perjantai 10. elokuuta 2018

Avoin kirje Professoriliitolle



Avoin kirje Professoriliitolle

Olen yhä professoriliiton jäsen ja odotin mielenkiinnolla liittoni kannanottoa professori Tapio Puolimatkan jutussa.
Kuten tunnettua, hän on Jyväskylän yliopistossa hiljattain joutunut vääristelevien, poliittisluontoisten hyökkäysten kohteeksi ja häntä on uhattu jopa virasta erottamisella.
Täytyy todeta, että hämmästykseni oli melkoinen, kun liittoni edustajana esiintyvä, Jaana Hallamaa-niminen henkilö esittikin hyökkäävän lausunnon Puolimatkaa kohtaan.
En tiedä, oliko hyökkäys kotimaa.24 –nettijulkaisun pyytämä, vai spontaanisesti sinne tarjottu, enkä myöskään tunne asian mahdollisia poliittisia taustoja.
Selvää joka tapauksessa on, että kyseinen lausunto oli ammattiliiton edustajan kannalta täysin sopimaton ja suorastaan skandaalimainen suuntautuessaan erään ammattikunnan jäsenen sananvapautta vastaan.
Sitä paitsi voidaan todeta, että lausunto sisälsi sen tasoista väärinymmärrystä, että sitä on pakko pitää tarkoitushakuisena. On syytä odottaa kirjoittajan pystyvän paremmin ymmärtämään lukemansa tekstin.
Väärintulkinnan motiiveja en ryhdy tarkemmin arvailemaan, mutta voinee kuvitella sen liittyvän kirkollisiin virtauksiin ja mahdollisesti ajankohtaisiin kilpailuihin eri suuntausten välillä. Sellaiset motiivit ovat itse asian kannalta kuitenkin vailla merkitystä.
Tärkeää ja erittäin ikävää sen sijaan on, että tässä on, jopa peräti oman ammattiliiton taholta, pantu pelinappulaksi yliopiston professorien sananvapaus ja kannatetaan sen rajoittamista jopa mielivaltaisilla perusteilla (pahastuminen).
Se kirjoituksessa esitetty väite, ettei professori voi koskaan toimia yksityishenkilönä, on yksinkertaisesti yhtä törkeä kuin vääräkin.
Professorin ammattiin kuuluvat tutkimus ja opetus, jotka on hoidettava asian vaatimalla tavalla, mutta yksityishenkilönä hänellä on ja täytyy olla kaikkien kansalaisten tapaan lupa esittää mitä tahansa haluamiaan näkemyksiä myös julkisesti.
On vanha traditio, että professorit kirjoittavat esseitä, joissa tämän kirjallisuudenlajille ominaisesti voidaan spekuloida ja leikkiä vapaasti kaikilla mahdollisilla ajatuksilla.
Hallamaa esittää, että professoria sitoisivat myös journalistin ohjeet, mikä varmaankin pitää paikkansa silloin, kun hän esiintyy journalistina. Muutoin tällaisen vaatiminen olisi yhtä mieletöntä kuin tutkimuksen ja esseen sekoittaminen toisiinsa.
Mitä tulee konkreettisesti siihen artikkeliin, johon professori Puolimatkaa vastaan nostettu kohu perustuu, on kiinnostavaa nähdä, miten alkeellisesti ja tarkoitushakuisesti sitä on eri yhteyksissä tulkittu ja valitettavasti tämä koskee myös professori Hallamaan kirjoitusta.
Puheet pedofilian ja homoseksuaalisuuden rinnastamisen sallimattomuudesta ovat tässä kohden vain ala-arvoista demagogiaa. Kaikkien asioiden kaikinpuolisen tarkastelun ja siis myös toisiinsa rinnastamisen täytyy vapaassa maailmassa olla sallittua.
Kyseisessä artikkelissa ei ole merkkiäkään siitä, että kirjoittaja olisi leimannut homot pedofiileiksi tai päinvastoin. Mikäli näin olisi, kaipaisi asia tietenkin tutkimuksellisia argumentteja. Rinnastus löytyy siitä, että molempia ominaisuuksia pidetään yleisesti perinnöllisinä. Asia ei siitä muuksi muutu, onko se jonkin mielestä korrektia vai ei.
Kyvyttömyys ja/tai haluttomuus ymmärtää artikkelin tarkoitusta näyttää levinneen kovin laajalle, mikä tuskin johtuu pelkästään lukijoiden vajavaisesta ymmärryksestä. Sen syitä en tässä halua spekuloida, mutta väärin käsittäminen on ollut syvää ja täydellistä. Ilmeisesti monet ovatkin taas kerran jättäneet itse artikkelin lukematta ja luottaneet sen sijaan sellaisiin journalisteihin, joilla nuo tunnetut journalistin ohjeet ovat jääneet sisäistämättä.
Erityisen kummallinen on Hallamaan maininta siitä, että artikkelissa nojauduttaisiin kovasti vanhentuneisiin lähteisiin. Esimerkkinä hän mainitsee Kinseyn.
Kasvatuksen historian tutkijan kannalta on toki mieletöntä ajatella lähteiden voivan vanhentua. Itse asiassa kirjoittajan olisi ehkä kannattanut aloittaa teemansa käsittely kauempaa –Freudista. Hallamaan tokaisu siitä, että uudempaa seksuaalitutkimusta on olemassa, ei suinkaan muuta sitä tosiasiaa, että kinseyläinen traditio on nimenomaan lapsen seksuaalisuuden tulkinnan osalta yhä vahvasti hengissä, kuten artikkelissa mainituista lähteistä käy ilmi.
Koko asian julkiselle käsittelylle näyttää olevan ominaista se, että itse pääasia unohdetaan. Pääasia nimittäin on sananvapaus ja sen loukkaamattomuus, mikä on yliopiston professorin kaltaisen profession kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Mikäli professorien kirjoittelua ruvetaan valvomaan joidenkin opiskelijakuppikuntien valitusten pohjalta, ollaan jo akateemiselle yhteisölle täysin sopimattomalla tiellä.
Aivan uskomatonta on, mikäli Professoriliitto, professorien oma edunvalvontajärjestö ryhtyy myötäilemään ja jopa edistämään tällaista toimintaa.
Professoriliiton jäsenenä ja kansalaisena haluan liitoltani suoran vastauksen siihen, miten se suhtautuu varapuheenjohtajansa mielenilmaukseen professori Puolimatkan asiassa.
Asia ei ole tärkeä vain minulle henkilökohtaisesti, sillä on myös hyvin laajaa yhteiskunnallista kantavuutta.

