Ikuisia kysymyksiä

 

Trattenbachin koulumestari ja pikku Sulo

 

     Bertrand Russell kertoo muistelmissaan kysyneensä kollegaltaan G.E. Moorelta, mitä mieltä tämä oli Ludwig Wittgensteinista, joka kävi hänen luennoillaan.

     Moore vastasi pitävänsä Wittgensteinia suuressa arvossa, sillä hän näytti usein luennoilla suuresti hämmästyvän, kun taas muilla opiskelijoilla ei voinut havaita vastaavaa reaktiota.

     Russell oli Wittgensteinin läheinen ystävä, vaikka tämä olikin maailmansodan aikana rintamalinjan toisella puolella ja Wittgenstein uskoi Russellin apuun suurenmoisen pikku teoksensa Tractatus Logico-philosophicus, julkaisemisessa.

     Siihen aikaan, heti sodan jälkeen hän toimi kotimaassaan Itävallassa, jossa oli saanut kansakoulunopettajan paikan Trattenbachin kylässä. Kelpo kyläläiset, enempää kuin opettajakollegatkaan eivät arvostaneet opettajaa, joka halusi viedä matematiikan opetuksen liian pitkälle, jopa alueelle, jota ei normaalissa kaupankäynnissä tarvittu.

     ”Tractatus” oli saanut alkunsa Englannissa ja kypsynyt sotavuosien mittaan. Se kuuluu ehdottomasti länsimaisen filosofian merkkiteoksiin ja näyttää siltä, ettei monikaan kykene ymmärtämään sitä sillä tavoin, kuin tekijä on tarkloittanut. Kirjeessään Russellille Wittgenstein totesi, ettei matemaatikko Gottlob Frege ymmärtänyt siitä mitään.

     On tietenkin selvää, että itse ymmärrän vieläkin vähemmän, enkä enää edes enää juuri muista, mitä kirjassa sanotaan. Luin sen Edition Suhrkampin julkaisemana pikku taskukirjana hamalla 1960-luvulla.

     Sen kuitenkin muistan, että kirjan lopussa tekijä suorittaa huiman kiteytyksen: ”Das Mystische ist nicht wie die Welt ist, sondern dass sie ist”. Mystiikka ei ole siinä, millainen maailma on, vaan siinä, että se on.

     Tämä oli suuren hämmästelijän oivallus, joka opiskelijatovereilta luultavasti jäi käsittämättä tai tulkittiin typeryydeksi ja sofistikaation puutteeksi.

     Kuten tiedetään, lapsilla on tietyssä iässä, suunnilleen 3-5 vuotiaina kyky tehdä perustavanlaatuisia filosofisia kysymyksiä, jotka sittemmin lakkaavat heitä kiinnostamasta.

     Luullessaan astuvansa aikuisuuden korkeampaan maailmaan kasvava nuori itse asiassa taantuu naiivin simppeliin kysymättömyyteen. Hän ei enää pääse Narniaan, kuten C.S. Lewis asian esitti.

     Olen joskus muinoin kirjoittanutkin Gareth Matthewsin kirjasta Philosophy and the Young Child (ks. Philosophy and the Young Child — Harvard University Press ), jossa tekijä kiinnostavasti kertoo havaintojaan lapsen kehityksestä ja hänen tiedonhalunsa muutoksista.

     Tämän päivän hesarissa sattuu olemaan muuan kolmivuotiaan Sulo Vesalan esittämä kysymys ”Miksi aina on nyt?” Lehti antoi kysymyksen vastattavaksi akateemikko, filososoifja emeritusprofessori Ilkka Niiniluodolle, jota myös Suomen viralliseksi filosofiksi on kutsuttu.

     Niiniluoto toteaa, ettei asiaan ole yksiselitteistä vastausta ja hieman häijysti sanoen juotuu tyytymään latteuksiin. En tiedä, miten vastaus tyydytti Sulo-poikaa, ehkäpä hän ilahtui ainakin siitä, että aikuinen edes yritti antaa vastauksen. Itse luulisin, että vaarilta kannattaisi joka tapauksessa vielä kysyä.

     Pikku-Sulon kysymys viittaa siihen, että hän olisi varmaankin myös saattanut hämmästyä G.E. Mooren luennoilla, jos olisi niihin pystyyt muiden valmiuksiensa puolesta osallistumaan.

     Mitä Niiniluotoon tulee, Wikipedia kertoo Wittgensteinin vaikuttaneen hänen filosofiseen ”heräämiseemsä” ja ymmärtääkseni hänen opettajiinsa kuului myös G.H. von Wright, joka Cambridgessä sai Wittgensteinin jälkeen hoitoonsa tämän professuurin ja myös teokset julkaistavikseen.

     Mutta kyllä Sulolla ja hänen vertaisryhmällään vain on kysymyksiä, joiden edessä ei oppineidenkaan oikein auta muuta kuin hämmästyä.