Paha ja hyvä

 

Pienempi paha

De duobus malis minus

est semper eligendum.

(Kahdesta pahasta on aina

valittava pienempi).

Aristoteles

 

Stalinin aikana tuli tavaksi puhua siitä onnellisuudesta, jota koko kansa ensimmäistä kertaa historiassa sai nyt nauttia. Venäjän kansa ja sen mukana kaikki Neuvostoliiton kansat olivat hypänneet uuteen ja korkeampaan yhteiskuntamuotoon, jossa ihminen ei enää sortanut toista ihmistä, jossa työtätekevä sai panoksestaan ansionsa mukaan ja jossa tasa-arvo ja hyvinvointi valitsivat.

Oli todellakin hypätty, sillä dialektiikan mukaan suuret historialliset muutokset olivat aina hyppäyksellisiä. Ihmeellistä oli, että Venäjä, joka oli vielä vuonna 1917 itse ollut takapajuinen, oli nyt koko maailman kehittynein maa.

Vielä ihmeellisempää oli, että kaikki nuo aasialaiset alueet, joissa Leninin sanoin oli vallinnut alkukantainen villeys, olivat nyt nekin tasa-arvoisia sosialistisia maita ja alueita.

Sille, joka tätä asiaa tarkasteli, oli tietenkin selvää, että nuo syrjäiset alueet, erämaan laidoilla, tundralla ja vuoristoissa, olivat kokeneet todellisen onnenpotkun päästessään mukaan tähän onnelaan.

 Ilman sosialismia ne olisivat jääneet riistetyiksi siirtomaiksi, joiden oma sosialistinen vallankumous olisi tapahtunut ehkä vasta kymmenien vuosien kuluttua. Siihen saakka niiden olisi ollut kärsittävä kapitalistisen ja imperialistisen riiston ja primitiivisen elämänmuodon kauhuja.

Oli totta, että tsaristinen Venäjä oli valloittanut ne väkivalloin. Sen käyttämät menetelmät olivat totta tosiaan aivan yhtä raakoja kuin länsimaisen imperialismin maiden.

Kenraalit Kaufman, Skobelev ja Tšernjajev eivät säälineet vihollista Keski-Aasiassa, vaan saattoivat tiedottaa ”taisteluissa” menehtyneen jopa sata kertaa enemmän vihollisia kuin omia. Kaukasuksella hävitettiin kokonaisia kansoja ja tuhottiin vuoristolaisten kylät asukkaineen kaikkineen.

 Se oli samaa hävityssotaa, jota jo ristiritarit kävivät 1200-luvulla Baltiassa (ks. https://timo-vihavainen.blogspot.com/search?q=liivinmaan+kronikka ) ja monet muutkin armeijat vallatuilla alueilla vihollisen huollon tuhoamiseksi ja vastarinnan lamauttamiseksi.

Julius Caesar hallitsi tämän menetelmän, joka jo silloin lienee ollut ikivanha. Muistakaamme vaikkapa Raamatun amalekilaisia. Oma Isovihamme on vain pieni episodi tämän instituution historiassa.

Mutta Venäjän laajenevilla alueilla tämä tapahtui 1800-luvulla.

Kovin ankea ja murheellinen oli siis noiden kukistettujen kansojen Venäjän-suhteiden alku. Onnellinen muutos oli kuitenkin tullut äkkiä ja yllättäen: Lokakuun Suuri Sosialistinen Vallankumous tempasi nuo kansat sosialismia rakentamaan ja pian sen ihmeelliseen maailmaankin mukaan, kuin Eliaksen taivaaseen.

Mikäli nuo kansat eivät olisi joutuneet kestämään niitä onnettomuuksia, joita tsaarin Venäjä niille toi, eivät ne myöskään olisi etummaisten mukana päässeet sosialismiin! Tsaristinen imperialismi olikin siis ollut tosin paha, mutta pienempi paha. Historian saldo osoitti, että kärsimys oli hyvinkin kannattanut ja korvattiin nyt korkojen kanssa.

Tämähän oli normaalia tervettä järkeä ja oikeastaan ihan vastaansanomatonta. Venäjään yhdistetyksi joutuminen oli ”pienempi paha”.

