Kuviteltuja yhteisöjä

 

Ranskalainen maailma ja venäläinen maailma

 

     Tarkoituksenani ei ole kirjoittaa näiden kahden ”maailman” välisistä suhteista enempää tämän päivän kujin menneisyydenkään politiikassa. Sen sijaan jonkinlainen käsitteiden vertailu saattaa olla kiinnostava.

     Aluksi täytyy sanoa, että suhtaudun sympatialla molempiin kieliin, niin venäjään kuin ranskaan. Edellistä osaan paremmin, koska olen sitä pitkän aikaa päivittäin tarvinnut, mutta myös ranska on vuosikymmenten varrella osoittautunut varsin käyttökelpoiseksi.

     En kadu hetkeäkään sen opiskeluun kuluttamaani aikaa, vaikka käännöskoneet nykyään kääntävätkin sitä paljon paremmin kuin minä. Ei kielen oppimisen anti rajoitu vain käännöksen tekemiseen, ei alkuunkaan.

    Ranskaa tarvitsin todella vuonna 1967, kun huristelimme serkkupoikien kanssa omalla autolla Pariisiin, jossa ilman ranskan kielen taitoa olisi ollut hölmönä kuin pöllö aamulla pihakoivussa.

     Sen jälkeen tapasin ranskankielisiä ihmisiä muun muassa Moskovassa. He olivat kotoisin Zairesta ja osasivat ihan hyvin venäjää, mutta ylpeilivät ranskalaisesta kulttuuristaan, jonka katsoivat olevan hienompaa kuin neuvostovenäläinen karkeus.

     Kyllä minuakin katsottiin joskus siltä suunnalta pitkin nenänvartta, vaikka olikin maasta, jossa ei ole rasismia, kuten todisti ystäväni Julien Bala, joka oli ollut kesätöissä Suomessa. Venäjällä oli toisin. Jugo-zapadnajan kaupunginosaa kutsuttiin nimellä ”Harlem” eikä se ollut kohteliasuus. Siellä asui kai jokunen sata Lumumballe nimetyn Kansojen ystävyyden yliopiston opiskelijaa. Hirmuista!

     Mitä venäjään tulee, kielenä se on minusta voittamaton esimerkiksi runouden ja kiroilun kielenä. Ei ole sattuma, että Puškin on yhä täysin elävä runoilija, vaikka useimmat tuon ajan klassikot muilla eurooppalaisilla kielillä ovat muuttuneet koululaisia piinaavaksi pakkopullaksi.

     Kommunistisen ideologian kaudella toinen maailman supervalloista oli venäjänkielinen. Itse opiskelin kieltä lähinnä omatoimisesti ja suoritin siinä pro exercition pystyäkseni ymmärtämään tieteellistä tekstiä. Samaan aikaan harrastin aktiivisesti kiinan kieltä, koska uskoin sen maan suureen tulevaisuuteen, jota saksalainen Wilhem Fucks oli todistellut (ks. Vihavainen: Haun fucks apunen tulokset).

     Kiinan valtion stipendi olisi todennäköisesti ollut saatavilla, mutta osoittautui, että Opetusministeriön tarjoama Neuvostoliiton stipendi tipahti ensin hakijan käteen ja aika Moskovassa ylitti kaikki odotukset. Halusin päästä selville siitä, miten oikeastaan toimi valtio ja yhteiskunta, jotka julistivat olevansa aivan erilaisia kuin meidän omamme.

     No, toimivat, miten toimivat, mutta ainakin tavalla, joka oli loputtoman kiinnostava. Niin sanottua taistolaisuutta vastaan oleskelu Moskovassa oli paras rokote, ellei nyt sitten höyrähtänyt asustamaan sen porukan omassa piirissä. Sellaistakin oli. Kiersin suomalaiset kaukaa.

     Joka tapauksessa venäjän kieli ja kulttuuri tulivat tutuiksi ja kiina sai väistyä. Ranska ja ranska pysyivät yhtenä harrastuksena muiden joukossa.

