perjantai 26. joulukuuta 2014

Suuren murroksen vuosi



Suuren murroksen vuosi

Josif Vissarionovitš Stalin oli merkittävä kaunopuhuja, jonka tyyli jäljitteli kirkollista katekismuksen kieltä. Siinä oli selkeät kysymykset ja niihin selkeät vastaukset. Vaatimattomasta luonteestaan huolimatta Stalin jo keski-ikäisenä ansioitui siinä määrin, että hänen sanojaan ja lausahduksiaan alettiin innostuneesti toistella ja tulkita kuin pyhiä ilmestyksiä.
Vuodesta 1929 Stalin käytti nimitystä ”suuren murroksen vuosi” (год великого прелома). Se oli sangen osuva nimitys sille prosessille, jolla Venäjän talonpoikaiston selkäranka murrettiin. Jokunen miljoona tapettiin ja loput ymmärsivät jo vähemmällä. Tekniikkana oli vallankumous. Tämä vallankumous oli erikoislaatuinen, Stalin opetti, sikäli että se toimeenpantiin ylhäältä käsin, kansan sitä alhaalta aktiivisesti kannattaessa.
Pääsihteeri puhui totta. Ylhäältä käsinhän kollektivisointi ja kulakkien likvidointi organisoitiin ja alhaalta, massojen keskuudesta sille löytyi kyllä kannatusta. Miten paljon, on vaikea sanoa, mutta eihän Johtaja mitään enemmistöstä puhunutkaan. Sitä paitsi oli hyvin tiedossa, että enemmistö joka tapauksessa oli niin typerää, ettei se koskaan kyennyt mitään vallankumousta organisoimaan, vaan jäi pakostakin vain naiiville ammattiyhdistystasolle, kuten jo Lenin oli opettanut.
Kansa ei oikeastaan kaivannut muuta kuin leipää, rauhaa ja lepoa ja pikku juhlapäiviä aina silloin tällöin. Mutta sillä menolla ei koskaan olisi syntynyt mitään suurta. Stalin otti kansalta pois kaiken tämän ja venytti työviikonkin keskeytymättömäksi puristaen eri keinoilla ihmisistä maksimaalisen työpanoksen nälkäpalkalla. Tästä hyvästä häntä alettiin palvoa puolijumalana ja ihmiset itkivät kun saivat edes nähdä vilahduksen tuosta pienestä rokonarpisesta georgialaisesta, joka puhui paksulla kotiseutunsa aksentilla uskomattoman hienoja asioita.
Le peuple est toujours aussi bête, kansa on aina yhtä tyhmää, kirjoitti muuan ranskalaisen älymystön edustaja, kun Francois Hollande oli valittu presidentiksi. Tyhmyri, bête on samaa kantaa kuin latinan bestia, siis elukka, peto, luontokappale. Olipa aika, jolloin tästä ominaisuudesta eräässäkin maassa suorastaan ylpeiltiin: die blonde Bestie koki oikeudekseen harrastaa kaikkea mahdollista eläimellisyyttä idässä, olihan itse luonto niin säätänyt.
Tämä tuli mieleeni, kun satuin netissä huomaamaan Aleksandr Nikonovin artikkelin, ”Avoin krje roskajoukolle” (Открытое письмо к быдлу). ”Roskajoukko” (быдло) tarkoittaa näet myös elukoita, juhtia, joiden henkinen taso on alhainen.
Kirjoituksen tyyli hätkähdytti. Se alkoi näin: ”Terve roskajoukko… Mitä? Etkö odottanut tällaista puhuttelua? Olet enempi tottunut siihen, että ei puhutella neutrimuodossa, vaan käytetään maskuliinisukua ja puhutaan ”kansasta” (народ). Silloinhan sinuun liitetään jotakin ylevää ja pateettista, vaikka asia on aivan sama. Sillä kun yksilö alkaa samaistaa itsensä johonkin ryhmään, se menettää heti yksilöllisyytensä ja eläimellistyy. Se ei edes keskinkertaistu, vaan laskeutuu joukon huonoimman tasolle, sillä karavaani kulkee aina samaa vauhtia kuin hitain kameli. Siitä puhui jo LeBon käsitellessään väkijoukkoa. Sillä kansa ei ole mitään muuta kuin suuri väkijoukko, sen äärilaita. Eikä alemmaksi enää voi pudota…”
”Niin, että kuivaa sinä hölmö suusi ”Baltikan” vaahdosta ja irrota katseesi kirjailija Starikovin kaljusta…  Näytän sinulle ensin peiliä. Työnnäpäs sinne karvainen turpasi, mitäpäs näet? Aivan oikein, se elukka olet sinä! Sellaiseksi televisio on sinut tehnyt. Propaganda. Sillä sitä sinä olet valmis nielemään pureskelematta.”
No niin. Tietysti moisesta herjauksesta moni pahoitti mielensä. Myös tuon ranskalaisen tekstin kirjoittajaa sätittiin pöyhkeydestä ja kysyttiin, eikö hän itse luule olevansa kansaa? Miten kansaa voisi arvostella? Sehän on pyhä!
