maanantai 15. joulukuuta 2014

Hyveestä ja koirien poliittisesta merkityksestä



Hyveestä ja koirien poliittisesta merkityksestä

Taas pomppasi eteen maailmanpolitiikasta sellainen analyysi, joka herättää kauhua ja vaatii tiukkoja johtopäätöksiä. Muuan havainnoitsija on selittänyt sen, miksi Saksan liittokansleri Angela Merkel ei pysty kommunikoimaan asiallisesti Putinin kanssa.
Syy on se, että kymmenen vuotta sitten Putin oli antanut koiransa mennä koirakauhuisen Merkelin jalkoihin. Sitä paitsi Putin oli nöyryyttänyt Merkeliä istumalla kotipesässään jalat harallaan ja vielä lahjoittanut tälle pehmokoiran (lelun).
Tämän vuoksi toimivaa yhteistyötä näiden kahden valtiollisen tason johtajan välillä ei enää voi syntyä, vaikka molemmat vielä osaavat sujuvasti toistensa kieliä. Mitä opimmekaan tästä?
Mikäli asiaa arvioitaisiin perinteisestä länsimaisesta näkökulmasta, olisi aihetta hyvin suureen huolestumiseen. Merkeliltä puuttuvat ilmeisesti kaikki klassiset hyveet. Rohkeuden sijasta hän osoittaa pelkuruutta, viisauden sijasta emotionaalista pitkävihaisuutta, kohtuullisuuden sijasta täysin suhteetonta ja mieletöntä pikkuseikan paisuttelua maailmoja mullistavaksi ongelmaksi. Oikeamielisyydestäkään tuskin voi olla puhetta, mikäli Euroopan politiikan tekemisessä annetaan pikkusieluisesti merkittävä rooli koiralle ja sen aiheuttamalle naurettavalle reaktiolle.
Näin siis, mikäli tuo Helsingin Sanomien arvostelemassa kirjassa esitetty analyysi pitää paikkansa. Jos se siis pitää paikkansa, ei Merkelin paikka missään tapauksessa ole vastuunalaisessa valtiojohdossa, vaan mieluimmin mahdollisimman vaarattomassa työtehtävässä, esimerkiksi siivoojana tai keittäjänä, jossa ei ole erityisen tärkeää hallita irrationaalisia taipumuksiaan ja paheitaan.
Mutta näin me näkisimme asian vain, jos emme olisi oppineet arvostelemaan maailmaa uudesta näkökulmasta. Eihän näet Merkel, kuten ei kukaan muukaan ole postmodernisti arvioiden subjekti, jolta voitaisiin edellyttää hyvettä. Sen vaatiminen olisi jotenkin epätasa-arvoista ja loukkaisi pyhimpiä tunteitamme, mikäli sellaisia olisi. Kuten kriminologiassa, myös politiikassa ihmisen syyllistäminen eli pitäminen vastuullisena siitä, mitä hän on ja tekee, olisi väärä ja kohtuuton periaate. Sen sijaan on osattava tarkastella asioita tieteellisesti eli kausaalisesti ja hyväksyä kaikki vajavuudet tasa-arvoisina ominaisuuksina.
Siis: ei Merkel sille mitään voi, että hän on pelkuri, pitkävihainen ja pikkusieluinen loukkaantuja, joka ei pysty kylmän loogiseen ja objektiiviseen ajatteluun ja toimintaan. Minkäs teet, sellaiseksi luoja loi.
Mutta toki myös postmoderni ajattelu kykenee löytämään syyllisen tähän asiaintilaan, jonka täytyy meitä eurooppalaisia kauhistuttaa. Se on tietenkin Putin. On jo aika syöstä hänet vallasta, jotta Eurooppa ja maailma voisivat kukoistaa.

13 kommenttia:

  1. Oho olipa mahorkalle lemuava pikkusieluinennkirjoitus.

    VastaaPoista
  2. Argumenttien aatelia, kuten Anonyymillä niin usein!

    VastaaPoista
  3. Tuo Putinin koira on musta labradorinnoutaja ja nimeltään Koni. Koiran nimi ilmeisesti viittaa USA:n entiseen (mustaan) ulkoministeriin Condoleezza Riceen. Kornia sekin, että koiran emä on nimeltään Henrietta Bush.

    VastaaPoista
  4. Eräs eurooppalainen "valtiomies" on kirjoittanut aikana, jolloin ei vielä käytännössä ollut sähköistä mediaa.

    ===
    Se, mitä tarkoitamme sanalla "julkinen mielipide", johtuu ainoastaan pienen pieneksi osaksi yksilöiden omakohtaisista kokemuksista, saati tiedosta ja havainnoista, sitä vastoin suurimmaksi osaksi siitä käsityksestä, joka saadaan syntymään harjoittamalla hellittämättömän tehokkaasti ja sitkeästi ns. "valistustoimintaa".

