maanantai 31. elokuuta 2020

Tolkku takaisin!

 

Brännvinsadvokatyr

 

Aikoinaan tunnettiin hyvin nurkkakirjureiden ammattikunta. Kyseessä olivat usein raiteiltaan suistuneet kouluja käyneet miehet, jotka yrittivät henkensä pitimiksi myydä palveluksiaan kaikille halukkaille. Asiakirjojen ja anomusten eli supliikkien laadinta sujui heiltä, kun kirjoitustaitoa oli ja käsitteelliseen ajatteluun oli joskus harjaannuttu. Palkkiona oli usein ainakin jokin määrä viinaa.

Käsitteeseen liittyi kuitenkin tietty ajatus ostettavuudesta ja jopa moraalittomuudesta. Toki ”oikeatkin” asianajajat saattoivat ja saattavat yhä puolustaa aivan kurjia juttuja, joista on vaikea löytää mitään oikeasti puolustettavaa. Mutta kaikilla asioilla on useampi puoli ja oikeudessa on oltava mahdollisuus tuoda esille nekin näkökohdat, jotka saattavat auttaa syytetyn asiaa.

Joku tolkku se kuitenkin pitää säilyttää myös oikeudessa ja näyttää siltä, ettei nurkkakirjuri aina malttanut pysyä kohtuuden rajoissa. Kun Stalin Moskovan neuvotteluissa ehdotti, että kavettaisiin kanava Hangon ja muun Suomen välille, jolloin Neuvostoliiton himoitsema tukikohta ei enää kuuluisi Suomeen, puuskahti Paasikivi (tosin vasta hotellihuoneessaan): Brännvinsadvokatyr! Ehdotus oli ala-arvoista kikkailua huolimatta siitä, miten korkealta tasolta se tuli.

Näinhän asia oli. Ei yksi kanava olisi millään tavoin muuttanut sitä tosiasiaa, että Neuvostoliitolla olisi ollut Suomessa sotilastukikohta. Se olisi määrännyt siitä pitäen niin Suomen ulko- kuin sisäpolitiikankin raamit. Pianhan se joka tapauksessa sitten nähtiin.

Oikeusvaltio edellyttää epäilemättä toimivaa oikeuslaitosta, joka ei ratkaisuissaan luisu minkään poliittisen kuppikunnan suosijaksi, vaan säilyttää sen tajun normaalista oikeudesta ja kohtuudesta, joka esitetään vanhoissa Ruotsin lain tuomarinohjeissa, jotka yhä on painettu lakikirjan alkuun: Se, mikä ei oikeus ja kohtuus ole, ei taida olla lakikaan.

Tämän periaatteen ilmeinen tarkoitus on suojata yksilöitä ja yhteiskuntaa mielivaltaiselta käsitekikkailulta ja pykälien venyttämiseltä. Sen, mitä se käytännössä tarkoittaa, voi ratkaista vain niin sanottu lautamiesjärki ja yleinen elämänkokemus eikä mikään abstrakti periaate.

Zbigniew Brzezinski, varsin arvossa pidetty ja korkeissa viroissa palvellut amerikkalaisen yhteiskunnan kriitikko, on sanonut, että yksi Yhdysvaltojen kansallinen vaara on sen ahne juristiluokka. Luotan Brzezinskin asiantuntemukseen tässä asiassa. Ulkopuolisenakin on pakko ihmetellä monia mediassa kerrottuja tuomioistuinten ratkaisuja, joissa ei oikeudesta saati kohtuudesta näytä olevan jälkeäkään.

Meillä Suomessa oikeuslaitoksen toimintaa valvovat sekä oikeuskansleri että eduskunnan oikeusasiamies. Molempien velvollisuutena on sekä poliittisen hallinnon että virkamiesten toimien lainmukaisuuden seuranta. Oikeuskanslerista mainitaan, että hän voi myös kiinnittää huomiota hyvään hallintotapaan eli siis siitä poikkeamiseen.

Syyttäjälaitos on vanhastaan kuulunut oikeuskanslerin valvottavaan virkakuntaan ja lienee oletettava, että häntä on usein kiinnostanut se, onko syytteitä jäänyt nostamatta tai ovatko ne olleet asianmukaisessa suhteessa itse asioihin.

Nyt olemme jo muutaman vuoden ajan saaneet todistaa kummallisia näytelmiä, kun korkeimmat syyttäjäviranomaiset ovat askarrelleet poliitikkojen puheiden parissa, jopa eduskunnassa pidettyjen puheenvuorojen laillisuudesta kiinnostuneina ja törkeitä rikoksia muka jäljittäen.