Tässä kuitenkin kannattaa muistaa se, että kansalla on ja on aina ollut kahtalainen olemus. Toisaalta se, kansakuntana tai sorrettuna uhrina edustaa ideaalia, kaikkea sitä parasta ja ylevintä, minkä puolesta valtio edellyttää meidän kaikkien riemumielin uhrautuvan, se on potentiaalisesti parasta, mitä maailmaan jäi sen jälkeen kun Jumala kuoli. 
Toisaalta, aktuaalisessa, toistaiseksi vain vajavaisesti toteutuneessa muodossaan kansa tietenkin toteuttaa kaikkea sitä typeryyttä, mihin sen eläimellinen luonto sitä kehottaa. Silloin intelligentsijan tehtävänä on sääliä sitä ja vuodattaa sen tähden katkeria kyyneleitä. Mikäli kyseessä ovat Leninin ja Stalinin kaltaiset vuosisataisnerot, voivat he tietenkin myös pakottaa kansan vapauteen ja onneen vaikkapa tappamalla heistä ensin miljoonia. Silloin heihin kohdistuu rajaton rakkaus ja kunnioitus. Tämähän hyvin tiedetään.
Mutta takaisin Nikonoviin. Miksi hän alentui tuohon alatyyliseen vuodatukseen? Halusiko hän osoittaa olevansa parempi kuin ne kansan syvät rivit, jotka uskoivat sitä, mitä televisio heille syötti? Tuskin tämä oli hänen pointtinsa. artikkelissaan Nikonov esittää esimerkkejä siitä vihasta, minkä propagandan kyllästämät ihmiset ovat itseensä kehittäneet. Kyseessä on nimenomaan pyhä viha, oikeutettu viha, joka kohdistuu pahuuteen ja –niin- tyhmyyteen.
Natsit, banderalaiset (joita nyt on jo lakattu kutsumasta benderiläisiksi), kansamurhaajat, venäläisten kiduttajat, vihollisen agentit. .. Kukapa oikeamielinen ja normaalilla säädyllisyydellä varustettu ihminen voisi suhtautua niihin viileän välinpitämättömästi. Kyseessä ei suinkaan ole vain kognitiivisen tason asia, vaan pääosaa näyttelee suuri tunne. On turha mennä argumentoimaan paholaisen puolesta, se herättää vain vihaa ja oikeutettua suuttumusta. Ihmisten välit voivat jopa perhepiirissä katketa, jos joku uskaltaa esittää asioista ”vääriä” eli vihollisen asiaa edistäviä mielipiteitä. Tästä Nikonov esittää esimerkin.
Näin siis naapurissa, mutta senhän me jo tiesimmekin, vai kuinka. Onneksi meillä on asiat paremmin!
Tiedämme täysin varmasti, että Venäjän propagandakoneisto on törkeästi valehdellut monessa asiassa. Tiedämme melkein varmasti, ettei matkustajakoneen putoaminen ole ainakaan Ukrainan syytä ja siksi siitä on ilman muuta syytettävä Putinia ja hänen kätyreitään. Tiedämme, että venäläiset lentokoneet ja laivatkin ovat vaarantaneet tai lähes vaarantaneet viattomien ihmisten hengen ja loukanneet pyhiä rajojamme. Tiedämme, että Venäjän agentit täyttävät kyberavaruuden, jossa niiden eksytyksen saaliiksi jää paljon viattomia ihmisiä, elleivät ole valppaina. Tiedämmepä yhtä ja toista!
Sen tiedämme ainakin, että vain roistot ja idiootit lukevat RT:n ja Verkkomedian sepustuksia, koska niissä levitetään disinformaatiota. Sen vuoksi onkin ainoa oikea suhtautumistapa hyökätä niitä vastaan totuuden asein ja jättää uskomatta viimeistä myöten kaikki niiden väitteet, jotka voisivat kompromettoida Ukrainaa, joka on uhri. Älymystön etujoukolle Ukrainan kansa on nyt se todellinen kansa, jonka irvikuva taas on Venäjän kansa. Suomen kansa taas edustaa ikään kuin kollektiivista älymystöä, jonka onnena on saada nauttia tasapuolisesta informaatiosta, jota ei tarvitse kyseenalaistaa.
Tämä on tilanne nyt, vuoden 2014 loppuessa. Vielä vuosi sitten sitä ei olisi voinut edes kuvitella. Takana on todellakin suuren murroksen vuosi ja se murros ei ennusta hyvää.
Niin, että voisi se meidänkin kansamme nyt työntää turpavärkkinsä peilin eteen ja katsoa mikä se sieltä kurkistaa. Ei se näytä älymystötyypiltä, vaan karavaanin kehnoimmalta kamelilta. Se poukkoilee säikähdellen puolelta toiselle ja sen silmät ovat kauhuista suurina, mutta kyllä se rivissä saadaan pysymään, kun kamelinajaja aina välillä kiskaisee sitä kuolaimista ja läväyttää ohjaperillä lautasille. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee ja me tiedämme minne.