Näin alettiin historiassa kirjoittaakin, mutta valppaat valvojat olivat tarkkana. Kuinka niin Venäjään liittyminen oli ”paha” (zlo)? Eikö tässä salakähmäisesti yritetty mustata myös Neuvostoliittoa ja siellä hallitsevan kansallisuuden hyvää nimeä? Sana oli ehdottoman väärä ja hylättävä.

Pian alettiin puhua ”pienemmän pahan teoriasta” (Stalinin aikana jokaisen väitelauseen oletettiin implikoivan jonkinlaista teoriaa), joka kuului valheellisten, porvarillisten sepitelmien piiriin, eikä ansainnut tulla esitellyksi sosialistisessa todellisuudessa.

Näin kohteli totalitaarinen valtio jo silloin vapaata ajattelua ja saattoi kieltää kylmän viileästi jopa aivan ilmeiset terveen järjen johtopäätökset, jotka itse asiassa olivat sosialismin idealle pelkästään imartelevia. Tieteellisen sosialismin piirissä ei aristotelinen logiikka enää toiminut. Nyt totuus määrättiin korkeammalta taholta.

Mikä tärkeintä: ei itse johtopäätöstä kukaan vähänkään ajattelemaan kykenevä voinut kiistää, mutta sana oli väärä, kauhea ja kiellettävä. Tällaisia sanojahan mekin nyt tiedämme moniakin. Älkäämme mainitko niitä.

Tämä on usein tullut mieleeni, kun katselen sitä, miten vihamielisesti äskeiset takapajuiset maat ja niiden niissä puhuvat henkilöt suhtautuvat valkoisen miehen aikaansaannoksiin ja länsimaisen (aineellisen ja henkisen) kulttuurin vaikutuksiin heidän omissa maissaan.

Niissä tuntuu olevan taustalla jokin houremainen käsitys, jonka mukaan eurooppalaisten rooli takapajuisten maiden historiassa oli pelkkää riistoa ja pahantekoa, Noiden maiden oma, uskomattoman korkea kulttuurikin näköjään tuhottiin vulgaarin eurooppalaisen sivilisaation tieltä, pakotettiin lapset kouluun ja opetettiin niille lukemista ja kirjoittamista ja kaiken kauheuden kukkuraksi kristinuskoa ja jopa vierasta kieltä.

Entäpä jos kaikki nuo kansat olisi yksinkertaisesti jätetty rauhaan ja kerta kaikkiaan kieltäydytty menemästä kauemmas, kun yksi ainoakin alkuasukas olisi kieltävästi heristänyt keihästään?

Eivätkö nuo kansat silloin olisi saaneet rauhassa jatkaa paratiisimaista elämäänsä sopusoinnussa luonnon kansa, kenties vielä satoja vuosia, ehkäpä ikuisestikin? Eikö se olisi ollut niiden todellinen onni? Väestönkasvu olisi pysynyt luonnollisissa rajoissaan, kun kuokkimalla hankittu ravinto olisi sallinut 10-20 hengen perheistä vain kymmenesosan elää aikuisiksi?

Nainen olisi ollut juuri niin vapaa, kuin hänen biologinen tehtävänsä salli ja Gaia olisi hymyillen palkinnut sen ekologisen elämäntavan, jota kansa olisi vuosituhansien kuluessa kehittänyt.

 Vai oliko läntisen kulttuurin interventio takapajuisille alueille sittenkin se pienempi paha? Liittyihän siihen ikäviä komplikaatioita, aina orjakaupan laajenemisesta lähtien, mutta joka tapauksessa se merkitsi hyppäystä sellaiseen maailmaan, jossa ihmisen oli helpompi ja parempi elää.

Ehkäpä se oli liiankin helppoa. Luonto ei enää ole punakynällään armottomasti pyyhkinyt pois elävien kirjoista niitä, joita heikkotuottoinen talous ei kyennyt elättämään. Nyt valkoinen mies on tuonut lääkkeet ja lääkärit ja vielä loputtomat riisi- ja vehnäsäkkinsä, jotka ovat auttaneet kansoja kasvamaan räjähdysmäisesti ja vaarantamaan koko maapallon kohtalon.

Ehkäpä se on lopultakin suurempi paha.