Kyse on ollut erityisesti ns. vihapuheeksi tulkittavista puheenvuoroista, huolimatta siitä, ettei yhdessäkään tapauksessa ole ollut kysymys kiihottamisesta väkivaltaan tai muuhun laittomuuteen.

Asiaa koskevasta laista tehtiin viime vuosikymmenellä niin sanottu kuminauhapykälä, jota sopivasti venyttelemällä voidaan selittää normaalia parlamentaarista puheoikeuttaan käyttävän kansan valitseman parlamentaarikon syyllistyneen törkeää rikokseen, josta voidaan tuomita jopa kaksi vuotta vankeutta:

10 §

Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Näitä tunnettuja tapauksia lienee turha taas kerran nostaa esille. Jokainen normaali ihminen, joka kyseisiin materiaaleihin tutustuu, joutuu toteamaan, ettei niihin liity minkäänlaista kiihottamista ketään vastaan. Juristi pystyy kyllä sen sijaan halutessaan aina väittämään, että tieto, mielipide tai muu viesti nyt muka panettelee tai solvaa jotakin ryhmää, vaikka nyt ei sitten uhkaisikaan.

Tässä on nyt taas kerran kyseessä vanha tuttavamme brännvinsadvokatyr sen aidoimmassa muodossa: jokaiselle on selvää, ettei mitään kiihottamista ole tapahtunut, saati että joku olisi peräti kiihottunut. Sen sijaan saatetaan ajatella poliittista hyötyä seuraavan siitä, että tulkitaan poliittinen vastustaja suorastaan rikolliseksi…

Tässä rikotaan törkeästi vanhaa lakikirjan oikeus- ja kohtuusperiaatetta ja juuri tällaisissa tapauksissa oikeuskanslerin velvollisuutena olisi puuttua peliin. Se, ettei syyttäjäviranomainen ole muodollisesti rikkonut lakia, ei riitä. Mikäli hän on sitä selvästi väärinkäyttänyt, on hän menetellyt virheellisesti.

Erityisen törkeänä tämän periaatteen rikkomisena on pidettävä sitä ajojahtia, joka on järjestetty kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan.

Koko ajatus siitä, että raamatun siteeraaminen voisi johtaa rikossyytteeseen ja tuntikausien poliisikuulusteluihin Suomessa, joka on kristillisen kulttuuriperinnön varaan rakennettu länsimaa, on aivan uskomaton. Pelkään pahoin, että tämän johdosta koko maineemme sivistysvaltiona on vaakalaudalla.

Mikäli uskonnollisten käsitysten vainoaminen oikeusviranomaisen toimesta todella kuuluu tälle vuosisadalle, kuten jo alkaa näyttää, se on tulevaisuuden kannalta pahin mahdollinen enne.

Ehkä kyse sentään on vain yhden tai kahden viranomaisen suhteellisuudentajun puutteesta. Asia selviää siinä vaiheessa, kun näemme, mitä oikeuskansleri näissä tapauksissa tekee. Mikäli tällaiset farssit saavat jatkua ja syyttäjien korkein valvoja tuijottaa vain siihen, rikotaanko lakia muodollisesti vai ei, on todella syytä huoleen.

Lakimieskunnan palkkiot eivät meillä tietääkseni ole paisuneet samanlaiseksi kansalliseksi vaaraksi kuin Amerikassa. Lainkäytön alistaminen tai suoranainen prostituoiminen politiikan palvelukseen saattaa kyllä olla aivan yhtä suuri tai suurempikin vaara.

Nyt on konsulien valvottava! Caveant consules ne quid detrimenti respublica capiat, sanoivat jo muinaiset roomalaiset. Poliittisten etujen saalistaminen juristerian avulla syö koko yhteisen valtiomme, res publican uskottavuutta. Nyt on kansalla oikeus odottaa toimia.

 

 

What do you want to do ?
New mail

13 kommenttia:

  1. "Asia selviää siinä vaiheessa, kun näemme, mitä oikeuskansleri näissä tapauksissa tekee."

    Avainkysymys on mitä tuomioistuimet, viime kädessä Korkein oikeus tekee. Viime kädessä niiden vastuulla on se, että Suomi pysyy oikeusvaltiona ja määrätä sallitun puheen rajat. On tosin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimellakin lusikansa sopassa.

    "Zbigniew Brzezinski, varsin arvossa pidetty ja korkeissa viroissa palvellut amerikkalaisen yhteiskunnan kriitikko, on sanonut, että yksi Yhdysvaltojen kansallinen vaara on sen ahne juristiluokka."

