maanantai 11. syyskuuta 2017

Hyvin järjestetty poliisivaltio



Hyvin järjestetty poliisivaltio

1600-luvulla uudenaikaisen valtion ihanteeksi tuli tila, jota nimitettiin saksaksi ”Der wohlgeordnete Polizeistaat” ja ranskaksi ”l’état bien policé”.
”Poliisivaltio” tässä yhteydessä ei tarkoittanut samaa kuin joskus myöhemmin, kun se liberalismin kukoistuksen päivinä tuli merkitsemään, eli siis kaikenlaista viranomaisten mielivaltaa ja ihmisen toiminnan tarpeetonta säätelyä.
1600-luvun merkantilismi sen sijaan uskoi siihen, että kaikkien asioiden piti noudattaa järjestystä. Vasta silloin talous ja valtio saattoivat kukoistaa.
Niinpä ammattikunnat ja muut korporaatiot omassa keskuudessaan rationalisoivat tuotannon ja muut elämän muodot ja yhtenäistivät keskinäiset normit. Järki ja sen mukainen säätely tuli myös inhimillisen elämän perusteeksi tai ainakin ihanteeksi, kuten sen jo ymmärrettiin hallitsevan koko luotua maailmaa.
Marc Raeff, kiinnostava Venäjän tutkija on päätynyt siihen näkemykseen, ettei Venäjä päässyt mukaan tuohon hyvin järjestetyn poliisivaltion rakentamiseen. Toki poliisit ilmestyivät sinnekin, mutta kaikki jäi puolinaiseksi. Ylhäältä kyllä kaikkea ohjattiin tai ainakin yritettiin, mutta tuloksena oli lähinnä silmän palvontaa sen sijaan, että aito kansalaisaktiivisuus olisi kukoistanut valtion määräämissä raameissa.
Mene ja tiedä. Poliisin ja muiden vormuniekkojen rooli Venäjällä on joka tapauksessa aina ollut hyvin silmiinpistävä. Siitä kertoivat myös 1800-luvun suomalaisten lehtien lukijakirjeet.
Perinne sitten jatkui ja Neuvostoliitosta Suomeen saapuvat turistit hämmästelivät aikoinaan sitä, ettei meillä missään ollut poliiseja eikä sotilaita. No, hieno asia se onkin, tokaisi muuan historioitsijaystäväni. Eiväthän ne ole muuta kuin tyhjäntoimittajia. Hyvinvoinnin luovat kyllä aivan muut ihmiset.
Tämä tuli taas mieleeni, kun yritin Moskovan keskustaan kaupungin juhlapäivänä. Tuhannet ja taas tuhannet poliisit, sotilaat ja kaiken maailman kursantit estivät pääsyn Tverskajalle ja kenties kauaskin sen taakse.
Mutta eipä tuosta suuri vahinko liene tullut. Kun oli kaunis päivä tein pienen kävelyn Liittojen (pylvässali!) talon luota bulevardikehälle ja sieltä takaisin Lubjankan aukiolle.
Minua kiinnosti se, miten ”mukavaa Moskovaa” oli onnistuttu rakentamaan. Jo pari vuotta sitten oli Zamoskvoretšjessä luotu miellyttävää miljöötä jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Oli kaupunkipyöriä ja tiloja kaiken maailman nuorisoporukoille, bändeille ja vetelehtijöille. Aitoa hipsterimiljöötä siis.
Silloin Tverskaja oli vielä kokonaan auki myllätty, mutta remontin luvattiin olevan pian valmis.
No, se nyt jäi katsomatta, mutta olipahan aikaa havainnoida Bolšaja Dmitrovkan (entinen Puškinskaja) kehitystä.
Suunnilleen neljännesvuosisata sitten Lubjankan aukion täytti valtaisa lauma ihmisiä. Heitä oli varmasti ainakin sata tuhatta, tuskin sentään miljoonaa tai ehkä sittenkin.
Sellainen paljous tuntuu jo jotenkin huolestuttavalta, ainakin siinä vaiheessa, kun huomaa, ettei sen seasta pääse minnekään.