Sulkavalla 10.8.2018

Timo Vihavainen
Professoriliiton jäsen

34 kommenttia:

  1. Asiallista tekstiä. Miten Voltairen kerrotaankaan sanonen: " Vaikka inhoankin mielipiteitänne, tulen silti kuolemaani asti taistelemaan oikeudestanne saada ne esittää."

    Tämä on Valistuksen ydin.

    MafH

    VastaaPoista
  2. Kuinkakohan moni on lukenut Kinseyn ja muiden teokset Sexual Behavior in the Human Male (1948) ja Sexual Behavior in the Human Female (1953). Minä sentään olen pitänyt kädessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entäs ala- & yläasteikäisenä lukemani Desmond Morrisin
      - The Naked Ape (Alaston apina)
      - The Human Zoo (Ihmisten eläintarha)
      - Intimate Behaviour (Hellyyyden anatomia)
      - Manwatching (Eleet kertovat, ilmeet puhuvat)

      Tosin luin minä kaikki Kodin suuren tietosanakirja-sarjan 18 opustakin tuoreeltaan. :D

      Poista
  3. 1) MERKKI PÄÄLLÄ

    Julkiset postit on systemaattisesti vuosikymmenien aikana miehitetty desanteilla, jotka vain ovat odottaneet merkkiä siitä, milloin pitää aktivoitua. Nyt se merkki on päällä.

    Tässä vaiheessa on tarkoitus savustaa vihollisen joukkoihin kuuluvat henkilöt pois sellaisista viroista, joista maksetaan palkkaa ja miehittää virat omilla. Joukkojen ylläpito on aina kallista, siksi tarvitaan joku tarpeeksi hölmö, valtio, joka rahoittaa touhun.

