maat Ukrainassa ja Etelä-Venäjällä olivat myöskin kutakuinkin vapaita tästä instituutiosta.

      Poista
    2. "maaorjuus oli hyvn harvinaista"

      Venäjän väkiluku oli 1800-luvun lopussa noin 125 miljoonaa eli maaorjuuden päättyessä se lienee ollut noin satamiljoonaa. Sillä perusteella näyttäisi, että suunnilleen joka toisen venäläisen statuksena oli maaorja. Ei kai voi sanoa, että ilmiö olisi ollut "hyvin harvinainen"?

      Poista
    3. Maaorjuuden taloudellisen merkityksen ja pitkäänjatkumisen merkityksen Venäjällä selittää se, että maata oli siellä paljon, mutta sen hyödyntämiseen tarvittaa työvoimaa (suhteellisesti) vähemmän. Siksi tuo työvoima piti sitoa turpeeseen ja vielä 1700-luvulla Katariina II:n merkittävimpiä lahjoja suosikeilleen olivat sielut. Ebnemmän Venäjän mentaliteetin vaikutti kuitenkin vapaan kaupunkiporvariston ja puoli-itsenäisenfeodaaliaatelin (ks alla klo 13.59) puute.

      Poista
    4. Onko maaorjuus kadonnut maailmasta mihinkään, nyt ei talonpoikaa tai epäonnista yrittäjää sidota turpeeseen, vaan hänen aikaansaamansa ja ottamansa velat, ovat hänen kahleensa,tosin näkymättömät.
      Tilanne on ollut tämänkaltainen monetaristisen rahataloususkon valtaamissa kansantalouksissa,joihin ei muuten Venäjä kuulu, mutta maamme Suomi on sen innokas osallistuja.
      Riittävä inflaatio olisi se portti, minkä kautta velkaantunut suomalainen vapautuisi veloistaan, kuoleman lisäksi,se armahtaa aina,pahimmankin syntisäkin,velallisen.

      Poista
    5. Luetun ymmärtäminen Ilmari hyvä.

      Poista
    6. Olen ollut ymmärtävinäni, että maaorjuus koski läntistä Venäjää, Uralilla ja siitä itään maaorjuutta ei ollut.

      On hyvä muistaa että myös "pohjolassa" oltiin lopulta maaorjuudessa - mm. Eino Jutikkala on kiejoitanut tästä.

      USAssa valkoisten velkaorjuus oli ennen sisällissotaa suurempi ongelma - joidenkin väitteiden mukaan - kuin mustien orjuus.


      Oli lisäksi täysin eri asia joutua orjakaupan afrikkalaisena uhrina pohjoiseen amerikkaan kuin eteläiseen.

      Molemmat olivat hirveitä tilanteita mutta etelämpänä tilanne oli vielä pahempi.

      Mm.Kongoon vietiin äärimmäisen raaka järjestelmä erään suhteellisen pienen maan toimesta ja kuninkaan hirmuvalta on helposti verrattavissa sosialismin nimissä toimineisiin orjuutajiin, aatuun, isä aurinkoiseen ja suureen ruorimieheen.


      Ihminen osaa hyvin vain toisen ihmisen orjuuttamisen ja tuhoamisen.

      Ja tätä pidetään nykyään "normaalina"...

      Poista
  5. "Venäjän erilaisuutta ei voi kiistää, mutta mihin se oikeastaan perustuu?"