    Samoin kuin tunnustuksellinen kanta on kasvatuksen tulos ja vain uskonnollinen tarve semmoisenaan uinuu ihmisen sisimmässä, samoin edustaa poliittinen mielipide ainoastaan monesti kerrassaan uskomattoman sitkeästi ja perinpohjaisesti harjoitetun sielun ja ymmärryksen muokkauksen tulosta.

    Ehdottomasti suurin osa siitä "poliittisesta" kasvatuksesta, jota tässä tapauksessa voi erittäin sattuvasti kuvata sanalla "propaganda" tulee sanomalehdistön tilille. Se ensisijassa pitää huolen tästä "valistustoiminnasta", joten siitä sitten tulee eräänlainen aikaihmisten koulu ... Alussa väkisinkin ihmettelin, miten tuo kaikkein pahin suurvalta valtiossa voi saada luoduksi tietyn mielipiteen, vaikka olisi ollut kysymyksessä yleisön keskuudessa varmasti vallassa olevien sisäisten toiveiden ja katsantokantojen muuttaminen ja vääristäminen. Muutamassa päivässä oli naurettava vähäpätöinen asia paisutettu merkittäväksi valtioteoksi, kun taas, samaan aikaan elintärkeät kysymykset vaipuivat unohduksiin, pikemminkin yksinkertaisesti varastettiin pois joukkojen muistista ...
    ===
    Kyseistä havaintoa voi edelleen käyttää monenkin ideologian ajamisen työkaluna ideolagiasta riippumatta.

    Lopullinen kokonaislopputulos ei kuitenkaan alkuperäisen kirjoittajan itsensä ajamien tavoitteiden kannalta ollut edes hänen omasta mielestään erityisen onnistunut vaan sanoinkuvaamaton katastrofi. Se tuskin oli tämän työkalun tehokkuuden vika vaan sen mitä ja miten tavoitteita sillä ajettiin.

    Monet myöhemmätkin valtiomiehet edelleen pitävät samaa työkalua vastustajien käsissä vaarallisena ja ryhtyvät sen käyttöä kovalla kädellä rajoittamaan ... kuka tehokkaammin kuka vähemmän tehokkaasti.

    Timo Mustonen

    P.S. Alkuperäisen lähdetekstin kirjoittaja oli myös vankkumaton eurooppalaisen korkeakulttuurin ihailija, kuluttaja ja "edistäjä".

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä vaan.

      Lainaus oli vain esimerkkinä kyseessä alkuperäisen kirjoittajan ajatuksista käsittelyssä olleesta aiheesta. Taisteluni Adolf Hitler, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1941, ensimmäinen osa Tilinteko, s 103 "Julkinen mielipide". Alkuräinen käsikirjoitus (Mein Kampf) on kirjoitettu Landsberg am Lechin vankilassa 1924.

      Yritystä tämän koko strategisen suunnitelman tai ideologian toteuttamisesta juuri kukaan ei silloin ottanut tosissaan, jos nyt edes oli lukenut ajatuksella.

      Jos oikein olen ymmärtänyt kirjoittaja, ei kuitenkaan enää tämän jälkeen juurikaan muuttanut siinä kirjattuja perustavanlaatuisi ajatusmallejaan.

      Olisiko ollut syytä uskoa ajoissa?

      Timo Mustonen

      Poista
  6. Tämä on niin taas tätä. Kun lehti-ihmisillä ei ole kunnon tietolähteitä Venäjällä, johtuen kielitaidottomuudesta, täkäläisestä valtiopropagandasta, dosenteista yms., niin nyt sitten katsellaan tähtiä ja tutkitaan koiran sisälmyksiä. Pelkkää spekulointia kaikenmaailman ennusmerkeistä.

    Venäjän pamppujen ei tarvitse olla huolissaan. Euroopan poliitikot ovat yhtä uskottavia ja merkittäviä kuin katulehdistömme horoskooppiennustukset ja häviävät areenalta, Merkel mukaanlukien. Eurooppa-projekti ei enää etene. Se on meidän populistipoliitikkojemme (jotka häviävät) keskustelukerho ja suojatyölaitos, byrokratialinnake, rahanielu, kansojen (kreikkalaiset) alistaja, libertarismin ylistäjä ja pääomalle kumartaja.

    Kahdenväliset suhteet tekevät paluun. EU tekee tyhmästi, kun unohtaa Bulgarian (kaasuputkihankkeen estäminen), Suomen, Tshekin ja muiden, jotka ovat tehneet töitä Venäjä-suhteidensa eteen, edut. Samalla EU on kyvytön luomaan uutta työtä Eurooppaan.

    VastaaPoista
  7. Sen voisi vielä mainita kuriositeettina, että labradorinnoutaja on yksi maailman kilteimmistä ja ihmisystävällisimmistä koiraroduista.

    Hesarin natottaminen menee välillä aivan naurettavuuksiin asti. Hyvä, että mm. Vihavainen pyrkii noita nostamaan esiin.