    2) JOHTAJA HUKASSA

    Kun olemme astuneet uuteen (tiedon) aikakauteen, vaatii se johtajiltamme aivan uudenlaista karismaa. Olemusta, jota diplomeilla tai väitöskirjoilla ei hankita. Vanhat kunniakirja-johtajat eivät pysty muuttuvassa maailmassa täyttämään tehtäväänsä.

    Yliopiston rehtori juoksee sammuttelemassa tulipaloja aina siellä milloin missäkin huudetaan "tuli irti". Hän ei kykene järjestämään sammutusjoukkoja. Hän uhkailee alaisiaan viran menetyksellä, koska itse kokee oman asemansa uhanalaiseksi. Ja sitähän se on, kun pätevyys ei riitä.

    VastaaPoista
  4. Opiskelin Jyväskylässä minäkin. Siellä oli jo silloin kasvatustieteen professori joka ihmetytti.
    Heilui ladatun haulikon kanssa vastaanotollaan, isossa luentosalissa kuvasinopiskelijoita, salamavalot välkkyivät. Pitihän punaisen vyörytyksen kannattajat dokumentoida.
    Tämä tapahtuì 70-luvun lopulla ja pari vuotta siitä eteenpäin.
    Ei professoriliittolaiset kauheasti purnanneet.

    VastaaPoista
  5. Prof. Jaana Hallamaa ei ymmärrä rooliaan professoriliiton varapuheenjohtajana, kun hyökkää julkisesti liiton yhden jäsenen, prof. Puolimatkan kimppuun. Pitää olla hiljaa, jos ei kykene puolustamaan. Muille etiikkaa opettava nainen toimii kuin pahainen stalinisti 70-luvulla.

    VastaaPoista
  6. Sananvapaus yleensä ja yliopistomaailmassa erityisesti on niin tärkeäa asia, ettei sitä saa alistaa mielivaltaiselle mielensäpahoittamiselle. Kiitän Timo Vihavaista tärkeä asian puolustamisesta.

    VastaaPoista
  7. Onko professoriliitto ottanut kantaa EU:n ilmaisemaan vaatimukseen torjua yritykset tuoda kreationismi vaihtoehtoiseksi opiksi evoluutiolle Suomen oppilaitoksiin? Onko liiton jäsenien sopivaa lobata tätä hömppää tieteenä?

    Kiitos isännän ilmaisemasta huolesta, joka on aiheellinen, mutta johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Yliopiston rehtorilla on tuskin muita motiiveja kuin tieteellisen metodologian suojelu. Edellinen/edelliset eivät nähneet mitään ongelmaa mitä tuli ei-tieteellisiin kirjoituksiin. Nyt saatettiin törmätä naturalismin jumalaiseen, mutta olemattomaan rajaan.(Puolimatka)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaikuttaa nyt siltä, että syyllinen on tiedossa. Rikos vain puuttuu.

      Tätä on nähty ennenkin, myös nyky-Suomessa.

      Ei-tieteellisessä ja henkikökohtaisessa mielipidekirjoituksessaan kohdehenkilö kirjoitti, että a) hänen nähdäkseen menossa on kampnaja pedofilian laillistamiseksi ja että b) siinä käytetään samoja menetelmiä kuin kuin käytettiin homojen oikeuksien ajamisessa.

      Miksi moinen mielipde on esim. virasta erottamisen tai muun lynkkauksen peruste?

      Varsinkin kun se kaiken kaikkien nähtävissä olevan havaintomateriaalin mukaan se saattaa olla hyvinkin olla jopa oikeilla jäljillä.

      Miksi ao. mielipide pitää kieltää?

      Pitäsikö kuitenkin vielä odottaa, että ao. syyllinen tekee jonkin isomman ja selvemmän rikkeen vai onko niin kiire saada hänet lynkatyksi, että ei sitä ehdi odottaa? Miksi on niin kiire?

      Poista
    2. Ostap Bender, pidätte kreationismia hömppänä. Teillä on sitten paljon suurempi usko kuin minulla. Nimittäin kaiken syntyminen sattumalta ja heti niin järjestäytyneesi olisi sellainen ihme, jota minä en kykene uskomaan. Toivottavasti vihdoin eli jo meidän elinaikanamme (niin kauan on ollut jo ihmisiä maapallolla) löydetään luontokappale, jonka voidaan todeta kehittyneen eteenpäin ihmisestä. Vain se voisi todistaa evoluution muuksi kuin hömppäteoriaksi.