    Jotakin samaa noissa kahdessa maassa ja kulttuurissa, ranskalaisessa ja venäläisessä on. Asia tuskin selittyy sillä venäläisen ylimystön vanhalla frankofilialla, jonka niin hyvin tunnemme klassisesta venäläisestä kirjallisuudesta.

     Itse asiassa se saattaa osin liittyä siihen tiettyyn temperamenttien samanlaisuuteen, jota ilmentää silloin tällöin esitetty luonnehdinta, jonka mukaan venäläiset ovat pohjoisin romaaninen kansa. Eiväthän he romaanista kieltä puhu, mutta temperamentissa on jotakin samaa, ei kuitenkaan kovin pitkälle. Dostojevskin ja Herzenin myrkylliset luonnehdinnat ranskalaisista ovat nekin aito venäläisiä.

     No, venäjä oli siis maailmankieli 1970-luvulla ja sen jälkeenkin. Ulkomailla sitä opiskelivat kymmenet miljoonat ja, kuten venäläiset kehuivat, heidän kielellään voitiin tavoittaa suurin osa koko maailman kulttuurista. Kaikkea oli käännetty venäjäksi, vaikka neuvostoaikana paljon tärkeää myös jätettiin tarkoituksellisesti kääntämättä.

     Venäjä oli kuitenkin erityisesti toisen supervallan, eli ydinasemahdin käyttämä kieli, jonka asema ja prestiisi perustuivat pitkälti aseisiin.

     Ranskan kielen asemakin oli aikoinaan perustunut maan ylivertaiseen tai ainakin kaikkien kunnioittamaan ja matkimaan sotataitoon ja armeijaan. Sen taas oli mahdollistanut maan suuri asukasluku: 30 miljoonaa jo 1600-luvulla, merkittävästi enemmän kuin toisella maailmanherruudesta kilpailevalla valtiolla eli Englannilla ja jopa enemmän kuin Venäjällä.

     Sitä paitsi hedelmällinen Ranska oli verottajan kannalta muhkea saalis, joka mahdollisti suuren joutilasluokan, paitsi armeijaa, myös sivistyneen kolmannen säädyn.

     Keskeiset sotilastermit ovat ainakin kaikkialla Euroopassa yhä alkuperältään ranskalaisia (vrt. Vihavainen: Haun deutsche michel tulokset ). Niin ovat monet muutkin sanat, myös esimerkiksi suomalalaisessa kyökkikielessä ruotsin kautta tulleina.

     Ranskan ja ranskan maailmanvalloitus oli olennaiselta osalta sivistyksellistä, sotilaallisessa mielessä Englanti ja sen mukana englanti pääsivät voitolle ja onnettomuutenamme on siitä lähtien ollut yhä tiukempi englannin kielen ylivalta.

     Sen ratkaiseva riemuvoitto tapahtui kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen ja perustui yhtä paljon aseisiin kuin merten eli kansainvälisen kaupan hallintaan. Toki tekniikan ja teollisuuden nousu tapahtui myös ensimmäisenä Englannissa.

     Mitä tulee ranskalaiseen maailmaan -Le monde francophone- tuo käsite tuli käyttöön varsinaisesti vasta toisen maailmansodan jälkeen, se oli jälkijoukkotaistelua englannin ylivaltaa vastaan.

     Ranskan siirtomaaimperiumi ei sekään ollut vähäinen ja ulottui Polynesiasta ja Kaakkois-Aasiasta Afrikkaan ja Amerikkaan, mutta kolonialismi tuli matkansa päähän 1960-luvulla. Sen jälkeen kolonisaatio on tapahtunut entisistä siirtomaista entisiin isäntämaihin päin.

     Ranskalainen maailma, le monde francophone, käsittää tänä päivänä jopa satoja miljoonia ihmisiä, riippuen siitä, miten kriteerit asetetaan. Wikipedian skenaariossa tuo kuviteltu yhteisö saavuttaa vielä ennen pitkää 700 miljoonan ihmisen rajan päiväntasaajan eteläpuolisen Afrikan väestönkasvun myötä.