    Itse edustan sitä kantaa, että Venäjän erilaisuus länsi-eurooppalaisuuteen perustuu siihen, että Venäjä ei ole kokenut sellaista feodalismia, mihin sisältyi ajatus alaisten OIKEUKSISTA suhteessa ylempiinsä ja että joku laki/oikeus sitoi ylintä johtajaa: Moskovan suurruhtinaista tsaareihin, NKP:n politbyroohon saakka korkein valta on ollut itsevaltiutta. Länsi-Euroopassa pahimpienkin itsevaltiaiden (Henrik VIII, Ludvig IVX) on katsottu olleen sidottuja joihinkin oikeuksiin, vaikka näillä on ollut suuret mahdollisuudet taivutella sitä mieleisekseen. Tämä on samalla sisältänyt ajatuksen alaisten oikeutetusta kapinasta, jos ylin valta ylittää nuo oikeudet. Esimerkiksi Magna Charta 1214 on hyvä esimerkki paronien oikeutetusta kapinasta oikeutensa ylittänyttä kuningasta vastaan. Voi sanoa, että myöhemmät kansalais- ja ihmisoikeudet ovat olleet vain noiden feodaaliherrojen oikeuksien laajentamista tavallisiin ihmisiin. Venäjän historiassa en muista vastaavaa oikeutettua vastarintaa yksinvaltiasta kohtaan, hulluimmat (esim Pietari III, Paavali I) on vain salamurhattu pois.  Tämä ero koitui esim kasakoiden kohtaloksi: kapinoidessaan Puolaa vastaan nämä hakivat tukea tsaari Alekseilta, tämä teki liiton ja antoi "oikeuksia", jotka toiset tsaarit saattoivat ottaa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli mieleen aivan sama ajatus kuin sinulle. Kun Salisburyn myrkyttäjät väittivät käyneensä turisteina katedraalia katsomassa, niin olisivatpa lukeneet tarkkaan Magna Chartan. Salisburyn katedraalissa on parhaiten säilynyt kappale neljästä originaalista.

      Poista
  6. "Venäjän erilaisuutta ei voi kiistää, mutta mihin se oikeastaan perustuu?"

    Mihin se oikeastaan perustuu, se Venäjän erilaisuus Länteen verrattuna? Lähtekäämme muinaisuuteen, kun Moskovaa Kolmantena Roomana ei ollut vielä kansainvälisen politiikan tapetilla ideana.

    Konstantinopoliksi supistuneen Bysantin imperiumin kohtalo oli surkea. Mutta siellä keksittiin keino surkeuden poistamiseksi. Kristikunnan syntyessä, tiedätte milloin, Konstantinopolin patriarkat kiinnittivät huomiota Venäjän alueisiin levittämään ortodoksisuutta. Näin päästiin pakoon niitä barbaareja, jotka tuhosivat pyhän Konstantinopolin.

    Venäjän ortodoksiset luostarit olivat miehitetty Konstantinopolista paenneilla kreikkalaisilla, jotka osasivat myös latinaa tietyistä syistä. Näistä kreikkalaisista munkeista tuli myös Moskovan valtakunnan diplomaatteja, koska venäläiset ruhtinaat eivät osanneet silloin lukea eikä kirjoittaa. Ortodoksisten luostarien munkit hoitivat silloin Moskovan ulkopolitiikkaa. Latina oli silloin diplomatian kieli.

    Iivana Julman veressä oli sukupolvesta toiseen katsoen noin 90% kreikkalaisten munkkien verta. Hän oli saanut myös hyvän Spartalaisen kasvatuksen. Iivanan Julmuus ilmeni siten, että suurin osa venäläisestä aristokratiasta tuhottiin erikoisjoukkojen (opritshnikkien) voimin, koska ruhtinaat eivät halunneet mukaan Iivanan maailmanvalloitukseen. Venäjä oli silloin puhdas toisinajattelijoista. Какая лепота (Mikä ihanuus). Opritshnikitkin tuhottiin myöhemmin pikkuhiljaa. Eloon jätettiin vain yksi aristokraattinen suku, joka avusti opritshnikoita.





    Ortodoksisuus levisi Venäjälle

    VastaaPoista
  7. Teimme Gogolin Kuolleet sielut Ylelle, joskus 70-luvulla ja tietysti pyysimme alan asiantuntijoilta muutamia luentoja sen aikaisesta Venäjästä. Se jäi kirkkaana mieleen, että virkamiehiä, aatelisia ja muuten vaan itsellisiä vapaita ihmisiä oli silloin Venäjällä vain noin puolisen miljoonaa.

    VastaaPoista
  8. "Ystävällisyyteen on tapana vastata ystävällisyydellä". Tuosta tulee mieleeni ruotsin tilanne noine autogrilleineen ja räjähdyksineen. Epäilemättä ovat länsinaapurimme olleet ystävällisiä heille, jotka ovat tulleet ruotsiin pakoon kaikenlaisia räjähdyksiä ym väkivallantekoja. Kuitenkin jotkut turvaan päässeet ovat alkaneet vastata ystävällisyyteen väkivallalla.

    VastaaPoista
  9. Mikä on Venäjän kansa?

    Sellaista ei ole olemassa, vaan Venäjä koostuu eri kansoista ja siitä juontuu mielestäni Venäjän olemus ja omaleimaisuus.