36 kommenttia:

  1. Mutta meillähän on valpas ja journalistisesti korkeatasoinen media juuri sitä varten, että kansan valitus ja laaja ymmärrys kohoaa yhä uusiin korkeuksiin emmekä jää toispuoleisten kuvien vangeiksi?

    Verorahoilla maksettu Yle ja ehdottomasta tasapuolisuudestaan tunnettu iltapäivä- ja päivälehdistö ja Hesari koko painetun median lipunkantajana?

    VastaaPoista
  2. Onneksi on Luoja valittua kansaansa näillä siunannut.

    VastaaPoista
  3. Iltapäivälehdistö tekee rahaa Putinilla ja hänen lähipiiriinsä kuuluvien lausunnoilla. On tehnyt koko Ukrainan kriisin ajan. Otsikon tarkoitus on houkutella ihminen nappaamaan lehti mukaansa kaupan kassalla. Totuus on alisteinen tälle tavoitteelle.

    Valitettavasti kauhukuvien maalailu on jo ajat sitten ylittänyt kohtuuden rajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Median - Yle mukaan lukien - ongelma on se, että se menettää / on jo menettänyt asemansa kansakunnan agendan asettajana ja vakavasti otettavana suunnannäyttäjänä.

      Medialle on jäänyt populistisen "elämystehtailijan" rooli. "Hui kauheaa, mitä nyt taas! Kyllä se Matti Nykänen / V. Putin on sitten ihan mahdoton!"

      Kaupallinen media pinnallistuu ja populistisoituu, kun lukijat, katsojat ja mainostat pakenevat verkkoon. Yle siksi, että se on valmis mihin vain saadakseen otetta nuoresta väestä, jota sitä ei ihmeemmin noteeraa.

      Mitäpä jos joku näistä kokeilisi ammattimaista ja monipuolista journalismia ja haastaisi hieman kansan - ja "älymystön" yksipuolista maailmankuvaa? No, ei nyt sentään, leikillänihän minä.

      Poista
    2. Ikävä kyllä, tyhmerntämisen lisäksi ei mitään muuta roolia taida kuulua ambitioihin. Mutta kun maailmassa ei ole mitään muuta tärkeää ryhmää, kuin nämä NYT-liitteen lukijat, jotka määräävät tulevaisuutemme.

      Poista
  4. Minnekähän on rakkaudellinen asenne kadonnut slaavilaisesta maailmasta?

    VastaaPoista
  5. Jos Venäjällä 99 % on tyytyväisiä ja 1 % tyytymättömiä (oikeita prosenttilukuja en tunne), niin Hesari haastattelee sitä tyytymätöntä, koska se kuuluu lehden linjaan ja vahvistaa lukijoiden käsitystä Venäjästä. Toisin sanoen lehti menee kaupaksi.

    VastaaPoista
  6. Suomenkielisiä johdetaan kuin lukutaidottomia RUK:n opeilla käskyttämällä, olettaen, että he kunnon professoreiden tapaan jäykistyvät kuullessaan sanaparin "israelilainen Suomessa". Pikku-uutinen HS:ssa kertoi kaupunginjohdon neuvottelevan jonkinsortin maailman juutalaisuuden informaatiopisteen perustamisesta työ- ja elinkeinoministeriön rakennuksen nurkalle Aleksin ja Mariankadun kulmataloon.
    Ihan varmaa tosin ei ole kokevatko kaikki maaalaisetkin Suomessa kuuuluvansa "Jumalan omaisuuskansojen liittoon".

    Näin voi käydä maassa, jonka kirjallista elämää dominoi yksi ainoa kirjallisuuspalkinto ja jossa melkein kaikki ostavat läheisilleen saman kirjan joululahjaksi.

