Juristit demokratian vaarantajina

 

Sananvapaus hupenee

 

     Viime aikoina on saanut lukea yhä uudelleen törkeistä sananvapauden loukkauksista, joita Euroopassa tehdään tuomioistuimien avulla.

      Saksa taitaa olla tässä omaa luokkaansa ja siellä pienikin vihjaus natsimenneisyyteen herättää heti poliisin ja oikeuslaitoksen, luvassa on herkästi pidätys ja kotietsintä, ellei asiasta selviä pelkillä sakoilla.

     Kuten Die Zeitin (7.5.2026) julkaisemasta kirja-arvoselusta käy ilmi, rikoksena on pidetty miltei mitä tahansa, jota on voidaan tulkita holokaustin ”normalisoimiseksi” (Verharmlosung). Jos vaikkapa koronan aikana kirjoitti ”maski tekee vapaaksi”, joutui leivättömän pöydän ääreen, vaikka yhteys tuohon mammuttirikokseen syntyikin vain juristin epäluuloisten aivojen tekemässä assosiaatiossa.

     Edellä mainitussa Die Zeitin numerossa on kaksikin tärkeää artikkelia sananvapaudesta. Toinen on arvostelu Ronen Steinken kirjasta Meinungsfreiheit. Wie Polizei und Justiz unser Grundrecht einschränken -und wie wir es verteidigen – Mielipiteenvapaus. Miten poliisi ja oikeuslaitos rajoittavat perusoikeuttame jamiten me puolustaudumme sitä vastaan (Berlin Verlag, München 2026, 304 s.). Arvostelun otsikkona on Wie viel Hass ist rechtens?- Kuinka paljon vihaa on oikein?

     Steinkellä sattuu olemaan juutalaisia juuria ja se luultavasti pelastaa hänet oikeinajattelevien pölkkypäiden lynkkaukselta, kun hän argumentoi, että myös vertauksia natsimenneisyyteen on saatava esittää.

     Steinken mielestä Saksassa yleistynyt tyhjä leimaaminen tyyliin ”rasisimi ei ole mikään argumentti”, ei myöskään ole mikään argumentti. Perustuslaki määrää takaamaan mielipiteen esittämisen oikeuden myös vapauden vihollisille.

     Mikään mielipide ei ole niin hyvä, ettei sitä saisi kritisoida. Imbesillit lepertelyt (minun ilmaukseni) ”sananvastuusta” ja ”vihapuheesta” eivät yksinkertaisesti riitä argumenteiksi. Totuuksistakin on kiisteltävä (diskutiert werden) eikä niitä saa määrätä.

     Tämähän on normaalia tervettä järkeä, mutta nykyisessä tilanteessa sellaisen käyttäminen on kuin onkin vallankumouksellinen teko. Ymmärrän, etä Steinke säikäyttää tässä kovasti kelpo poroporvaria -den tüchtigen Spiessbürger. Ajatelkaamme nyt vain, että ehdotonta kunnollisuutta edustavalle Saksalle kehdataan juuri nyt tarjota jopa vaihtoehtoa. Mitä sellainen voisi tarkoittaa?

     Sivumennen sanoen, artikkelissa kuvataan iskusanojen käyttöä argumentolnnin asemesta sanalla ”Selbstvergewisserung”, mikä tarkoittaa pyrkimystä saattaa itsensä jostakin asiasta vakuuttuneeksi.      Ehkäpä sen meillä voisi korvata sanalla ”Itsevanhurskauttaminen”. Kysymyshän on strategiasta, jonka tarkoituksena on farisealaisesti paeta todellisuutta ja onnitella itseään sen johdosta.

     Mainittakoon, että Steinken kirja on ehdolla Saksalainen tietokirja-palkinnon saajaksi. Tämä osoittaa, että suureen maahan mahtuu sentään aina myös kriittistä ajattelua, jota voidaan yhä esittää kaiken maanisen noitavainopsykoosin keskelläkin.

     Sivumennen sanoen, julkisen kritiikin mahdollisuus ei suinkaan välttämättä johda ilmapiirin normalisoitumiseen. Myös noitavainojen aikaan esitettiin mielipiteitä, joiden mukaan kyseiset prosessit olivat mielettömiä.

     Mutta, kuten muuan ranskalainen intellektuelli totesi, le peuple est toujours aussi bête. Se ei ole mikään herjaus, vaan väite, jota sopii vapaasti arvostella. Tuohon kansaan on luettava kulloinkin vallitsevan konsensuksen kannattajat.

     Enemmistöhän kannattaa aina sitä, mitä se kokee johtajien siltä vaativan. Tämä koskee myös juristeiksi nimittämiämme toimihenkilöitä.

     Ja johtajathan vaativat. Samaisessa Zeitin numerossa on myös ”rikoksia”-osastossa englantilaisen Lucy Connollyn haastattelu.

