maanantai 19. tammikuuta 2015

Kohdemaan ennakoiva haltuunotto



Kohdemaan haltuunotto

Tiesittekö, että Venäjä on päättänyt hyökätä Suomeen? En minäkään tiennyt ennen kuin luin tämän päivän Iltalehdestä.
Tuula Malinin haastattelema asiantuntija kertoo, että tonttien ostamisessa Saaristomereltä on kyse ”venäläisen etupiiriajattelun mukaisesta kohdemaan varaamisesta ja haltuun ottamisesta. Rauhan aikana varaudutaan tulevaan ja rakennetaan tukikohtia. Syvän rauhan tilassa aluehankintoja hyödynnetään tiedustelussa.”
No vot! Sitä on taidettu lukea muutakin kuin YYA-sopimusta ja Lutherin katekismusta.
Ja toden totta, on niitä tontteja ostettu sieltä sun täältä. Suomen yksipuolinen käytäntö sallia maanostot, myöntää kaksoiskansalaisuuksia ja muutoinkin viitata kintaalla oman maan eduille on kyllä kummastuttanut ja suututtanut meikäläistä jo vuosikaudet. Mutta olisikohan tässä nyt jo ”asiantuntijan” mielikuvitus pillastunut?
Toimittaja ainakin on asiasta, siis uhasta vuorenvarma ja levittelee vielä varmemmaksi vakuudeksi kielikuvia: ”Suomi-neito avasi palmikon ja sitten koko sylinsä. Totuuden voi kieltää -katoamaan sitä ei saa!” Siinäpäs teille te epäilevät Tuomaat ja heikkouskoiset natoskeptikot!
No onpa ainakin puhe jylhää ja juhlallista! Logiikkapuoli on kuitenkin vielä hakusessa. Jos totuus tarkoittaa sitä, että tontteja on ostettu, niin idioottihan se on, joka selvän faktan kieltää. Jos totuus taas tarkoittaa sitä, että tarkoituksena on Suomen valvonta –joka on jopa jo meneillään- ja että tulevan sodan aikana (joka siis on tulossa) nämä alueet aktivoidaan halvaannuttamaan Suomen huolto ja puolustus, niin sellainen totuus on nyt kyllä jäänyt todeksi osoittamatta.
Lavrenti Berija oli vuonna 1938 kovin huolissaan siitä, että suomalaiset laivat läpikulkumatkallaan Laatokalta Suonenlahdelle saattoivat, sen sijaan tai sen ohella, että olisivat seuranneet joella kulkevaa liikennettä ja merimerkkejä, kiikaroida rantoja ja vakoilla uusia strategisia tehtaita ja vaikka vallan mitä. Niinpä kauttakulkusopimus piti purkaa. Tsuhna voisi vielä hyökätä ja sillä olisi jo tiedot plakkarissa! Tämä nauratti joskus, mutta hymy alkaa hyytyä kun tämän päivän lööppejä lukee.
Kun saarten sijaintia katselee, niin kyllähän niiden alueelta käsin olisi mahdollista haitata sokerijuurikaskuljetuksia ja muutakin saariston hyötyliikennettä, huviveneilystä puhumatta. Pelkkä Airiston kaljahanan sulkeminen olisi monellekin jo aikamoinen kiusa, mistä tunnen katkeruutta jo etukäteen.
Itse asiassa useammaltakin saarelta käsin voidaan hyvin myös tarkkailla autolauttaliikennettä ja jopa sitä videoida. Miinojakin voidaan pohjaan asentaa, sillä Suomen laivasto on myynyt sitä varten alukset ja tarvitaan enää miinat. Ehkä niitäkin saa, kun kauniisti pyytää?
Mutta mikä järki tällaisessa diversiotoiminnassa olisi? Kun omistajat saa maarekisteristä selville, on kriisitilanteessa todella yksinkertaista likvidoida nuo kiusan pesäkkeet. Lieneekö sellaisia muuten hyödynnetty Ukrainassa tai jossakin muualla? Jos on, niin missä ja miten ja millaisella menestyksellä? Ehkäpä asiantuntija pystyy vastaamaan? Vai onko kaikki pelkkää mielikuvitusta ”mahdollisista” uhista?
Hanke on niin ovela ja röyhkeä, että sellainen ei tullut kenellekään edes mieleen, kertoo asiantuntija. Tämä on toisaalta aivan tavallista. Harvahan tulee ajatelleeksi, että aivan viattomia ja jokapäiväisiä asioita ja tavaroita sulkakynästä raivaussahaan saakka voi aivan mainiosti käyttää viattomien lähimmäisten tappamiseen, kiusaamiseen ja kaikenlaiseen ilkeilyyn. Pitää vain olla kyllin härski ja pahantahtoinen. Kuka nyt sellainen olisi?
No, eipä tarvitse suotta vastata, tiedän jo vastauksen. Sen sijaan en tiedä, onko tähän vastaukseen mitään syytä uskoa. Missään tapauksessa se ei ole ”totuus, jota ei katoamaan saa”. Olisi kyllä vielä normaalin säädyllisyyden mukaista, että kun esitetään erittäin rajuja väitteitä hurjista suunnitelmista ja tarkoitusperistä, niin olisi samalla edes vähintään yksi ainoa todiste niiden tueksi ja mieluummin useampia. Ei se tonttien sijainti sellaiseksi kelpaa eikä kelpaa bisneksen huono kannattavuuskaan. Missä on pihvi?
Ehkäpä myös Iltalehdessä kannattaisi ottaa huomioon, mitä mieltä kansa on tutkimusten mukaan ollut sen kauhumaalailun uskottavuudesta. Joku päivä saattaa markkinoille ilmestyä korkealaatuinen iltapäivälehti, johon lukijat mieluummin sijoittavat pennosensa ja härski kauhumaalailu näivettyy omaan katteettomuuteensa.
Mutta, ceterum censeo: kyllä hallituksen on syytä suhtautua vakavasti siihen, että Suomesta saavat ostaa maata sellaisen maan kansalaiset, jotka eivät salli vastavuoroista maanostoa omalta alueeltaan. Ja milloin meillä lakataan myöntämästä liukuhiuhnalta kaksoiskansalaisuuksia? Mitkä puolueet lupaavat ottaa nämä asiat huomioon ensi vaalikaudella?

