keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vuodesta 1943



Vuoden 1943 perspektiivi
Великая отечественная война. 1943 год. Издательство Главного архивного управления города Москвы. Москва 2013. 687 с.
Venäjän Tiedeakatemian Venäjän historian laitoksen julkaisemassa toista maailmansotaa käsittelevässä sarjassa on V.S. Hristoforov kirjoittanut puolisen sataa sivua käsittävän luvun Suomi: ”On tullut aika ottaa yhteyttä Moskovaan”.
Puolen sadan sivun laajuinen artikkeli perustuu osaltaan sekä FSB:n että Venäjän ulkoministeriön arkistojen dokumentteihin ja siinä on melkoisesti käytetty myös julkaistuja asiakirjoja, mm. Paasikiven, Rytin ja Tannerin päiväkirjoja sekä Petroskoissa ilmestyneitä turvallisuuspalvelun dokumentteja. Käytössä on ollut myös Ohto Mannisen kirja Kerttu Nuortevasta.  Artikkelissa käsitellään myös Ruotsissa tapahtunutta toimintaa ja USA:n roolia, mutta käyttämättä näiden maiden asiakirjoja.
Lopputulos on varsin asiallinen kertomus Suomen vaikeutuvasta asemasta Saksan tappion käydessä yhä ilmeisemmäksi ja epäluuloisen Saksan painostaessa Suomea pysymään rintamassa. Suomen riippuvuus Saksan viljatoimituksista tulee tässäkin esille.
Kirjoittaja osoittaa ymmärtäneensä, että erillissota oli Suomen tavoitteena ja doktriinina ja ettei asiaa haluttu pilata uhmaamalla Yhdysvaltojen toiveita sotatoimien rajoittamisesta tai solmimalla Saksan kanssa poliittinen liitto, vaikka Suomi oli ”absoluuttisen riippuvainen” Saksasta nimenomaan elintarvikkeiden osalta ja myös saksalaisten joukkojen maassaolon takia.
Saksalaiset varoivat kuitenkin ärsyttämästä suomalaisia liikaa ja joustivat joistakin vaatimuksistaan. Kenraali Dietl jopa väläytti mahdollisuutta, että saksalaiset itse tyhjentäisivät Lapin. Saksaa käsittelevässä alaluvussa Saksa –liittolainen? on asianmukaisesti käytetty kysymysmerkkiä.
Rauhankysymyksen käsittelyssä ei ainakaan äkkiä katsoen tule esille suuria uutuuksia. Enimmät asiat perustuvat meilläkin julkaistuun aineistoon ja viitteitä salaisen palvelun suomalaisten keskusteluista välittämiin tietoihin on vain vähän. Pieniä piristäviä yksityiskohtia toki on, kuten maininta siitä, että rouva Jartsevaa (Rybkina) kiellettiin sekaantumasta Suomen asioiden käsittelyyn.
Vuonna 1943 kriisi ei vielä ollut kypsynyt, vaikka Suomessa oli selkeästi asetettu tehtävä sodasta irtautumisesta. Vielä oli mahdollista kuvitella, että Itä-Karjalasta voitaisiin saada korvausta niistä alueista, jotka ilmeisesti olisi pakko jopa tapauksessa luovuttaa Karjalan kannaksella, olihan Neuvostoliitto itse virallisen juhlallisesti vuonna 1939 julistanut, että toisilleen sukua olevien suomalaisten ja karjalaisten jälleenyhdistäminen oli oikeutettua ja molempien kansojen vuosisatainen unelma. Hyvät naapuruussuhteet joka tapauksessa olivat nyt suomalaisten tavoitteena.
Hristoforov ei asiaa mainitse, mutta ehkäpä Suomessa ajateltiin, että tällaisten suhteiden pitäisi perustua molempien osapuolten tyytyväisyyteen. Todella vaikea yhtälö veristen sotavuosien jälkeen!