    VastaaPoista
  7. Hitler piti väkijoukkoja naisina, jotka etsivät vahvaa miestä, jolle alistua. Väkijoukko etsii toiveilleen täyttymystä. Johtaja viettelee lupauksillaan väkijoukon, lupaa kaikkien toiveiden täyttyvän. Johtaja esiintyy toiveiden täyttymisen henkilöitymänä, niiden symbolina. Väkijoukon tunne ja odotus toiveiden täyttymisestä on johtajan onnistumisen kannalta tärkeämpää kuin toiveiden toteutuminen käytännössä. Väkijoukon muisti on lyhyt, joten lupausten rikkominen vuosien kuluttua ei juurikaan vähennä taitavan johtajan suosiota. Silloin johtaja jo hurmaa väkijoukkoja uusilla lupauksilla tai vanhoilla lupauksilla, jotka on puettu uusiin väkijoukkoja kiehtoviin muotoihin. Johtaja tyynnyttää väkijoukon epävarmuudet, epäluulot, kielteiset suhtautumiset ja pahat aavistukset tai saa väkijoukon unohtamaan ne; johtaja kääntää ne ylösalaisin, hurmaa ja huumaa väkijoukon. Väkijoukko on tyhmä, lyhytjänteinen, lyhytmuistinen, oikukas, vastuuton, hillitön, helposti innostuva, ja toimissaan kömpelö ja karkea. Taitava johtaja saa väkijoukon uskomaan ja tekemään mitä hän haluaa.

    *****

    Huhut Jumalan kuolemasta ovat liioiteltuja:

    http://www.godandscience.org/apologetics/designun.html

    http://www.godandscience.org/apologetics/cosmoconstant.html

    http://www.godandscience.org/apologetics/why_is_there_something.html

    http://www.godandscience.org/apologetics/quotes.html

    VastaaPoista
  8. Venäjällä on perustettu suurvenäjä puolue uutisoi kohudosentti, näin siellä on pian tilanne jossa Putinin valtapuolue edustaa maltillista maailmankatsomusta. Hysteerinen uutisointi peitää aleen usein oikeammat tapahtumat,kun mielikuvissamme elävät möröt aktivoidaan lööpeillä kiireeisten kuluttajien kauhuksi. Historiantutkimus muutaman vuosikymmenen kuluttua kertonee koneenpudotuksen ja muidenkin tapahtumien oikeanlaidan.Mediakritiikissä olisi tärkeää tuntea erilaiset totuuden lajit, vallitsevan totuuden saa asioista aikaan nopea ja taitava probakandisti.

    VastaaPoista
  9. No, onhan siellä äärilaitaa ollut iät ja ajat. Putin on nimenomaan maltillinen siinä kokonaisuudessa.
    Kovin tuntuu sitlä, kuin Projekt Rossija olisi nähnyt kaiken tämän ennakolta, kun nyt taas kirjoja lehteilen.

    VastaaPoista
  10. Jaa-a.

    Vihavainen mielestä suuri osa suomalaisista näkee Ukrainan uhrina ja Venäjän paholaisena, jonka puolesta puhujat ammutaan yleisen hyvä edestä.

    Tavalliselle, historiaa kohtalaisen hyvin tuntevalle Suomen kansalaiselle, (joka uskaltaa epäillä professorin tarjoamaa mielikuvaa järkevästä ja rationaalisesta ynnä luotettavasta Suurvalta-Venäjä-naapurista), tarjotaan vaan karavaanin kehnoimman kamelin roolia:

    "Se poukkoilee säikähdellen puolelta toiselle ja sen silmät ovat kauhuista suurina, mutta kyllä se rivissä saadaan pysymään, kun kamelinajaja aina välillä kiskaisee sitä kuolaimista ja läväyttää ohjaperillä lautasille. Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee ja me tiedämme minne."

    Ja totta kai tiedämme minne. Sinne mitä Vihavainen kammoaa eniten, tietenkin kohti Natoa.

    Täällä Vihavaisen lootassa ja etenkin tässä kommenttirivistössä vallitsee nyt sellainen yksi- ja oikeamielisyys, joka on tyypillistä sellaisille, jotka ovat löytäneet sen oikean ja ainoan totuuden. Siksi on vaarallista lausua poikkeavia mielipiteitä, koska kivitys on epäuskoisen osa. Luulen ma.

    Jos nyt kuitenkin totean sen ,ettei varmaan suurin osa suomalaisista näe Ukrainaa uhrina, vaan lähinnä maana , joka historiansa ja surkean ja korruption mädättämän kulttuurinsa vuoksi on kompuroinut kriisistä toiseen. Oranssi vallankumous söi lapsensa niin kuin vallankumousten tapana on; ja uusi vallankumous oli yhtä surkea kuin se oranssinenkin- vaikka EU ynnä l'änsimaat siunasivat sen ja pukivat sen pyhän demokratian viittaan.

    Ja Venäjän demonisoinnista ei kannata syyttää pelkästään suomalaista mediaa. (vaikka Idän Uhka myy tällä hetkellä hyvin ja paljon.)

    Haavikkoa lainaten on todettava Venäjästä: "Demonisointi on jo kauan mahdotonta. He tekevät sen itse."




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ukrainalaiset ovat yksilökeskeisiä jotka joutuvat tästä ominaisuudestaan naapureiden riepottelemiksi mennen tullen, heillä ei ole kykyä muodostaa yhteisöjä ja näin klaanit pääsevät vuorolaan saaliinjaolle. Samanlaista tautia liberalismi levitää muuallkin maailmaan.Venäläisillä ja Suomalaisilla on taipumus parveilla enemmän, mikä näkyy selvimmin aurinkorannoilla.