      Poista
    3. Kreatonismi hömppää?

      Niinkuin aina , tuossa Puolimatkan puheena olevassa tapauksessa , niin tässäkin on vain väite, jolle ei esitetä mitään asiallista tieteeseen perustuvaa argumenttia, vaan koko asia lytätään noin vain "hömppänä", tutustumatta ollenkaan asiaa käsittelevään aineistoon?

      Tuo osoittaa sen , että tuollaisen moukkamaisuuden takana on pelko siitä, että oma vakamus ei ehkä kestä tarkempaa tutkimusta , siksi pitää vain inttää ja inttää?
      Tämänkaltainen "keskustelu" on toki ymmärrettävää (meitä on moneksi) näillä keskustelupalstoilla , mutta sitä se ei saisi olla yliopistossa ja tiedemaailmassa . Valitettavasti näyttää siltä kuitenkin, ettei taida aina paljon em. poiketa, sillä tiedemaailma on vangittu darvinismiin , huolimatta siitä, mitä nykytiede on paljastanut jo ennenkin ymmärretystä ihmeellisestä maailmasta.
      Kreatonismi on darvinismille aivan todellinen tieteellisistä tutkimustuloksista pääteltävissä oleva vaihtoehto .
      Kreatonismi ei kumoa tieteellisiä tutkimustuloksia , eikä puutu ja ohjaile niitä.

      Useinmiten darvinistit vetoavat tieteeseen, tarkoittaen sillä sitä, että darvinismi on tiedettä ja tieteellinen tosiasia.
      Ongelma siinä kuitenkin on se, että tieteellinen tutkimustyö tuloksineen ei tue darvinismin tieteellisyyttä .
      Siksi se on vain väite vailla pohjaa , ja edustaa ennemmin uskonnollista vakaumusta. Ellei se pysty vastaamaan kreatonismin esittämiin hyvin oleellisiin kysymyksiin /haasteisiin tieteellisiin faktoin (ei olettamuksin ja mielikuvitustarinoin) .
      Tämä näyttää olevan tiedepiireissä tosi iso kynnys johon näytetään aina uudestaan kompastuvan , eikä kyetä aitoon ja avoimeen valtaideologian (darvinismin) haastavaan erilaista näkökantaa kunnioittavaan keskusteluun. Vaan siinä mennään suoraan henkilöön käsiksi ,uhkailujen , häpäisyjen voimalla tutkimatta lainkaan mistä onkaan kysymys .
      Aika barbaarista meininkiä! Mutta se osoittaa kyllä jotakin jo sekin, miten hataralla pohjalla valtaideologia ja sen kannattajat seisovat .

      Poista
  8. Suuri kombinaattori ei nyt jostakin syystä pysty huomaamaan, että ulkopuoliset tässä juuri yrittävätkin vaikuttaa. Rehtorin motiivit eivät ole tiedossani, hänen uskomaton toimintansa kyllä.

    VastaaPoista
  9. Uskontotieteilijä11. elokuuta 2018 klo 8.26

    Ruotsalaiset ovat neroja. Älköön sinulla olko muita kavereita.

    VastaaPoista
  10. Pedofiilien puolustajat ja suosijat ovat nyt astuneet esiin.

    VastaaPoista
  11. Mielipeisiin ihmisellä on oikeus, mutta professorin kohdalla lähteiden käytön epämääräisyys ja lähteiden tieteellisyyden kyseenalaisuus on se mikä minua häiritsee. Haluan luottaa ohjaavien professoreiden ammatillisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaa-aika ja työ eivät ihan oikein tässä erotettavissa. Itse en voi rikosseuraamusalan ihmisenä viitata pykäliin vapaa-ajallanikaan epätarkasti.

      Poista
    2. Niinkuin jo edellisen blogin kommenteissa on moneen kertaan todettu myös professori saa tutkijantyönsä ulkopuolella kirjoittaa tieteellisesti huonoja esseitä.(pitäisikö esim professorin kirjoittamien rakkausrunojrn olla tieteellisesti päteviä.) Toivottavasti sovellat työssäsi pykäliä tarkemmin kuin noissa kommenteissa sananvapausnormeja ja -etiikkaa.