Alan miehenä Hristoforov selostaa myös ”erikoispalvelujen” sotaa, agenttien ja kaukopartioiden koulutusta ja käyttöä molemmin puolin. Tässä osiossa on myös seikkaperäinen kuvaus suomalaisten kaukopartiomiesten koulutuksesta.
Niteessä on toinenkin Suomi-artikkeli, Suomen armeija Viipurin alueella vuonna 1943. Sen on kirjoittanut Monrepos’n museon työntekijä Julija Mošnik.
Artikkeli perustuu etupäässä Viipurin arkiston dokumentteihin ja käsittelee kotirintamaa. Aihetta ei kirjoittajan mukaan ole juuri käsitelty ja hän arvelee syyksi suomalaisten osalta sen, ettei tässä ole tarjolla ainesta sille sankarillis-patrioottiselle näkemykselle, joka suomalaisille on toisen maailmansodan tarkastelussa ominaista. Venäläiset taas ovat liiaksi keskittyneet tarkastelemaan kaikkea Leningradin piirityksen näkökulmasta.
Tästä pohdinnasta voinee olla eri mieltä, mutta itse lyhyt artikkeli avannee kyllä venäläiselle lukijakunnalle tuoreen näkökulman. Kirjoittaja ei kuitenkaan ole aina aivan vakuuttava. Hän esimerkiksi siteeraa Viipurin komendantin, kaupunginjohtaja Tuurnan lausuntoa siitä, että kaikki ”vahingolliset, rikolliset ja ei-toivottavat ainekset” olisi saatava pois Viipurista ja tekee sen pohjalta ja ilman enempiä viitteitä sen johtopäätöksen, että kuka tahansa voitiin siis karkottaa kaupungista ilman enempiä selityksiä. Tällainen mahdollisuus oli kyllä Venäjällä rauhankin aikana ”lisätyn suojelun” tilaan julistetuilla alueilla jo ennen vallankumousta ja kaikkialla sen jälkeen. On kiinnostava kysymys, oliko sellainen myös sodan ajan Viipurissa ja käytettiinkö sitä siellä. Mahdollisesti näin tehtiin, mutta kirjoittajalta asia jää kyllä osoittamatta.
Muuten kirjoittaja kertoo selustan arkipäivästä, elintarvikehuollosta, liikkumisrajoituksista, väestönsuojista, rikollisuudesta ja vastaavista jokapäiväisen elämän asioista. Hämmästyttävästi hän mainitsee, että kaupungissa vieraili sekä liittolaisten (Japani, Romania), puolueettomien (Ruotsi) että vihollisen (USA!) edustajia.
Erityisen maininnan ansaitsevat sotavangit, joiden ankea osa todetaan. Heidän tilanteensa oli toki parantunut edellisvuoteen verrattuna, koska kansainvälinen Punainen risti oli puuttunut asiaan ja jälleenrakennusta varten tarvittiin työvoimaa, jonka saamiseksi vankeja oli ruokittava.
”Yllättävänä” mainitsee kirjoittaja tapauksen, että vankien oli kerran huomattu kuuntelevan radiosta venäjänkielistä ohjelmaa. Ilmeisesti hän siis oli arvellut vankien olleen jatkuvasti suljetussa laitoksessa omissa tuvissaan. Tosiasiassa jotkut vangit ainakin jossakin vaiheessa saivat jopa ilman vartiota liikkua kaupungilla.
Erinäisistä rikkomuksista seurasi arestia, jonka vangit näköjään suorittivat yhdessä suomalaisten kanssa. Vankeihin sovellettiin myös ruumiillisia rangaistuksia, varkaudesta (enimmäkseen tupakan) 8 iskua, juopumuksesta 15, niskoittelusta ja pakenemisyrityksestä 20. Ikävä tahrahan se oli Suomen maineelle tämäkin.
Suomalaisittain kirja ei mullista sodan kuvaa suuntaan eikä toiseen. Venäläiselle lukijalle se joka tapauksessa antaa varsin korrektia tietoa, jota ei helposti muualta löydä. Hyvä näinkin.