    Suomea ei tässä suhteessa voi verrata USA:aan siitä yksinkertaisesta syystä, että se on common law -oikeusjärjestelmä, jossa tuomarien harkintavalta on moninkertainen Suomeen nähden. Siten taitavalla asianajolla voi saada paljon ja siksi siihen kannattaa vastaavasti panostaa. Suomessa lainsäätäjä (oikeusministeriö, joka valmistelee, ja Eduskunta, joka lopulta päättää) soittaa ensi viulua. Toki Suomessakin tuomio-istuimilla on harkintavaltaa lain rajoissa. 

    VastaaPoista
  2. "Kun Stalin Moskovan neuvotteluissa ehdotti, että kavettaisiin kanava Hangon ja muun Suomen välille, jolloin Neuvostoliiton himoitsema tukikohta ei enää kuuluisi Suomeen, puuskahti Paasikivi (tosin vasta hotellihuoneessaan): Brännvinsadvokatyr! Ehdotus oli ala-arvoista kikkailua huolimatta siitä, miten korkealta tasolta se tuli.

    Näinhän asia oli. Ei yksi kanava olisi millään tavoin muuttanut sitä tosiasiaa, että Neuvostoliitolla olisi ollut Suomessa sotilastukikohta."

    Ehkäpä Stalin halusi vain antaa puolueettomuudestaan aroille suomalaisille poliittisen viikunanlehden, jonka taakse kätkeytyä. Kyllähän Stalin lopulta tukikohtansa sai, ensin Hangon ja sitten Porkkalan.

    Tällä en tarkoita, että alunperin olisi pitänyt suostua. Ne oli annettavissa vasta on Stalin oli vakuutettu suomalaisten halusta säilyttää tärkein eli itsenäisyys. Ilman Talvisotaa - molemminpuolisine uhreineen - se ei olisi onnistunut. 

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kun Stalin Moskovan neuvotteluissa ehdotti, että kavettaisiin kanava Hangon ja muun Suomen välille"

      Mahtoikohan tuo edes olla vakavissaan tehty ehdotus vai vitsailua.

      Poista
    2. Niin, ehkä se oli vitsi, Stalinilla oli joskus visto huumorintaju. Monet tajusivat sen vasta kun odottivat "yhdeksää grammaa niskaan". Ehkä siinä yritettiin "hyväntahtoisesti" takoa järkeä tyhmien tsuhnien päähän. Kun se auttanut, piti ottaa järeämmät keinot käyttöön...

      Poista
  3. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen tominta kieltämättä varsin rajulla tavalla tuhoaa koko oikeuslaitoksen arvovaltaa ja uskottavutta.

    Käsittämätöntä pikkusieluista näpertelyä oman poliittisen agendan ajamiseksi. Virkamies ei nyt ole tehtäviensä tasalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "pikkusieluista näpertelyä oman poliittisen agendan ajamiseksi."

      Ja ja kun virkamiehellä - varsinkin oikeuslaitoksen - ei saisi olla mitään henkilökohtaista poliittista agendaa. 

      Poista
  4. Pelkään että oikeuskanslerilla ei riitä rohkeutta ottaa kantaa tuota nykymuodin mukaista vihapuhejahtia vastaan. Toinen vaihtoehtoinen reitti voisi olla seuraava sellainen hallitus, joka koostuu pääosin perinteistä lainkäyttöä kannattavista puolueista. Minusta tuon kiihottamispykälän voisi hyvin palauttaa puhumaan sellaisesta mihin tahansa ryhmään kohdistuvasta kiihottamisesta, joka on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa tuolle ryhmälle. Näin pelkät vitsit, haukkumiset ja raamatun siteeraamiset jäisivät pois, ja tuo pykälä palaisi jälleen uskottavmmaksi, todellisia uhkia kieltävätksi pykäläksi.

    VastaaPoista
  5. ”Ehdotus oli ala-arvoista kikkailua huolimatta siitä, miten korkealta tasolta se tuli.”

    Saimme ihan äsken nähdä ja kuulla TV:stä, että SDP:n varapuheenjohtaja sylkäisi kauemmas kuin Sanna Marin. Jos Marin höpölöpöpörpötti 6-tuntisesta työpäivästä, niin SDP:n varapuheenjohtaja kehotti Suomea katsomaan kohti 2020-30 -lukua. Tuleeko tästä SDP:n varapuheenjohtajasta sitten seuraava SDP:n puheenjohtaja/höpölöpöpörpöttäjä?

    VastaaPoista
  6. Tuli mieleen se miten USAn järjestelmä alun perin muovattiin.