    VastaaPoista
  8. Voitaisiinko Hesarista käyttää ilmaisua "valtiokapitalismia ilman sosialismia". Eihän Suomessa juuri mitään merkittävää tapahdu ilman valtion myötävaikutusta kapitalismin tukijana. Ei Sailas kuulosta sosialistilta vaan kapitalistilta, samoin Wahlroos ja Hetemäki ja Talvivaara, Pisara-rata ja Finanssivalvonta, Sitra, Eduskuntatutkimuksen keskus ja Helsingin Yliopisto jonka kansleri on juuri nimitetty YLE:n hallituksen puheenjohtajaksi ilman aikaisempaa kokemusta ko. hallituksesta.

    VastaaPoista
  9. Meillä Suomessahan heti vinoillaan hötkyilystä, jos joku innostuu asiastaan. Vrt. Katainen ja Stubb. Tätähän vikaa Frau Merkelillä ei ole – muistanet että hän muurin murtuessa ensin kävi kaikessa rauhassa säännöllisellä saunavuorollaan ja vasta sitten Lännessä kääntymässä.

    Frau Merkelillä on vahvoina eväinä protestanttisen pappiskodin perusarvot ja totalitaarisen valtion arjessa opittu itsesäilytysvaisto. Kyllä niiden avulla rouvan politiikkaa voi paremmin tulkita kuin koirakammolla ja hampparinpelolla.

    Sitä paitsi on hyvä myös muistaa, että Angela-tyttö voitti venäjänkielen maatakäsittävät koululaiskisat ja toimi nuor. tutkijana Tiedeakatemiassa nuoriso-osastonsa agitprop-vastaavana. Hän siis tietää että Putin tietää että hän tietää, kuten sattuvasti on sanottu.

    Кстати, fyysikkona Angela Merkelin tutkimus keskittyi aiheeseen "Untersuchung des Mechanismus von Zerfallsreaktionen mit einfachem Bindungsbruch und Berechnung ihrer Geschwindigkeitskonstanten auf der Grundlage quantenmechanischer und statistischer Methoden".

    Näistä hajoamisreaktioiden mekanismien tutkimuksista Tiedeakatemian fysikaalisen kemian keskusinstituutissa on taatusti enemmän osviittaa nykymenon hallitsemiseen kuin valtiollisen turvallisuuden Komitean instituutin lainopin linjasta, koiralla tai ilman.

    Rauhallista Joulua ja всего-всего!

    VastaaPoista
  10. Kiitos tästä, mutta minun tarkoitukseni ei ollut nollata Merkeliä vaan parodioida sitä, miten hänet esitettiin tahdottomana bimbona. Joulurauhaa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos yst. selvennyksestä! Yleensä erehdyn toiseen suuntaan, pitämään vakavaksi tarkoitettua parodiana.

    Kuten nyt vaikkapa sitä, kun MGU:n kansainvälisten suhteiden sosiologian professori oppikirjassaan (ensiversio 1997) esitti elinkelvottomaksi kuvaamansa Ukrainan pilkkomista paremmin vastaamaan geopoliittista ja etnokulttuurista todellisuutta. Samaan teokseen sisältyi myös toisen keinotekoisen luomuksen analyysi:

    «Финляндия как государство есть в высшей степени неустойчивое и далекое от автаркии образование, естественным и историческим образом входящее в геополитическое пространство России.»

    Huonolta vitsiltä on tähän saakka tuntunut tämänkin geopoliittisen ongelman ratkaisu: Suomen Lappi sulautetaan Muurmannin alueeseen, Federaation armeija tuodaan Ruotsin ja Norjan rajoille, ja karjalais-suomalaiselle etnokulttuuriselle kokonaisuudelle suodaan laajahko taloudelliskulttuurinen autonomia eksplisiittisellä etiketillä новая финляндизация.

    Pitäisiköhän hymyn nyt hyytyä niin kuin se aikanaan hyytyi Timo Mustosen yllä siteeraaman aikansa valtiomiehen ryhtyessä toteuttamaan ajatuksiaan ja oman dugininsa Rosenbergin oppeja?

    On se parodia vaan niin penteleen vaikea laji, ainakin näin tosikon näkökulmasta.

    Kovasti muuten olen samaa mieltä tämänpäiväisen havaintosi kanssa siitä, mikä on ”yhteiskunnan etummaisen valiokaartin” ja hämmästyneiden poroporvareiden keskinäissuhde. Matti Kuusikin sen oivalsi, kun hän aikanaan AKS-veteraanien puhujanpöntöstä tunnusti henkisen yhteyden 70-luvun taistolaisiin. Kansanlaulu tavoittaa ainaisen etujoukon tartuttavan mielentilan, sykähdyttävästi:

    Я там, где ребята толковые! Я там, где плакаты "Вперёд"!

    VastaaPoista
  12. Juu, tuon tyypin tiedän kyllä ja myös yleisemminkin tuon tyyppiset, kuin laulussa lauletaan.
    Vielä vuosi sitten ihmettelin, kun ei kukaan heitä oikein noteerannut, kaikille oli tärkeää vain päästä eroon Putinista.
    Nyt tilanne on pahempi eikä taida pakotteilla parantua.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.