15 kommenttia:

  1. Kirjassa (kun on vuodelta 1943) ei ilmeisesti käsitellä 1942 nälänhätää. Sen seurauksena kuoli ihmisiä laitoksissa, vankiloissa ja sotavankileireilläkin?

    VastaaPoista
  2. Tämä juttu on hiukan aiheen sivusta, kun kertoo vuodesta 1944, mutta on mielenkiintoinen juttu Yleltä.

    VastaaPoista
  3. Rinnastettiinko suomalaiset kaukopartiot NL:ssa vakoilijoihin, vaikka heillä yleensä oli armeijan asepuku tunnuksineen päällä? Olen lukenut, että kiinnisaadut olisi tuomittu kuolemaan tai pakkotyörangaistuksiin sotavankileiriin viemisen sijaan. Selvisikö turvallisuuspalvelun arkistoista mitään heidän kohtalonsa liittyen?

    VastaaPoista
  4. Arkistosta varmaan kyllä, mutta ei siitä artikkelista.

    VastaaPoista
  5. En minä kyllä kehuisi suomalaisten historiantajua. Moni kuvittelee olevansa nero täällä jo pelkästään senkin takia, että on lukenut pari romaania talvi- tai jatkosodasta. Yleensä ovat silkkoa sisältä, mutta hienot kannet ja lukijalla herooinen käsitys itsestä.

    Jälleen kerran, kiitoksia paljon, kirjoituksesi oli asiantunteva. Toiset perustaa kantansa mielikuviin (joista hysteerisesti Ukrainaan liittyen puhutaan, koska Venäjä muokkaa niitä niin "ilkeästi" toisin kuin länsihyvikset), ja toiset ovat jo ajat sitten pohtineet ja tutkineet asioita. Senhän näkee sinusta ja kirjoituksistasi, että olet tutkinut asioita ja arvostan sinua paljon.

    Jos haluaa perustaa pitkän "avioliiton", niin on annettava toiselle paljon anteeksi. Sitä ei Suomessa tehdä. Venäjä ja venäläiset ovat kaikkeen syypäitä, niin ajatellaan. Aivan karsea tilanne, kun Yhdysvallat on tekemässä samaa kuin ennen Pearl Harboria. Jos minä olisin Venäjän johtaja, niin kohta kuuluu.

    Terveisin, FT Markus Mertaniemi, Oulu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Putin on todella maltillinen. Se on minun näkemykseni. Minä olisin jo hyökännyt. Öljyn hinnan lasku on selvä hyökkäys tässä tilanteessa Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen käskystä OPEC-maat tuottavat öljyä enemmän kuin koskaan.Ei päivääkään enää.

      Parhain terveisin Obamalle ja sen kaartille, FT Markus Mertaniemi

      PS. On hirveäst hyötyä, jos pystyy olemaan ei-ylimielinen.

      Poista
    2. Kun putin tuli valtaan ajattelin kuka helvetin putin mies näytti kovin epävarmalta, mutta kai se niin on että jos herra antaa vallan niin kyllä semyös järjen ja voiman jakaa.Tehtävien mukana ihminen yleensä kasvaa. Nyt elämme sellaista aikakautta missä peto on noussut meissä vähän kaikkialla pintaan.

      Poista
    3. Tämä tilanne näyttää menevän vain huonompaan suuntaan. Propaganda ja syytökset lisääntyvät kaikilla tahoilla, eikä kukaan anna periksi, vaikka yksikään taho ei ole syytön. Putinin syyttely kuitenkin alkaa mennä kohtuuttomuuksiin.

      Ymmärrän aika hyvin Putinia, joka ei lähtenyt Auschwitziin nolattavaksi. Mutta ovatko puolalaiset noin tahdittomia, että käyttävät Auschwitzia omiin poliittisiin tarkoituksiin? Kun Auschwitzin muiston pitäisi yhdistää, puolalaiset haluavat sen kylvävän eripuraisuutta.

      Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?

      Poista
  6. Великая война ja sotien filosofiat

    Marx ja Engels keksivät aikoinaan mallin, josta tuli kaikkien hybridisotien äiti:

    Marx vuonna 1847: “…every revolutionary upheaval… must fail until the revolutionary working class is victorious, that every social reform remains a utopia until the proletarian revolution and the feudalistic counter-revolution measure swords in a world war.” (K. Marx, F. Engels. CW, Vol. 9, pp. 197-198; K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 6, pp. 428-429.)

    Engels vuonna 1849: “The next world war will result in the disappearance from the face of the earth not only of reactionary classes and dynasties, but also of entire reactionary peoples. And that, too, is a step forward”. (K. Marx, F. Engels. CW, Vol. 9, p, 238; K. Marks i F. Engel´s. Sochinenia, Vol. 6, p. 186.)