      Poista
  11. Toistan ja korjaan kijoitusvirheen

    Haavikkoa lainaten on todettava Venäjästä: "Demonisointi on jo kauan OLLUT mahdotonta. He tekevät sen itse."

    VastaaPoista
  12. Soo, soo!
    Se kehnoin kameli vain määrää sen tahdin. Ja Anonyymilläkin näyttää järki pelaavan aivan siedettävästi, monillahan se on nyt halvaantunut. Kyllä ne oikeasti siellä Venäjälläkin töpeksivät ehtimiseen ja ovat sortuneet sellaiseen hybrikseen, joka naurattaisi ellei olisi niin surullista. Ei täällä olla kovinkaan innokkaita kivittämään ihmisiä mielipipteidensä takia. Niiden typerät ja etenkin tarkoitushakuiset manipuloijat sen sijaan ansaitsevat aina muutaman napauksen, etteivät ala kuvitella liikoja ja pian itsekin uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Uskoa"

      Умом Россию не понять,
      Аршином общим не измерить.
      У ней особенная стать --
      В Россию можно только верить!

      Venäjää ei järjellä voi ymmärtää,
      Käsitteet ei muiden kelpaa mitaksi.
      Venäjällä -- erityinen minänsä.
      Venäjään on ainoastaan uskominen!

      Jos uskoo, niin myös pelkää ja tottelee. Jumalanpelko on tässä runossa sijaistettu Venäjän pelolla, koska Venäjää ei siis kannatakaan yrittää ymmärtää. Pitää vain uskoa, että Venäjän tekemä paha tekee vain hyvää kaikille.

      Poista
    2. Liberaalin ihmiskäsityksen tuoma syöpä onkin harhaanjohtava tunne yksilön kaikkivoipaisuudesta, Suomalainen fasismi Kekkosen ajan muodossa oli erittäin hyvä esimerkki herran pelon hyvää tekevästä voimasta yhteiskunnan eheyttäjäönä.Putinismissa uskoisin olevan kyse vähän samanhenkisestä ilmiöstä.

      Poista
    3. Korjaus

      Pitää vain uskoa, että Venäjän tekemä paha tekee vain hyvää kommunismille.

      Runon tekijä Fedor Tjutshev oli kommunisti illegaalisesti ja toimi Venäjän ulkoministeriössä. Runo on vuodelta 1866.

      Poista
    4. Venäjää ei järjellä voi ymmärtää,
      Käsitteet ei muiden kelpaa mitaksi.
      Venäjällä -- erityinen minänsä.
      Venäjään on ainoastaan uskominen!

      Fedor Tjutshevin runon piilosemantiikka on varmaankin seuraavanlainen: "Jumalaa ei järjellä voi ymmärtää, / Ihmisten käsitteet eivät kelpaa selittämään jumalan tekoja. / Jumalalla on erityinen olemus. / Jumalaan on ainoastaan uskominen!"

      Toisin sanoen: "Пути Господни неисповедимы."

      Illegaali-kommunisti Tjutshev samaisti siis Jumalan ja Venäjän. Venäjällä oli näin jumalallinen luojan tehtävä muuttaa maailmaa mieleisekseen.

      Poista
  13. Joo. Tällaisen mystiikan kätevyys on siinä, ettei kukaan kelpaa arvostelemaan. Tulee ihan feminismi mieleen ja fasismi tietenkin.

    VastaaPoista
  14. Yleisen huutelun ja älämälöön sijasta, Ukrainan tilanteeseen ja kriisin historiallisiin taustoihin vakavasti suhtautuvien harrastelijoiden kannattaisi minusta tutustua vaikkapa (vielä kerran?) ministeri Jaakko Nummisen tuoreutettuihin artikkeleihin asiasta:

    1. Ukraina 15.4.2014 13:54;
    http://ministerijaakkonumminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165838-ukraina

    2. Venäjä-ja-eurooppa 7.5.2014 16:52 http://ministerijaakkonumminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167405-venaja-ja-eurooppa.

    Alla lainaus Ukraina-artikkelista
    ===
    KOMMENTTI HUHTIKUUSSA 2014

    Näin siis kirjoitin syyskesällä 1991. Kirjoituksen loppu näyttää olevan kovin optimistinen. Ei tullut Ukrainasta kansalaisyhteiskuntaa, vaan oligarkki-yhteiskunta. Toivottavasti nyt käy paremmin. Lisään vielä pari muistikuvaa 1990-luvulta.

