Sitaatteja

Lainauksista

It is a good thing for an uneducated man

to read books of quotations

(W. Churchill, My Early Life)

Winston Churchill ei suotta aikoinaan saanut kirjallisuuden Nobelia, vaikka asiaa silloin kummasteltiinkin. Hän kuuluu englannin kielen taitureihin ja suhtautui kirjoittamiseen ja kieleen vakavasti.

Kuvaava lienee hänen lausahduksensa, jonka mukaan kaikille pojille (poikakouluissa) pitäisi opettaa englantia. Fiksummille heistä pitäisi lisäksi opettaa latinaa kunnianosoituksena ja kreikkaa herkkuna. Kuitenkin ainoa asia, mistä heille pitäisi antaa selkään olisi se, etteivät he opi englantia. Siitä pitäisi pieksää kovasti.

Kuten havaitaan, tässä puhutaan menneiden sukupolvien kielellä ilman poliittista korrektiutta eli ulkokultaista valehtelua. Sen puuttuminen nostaakin Englannin kirjallisuudesta esille muutamia suuria nimiä Samuel Johnsonista ja Thomas Carlylestä Bernard Shaw’hon ja Bertrand Russelliin.

Kaikille on ominaista brittiläinen understatement-huumori ja herkulliset kiteytykset. Olennaista kuitenkin on totuuden kunnioittaminen. Churchill, niin poliitikko kuin olikin, voidaan lukea tähän perinteeseen.

Kuten Bernard Shaw, joka muuten välillä myös eksyi uskomattomaan härskiyteen ja kevytmielisyyteen, joskus sanoi: Minun tapani laskea leikkiä on kertoa totuus: eihän maailmassa ole mitään naurettavampaa.

Mutta Churchillistä puhuen, hänen kirjansa ovat yhä varsin lukukelpoisia, ainakin muistelmat, joita olen lukenut. Hänen romaanistaan Savrola en osaa sanoa. Itse hän varoittaa ystäviään sitä lukemasta.

Nyt joka tapauksessa ostin niteen, joka koostuu lainauksista hänen teksteistään. Muistan, että sellaiset kirjat olivat meilläkin joskus suosiossa ja esimerkiksi Veikko Antero Koskenniemi niitä julkaisi. Myös esimerkiksi Aleksis Kiven teksteistä tehtiin vastaava opus ja syystäkin.

On selvää, että lyhyet lainaukset, kontekstistaan irrotettuina, tarjoavat lähinnä kielellistä hupia. Tärkeätä on ainakin tietää, milloin ja mihin liittyen lauseet on joskus muotoiltu.

Ostamani kirja onkin sikäli hyvä, että siinä on kohtuulliset lähdeviitteet. Niiden avulla pystyy välttämään ainakin jotkut kaikkein alkeellisimmat virheet, joita saattaa sattua niiden puuttuessa.

Ajatelkaamme nyt vaikka tuota kuuluisaa Churchillin lausahdusta Venäjästä ja sen moninkertaisesta arvoituksellisuudesta.

Churchill ei kuitenkaan mitään sellaista sanonut. Itse asiassa tuo kuuluisa lainaus sisältyy hänen radiopuheeseensa pari päivää Saksan ja Neuvostoliiton raja- ja ystävyssopimuksen jälkeen. Tuolloin pitämässään puheessahan Molotov oli puhunut näiden maiden ”verellä vahvistetusta” ystävyydestä. Veri oli siis vuotanut Puolassa ja oli etupäässä puolalaista.

Joka tapauksessa Churchill piti silloin, ensimmäinen päivä lokakuuta vuonna 1939 puheen, jossa hän sanoi: I cannot forecast to you the action of Russia. It is a riddle wrapped in a mystery inside an enigma.

Ei kysymys siis ollut Venäjän ikuisesta olemuksesta vaan siitä, että Kiviperse (Molotovin nimitys viroksi) oli juuri pitänyt puheen, jossa hän hyvin selkeästi kannatti Hitlerin ”rauhanpolitiikkaa” ja syytti ja jopa suorastaan uhkasi Englantia ja Ranskaa, jotka selitettiin sodanlietsojiksi. Mihin tämä liittolaisuus voisi johtaa?