    Maailmansodat jossa proletariaatti on kaikenkarvaisia rikkaita vastaan ja sen jälkeen maan päältä pyhitään pois kaikki vastavallankumoukselliset luokat ja kansat. Näitä tehtäviä ei kertaheitolla voinut suorittaa, niitä piti valmistella hymyillen ja hartaasti.

    Stalin tuhosi luokkia ja kansoja dialektisesti/salaisesti, Hitler taas lähes avoimesti. Toisen maailmansodan jälkeen Kreml oli maailman suurimman tunkion kukko, maailman sosialistisen järjestelmän vartija.

    Vuonna 1953 DDR:n "Maidan" hävitettiin verisesti. Samoin kävi Unkarin "Maidanille" vuonna 1956, jolloin käytettiin uudentyyppistä Kalashnikovia, joka teki tosi pahaa jälkeä. Tshekkoslovakian "Maidan" vuonna 1968 piti hoitaa jo miehittämällä koko maa. Vuonna 1979 Moskovan oli pakko mennä taistelemaan jo Afganistanin "Maidania" vastaan. Hyvin kohta NKP:n johdon rahkeet pettivät ja alkoi kilpajuoksu hautaan: Brezhnev, Andropov, Tshernenko. Samalla kommunistinen korttitalokin hajosi.

    Kreml ei tykkää maidaneista, joten nyt on Ukrainan vuoro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun väkisinkin keskustelu karkaa Marxiin, niin jos uskaltaa tavata kommunistisen manifestin tämän ajan kapitalismin kehityksen valossa, niin yllätyy. Sosialismin edellytyksenä marx kertoi kaikkienilmiöiden maailmassa tulevan markkinoiden alaiseksi, ja samalla niiden on tultava myös lainsäädännön alaiseksi. Kommunismi tulee sitten viimeiseenasti tehostetun tuotantotavan jakojäännöksenä, kun teknosysteemin ylläpitämiseen tarvitaan vain viidennes väestöstä. Enemmistön tyrannia on sen kehitysvaiheen määräävä tekiä. Kaikki maailman vallankumoukselliset tukekaa uusliberaalia talousmallia.

      Poista
  7. Manifesti on hyvin kiintoisa dokumentti. Teräviä huomioita, naiiveja purkauksia, lapsellista moralismia ja suoranaista idiotismia suloisessa sekamelskassa. Ja komean poleeminen ja pompöösi tyyli, kute totuuden nuorille omistajille sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän maailmassa ole löytynyt täydellistä yhtä täysintietävää neroa,mutta joitakin visioita itse kullakin löytyy.Hannu Taanila muuten totesi marxista neuvostoliiton romahdettua että nyt marx on päässyt väärinymmärryksen vankilasta.Ne nykyajan keksinnöt kuin joukkoistaminen, parviäly ja jakamistalous ovat Marxin luoman teoriaperinnön johdannaisia. Niin onhan meillä tämä internet, jonka kehitykseen alkuvaiheessa kkuuului yhdysvalloissa yliopistojen ja pentagonin luoma alphanet joka eräiden muita toimioita älykkäimpien toimesta muutetiin nykyiseen muotoonsa. Venäjä tutkijaana Vihavaisella lienee parempi selko ja ymmärrys neuvosto tapaan nimetä toimioita interalkuliitteellä.

      Poista
    2. Po. Arpanet.

      Perkeleellinen voima nykyään, kun Googlen, Facebookin jne. suodatinalgoritmit jo valitsevat senkin, mitä uutisia ihmisille näytetään ja mitä ei. Ja kun ihmiset yhä vähemmän muuta lukevat.

      Elämme yhä enemmän ns. suodatinkuplassa, jonka sisältö on muiden kontrollissa. Hienostuneempi systeemi kuin Putinin brutaali propaganda.

      Poista
  8. Kyllähän siinä manifestissa jo oli hämmästyttävän nerokkaat perusoivallukset. Kun vcielä olisi ymmärretyy, ettei Hegel mitään tiedettä ole, niin siitä olisi päässyt pitkälle. Ja kun Lenin olisi edes puolen sataa vuotta myöhemmin ymmärtänyt saman asia, joka jo olikin yleistä tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkiviisaus on viisauden korkeinaste, kultuurissa meemit muotoutuvat omanlaisikseen,niissä prosesseissa meillä kaikilla, jotka asian ymmärtävät on ilo olla mukana.

      Poista

Kirjoita nimellä.