    Voin suositella jokaiselle ajatusleikkiä, jossa osallistuja kuvittelee olevansa jossakin Venäjän kolkassa ja katsovan sieltä käsin missä mikäkin on ja miltä maailma mahtaisi näyttää. Venäjä on niin suuri maa, että sen käsittäminen on monelle vaikeaa ja kokonaisuuden käsittäminen vielä vaikeampaa.

    VastaaPoista
  10. Kiitoksia paljon ystävällisistä kommenteista. Täytyy sanoa, ettei niissä nyt ainakaan minulle ollut yhtään uutta ja yllättävää.
    Peruskurssilla on tapana jo antaaopiskelijoiden omaksuttavaksi litania, joka liittyy Venäjän erityispiirteisiin länteen verrattuna. Sehän on ikäänkuin puutoslista: Venäjän historiasta puuttuvat roomalainen oikeus (läntisessä mielessä), feodalismi, renessanssi, uskonpuhdistus ja joidenkin mielestä jopa valistus.
    Lisää asioita voi läjätä kasaan, mutta eivät sellaiset kasat omaa mitään erityistä todistusvoimaa.
    Myös monet muut länsimaat ovat olleet aika erikoislaatuisia, Saksa paljon pohdittuna esimerkkinä, Ruotsi-Suomi (käyttääkseni kösitettä, joka on useissa yhteyksissä täysin järkevä) ja monet muut. Japanista ja Amerikasta en nyt puhukaan.
    Anglosakseilla on taipumusta kuvitella, että Common Law on jonkinlainen juridisen ajattelun ylittämätön monumentti, josta lännen ylivertaisuuden voi johtaa ja niin edelleen.
    On merkille pantavaa, että nimenomaan juridisia muotoja pidetään Venäjän kehityksen kannalta aivgan poikkeuksellisen tärkeinä, muualla sen sijaan tuskin.
    Ne kyllä voivat ollakin sitä, mutta on tuskin oikein antaa niille ikäänkuin omaa elämäänsä, joka ylihistoriallisesti määrää asiat.
    Poliittinen kulttuuri on Venäjällä muodostunut omalaatuiseksi ja sille on tuskin olemassa yhtä riittävää syytä. Samaan aikaan kun noita kaikkia Venäjän historian erikoisuuksia pidetään mielessä, on vielä ihan erikseen selvitettävä, mistä nykyisyyden ilmiöt ihan konkreettisesti johtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lisää asioita voi läjätä kasaan, mutta eivät sellaiset kasat omaa mitään erityistä todistusvoimaa.
      Myös monet muut länsimaat ovat olleet aika erikoislaatuisia..."

      Luulen, että tuo ajatus syntyy siitä, että tietyllä tavalla Venäjä on osa Eurooppa (Itä-Rooman perintö, Pietari Suuresta alkanut zapadnikkisyys), mutta tietyllä tavalla erilainen (ei osa latinalaista Roomaa, eikä em kehityskulkuja). Eurooppalainen osa saa meidät kuitenkin (perusteetomasti) odottamaan noita länsi-euroopalle ominaisia piirteitä, ennen muuta OIKEUDELLA säänneltyyn valtioon liittyviä piirteitä. Nuo historialliset syyt ovat kuitenkin minusta hyvin selitysvoimaisia noihin kiistattomiin eroihin, vastaten kysymykseen miksi.

      Ilmiö on muuten sama USA:n suhteen: sen eurooppalainen tausta saa meidät olettamaan siltä länsi-eurooppalaisen hyvinvointivaltion piirteitä, mutta se on eri maa. Siksi meidän on niin vaikea ymmärtää Trumpia ja tämän valtaan nostanutta USA:n sydänmaita ja sen arvoja. (Hauska kuriositeetti on muuten postilaatikko: USA:ssa poikittainen sivusta käytettävä, useimmissa euroopan maissa pysty, ylhäältä käytettävä.)

      Johonkin Afrikan tai lähi-idän maahan - Israelia lukuunottamatta - emme edes kohdista tuollaisia odotuksia, vaan myönnämme ja tiedostamme toisiuden. Samalla lailla pitäisi ymmärtää, että niin Venäjä kuin USA:kin ovat Carollin peilimaailmoita.