      Poista
    3. Rakkausrunojaan ei kukaan perustele viittauksilla lähteisiin.

      Poista
    4. Ehkäpä professorien mielestäsi pitäisi pitäisi.

      Ei alaviitteiden käyttö tee tekstistä tieteellistä ja kuten sanottu professori ei ole työnsä ulkopuolella velvollinen tekemään vain "hyvää" ts valtavirran hyväksymää tiedettä.

      Sivuhuomautus, olipa hyvä, että Einstein ei ollut professori: hän saattoi ajatella ja jopa julkaista suhteellisuusteorian, joka oli vastoin koko vallitsevaa tiedeyhteisön paradigmaa.

      Poista
  12. Kerta kaikki sen suoraselkäistä menettelyä!

    Lisäisin siihen vielä kantelun oikeusasiamiehelle.

    VastaaPoista
  13. Tulipa mieleen että jos homous olisi perinnöllistä, sitä tuskin olisi olemassa.

    Toinen mieleen juolahtanut asia on se, että ajatukset eivät ole tuomittavia, vain teot ovat. Siksi pedofilia sinänsä ei voi olla tuomittavaa ennen kuin se muuttuu lapsen hyväksikäytöksi.

    Puolimatkan kirjoitus ei ole tieteellistä tekstiä vaan fundamentalistista julistusta, ja kirjoituksen lähteet ovat epäluotettavia. Puolimatka signeerasi kirjoituksensa Jyväskylän yliopiston professorina, joten hänellä on myös vastuu kirjoituksestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollaan aivan ilmeisesti menossa jo siihen että myös ajatukset voivat olla rikoksia.

      Poista
    2. Olen kyseisestä aiheesta nähden maallikko,mutta minäkin kiinnitin huomiota, että Tapio Puolimatka signeerasi kirjoituksensa professorina. Siksi Puolimatkan lähteet olisi kuulunut olla tarkemmat. Timo Vihavainen puolestaan lankesi epä-älyllisyyteen ja halventamiseen kirjoittamalla "kaiken maailman valvontakuppikuntien" mielipiteistä. Ylimielisyys on kaiken tiedon aliarvioimista.

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Konservatismi on ytimeltään autoritäärisyyttä, sillä mitäpä syytä vanhan suojeluun olisi ellei uskottaisi sen olevan uutta parempaa.

    Autoritäärinen on siis myös konservatiivin asenne muiden mielipiteitä kohtaan: niitä ei tarvitse sietää koska asema määrittää kuka on oikeassa.

    Niinpä autoritääristen konservatiivien kanssa on melko mahdotonta keskustella heidän tekemistään virheistä ja heidän harjoittamastaan syrjinnästä. Valehtelu on tietysti myös aivan sallittua, koska jälleen asema määrittää sen mikä on totta, ei argumentin laatu.

    Tämä sama asenne - joka on täysin riippumaton tosiasioista - paistaa kirkkaasti tästäkin Vihavaisen kirjoituksesta.

    Itkuparku "hyökkäyksestä" aina kun omia mielipiteitä on kritisoitu on terve merkki: se osoittaa että autoritäärin itseluottamus alkaa horjua. Hän ei olekaan koskematon eikä saakaan tehdä ihan mitä tahansa. Sekös omaan kaikkivoipaisuuteensa uskovaa harmittaa. Hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä ajatuspörriäinen, jolla ei ole mitään sisältöä eikä liity mihinkään. Onnittelen!

      Poista
    2. Onko siinä sitten eroa tämän blogin sisältöön?

      "hän on Jyväskylän yliopistossa hiljattain joutunut vääristelevien, poliittisluontoisten hyökkäysten kohteeksi"

      "Jaana Hallamaa-niminen henkilö esittikin hyökkäävän lausunnon Puolimatkaa kohtaan."

      "täysin sopimaton ja suorastaan skandaalimainen suuntautuessaan erään ammattikunnan jäsenen sananvapautta vastaan."

