Vanha lehti

 

Lehti

Antti Lizelius, Suomenkieliset Tieto-Sanomat. SKS 1959 (1775-1776), 192 s.

 

Suomenkielinen sanomalehdistö kehittyi hyvin hitaasti, kuten voi ymmärtää. Herrat harrastivat lehtiä ja julkaisivat niitä ruotsiksi (Tidningar utgifna af ett Sällskap i Åbo 1771- tai Om konsten att rätt behaga1782). Jo nimistäkin kuuli tai vähintäänkin luuli, ettei niillä ollut talonpojalle mitään annettavaa.

Ulkomailla oli lehtiä ilmestynyt jopa 1600-luvullakin ja jo Pietari Suuri oli jo perustanut sellaisen myös Venäjälle (Vedomosti, 1703). Oli niitä Ruotsin valtakunnassakin omia sekä vieraita, mutta Suomessa omien lehtien perustaminen ja kustantaminen osoittautui ennen 1800-lukua nihkeäksi. Sitten tulivatkin jo uudet ongelmat (vrt. Vihavainen: Haun pietari hannikainen tulokset).

Rovasti Antti Lizelius oli syntyjään tralonpoika ymmärsi kansan tarvitsevan valistusta. Hän yritti sitä levittää lyhytaikaiseksi jääneessä lehdessään. Kirkossakin tämä Mynämäen rovasti kuuluu saarnanneen jopa tuntikausia aiheesta maa-päärunain eli lyhyesti perunain viljely.

Lehdessään hän jatkoi samaa linjaa ja ensimmäinen artikkeli jokaisessa numerossa käsitteli huoneen-hallituksen eli talouden (hushåll) ”parantelemista ja avaroitsemista”.

Suomen talouden alkuajan historian kirjoittaja tietenkin joutui keksimään omasta päästään, mutta neuvot olivat usein hyviä ja tarpeellisia: esimerkiksi vasikoiden oli annettava imeä emonsa maitoa kuusi viikkoa ja vasta sitten vieroitettava. Elikot oli myös juotettava monta kertaa päivässä ja mielellään jätettävä niille koko ajan vettä juotavaksi.

Sangen tarpeellinen oli kaikille myös tieto siitä, miten vaivaishoito oli Mynämäellä järjestetty ja siitä rovasti kertoi seikkaperäisesti monessa numerossa. Hän oli ainakin sen asian tuntija.

Monenlaista lääkettä tarvitsivat myös ihmiset ja lehti antoi niiden reseptejä. Usein oli kyllä käytävä apteekissa ostamassa esimerkiksi viinikiveä, joka auttoi punatautiin. Tarkka hygienia oli myös tarpeen.

Yleistä kiinnostusta oli maantieteellä ja lehdessä selostettiin lähes koko Euroopan maat ja maakunnat ja kerrottiin monista paikoista hieman enemmänkin.

Karttoja ja kuvia oli ilmeisesti saatavissa vain kirjastoissa ja Turun Kuninkaallisen Akatemian entinen oppilas lienee käytännössä joutunut luottamaan muistiinsa, joka ei aina ollut ihan luotettava. Niinpä Kostantinopoli sijoitettiin Tonavan suulle. Yllättävämpää on, että Karjalan vaakunassa kerrottiin olevan kaksi toisiansa vastaan hakkaavaa käsivartta, joista yhdessä on kalpa ja toisessa vasama.

Oikeastaan vielä yllättävämpää on, että myös Turun rauhassa 1743 Venäjän puolelle jääneet Suomen osat mainitaan yhä osina Karjalaa, Savoa ja Uuttamaata: niin Viipuri, Lappeenranta, Hamina kuin Savonlinna. Toki mainitaan, että Kymmengårdin maakunta on yksi osa ”sekä Karjalan että Kexholmin kunnista. Ne muut osat näistä ovat nyt Venäjän alla”.

Tuo viimeksi mainittu asia ilmeisestri johtuu siitä, että Vanha Suomi tosiasiassa eleli enimmäkseen vielä vanhaan tapaansa ja venäläistä asutusta sinne oli tullut tuskin nimeksi. Vanhat Ruotsin laitkin oli vat voimassa, vieläpä niin, että Uudenkaupungin rauhassa liitetyllä alueella ne olivat vanha keskiaikainen maanlaki ja kaupunginlaki ja Turun rauhassa liitetyllä sen sijaan vuoden 1734 yleinen laki.

Uutisia oli jokaisessa numerossa otsikolla ”Uusia Sanomita”. Joskus uutiset olivat ympäripyöreitä ja lähteenä mainitaan vain, että ulkomailta tiedotetaan. Aiheena saattoi olla vain, että luullaan Euroopassa tänä vuonna tapahtuvan suuria mullistuksia.

Joskus uutisaiheena oli jokin omituinen tapaus vaikkapa siitä, miten piikatyttö oli pudonnut talon ikkunasta vaunujen päälle ja mennyt niiden sisään, onneksi kukaan ei tässä loukkaantunut.

Sen sijaan paljonkin väkeä luukkaantui maanjöristyksissä joita oli useita Ruotsissakin, tosin lieviä. Kummallisia luonniomiöitä ja salamaniskuja riitti ympäri maailmaa.

Amerikan vapaussota oli muuan teema, jota lehti valppaasti seurasi ja jossa oli dramaattisia käänteitä. Sen sijaan Espanjan ja Portugalin suhteiden jännittyminen ja taas lientyminen yhä uudelleen ei tuntunut johtavan mihinkään ratkaisuun.

Uutisissa kuvattiin myös intiaaneja: ”Ne raivokkaat ihmiset Amerikassa käyvät alastomina enimmiten, ja peittävät itsensä ainoastaan villaisella vaipalla: heillä on hopiainen renkas nenässä ja paljo koreutta korvissa, riippuin melkein olkapäihin asti. Heidän muotonsa ei ole juuri musta, vaan vasken kaltainen… He ovat vikkelät tekemän kaikkia kuin he näkevät. Heidän ihonsa on hienompi kuin sametti.”

Puolan valtiopäivät Varsovassa näyttivät sujuneen yleiseksi tyydytykseksi ja Puolan valtiohan oli tosiaan vielä olemassa, vaikka siellä olikin niin Venäjän, Preussin kuin Itävallan sotaväkeä.

Uutisissa oli aina myös pappisnimityksiä ja muitakin virkaan astumisia, joista rovasti sai kuulla ja antoi muillekin tiedoksi. Toki rovasti olikin varsinainen ajan tietotoimisto, joka kirkossa kuulutti kansalle tärkeät uutiset kruunun käskystä.

Tieto-Sanomien viehätyksen ajateltiin kai aika pitkälle olevan siinä, että se kertoi myös sellaisista asioista, joista yhteinen kansa ei saanut tietää juuri muuten kuin merimiesten ja muiden maailmaa kiertäneiden kertomista uutisista ja huhuista.

Pikkuruinen lehti oli ilmeisesti kuitenkin liian kallis tai tylsä saavuttaakseen suosiota talonpoikien keskuudessa. Sitä paitsi se nyt oli kuitenkin ilmeistä turhuutta. Hienolle rättipaperillekaan ei taidettu keksiä vielä käyttöä, vaikka olisihan se kelvannut vaikkapa pyssyn paperipatruunien käärimiseen. Mutta olihan metsästäjillä jo ruutisarvensakin. Ei silloin konsumerismissa eletty

Sittemmin alettiin kääriä tupakasta sätkiä ja vielä m1900-luvulla tiedetään Venäjällä, että talonpojille osoitetut lehdet käytännössä poltettiin sätkinä.