Joka tapauksessa nuo ihmiset olivat enimmäkseen tavallisia perheenemäntiä, jotka olivat tulleet myymään jotakin omistamaansa. Sokkiterapia oli todellinen sokki niille, jotka olivat ikänsä säästäneet eläkepäiviä ja lapsia varten ja huomasivat nyt, että omistivat vain se, mitä jonnekin kaappiin oli sattunut jäämään.
Tilanne oli niin surkea, että poliitikotkin jo mainitsivat, että kyse on ihmisten eloon jäämisestä.
Lubjankan aukiolta joukko saatiin jossakin vaiheessa  jotenkin siirrettyä Puškinskajalle, jossa se kokoontui suunnilleen entisen Marxismi-Leninismin instituutin eli myöhemmän vanhan puoluearkiston kulmilla. Seutu oli nuhjuista ja hoitamatonta. Kodittomat koirat kokoontuivat eräälle kioskille, josta niille annettiin teurastusjätteitä.
Nyt, aurinkoisena sunnuntaiaamuna, katu on upea ja puleerattu. Julkisivut ja ikkunat ovat kuten hienostokaduilla kuuluukin. Entiset kodikkaat nuorison kahvilatkin ovat tainneet muuttaa muualle liian kalliilta seudulta. Muutos ei ole enää määrällinen vaan laadullinen, sanoisi Karl Marx.
Moskovan viihtyisyyskampanjaan näyttävät kuuluvan myös upeat näköispatsaat. Bolšaja Dmitrovkan alkupäässä on upea Maija Plitsetskajan patsas korkean patsaan päässä. Bulevardilla on niin ikään uusi Aleksandr Tvardoskin patsas ja sitä itään mennessä tulee vastaan huikean korkean pylvään päässä tasapainoileva pyhimys, Georgios voittaja. Kaatuneiden sotilaiden muistoksi… Uutta kaikki.
Mutta olennaisen leimansa tämän juhlapäivän kuvaan antavat nuo tuhannet poliisit ja muut vahdit. Ohrana on kirjoitettu jokaiselle poikkikadulle pystytettyihin portteihin. Luotiliivit ja konepistoolit antavat kaupunkikuvalle leimansa kuten niin monissa Euroopan suurkaupungeissa. Täällä juuri nyt määrä vain on satakertainen tai vielä suurempi.
No, ehkäpä tällainen, sinänsä mielettömältä näyttävä overkill antaa myös oman viestinsä niille, jotka jostakin syystä haluaisivat osoittaa mieltä. Mikäpäs siinä, vapaa maahan se tämä on…
Mutta valppaana on syytä olla. Metrossa kuulutetaan yhä uudelleen, että oudoista ja isännättömistä tavaroista on heti ilmoitettava henkilökunnalle. Sitä paitsi itse kunkin olisi syytä miettiä, missä asuu. Tiedättekö, keitä on naapurissa?
Sitä paitsi: älkää ottako riskejä. Älkää oikaisko pimeiden puistikoiden kautta, kertokaa omaisillenne, minne olette menossa…
Ohjeet ovat varmaankin järkeviä. Siitä huolimatta niiden lakkaamaton toistaminen tekee oudon vaikutuksen. Onko tarkoituksena vähentää yhteiskunnassa vallitsevaa luottamusta, jota tutkimusten mukaan on muutenkin vähän? Vai halutaanko osoittaa, että joku siellä jossakin välittää myös sinusta: älä vaan nyt kompastu siellä pimeässä… Jos rosvo tulee, olemme joka tapauksessa valmiina ja sinun palveluksessasi!
Ohrana on siis vahva, ohrannikien lauma sankka, mutta niinhän se oli myös sata vuotta sitten. ei niitä miljoonajoukkoja ole helppo hallita ja viisautta onkin antaa niille syytä tyytyväisyyteen, vaikkapa nyt mukavaa Moskovaa ja viihtyisää Pietari rakentamalla.
Leipää täytyy olla ja sitä onkin, vaikka voi juuri tällä hetkellä vaikuttaa aika vähärasvaiselta, kuten asian laita oli myös neljännesvuosisata sitten. Mutta sitä kyllä riittää, toisin kuin kerran. Mutta ei ihminen elä ainoastaan leivästä, edes voilla päällystettynä.
 Sirkusta täytyy olla ja sitä riittääkin. Se sitä paitsi sattuu olemaan Venäjällä perinteisesti kansan rakastama taidemuoto.