    Opetusministeriön tarjotessa vieraanvaraisuutta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisille oppikeskusteluille kuuntelin yhdessä arkkipiispa John Vikströmin kanssa J.L. Runeberg -aluksen pienessä kajuutassa joskus 1990-luvun alussa venäläisten metropoliittain kuvausta Ukrainan kirkollisista oloista. Venäjän patriarkaatin kirkon ja Ukrainan oman ortodoksisen kirkon ohella siellä on myös kirkkokunta, joka on jossakin roomalais-katolisen kirkon ja ortodoksisen kirkon välimailla. Mieleeni vastakohtaisuuksien esittelystä jäi, että joku metropoliitoista sanoi, että ”vertakin tulee vielä vuotamaan”.

    [Kyseessä on siis Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko, jota myös uniaattikirkoksi kutsutaan. kts vaikka Antero Manninen kommentti 8 kirjoitukseen ; TMu]
    ===
    ===
    Venäläisten asennoituminen Ukrainaan on peräti herkkä. Pietari-säätiö, jota olin perustamassa, julkaisi 1990-luvun alussa vanhan venäläisen humanistin ja akateemikon, pietarilaisen Lihatšovin esseekirjan suomen kielellä. Minulla oli kunnia haastatella yli kahdeksankymmentävuotiasta akateemikkoa Akateemisen Kirjakaupan haastattelutunnilla. Muun ohella tulin kysyneeksi jotakin Ukrainasta, jolloin akateemikko kivahti: ”Ei mitään Ukrainaa ole. Sana tarkoittaa venäjän kielessä rajaa.” Tästä oli haastattelijan vaikea jatkaa.
    ===
    Minusta artikkelit taustoittavat hyvin meillä aika vähäistä tuon alueen historian tuntemusta ja ymmärrystä.

    Täällä 2014-luvun sekulaarisessa Suomassa saattaa olla vaikeata ymmärtää, että meidän täysin kummallisiksi tulkitsemillamme uskonnollisilla ja historialla kiistoilla muualla maailmassa voi olla ihan todellista vaikutusta toimintaan ja ajatteluun ... joskus jopa tässä järjestyksessä.

    Ei kaikki välttämättä ole vain osa Eura-aasian Suurta Peliä, jota johdetaan Valkoisesta talosta ja Naton päämajasta manipuloimalla jopa suomalaista "roska- ja monopolimediaa".

    Ei historia muualla ala välttämättä vuosista 1939, 1917 eikä edes vuodesta 1809.

    Tässä tuon alueen historian tietämyksessä olettaisin blogistilla olevan syvenpääkin tietoa ja ymmärrystä toisin kuin minulla ... meille opiksi ja valistukseksi

    Timo Mustonen

    VastaaPoista
  15. Kun se ei taida monelle sekään aueta ettei historia alkanut vuonna 1991 tai että sitä oikeastaan onkaan, siis vakavasti otettavana tekijänä. Von Scheltingin näkemys on yksi satojen joukossa. Ihan kiinnostava, mutta ehkäpä ei aktuaalisin juuri nyt. Aikansa perspektiivistä kun sekin katsoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä nyt mitään tavattoman syvällistä, mystistä ja salattua noiden von Scheltingin tai vaikkapa Wittgensteinin tai Paul Celanin tavoin (Antti Salmisen väitöskirjan tulkintaa mukaillen) hakenut. En myöskään hakenut pinnallisia selityksiä nationalismia tukeviin historiallisiin myytteihin vuosisataisista tai -tuhantisista oikeuksista jostain syystä johonkin.

      Toivoisin vain valaisevaa analyysia sellaisista seikoista, jotka saattaisivat jäädä huomiotta ja ymmärtämättä meille, jotka emme ole tuossa paikallisessa kulttuurissa koskaan pidempään eläneet tai oleskelleet. Siis vaikkapa viitteitä isien pahojen tekojen ylissukupolvisesta tai jopa ylimuistoisesta periytymisistä, jotka sittemmin yllättäen pulpahtavat toimintaa ohjaaviksi selittämättömiksi voimiksi

      ... jos niitä vaikka sittenkin kaikesta huolimatta oman varman "rationaalisen" ajattelumallimme vastaisesti ainakin "muualla" esiintyisi.

      Timo Mustonen

      Poista
    2. Niin, meillä tuntuu taas ylivertaiseksi viisaudeksi nousseen taktinen tarkoituksenmukaisuus, kuten se ooli joskus Kekkosen aikana, jolloin sotasukupolvea halveksuttiin, kun se ei osannut solmia YYA:taan silloin kun piti. Ainoas, mistä silloin piti huolehtia, oli NL:n luottamus. Nyt se on maineen puhtaus Naton ja Brysselin silmissä ja tietenkin Viron, jonka sankaripresidentti on jo vähän potkaissut tåätä pelkurikansaa, joka ei halua ruveta huolehtimaan Viron turvallisuudesta, vaikka se ilman muuta meille kuuluisi, kun ei Viro sitä itse kuitenkaan missään tapauksessa pysty tekemään.
      Mutta Virokaan ei pääse historiastaan minnekään emmekä myöskään me. Meillä ei ole häpeämistä omassamme.
      Venäjällä taas, kuten myös Virossa eletään hyvin pitkälle siinä lapsenuskoisessa tilassa, jossa oma puoli on aina oikeassa ja on aina ollutkin. Tekisi mieli sanoa, että meillä nyt sentään edes periaatteessa kyetään kansalliseen itsekritiikkiin ja siitä voi viisauskin alkaa.