11 kommenttia:

  1. Kasakka ottaa sen mikä on löyhästi kiinni. Pitäkää saaristolaiset kielestä kiinni. Jos ei tehdä päätöstä, siitäkin on kannettava vastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauppasota sataa hallituspuolueiden, eikä maalaisten laariin, sillä äidit ottavat sen mikä on löyhästi kiinni Prisman hyllyllä.

      Meillä "kasakkapäälliköiden" rooli lepää äitien harteilla, ja voi sitä nenäliinojen määrää mikä juuri menneellä viikolla tarvittiin kyyneleitä kuivaamaan omien poikien lähtiessä kasarmille valmiina isänmaan palvelukseen! Ja tuskin ehtivät poskipäät kuivua kun mentiin yhteiskuvaan 102-vuotiaan sotaveteraanin kanssa miehen mallia ottamaan.

      Äideillä onkin kaikkein arvokkain reviiri vartioitavana, oman lapsen tulevaisuus, siksi nainen liittoutuu sellaisen voiman kanssa jonka toivoo auttavan lastaan ja samalla itseään. Usein se on Jumala vaikka sitä ei ääneen sanota.Tarja Halonen liittyi kirkkoon virasta päästyään koska "jokin suurempi on uraani suunnitellut"

      Suomen äidit huolehtivat että lapset eivät opi venäjää; heidän Jumalansa puhuu rahan kieltä ja hymyilee Victorian lempeillä kasvoilla.

      Poista
  2. Amerikassa muinoin levisi mac catismi hysteria aivan mielettömyyksiin.Samanlainen hysteria on nytkin leviämässä kansan keskuuteen. Sotilaallisissa ammattipiireissä kaikkialla maailmassa tehdään aikansakuluksi ja harjoitusmielessä vaikka millaisia suunitelmia.Nyt alkaa iltapäivä lehtien kampanja myynnin edistämiseksi mennä naurettavuuden asteelle. Venäjällä voi käsitääkseni vuokrata maata pitkäaikaisilla sopimuksilla, se ei ole omistajuus yhteiskunta ainakaan maaperän suhteen. Kun meikäläinen viestintä on tätä tasoa saattaisi sputnikin radiotoiminta suomeksi tuoda monipuolisempaa probakandaa korviimme, josta saisimme syttyjä ja keskustelun aiheita.