     Asia kannattaa tarkistaa wikipedian ranskankielisestä artikkelista (ks. Francophonie — Wikipédia), muilla kielillä sama artikkeli on voimakkaasti typistetty ja kuohittu. Sivistyksellisesti Ranska on siis yhä maailmanvalta (ks. myös Vihavainen: Haun le monde francophone tulokset ).

     Entäpä sitten tuo venäläinen maailma, russki mir?

Voimme todeta, että vaikka käsitteen keksimisestä itselleen kunnian ottanut Vladislad Surkov ahtoi sen sisään kaikkea mahdollista aina Putinin kunnioittamisesta Venäjän aseiden pelkäämiseen, ei venäjänkielisyys enää tavoita satoja miljoonia ihmisiä. Itse asiassa sen laajuus on koko ajan nopeasti vähentynyt eikä tämä ole johtunut vain Neuvostoliiton romahduksesta, vaan aivan varmasti myös Ukrainan sodasta (ks. Vihavainen: Haun kutistumisen tuskat tulokset).

     Jopa venäjän kieli on saanut kohtuuttomankin osansa siitä vihasta, jonka Putin on vetänyt oman kansansa päälle. Sitä opiskellaan yhä vähemmän ja vapaaehtoinen lähentyminen Venäjään kuulostaisi tänään lähinnä idiotismilta. Vielä vajaa kaksikymmentä vuotta sitten se oli meilläkin normaali ja kilpailukykyinen ajatus vt. Vihavainen: Haun kaupasta kumppanuuteen tulokset ).

     Putinin seikkailupolitiikka on mahdollisesti tuottanut omalle kulttuurille suuremman historiallisen vahingon, kuin vielä ymmärretäänkään. Euraasian liitto on yhteisö, johon mikään itseään kunnioittava maa ei halua vapaaehtoisesti liittyä.

      Ranskakin luopui siirtomaistaan vastahakoisesti, mutta sen prestiisi säilyi niissä hyvin (vrt. Vihavainen: Haun peanuts tulokset). Venäjän metodit olivat sen omissa siirtomaissa tuskin keskimäärin sen raaempia kuin Ranskankaan, mutta niiden vapautuessa pyrittiin yhä useammin pois pakkovenäjästä ja useinkin mentiin toiseen äärimmäisyyteen eli venäjän kielen käytön kieltämiseen myös niiltä, joille se oli äidinkieli.

     Se hiertää yhä kohtuuttomasti ihmisten ja valtioiden suhteita. Venäläisestä maailmasta on tullut kirosana, vaikka ranskankielinen maailma vaalii perintöään vapaaehtoisesti. Voisiko tästäkin jotain oppia?

Kutistumisen tuskat

 

Venäläinen maailma

 

Eräs maineikkaan Izborskin klubin venäläinen höyrypää on huomannut, että hänen maansa väkiluku on tulevaisuudessa nostettava miljardiin.

No, jos Venäjän on kerran oltava supervalta, niin välttämätöntähän tämä on -ja tietenkin aivan yhtä mahdotonta.

Putin on koko presidenttiytensä ajan yrittänyt saada Venäjän väkilukua kääntymään nousuun, mutta ilman menestystä. Toki on todettava, etteivät synkimmät ennusteen Venäjän nopeasta katoamisesta maailman kartalta ole toteutuneet, vaan maan väkiluku on sen sijaan kasvanut. Kasvu perustuu kuitenkin aluevalloituksiin ja siirtolaisuuteen.

Parin vuosikymmenen takaiset ennusteet ovat joka tapauksessa osoittautuneet pettäviksi:

Max Jakobson teoksessaan Tulevaisuus? (Otava 2005) kirjoitti, että Venäjän väestö on edelleen vajoamassa syvään heikkouden tilaan. Maassa on enää 144 miljoonaa asukasta ja YK:n väestöennusteen mukaan vuonna 2015 asukkaita tulee olemaan 133 miljoonaa. Tätäkin dramaattisempia vähennyksiä on ennustettu… Samaan aikaan miesten odotettavissa oleva elinikä on vain 57 vuotta –naisten 72 vuotta.