      Poista
  16. "Tällaisen mystiikan kätevyys on siinä, ettei kukaan kelpaa arvostelemaan. Tulee ihan feminismi mieleen ja fasismi tietenkin."

    Kommunismi, sen vastustajat ja mystiikka kaiken tämän ympärillä.

    Kommunistinen manifesti ilmaisi selkeästi mitä piti tuleman: koska pientalonpojan omaisuus oli porvarillisen omistuksen lähteenä, niin kyseessä oli yksityisomistuksen lopettaminen totaalisesti.

    Leon Trotsky (Bronstein) pääsi Neuvostoliitosta juhlallisesti muuttamaan Latinalaiseen Amerikkaan, jossa perusti ikioman IV Internationaalen. 1930-luvun alussa perustamansa Internationaalen edustajana Trotsky saapui Saksan turneelle pitämään palopuheitä yksityisomistuksen lopettamiseta kaikkialla Saksassa. Juutalaiset saavat itse tutkia, mitä Trotskin 1930-luvun Saksan turnee sai aikaan ja miksi Hitler tuli sen jälkeen valtaan Saksassa ja miksi Hitler suhtautui juutalaisiin niin kuin suhtautui. Jos Hitler ei olisi suhtautunut juutalaisiin niin kuin hän suhtautui, niin kaiken logiikan mukaan se olisi merkinnyt propositiota: "Marxilaiset! Tervetuloa Saksaan lopettamaan yksityisomistus totaalisesti!"

    Leon Trotskin (Bronsteinin) mystiikkaan kuuluu: kuka lähetti/päästi tämän "Stalinin vihollisen" maailmalle toteuttamaan maailman vallankumousta?

    1930-luvun alussa Suomessa syntyi ns. Lapuan liike, joka vastusti kommunistisia periaatteita, eli yksityisomistuksen lopettamista totaalisesti, ja sai aikaan sen mitä sai. Jos Lapuan liikettä ei olisi syntynyt Suomeen, niin kaiken logiikan mukaan se olisi merkinnyt propositiota: "Bolshevismi! Tervetuloa Suomeen lopettamaan yksityisomistus totaalisesti!"

    Mystiikkaan kuuluu myös se, että Suomessa hyvin monet Sadankomitean jäsenet pitävät yhä vieläkin suussaan Kremlin informaatiotuttipulloa. Sekin on mysteeri, että miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaan kapitalitisen markkinatalouden jakojäännöksenä tapahtuu Kommunismiin ajautuminen. Yhteisvastuu taloudessa on ollut eurooppalaisen viimeaikojen johtava prinsiippi. Realisosialismin tragedia oli minimaaalisen joukkion halu pysyä vallassa kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin.Nykyiset Venäjän ja eritoten Ukrainan oligarkit oli seuloontuneet sikäläisen nomenklatuuran tenavien joukoista,ja saaneet varmasti marxin taloudellisiin oppeihin painottuvan koulutuksen,eikä se ole haitannut näiden yksilöiden vaurastumista.

      Poista
  17. Suomessa tähän Nikonovin ripitykseen harva loukkaantuisi. Meillähän tuollainen ankara lukkari äänestettäisiin äänivyöryllä presidentiksi.

    VastaaPoista
  18. Kyllä minä olen Timon kanssa samaa mieltä. Tämä vuosi oli tietynlainen käännekohta. Petyin suomalaisten kyvyttömyyteen vaistota huijaus jolla heidät saatiin viekoiteltua tähän lähes kollektiiviseen kyvyttömyyteen haistaa niin Krimin, Ukrainan kuin Hong Kongin tapahtuminen todelliset taustat. Samoin Obaman uusi avaus Kuuban suhteen ja se lähes täydellinen hiljaisuus latinomaissa mutta läntisen valtamedian euforia on kiinnostava vastakohta.

    Vietnamin sodaa alkuvuosina havaittiin se ilmiö että pahiten huijatuksi tuli hyvätuloiset koulutetut sillä he seurasovat valtamediaa. Ukrainan tapahtumissa selvemmillä vesillä ovat ne jotka vähiten seuraavat kansainvälistä (=läntistä) tiedotusta.