On sinänsä anteeksiannettavaa, mikäli noin upea muotoilu irtoaa kehyksistään ja alkaa elää omaa elämäänsä.

Kokoelmassa on hauskoja lausahduksia, jotka kuvaavat sanojan persoonallisuutta. Mikään ei ole hauskempaa, hän sanoo, kuin tulla ammutuksia kohti huomatakseen, ettei se osunutkaan. Tämä siis tapahtui aikana, jolloin kriisiapua ei vielä ymmärretty automaattisesti antaa jokaiselle sotilaalle.

Churchill, joka uusista kielistä osasi ainakin ranskaa, kuten britit yleensä, piti vapautetussa Ranskassa vuonna 1944 puheen. Sitä ennen hän varoitti kuulijoitaan siitä, että aikoo puhua ranskaksi, mikä saattaa aiheuttaa rasitusta kyseisten kahden kansan välisille ystävällisille suhteille.

Muutoin Churchill lausahti, että jokaisella on oikeus ääntää vieraskielisiä nimiä niin kuin haluavat. Englantilaisillehan vieraat kielet ovat kauhistus ja George Orwell sanoikin joskus, ettei työväenluokkainen englantilainen mies periaatteesta suostu ääntämään yhtään ranskan sanaa oikein. Raja se on akkamaisella pelleilylläkin.

Mitä englantilaisuuteen tulee, Churchill väitti, että englantilaiset ovat ainoa kansa, joka pitää siitä, että heille kerrotaan kaiken menevän huonosti ja tulevaisuudessa yhä vain huonommin. Jotakin tuttua mekin taidamme tästä löytää.

Churchill myös sanoi englantilaisten olevan kaikkia muita kansoja huonompia taistelemaan terrorismia vastaan. Syynä eivät ole heikkous ja pelkuruus, pidättyvyys ja hyveet.

Tunnetusti viinaan menevä Churchill vakuutti joka tapauksessa, että hänet oli kasvatettu tuntemaan äärimmäistä ylenkatsetta sellaisia henkilöitä kohtaan, joilla oli tapana juoda itsensä humalaan.

Valitettavasti lainauksesta ei selviä, miten hän oli voittanut tuon asenteen vai oliko hän yksinkertaisesti määritellyt tai oppinut määrittelemään ”humalan” aivan toiseen kategoriaan kuin ”huppelin”. Sinnehän se kyllä kuuluukin.

Kouluvuosinaan Churchill muistelee törmänneensä sellaisiin hirviöihin kuin kosinit ja tangentit. Kolmannella kerralla hän selvisi niistä kokeessa ja sen jälkeen ne painuivat unohduksiin kuin kuumehoureisen unen kauhunäyt…

Maalaaminen oli toista maata. Kun pääsen taivaaseen, sanoo kirjoittaja ilman turhaa vaatimattomuutta, aion käyttää suuren osan ensimmäisestä miljoonasta vuodestani maalaamiseen päästäkseni siitä asiasta täysin perille.

Muuten, opiksi ja ojennukseksi myös eräille tämän päivän mahtajille ja mahtailijoille, Churchill mainitsi epätäsmällisyyden olevan alhainen (vile) tapa, josta hän koko ikänsä oli yrittänyt päästä eroon.

Mutta meidän, vaimosta syntyneiden ihmisten, kannattaa aina oppia arvaamaan oma tilamme myös muiden luotujen joukossa. Ajatelkaamme nyt vaikkapa tätä: Koirat katsovat meitä alhaalta päin ja kissat ylhäältä päin. Vain sian kanssa kohtaamme samalla tasolla…

Muuten olen sitä mieltä, että tämä julkaisulaji -lainaukset- ansaitsisi meilläkin taas nousta unohduksesta. Ajatelkaamme vaikkapa Paasikiveä. Eivät keskimääräiset nuoremman polven edustajat kykene lukemaan hänen teoksiaan niiden omassa kontekstissa. Se on vaativa tehtävä kenelle tahansa.

Olisi kuitenkin parempi lukea edes niitä ajatelmia ja herkullisia kiteytyksiä, joita tämä ajattelun ja tyylin mestari aikoinaan on tuottanut. Siinäpä tehtävää Paasikivi-seuralle. Kyllä Juho Kusti ansaitsee nousta muiden suuruuksien rinnalle.