      Poista
    2. Korjaus: tiedostamme toiseuden

      Poista
    3. "Poliittinen kulttuuri on Venäjällä muodostunut omalaatuiseksi ja sille on tuskin olemassa yhtä riittävää syytä."

      Toki äärimmäisen mielelläni lukisin Venäjän ja historiaan suuntautuneen blogistin oman tulkinnan ja synteesin MIKSI siis Venäjä on sellainen kuin se on, ts mitkä ovat blogistin mielestä selittävät historian ilmiöt.

      Poista
    4. En siis sanonut, etteivät nuo usein luetellut ilmiöt mitään selitä. Kysymys on nyt siitä, mitä ne oikein sselittävät ja miten.
      En menisi selittämään montaakaan Saksan nykyhistorian ilmiötä Deutsche Sondewegilla, vaikka se konen mutkan kautta siellä kyllä usein vaikuttaa.
      Venäjän ja Euroopan erilaisuus ja aivan rityisesti ensin mainitun räjhdysmäinen kasvu on aiheuttanut taioumusta jatkuvaan kionfrontaatioon ja sen valllitessa sitten venäläinen intelligetsija on saattanut esimerkiksi käyttää sasksalaista romanttista filosofiaa sen osoittamiseen, että venäläisyys eroaa laadullisesti eurooppalaisuudesta.
      Siinä asiassa muuten Giles ja slavofiilit ovat aivan samaa mieltä. Luulen, että he liioittelevat.

      Poista
    5. "nimenomaan juridisia muotoja pidetään Venäjän kehityksen kannalta aivan poikkeuksellisen tärkeinä"

      Yksi syy tähän varmasti on se, että juuri tuo juridinen ero - jota en pidä muotona vaan sisältönä, joka määritelee ajattelun rajat - on määrävä ero länsi-Euroopan ja Venäjän välillä: jälkimmäisessä mikään laki/oikeus ei rajoita ylintä - eikä usein alempaakaan - valtaa. Juuri tuo oikeusvaltion puute leimaa Venäjän koko kehitystä nykyhallintoon saakka: tuon takia kansalaisyhteiskunnan on niin vaikea juurtua ja kehittyneempi talous ei kehity: jos omistusoikeus ei ole turvattu raaka-ainekaupoilla tienattu omistus kannattaa viedä turvaan, vaikkapa Lontooseen eikä sijoittaa oman maan palvelutalouteen. Oikeusvaltion merkitys taloudelle ilmenee (entisen lapsiasiamiehen ja Putinin neuvonantajan) Pavel Astahovin romaanissa Valtaajat, jotka kuvaa työn villin idän yritysvaltauskulttuuria.

      Poista
    6. Ei tässä nyt pidä kuvitella, ettei Venäjällä mitään lain turvaa olisi. Muuan amerikkalainen tutkimus pääsi hiljattain sellaisiin tuloksiin, että normaaleissa arkipäivän oikeusjutuissa korruptio on varsin harvinaista.
      Toinen juttu on sitten valtiovallan ja suuren rahan intressit. Niin sanottu administrativnyj resurs toimii kenen hyväksi haluaa ja "laki on kuin aisa, minne käännät, sinne menee".
      Neuvostoaikana mikään eri rajoittanut puolueen valtaa edes periaatteessa ja siitä jopa ylpeiltiin. Tilanne ei kuitenkaan ollut sama ennen vallankumousta eikä NL:n hajoamisen jälkeen. Korruptiota on ollut ja on, mutta ei se tarkoita, ettei oikesuvaltioon edes periaatteessa pyrittäisi tai olisi pyritty.

      Poista
    7. Panarin kirjassaan Hybridisodat, keroo tapaamisistaan japanilaisen taloudellisen eliitin kanssa Neuvostoliiton katoamisen jälkeen.
      Japanilaiset isännät olivat todenneet Panarinille, miksi te hylkäsite stalinistisen teollisuuspolitiikan, juuri siitä he ,siis japanilaiset olivat ottaneet mallia.
      Japanissahan teollistuminen tapahtui pitkälti valtiollisten toimijoiden suojeluksessa, heille syntyi vahvojen oligarkkien johtama, mutta valtiovallalle lojaali taloudellinen,korporatiivinen järjestelmä.
      Vuosikymmenen sekoilun jälkeen ja Putinin ja muun turvallisuuskoneiston vahvistessa asemaansa Venäjällä, näyttäisi siltä kuin japanilaisten toive olisi toteutumassa, Venäjälle on muodostunut valtiollisesti alisteisten oligarkkien, korporatiivinen järjestelmä.