11 kommenttia:

  1. Venäjä 1991 ”ryssi” vapauden ja sudet valtasivat kadut ja puistot. Putin puhdisti katuja, asetti vapaudelle rajoja lisäten turvallisuutta, hyvinvointia ja suosiotaan muualla paitsi lännessä. Länsi tuomitsi rajoitukset ja nosti vapauden ykkösarvoksi. Euroopan tavoin myös Suomessa vahvistetaan vapaata kansakuntaa väkivallan kautta eikä anneta pelolle sijaa: rajat pidetään auki turvattomuuden lisäämiseksi ja poliisitoimeen sekä kybervalvontaan lisätään rahaa turvallisuuden ja luottamuksen lisäämiseksi. Suomalaiset kadut ovat kukkaisin betoniporsain, valvontakameroin ja ohrannikein suloisesti suojatut eikä Punahilkan kannata oikaista puiston kautta. Susia on kaikkialla ja lisää tulee, kun oikein huutaa. Säästöt ja kansallisvarallisuus hupenevat ja rauniot ovat uuden ajan patsaita. Kaupunkien iltaiset kadut ovat kuin autio, valvottu katu Ljubjankan vieressä neuvostoaikana. Ihmiset ahtautuvat nettitoreille myymään omaisuuttaan ja osoittamaan mieltään. Pamppu iskuvalmiina kyberpoliisi valvoo määrittämätöntä vihapuhetta ja seuraavaksi hallintoviranomainen laatii sallittujen ilmeiden ja eleiden kirjan. Sormipistooli tulee luvanvaraiseksi ja musta huumori rasismiksi, risti ja kuvan piirtäminen vihasymboliksi ja tappaminen on tajunnan räjäyttävää taidetta. Tuomari tuomitsee ja viranomainen hyväksyy. Kouluissa kasvatetaan lisää ajatusklooneja, vaatetus ja ruoka yhdenmukaistetaan. Sirkushuvejakaan ei tarvita, sillä synteettinen ruoka riittää.

    VastaaPoista
  2. Suomi on ääri-islamistien ja terroristien unelmamaa. Maan koko hallitus ja enemmistö eduskunnasta puolustaa haittamaahanmuuttoa ja suorastaan tukee tätä mieletöntä menoa.

    Tämä on johtanut siihen, että koko virkamieskunta ja sosiaalitomi on alistunut mielistelemään, rahoittamaan ja palvelemaan valepakolaisia.

    Miten tähän mielettömyyteen on tultu?

    Kaiken kukkuraksi ns suvaitsevaiset teeskentelevät, ettei terrorismilla ole mitään tekemistä islamin kanssa.

    Kysyikö se Niinistö koskaan Putin'ilta neuvoa siitä, miten Suomen pitäisi menetellä muslimien rynnätessä tänne valepakolaisten EU:n parhaan sosiaaliturvan piiriin.

    VastaaPoista
  3. Ajan riento on kiehtovaa, varsinkin kun voi katsoa taaksepäin tarpeeksi kauaksi. Viiskyt-Kuuskyt- ja seitkytluvuilla, kukoisti arabisosialismi Egybtissä, Beirut oli toinen Pariisi, Afganistanissa ja Iranissa monet elivät hyvin jne... Neukkulassa oli kaikki mainiosti, ainakin jos kysyi heiltä itseltään tai Suomen kommunisteilta ja taisipa Euroopan ns. älymystökin olla samaa mieltä. Ranskalaiset olivat jo silloin kusessa maahanmuuttajiensa kanssa, pommit paukkuivat ja olihan se pieni sota, mutta onneksi pressana oli kenraali De Gaulle. Saksalaiset puolestaan riistivät aivan vain kohtuullisesti turkkilaisia autotehtaissaan, mutta homma tyydytti kuitenkin kohtuullisesti molempia puolia, joten eipä pahemmin rähisty, kunnes Punainen Armeijakunta myötäloukkantui ja alkoi ilkeäksi.
    Suomessa Kännö piti huolen, ettei meille tullut kuin Gil Hilario ja muutama muu vävypoika. Taistolaisilla oli unelmansa niin kuin heidän nykyisillä lapsillaankin. Yhteistä kummallekin unelmointisukupolvelle on ettei heidän unelmillaan ole reaalimaailman kanssa mitään tekemistä, mitä nyt tilapäisiä häiriötiloja ja otsikoita mediassa.

    Loppupäätelmäksi jää, että ajanriento on oikullinen ja arvaamaton, aivan kuin ihmismielikin, joten kyllä ne voi kumpikin käyttää aikaansa miten huvittaa ja toisltaan kyselemättä.



    VastaaPoista
  4. Eivät valepakolaiset, Putinin divisioonat tai jihadistit ole suurin uhka Suomalaisille vaan oma hallitus. Lopettakaa jauhaminen näitä turvapaikkaturisteista sillä he eivät ole murentamassa lainsäädännöllä suomalaisten yksityisyyden suojaa. Suomalaisilla on jonkunlainen Tukholman syndrooma hallinon suhteen vaikka ulkomaalaisilla ei ole osaa eikä arpaa jatkuvasti kiristyvään kansalaisten kyttäämisen lisääntymiseen ja keskustelun tukahduttamiseen uhkailemalla.