      "lausunto sisälsi sen tasoista väärinymmärrystä"

      "voinee kuvitella sen liittyvän kirkollisiin virtauksiin ja mahdollisesti ajankohtaisiin kilpailuihin "


      Poista
    3. Kun hölmöys saavuttaa tietyn tason, ei siihen enää kannata puuttua.
      Kun annetaan lausuntoja, on niiden kohteena oleva teksti tunnettava niin tarkoin, ettei sitä tarvitse enää kohta kohdalta kerrata.
      Mikäli asia kuitenkin, asian tuntemisesta huolimatta jää ymmärtämättä, voidaan niihin palata kohta kohdalta.

      Poista
  16. Right on Mr. Vihavainen! Thank you for standing up for what is right: our right to express ourselves regardless its content! Someone MINDCONTROLLING 'me'( because of opposing opinion ) is an unforgivable CRIME against not just 'me' but the entire Humankind!

    VastaaPoista
  17. Tässä(kin) tapauksessa haisee raha, kuten Vihavainen on esittänytkin. Näyttää siltä, että yliopistojen tekeminen riippumattomiksi on tehnyt niistä entistä riippuvaisempia.

    Rehtori Hämäläisen lausunto HS:n artikkelissa on varsin valaiseva:

    ”Kun katsoo kirjoituksen sisältöä ja sen aiheuttamaa mielipahaa laajassa osassa väestöä, ei se ehkä enää selittämällä parane, että mitä on oikeasti tarkoittanut.”

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005780410.html

    Kontrolloidaanko siis yliopiston työntekijöiden toimintaa sen perusteella, että jokin ryhmä, joka itse pitää itseään "laajana osana väestöä", pahastuu?

    Miksi Puolimatka kutsutaan kuultavaksi, jos on julistettu, ettei "asia selittämällä parane"? Kyseessä ei tosiaan liene "kuuleminen", vaan katumusharjoitus.

    Kreationisteille ynnä muille hartaille uskovaisille (paitsi tietysti oikeinajatteleville) tavataan naureskella lukeneissa piireissä. Mikä tekee Puolimatkasta niin vaarallisen?

    Uhkailu on perimmiltään pelkuruutta. Huvittavinta on, etten olisi edes kuullut koko Puolimatkasta ilman tätä pahennuksen mylläkkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti postmodernismin hedelmänä on vallalle pääsemässä uusi tapa, jolla jostain tulee hyväksytty juttu. Jos sitä ei paheksuta riittävän laajasti se on totta ja jos sitä paheksutaan riittävästi, niin se on paha ja tuomittava asia. Ei mene kauaa, kun hukka meidät perii...

      Poista
  18. Kiitos Timo asiallisista kannanotoista asian tiimoilta!
    Toivoa ei ole vielä menetetty niinkauan kuin löytyy kaltaisiasi omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä jotka eivät syöksy joukkopsykoosin vallassa muiden mukaan edes tutkimatta mistä milloinkin on kysymys!
    Varsinkin nykyisin , tämä äärifundamentalismi näiden homo/gender yms asioiden ympärillä on hyvin osattu naamioida "ihmisoikeuksien puolustamiseksi" ja kaikki fakta, mikä näiden funtiksien ideologiaa rumentaa pyritään piilottamaan ja faktojen esittäjät tuomitsemaan jos miksikin "fobistiksi" , vailla mitään vasta-argumentteja , ymmärrettävästi , sillä niitä ei ole.
    Jäljelle jää vain tyhjien tynnyreiden kolinaa, ja yllättävää kyllä, jopa yliopiston rehtoritkin menee retkuun!??
    Aikoihin on eletty?

    VastaaPoista
  19. Kiitän suoraselkäisestä kannanotosta Timo Vihavaista! Kun tämä kärhämöinti alkoi, panin surukseni merkille, että useat teologitkin kävivät Puolimatkan kimppuun. Kirjoituksia lukiessa huomaa, että niissä kierretään pääsääntöisesti Puolimatkan varsinaiset väitteet vetoamalla mainitsemiinne seikkoihin. Tästä on mielestäni oikein paraatiesimerkki eksegetiikan professori Luomasen artikkeli Vartija-lehdessä, joka päättyy mitä merkillisimpään lausumaan. On ilmeistä, että Puolimatka on kirjoituksellaan saanut täysosuman!

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.