Pidän Jakobsonia suuressa arvossa, mutta nämä luvut kuvaavat taas kerran sitä tunnettua asiaa, ettei Venäjä koskaan ole niin heikko kuin toivotaan eikä niin vahva kuin pelätään.

Ne syvimmän katastrofin aikaiset luvut, jotka kaksikymmentäviisi vuotta sitten hätkähdyttivät maailmaa, ovat monen mielikuvissa jääneet pysyväksi Venäjää kuvaavaksi totuudeksi.

Itse asiassa Venäjän väestömäärä todellakin laski vuonna 2006 142,8 miljoonaan henkeen. Tällä hetkellä se on 146,5 miljoonaa, mikäli Krim otetaan lukuun. Ilman sitäkin määrä oli vuonna 2014 143,7 miljoonaa.

 

Jakobson ei tietenkään itse ollut näitä lukuja keksinyt, vaan käytti YK:n valistuneita arvioita. Tämä osoittaa, miten vaikeaa on ennustaa edes niin alkeellista asiaa kuin väestökehitystä, vaikka keskeiset muuttujat ovat tiedossa.

Yhtä kaikki, tuo alussa mainittu kansainvälinen ihmisyhteisö Venäläinen maailma. Russki mir, on kärsinyt pahasti. Senhän tuli olla samanlainen kieleen ja kulttuuriin perustuva yhteisö, kuin vaikkapa Ranskankielinen maailma -Le monde francophone.

Myöhemmin koko käsite on saanut yhä erikoislaatuisempia ja uhkaavampia tulkintoja ja siitä on tullut jopa koko Venäjän laajenemisohjelman symboli. Ero tuohon ranskalaiseen maailmaan on räikeä.

Ne kansat, jotka aikoinaan oppivat siirtomaaisäntien opettamina puhumaan ranskaa, ovat yleensä säilyttäneet tietyt sympatiat tuota maata kohtaan ja pitävät yhä ranskalaista kulttuuria johtotähtenään.

Vielä hiljattainhan jopa Ranskan valtioalueeseen kuului sellainenkin maa, kuin Algeria, jota ei siis luettu siirtomaaksi, vaan Ranskan merentakaiseksi osaksi. Katkera sisällissota teki lopun tästä yhteiselosta, enkä tiedä, miten suuri rooli ranskan kielellä ja kulttuurilla on nykyisessä Algeriassa, pelkäänpä, ettei se ole kovin suuri.

Algeria on kuitenkin poikkeus. Sen sijaan esimerkiksi Marokossa Ranska ja ranska ovat suosiossa (vrt. Vihavainen: Haun francophone tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com)). Optimististen arvioiden mukaan ranskankielinen maailma on itse asiassa nyt kovassa kasvussa etenkin päiväntasaajan eteläpuolisen maailman suuren väestönkasvun takia.

Näin kirjoitin ranskalaista ja venäläistä maailmaa koskevassa blogissani jokunen vuosi sitten: Maailmassa käyttää enimmäkseen ranskaa päivittäin yli 300 miljoonaa ihmistä eli kolmisen prosenttia koko maailman väestöstä.

Tämän vuosisadan puolivälissä luku saattaa kuitenkin olla jo 700 miljoonaa eli kahdeksan prosenttia. Näin arvioivat jotkut asianharrastajat, joista en tiedä, ovatko he optimisteja vai pessimistejä. Tulevaisuuttahan kukaan ei tiedä.

Tätä ranskan puhujien kokonaisuutta nimitetään usein ranskalaiseksi maailmaksi -le monde francophone. Samanlaiselta kuulostaa myös venäläisen maailman -russki mir- käsite, mutta sille on haluttu antaa melko lailla erilainen merkitys ja liitetty kielen ohella yhdistäviksi tekijöiksi myös kulttuurisia, uskonnollisia ja jopa geopoliittisia aineksia.