      Poista
  11. Tosi outoa pohjoisessa:

    Tolkunmiesten vuosittainen suurtilaisuus tunnelmoida lestadiolaisten suviseuroilla on vallitsevassa tilanteessa peruttu. Niissä väyrysläiset kokisivat olevansa donnerilaisten kanssa yhteisessä etulinjassa; he valmiina rintamalle ja donnerilaiset tv-studiossa kertomatta herätysliikkeiden syntyneen 1800-luvulla jolloin ruotsalainen Laestadius lähetettiin sitomaan paljolti luonnonuskoisia saamelaisia länteen maan jouduttua Venäjän vallan alaisuuteen jonka vetovoimaa pyrittiin hillitsemään toistamalla moneen kertaan sanottua yhä uudestaan ja uudestaan. Pelättiin kasakan vievän jos on löyhästi kiinni.

    Sitäkään ei seuroissa kerrota että läntisen ajattelun kehitys sotien jälkeen on painottunut laumauskosta yksilön omiin valintoihin henkilökohtaisena pelastuksena. Viehätysvoima (charmi) on sitä että osaa kuulla myönteisen vastauksen vaikka ei olisi esittänyt selvästi muotoiltua kysymystäkään, kirjoitti ranskalainen nobelkirjailija Albert Camus. Ikuinen totuus ettei ihminen ole luotu olemaan yksin, ei johdukaan ensisijaisesti lompakon paksuudesta. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä, kolmas naapurin maahanmuuttajasta.

    Tehkää toiset kaltaiseksenne? Näyttää siltä että dreamteam on luotu toteuttamaan monenkin anderssonin voimin tolkunmiehen näyttäessä suuntaa käden heilautuksella, vaikka ihanneyhteiskuntaa ei luulisi totuuden jälkeisessä ajassa tavoiteltavan.

    VastaaPoista
  12. Asiasta toiseen

    On: Outoja pohjolan kansoja

    Pitää olla: Outoja Italian kansoja

    Jos kerran superrikkaiden italialaisten valtio on superköyhä ja vaatii itselleen superapua, niin se kaiken logiikan mukaan merkitsee ainoastaan sitä, että tämän superavun hintana voi olla ainoastaan se, että Italian lainsäädäntö siirtyy Euroopan Unionin pakolliseen holhoukseen.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos eurosta erotaan, lyhytmuistiset olettavat palattavan omaan markkaan, mutta se tuoksahtaa paremmin muistaville mahorkalta. Siltä varalta Paavo Väyrynen väitteli Åbo Akademissa tohtoriksi idän ikuisuudesta.

      Ne, jotḱa taustalla naruja vetelevät, haluavat palata kruunun aikaan, pysähtymättä tsaarin aikana perustettuun markkaan. Pohjoismaisen historian professori Henrik Meinanderin sekä isä että isoisä toimivat yliopistotasolla historian tutkijoina, kuten eilen HS kertoi hänen 60-vuotispäivänä.

      Sanoma Oy ilmoittaa komeasti ”Kutsumuksenamme on luoda uusi, parempi maailma”.

      Poista
    2. Millainen maailma se mahtaa ollakkaan missä "Sanoma" pärjää vielä paremmin?

      Uskallan epäillä että ihan kaikilla ei ole kivaa siellä "uudessa uljaassa maailmassa" jota kerrotaan ajettavan.

      Toki jokin versio uudelleen muokatusta yhteiskunnasta voi ollakin mielenkiintoinen mutta olisin varovainen luottamaan ihan kaikkiin lupauksiin.

      Poista
    3. Sanoma ärähtää vihaisesti jos yrittää vihjailla oppia voitavan ottaa Virosta heidän toteuttaessa parhaillaan Lennart Meren neuvoa: Viro on paikka jossa vironkieli on turvassa, Venäjä on paikka jossa venäjänkieli on turvassa jne. Niiden välillä voi sitten äänestää jaloillaan.

      Poista
  13. "Moskovan opit"

    Venäjä oksentaa marxismi-leninismiään ja tulee oksentamaan sitä vielä pitkän aikaa.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.