     Kyseessä on perheenäiti, joka Englannissa tuomittiin 31 kuukauden vankeuteen twiitistä(!). Hänen twiittinsä oli toki vihainen ja jopa raivostunut. Kun uutiset kertoivat, mettä muuan aahanmuuttaja oli puukottanut kolme pikkutyttöä kuoliaaksi, menetti perheenäiti malttinsa ja kirjoitti twiitin.

     Twiitissä hän vaahtosi, että siirtolaiset olisi palautettava heti ja että ”minun puolestani nuo paskahotellit kaikkine paskiaisineen saisi polttaa heti ja panna sinne mukaan myös koko petturihallituksen ja poliitikot. Tulen fyysisesti sairaaksi, kun ajattelen, mitä nuo perheet nyt saavat kestää. Jos tämä tekee minusta rasistin, niin siitä vaan.”

     Hyvin pian kirjoittaja alkoi pitää twiittiään inhottavana ja kun levottomuudet alkoivat, hän kehotti lopettamaan ne. Eihän se tietenkään mitään vaikuttanut, kuten ei aiempikaan twiitti ja jokunen tuhopolttokin tapahtui mellakoiden yhteydessä.

     Pääministeri Keir Starmer, entinen korkea oikeusviranomainen, kehotti nyt käyttämään kiihottajia vastaan kaikkea ankaruutta ja niinpä myös Conolly vangittiin ja joutui vuodeksi istumaan.

     Miten hyvin pääministerin käytös sopii vallan kolmijaon piiriin, voi kysyä ja sitäkin suuremmalla syyllä voi kysyä, mitä järkeä oli panna 12-vuotiaan tytön äiti vuodeksi vankilaan siksi, että hän oli menettänyt malttinsa ja kirjoittanut sosiaalisen mediaan raivokkaan purkauksen.

     Lieventävänä asianhaarana olisi voinut pitää, että hän oli itsekin menettänyt poikansa pikkulapsi-ikäisenä ja lasten tappaminen oli hänelle erityisen herkkä asia. Oikeuskin peräti totesi tämän seikan, mutta tuomiosta tuli mitä tuli.

     Kun Zeitin haastattelija kysyi Conollyltä, miten hän selittää tuollaisen tuomion vuoden 2024 Englannissa, tämä vastasi, että nyt oli vallassa kommunistinen diktatuurihallitus, jonka alaisuudessa sananvapaus on vain vasemmistolla.

     Zeitin reportteri ehdotti syyn mahdollisesti kuitenkin olevan se, että maahanmuuttajamaaksi muuttunut Englanti oli alkanut pelätä itseään ja ettei kahta asiaa voinut saada samaan aikaan, mielipiteenvapautta ja yhteiskuntarauhaa.

     Conolly myönsi asiaa voitavan niinkin ajatella, mutta Britanniassa kansalaiset olivat erityisen herkkiä vapaudestaan. Englanti oli toki Magna Chartan maa. Sen sijaan, että ihmiset pakotettiin vaikenemaan olisi tartuttava niihin ongelmiin, jotka ihmisiä suututtivat.

     Conolly kertoi kannattavansa Nigel Faragen Reformipuoluetta, eikä sulkenut pois ajatusta, että ryhtyisi poliitikoksi. Amerikassa oli sananvapaus joka tapauksessa selkeästi määrätty perustuslaissa ja hänet olikin kutsuttu Washingtoniin kertomaan tapauksestaan. Koska tuomio kuitenkin jatkuu maaliskuuhun 2027 saakka, hän ei voinut matkustaa.

     Siinäpä taas muuan tarina kaikessa karuudessaan. En suotta pilaa lukijan iloa vertaamalla tätä tapausta johonkin vastaavaan suomalaiseen.

      Totean vain, että elämme aikoja, jolloin tyhmyys marssii yhä ylpeämmin demokratian perusteita vastaan ja oikeamieliseen laumaan kuulumisen todistelu ja muu itsevanhurskauttaminen koetaan suurimpina hyveinä ja älyllisesti palkitsevina suorituksina myös journalistien piirissä.

     Siellä sentään Kekkosen kaudellakin esiintyi aina myös kriittistä ajattelua. Kannattaa miettiä, mitä meidän kannaltamme tarkoittaa se, että jopa saksalaisissa laatulehdissä esiintyy yhä itsenäistä ajattelua, kun taas meillä sen sijaan jopa ns. koomikot ja pilapiirtäjät tekevät kaikkensa osoittaakseen, että valtavirran ideologia on ainoa oikea.

     Näinhän Neuvstoliitossakin tehtiin., enkä sano tätä heittääkseni kevyen hehrjan. Se, joka selailee esimerksiksi neuvostoajan Krokodil-lehteä, näkee heti yhtäläisyydet meikäläisten ”satiirikkojen” kanssa.

     Mutta tämä kuuluu pintailmiöihin. Olennaista on, mitä perustavia muutoksia pinnan alla tapahtuu. Die Zeitin toimittajan sanat Britannian ”maahanmuuttajayhteiskunnasta”(Einwanderungsland) ja sen yhteensopimattomuudesta sananvapauden kanssa on syytä panna merkille.