Venäjän kielen maailma on ranskankielistä jonkin verran pienempi. 1990-luvulla venäjää opiskeli ulkomailla noin 74 miljoonaa henkeä, mutta nyt luku on vain puolet siitä.

Mikäli otetaan huomioon vain entisen Neuvostoliiton ulkopuoliset alueet, on venäjän lukijoiden määrä romahtanut: 20 miljoonasta yhteen miljoonaan.

 

Nuo luvut ovat wikipediasta ja niihin on tietenkin syytä suhtautua varauksella.

 

 

 

Ken elää, hän näkee. Joka tapauksessa venäläinen maailma, tuo Russki mir on sen sijaan ollut pahoissa vaikeuksissa ja itse asiassa se on viime aikojen ekspansiivisen politiikan aikana voimakkaasti kutistunut. Tätä on tapahtunut maiden sisälläkin, esimerkiksi Ukrainassa ja Georgiassa.

Neuvostoliiton huippuaikoina venäjää puhuttiin paitsi Venäjällä, myös kaikissa neuvostotasavalloissa ja jokaisen oli ainakin periaatteessa osattava sitä. Se oli uuden neuvostoihmisen kansainvälisen yhteydenpidon kieli ja toimi hyvin myös Itä-Euroopassa. Sosialismin prestiisi aiheutti sen, että kymmenet miljoonat ihmiset opiskelivat sitä ympäri maailmaa, etenkin ns. kehitysmaissa.

On merkille pantavaa, että tämä venäläisen maailman kutistuminen on tapahtunut juuri samaan aikaan, kun Moskovassa on lanseerattu yhä pöyhkeämpiä suunnitelmia venäläisen kulttuurin maailmanvalloitukselle.

Paitsi, että sen oletetaan olevan moraalisesti ylivertainen muihin nähden ja edustavan korkeampaa intellektuaalista tasoa, siihen liittyvät myös sotilaallinen mahti ja häikäilemättömyys, jotka aina hurmaavat tiettyjä luonteita.

Itse asiassa Russki mir-yhteisöä on sen omassakin piirissä haluttu kuvailla myös ja nimenomaan voiman termein: eivät ainoastaan ne, jotka ihailevat venäläistä kulttuuria, kuulu tähän yhteisöön, vaan myös ne, jotka pelkäävät Venäjän aseiden voimaa… Näin loihe lausumahan Putinien entinen pääideologi Vladislav Surkov, itsekin muuten tšetšeeni ja uustsaristiselta titteliltään 1. luokan todellinen valtioneuvos:

Идея «русского мира» возникла не вчера. Я ввёл его в структуру государственной политики. Путин сказал: «У России нет границ»; Думаю, он это имел в виду. Что такое русский мир? Это везде, где люди говорят и думают по-русски. … Где уважают нашего Путина. И его во многих местах уважают те, кто не говорит по-русски и имеет довольно смутное представление о России. Там, где люди боятся русского оружия, это тоже русский мир. Это наша [сфера] влияния. Где уважают наших учёных, наших писателей, наше искусство. Это весь русский мир.Владислав Сурков

Halukkaat kääntänevät tekstin koneella, elleivät kuulu tuon russki mirin piiriin tai muutoin osaa kieltä. Joka tapauksessa Surkov tuossa pätkässä selittää, että Putin sanoessaan, ettei Venäjällä ole rajoja, tarkoitti juuri russki miriä. Tämä venäläinen maailma on kaikkialla siellä, missä puhutaan ja ajatellaan venäjäksi, missä ihaillaan ”meidän Putiniamme” tai pelätään Venäjän aseita…

Tämä viime mainittu looginen salto mortale taitaakin siirtää koko maailman pian venäläiseksi ja siihen ehdottomasti kuuluvat silloin myös ne maat, joissa vihataan ja halveksitaan Putinia.

Venäläinen maailma on joka tapauksessa meille tärkeä asia ja kirjoitan siitä toisella kerralla enemmän.