    VastaaPoista
  19. Näin isoisänä ja kolmen lastenlapsen kehitystä seuratessani mieli kääntyy pohtimaan jo sitä aikaa jolloin itse en ole tätä touhua katsomassa. On selvä asia että länsimaiden ja ns. pohjoisen taloudellinen painoarvo alkaa lähestyä niiden väestöosuutta maapallolla yleensäkin. USA:n osuus maapallon kokonaiskysynnästä ja teollisuustuotannosta oli n. 50% vielä 1950-luvun alussa muttapudonnut sen jälkeen vuosi vuodelta n. 14-16%:iin.

    Tämä vuoden 2014 vuosi on ikäänkuin viimeisiä yrityksiä aloittaa epätoivoinen asemien säilyttäminen. Surkeaksi vuodeksi tämä tulee jäämään. Ei siitä miksikään pääse. Jos jotain ihanteista oli vielä jäljellä niin tähän sotakoohotukseen ne hukkuivat.

    Mutta demografian rautaiselle merkitykselle poliitikot eivät voi mitään. Ne joilla on lapset ne määrittelevät tulevaisuuden kulun. Niin se vain on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Samoin on palanut karrelle usko internetin demokraattiselle ihmeitä tekevällä vaikutukselle. Nyt se edustaa lähinnä yhdenmukaistavaa samanmielisyyden voimaa. Erityisesti sosiaalisen median kautta. Lisäksi ilmiö jossa tuotetaan tekstiä jota yhä harvempi edes lukee on yleistymässä. On kuin seuraisi näytelmää jossa kaikki matkustavat töihin mutta kukaan ei työtä tee.

      Poista
    2. Käänne yhdysvalloissa tapahtui reaganin astuessa keulakuvaksi,alkoi taloudessa pedon näännytysohjelma,,samalla myös neuvostoliitto tuhotiin,joka oli ulkoinen peto .Sisäinen peto liberaaleille oli orastava suuri yhteiskunta.Verohelpotukset ja samanaikaiset puolustusmenojen roimat lisäykset ajoivat liittovaltion nykyiseen velkakierteeseen. Valtiokeskeinen ajattelu olaan korvaamassa globaalien suuryritysten järjestelmällä.

      Poista
  20. "Mutta demografian rautaiselle merkitykselle poliitikot eivät voi mitään. Ne joilla on lapset ne määrittelevät tulevaisuuden kulun. Niin se vain on."

    Sain Pukilta lahjaksi Weismanin Maailma täynnä meitä-kirjan. Tähän eräiden maiden demokrafiseen auvoon liittyy erittäin paljon muuttujia, joiden avulla tulevaisuutta ei todellakaan "määritellä" eikä hallita ellei hallinnaksi sitten lasketa hallitsematonta kaaosta.

    Monet maat tanssivat Kusessa ollaan-jenkkaa ylisuuren ihmismassan ja saastuneen veden ja viljelymaan kera.

    Vanhentuva Eurooppa tarvitsisi piristysruiskeen ja lisää uusia eurooppalaisia; nyt se on kehitysmaiden eli lähinnä Afrikan ja islamin mädättämien diktatuurien ja kleptokratioiden väestöräjähdyksen paisuntasäiliö. Tämä ei kyllä liittynyt paljoa blogin aiheeseen; mutta kirja on hyvä. Kannattaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lännen demografinen hiipuminen on paitsi syy myös seuraus kulttuurisesta rappeumasta. En tiedä yhtään tapausta jossa todella heikko demografinen kehitys olisi ollut kulttuurisesti vahvistava tekijä. Lännen kulttuurinen rappio on ollut vahvistuva trendi eteenkin 1960-luvulta lähtien.

      Poista
  21. Reagan Neuvostoliiton tuhoajana on myytti joka syntyi vasta vuoden 1991 jälkeen. Väitteelle ei löydy historiallista perustetta sillä esim Bush vanhempi, Reaganin aiempi varapresidentti ei edes pitänyt Neuvostoliiton lakkaamista suinkaan hyvänä asiana saatikka että se olisi ollut edes Usan tavoite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsernobylin onnettomuuteen johti lännen uittama disinformatio,kun siellä kokeiltiin muka lännessä käytettyä kapasiteetin ylikäyttöä.Venäläisten ogeelma taloudessa on ollut läntisten keksintöjen perässä juokseminen, jolloin aina he tulevat olemaan peesaajia.

      Poista
  22. En usko Venäjä-mystiikkaan. Venäjä kehittyy ja muuttuu, ja venäläiset oppivat myös käyttämään järkeään, niin kuin toivottavasti myös länsimaalaiset. Lännessä tämä mystiikka merkitsee sitä, että venäläisiä pidetään jotenkin alempana rotuna, jota ei tarvitse ymmärtää. Russofobia perustuu osaksi siihen. Ei venäläisiä pidä aliarvoida. Sekä venäläisiltä että länsimaalaisilta tulisi odottaa vastuuntuntoista toimintaa, ts. yhteistyötä, eikä turvautumista aseisiin ja rankaisuihin.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.