    VastaaPoista
  3. Yhdysvallat on varmasti todella huolissaan, kun venäläinen oligarkki Abramovich on ostanut korttelin New Yorkin Manhattanilta.

    VastaaPoista
  4. Täällä riittää Venäjän puolesta loukkaantujia. Hölmöläisen hommaahan on myydä ilman vastavuoroista oikeutta ostaa. Muistan miten eräällä Venäjän pääministerin vai oliko nyt presidentin (Medvedev) eräs toimittaja yritti kysyä tämän vastavuoroisuuden perään. Silloinen presidenttimme loukkaantui vieraansa puolesta. Mutristi suutaan ja yritti kovasti viestittää, ettei tällaisilla kysymyksillä saa pilata vierailun maireaa henkeä.

    Vastavuoroisuus on muuten pelannut hyvin. Me olemme maksaneet Venäjälle kehitysapua mitä ihmeellisempiin tarkoituksiin ja naapuri on voinut keskittyä asevarusteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. venäjällä maata vuokrataan valtio on se joka omistaa.Meillä kun nykyisen eletään monetarismin tyrannian alla omistaminen käytännössä sen pienten partikkelien muodossa on käytännössä maata hankkivat johtanut velkavankeuteen. Inflaation salliminen talouspolitiikassa armahtaisi nämä piruparat aikaamyöten.

      Poista
  5. Kun markkinafundamentalismi omaksuttiin, pääteltiin että aivot joutaa narikkaan. Hupaisaa kyllä vuode n 1918 historiasta muistellaan, että saksalaisen pääoman haaliminen maahan oli kerrassaan maanpetosta, mutta nykyään sitä ei saa edes paheksua.
    Ja "maansa myöjät" möivät kannaksella 1900-luvun alussa parin pitäjän maat venäläisille huviloitsijoille. Sitä sentään paheksuttiin, mutta niin siinä vain kävi. Sen jälkeen oltiinkin valmiita alueliitokseen, joka jäi vain vallankumouksen takia tekemättä.

    VastaaPoista
  6. Timo Vihavaisen kirjoituksen varsinaiseen pointtiin mennäkseni, en ymmärrä Tuula Malinin kaltaisten "toimittajien" sodanlietsontatarinoiden motiivia. Esson baareista löytyy kyllä nimettömiä asiantuntijoita joka lähtöön, mutta miksi ? Ehkä kuvitellaan näin edistettävän Nato-jäsenyyttä, en kuitenkaan usko, että sitäkään päätöstä tehtäisiin näin heppoisin ja lyhytnäköisen perustein. Sotaa lietsotaan ja luullaan, että se voitetaan hetkessä ja venäläiset hävitetään. Huh-huh, ja kun tämäkin kirjoitus tuomitaan Kremlin trollaukseksi kannattaa lietsojien miettiä keiden uskollisia ja tahdottomia trolleja he ovat ? Hyvin on presidentti Toomas Hendrik Ilveksen johtama Venäjä-viha saanut suomalaisetkin trollit liikkeelle. Pelkäänpä pahoin, että kevään eduskuntavaalikeskustelussa ehdokkaat kehittelevät toistaan kauheimpia uhkakuvia Venäjästä. Tätäkö meillä oikeasti halutaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lööppilehdissä YT:t painavat koko ajan päälle. Siitä hätä ja meuhkaaminen.

      Sensaatioita ja kauheuksia pitää koko ajan kehitellä.

      Poista
    2. Vanhaa euroopaa ei auta modernisaation tielle muu kuin sota ja sen tuhot, järjestelmäämme on koodattu sellaiseksi.Katsokaapa grosyä nykyisin.

      Poista
  7. Väitettiin, että Suomi on motitettu, kun on tontteja siellä ja täällä. Kyllä siihen vielä aseetkin tarvittaisiin ja järeät sellaiset. Ja jos se siltä näyttää, niin ei iun poliisi asialle ja aseet pois. On niillä huonoja bisneksiä Sulkavallakin, ja niille en millään keksi sotilaallista syytä.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.