    Ihan vähän aikaa sitten tuli kuunneltua podcast juuri USAn oikeuslaitoksen kehityksestä. Tekijän nimi ei ole nyt tässä, mutta ehkä sen vielä jostain löytäisi tai vastaavan aineiston.

    Perusidea oli tämän ohjelman mukaan ollut että kaksi hallinnon haaraa, päättävä ja toteuttava, olivat jotakuinkin yhtä voimakkaat ja että niitä auttaisi kolmas haara joka olisi tärkeä, mutta vähemmän tärkeä kuitenkin, eli oikeuslaitos.

    Eli ongelma oli lakimiesten halu saada lisää vaikutusvaltaa.

    Hyvin kauan presidentin on täytynyt olla joko menestynyt liikemies hyvillä kontakteilla tai lakimies - jotkut ovat olleet molempia.


    USAssa vähitellen yritettiin luoda järjestelmää jossa liittovaltio sai yhä enemmän voimaa, yksi tämän politiikan ajajista oli John Adams joka istuvana presidenttinä hävisi vaalit tämän takia.


    Myöhemmin sisällissota sodittiin osavaltioiden oikeuksien takia, orjuus oli myös mukana kuvassa, mutta se oli vaikea kysymys koko maassa. Orjuus ei ollut sodan ainoa eikä isoin syy, mutta yksi syistä.

    Myöhemmin liittovaltio on saanut paljon enemmän valtaa kuin alunperin oli ajatuksena ja tämä on keskittänyt valtavan mahdollisuuden vallan tavoitteluun kulissien takana - ja kyllä sitä on tavoiteltukin.

    Pohjimmiltaan koko poliittisesta hallinnosta - kongressin molemmat kamarit, poliittiset virkanimitykset ylimpiin virkoihin sekä presidentti itse - on tullut vähitellen pelkkä joukko nukkeja joita eri tahot ohjaavat mm. rahan avulla.

    Helpoin keino rikastua on sammuttaa mahdollinen moraali ja lähteä politiikkaan ja sen jälkeen ottaa vastaan kaikki raha ja kaikki tehtävät mitkä kohdalle tulevat ja nöyrästi olla samaa mieltä eniten maksavan kanssa.

    Tämä on johtanut mm. presidentin armahdusten myymiseen - asiasta on ihan hiljan julkaistu uusi kirja joka tuo esiin varsinkin Clinttonin hallinnon toimet.

    Ja ettei jää väärinkäsityksiä, myös Biden ja Trump ovat nukkeja omilla tavoillaan ja omista lähtökohdistaan.

    Osittain heitä tukevat ja rahoittavat samat tahot ja kaikkia heidän merkittäviä tukijoitaan yhdistävät muutamat yhteiset päämäärät.

    Ongelmat pahenevat - presidentin nimellä tai puolueella ei ole merkitystä.

    +

    Jos hiljattain tullut Oliver Stonen "JFK" jäi katsomatta, vahinko kannattaa korjata. Siinä käydään läpi pääpiirteissään koko USAlaisen korporatistisen järjestelmän mätä.

    Elokyvan ongelma on toki se että se saattaa laittaa ajattelemaan.

    Sori siitä.


    VastaaPoista
  7. Tuota noin, kun minusta näyttää siltä, että tuossa Räsäsen tapauksessa on asetettu yleisön saataville tieto, mielipide tai muu viesti, jossa Räsästä trakasseerataan ja uhataan (vankeusrangaistuksella tai sakolla) uskonnon perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta. Perustuslaissa määrättyä uskonnonvapautta tässä loukataan.

      Poista
    2. (Sallitun) sananvapauden ja uskonnonvapauden välinen rajanveto tulee olemaan asian keskeinen oikeudellinen kysymys ts onko sallittua uskoa ja opettaa, että jokin kiihotuspykälän rajoihin menevä toiminta on tuon uskonryhmän mielestä syntiä (ts Jumalan tuomitsemaa). Toisin sanoen, onko tuollainen menettely panettelemista tai solvaamista. Asiaa hankaloittaa se, että kun kirkko selvitti homoliittoja, teologisissa selvityksissä todettiin, että Raamatun kirjoituksissa homoseksuaalinen käytös johdonmukaisesti tuomitaan. P. Räsänen kuuluu herätysliikkeeseen, jonka mukaan Raamattu (ja sen kirjaimellinen tulkinta) on uskon ylin ohje. Tuolle perustalle luterilainen kirkko aikanaan syntyi.

      Tuossa suhteessa Räisäsen juttu tulee poikkeamaan Halla-ahon jutusta.

      Poista
    3. Korjaus: Räsäsen juttu.

      Poista

Kirjoita nimellä.