    Muutama puukolla tehty henkirikos eikä edes isompi isku ole minkäänlainen peruste antaa viranomaisille lupaa massavalvontaan.

    Onko kukaan kysynyt miten kielitaidoton suomipoliisi valvoo arabian, somalin tai vaikka jonkun Afganistanin paikalliskielellä käytävää keskustelua. Asiaan oli vielä aiemmin sotkettu sotilastiedustelu vaikka sotilaat eivät tee laajemmilla valtuuksilla näillä voimavaroilla yhtään mitään. Ei todellinen tavoite on tavallisten suomalaisten kyttääminen.

    Suomalaisten pitäisi jo herätä lapsen uskosta että kansalaisen paras viranomaisen tavoite. Matti Wuori hämmästeli jo aikoinaan suomalaisten rajatonta uskoa viranomaisiin.

    Merkillepantavaa on mistä toimittaja Mikko Niskasaari on kirjoittanut että poliisia vastaan nostetut kanteet hylätään käytännössä aina. Parhaita tapauksia on laiton kotietsintä asuntoon joka oli samassa talossa jossa olevaan apteekkiin oli tehty murto.

    Se että asunnossa paloivat yöllä valot riitti näytöksi. Tuon maallikonkin ymmärryksellä aivan puhdasta mielivaltaa. Muualla maailmassa on esitettävä kotietsintä luvan saadaakseen näyttöä rikollisesta toiminnasta. Tuomioistuimen mukaan uhrin oli vain siedettävä poliisin mielivaltainen toiminta.

    Suomessa jaksetaan lässyttää laillisuudesta mutta todellisuudessa se on ollut vain viranomaisten vallankäyttöä kansalaisia vastaan. Suomalainen virkavastuu tarkoittaa toisin kuin moni kuvittelee aina valtion edun asettamista etusijalle. Ranskassa epäselvässä tapauksessa asia ratkaistaan kansalaisen hyväksi. Suomalaisessa hallintokulttuurissa näkyvät tsaarien Venäjän ja Ruotsista tulleet absolutismin piirteet. Ajatus että laki voi rajoittaa viranomaisen toimintaa ei ole koskaan kuulunut siihen.

    Ben Zyskovictille sotea koskevista kysymyksistä kuumin on Perustuslaki jota hänen pöyristyksekseen ei voitukaan niin vain ohittaa. Toinen kansalaisen kannalta vielä pöyrityttävämpi esimerkki oli kun hän hyökkäsi taannoin raivokkaasti esitystä vastaan että polisin laittomasti hankkima näyttö ei kelpaa oikeudessa.

    Suomessa voi siis olla kansanedustaja jonka mielestä kansalaisella ei saa olla mitään suojaa viranmaisten rikollistakaan toimintaa vastaa. Ben Zyskovictin esiintyminen osoittaa sellaista kansalaisen oikeuksien halveksuntaa että on turha puhua mistään oikeusvaltiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi juuri Suomen pitäisi olla Euroopan ja koko maailman kokolailla ainoa maa, jossa ei ole tiedustelulainsäädäntöä ja jossa viranomaiset ovat kädettömiä?

      Miksi Suomen tulisi olla terrorismin turvasatama ja hautomo? Se on itse asiassa jo nyt tätä, jos asiaa mitataan vaikkapa ISISin kurkunleikkaajien riveihin lähteneiden suhteellisella osuudella kansainvälisesti.

      Eivät viranomaiset Suomessa kenellekään mikään riski ole. Moista puppua syötävät vain aatteen läpitunkemat viidennen kolonnan martinscheininit.

      Poista
    2. Suomen viranomaiset ovat täysin kädettomiä vaikka tiedustelu laisäändäntö olisikin. Ei Isis tai Taleban toimi vain Suomen maaperällä vaan täällä on korkeintaa muutaman hengen solu. Isis on kuin Sisilian mafia josta perille pääsyyn ainut keino olivat ilmiantajat järjestön sisältä.Ei poliisi ole mitään tuloksia muuallakaan saanut kuin sattumalla paikalle osumalla tai ilmiantona.

      Suomen sotilastiedustelu on käytännössä tarkoittanut Viestikoelaitosta. Suomalaisilla oli osaamista radiovistien sieppaamisessa jo Toisen maailmansodan aikana kun liittoutuneiden viestejä Murmanskin saattueista myytiin Saksalle.

      Venäjän armeija on kuitenkin siirtynyt käyttämään valokaapeleita ja Venäjän maaperällä olevia kaapeleita on mahdotonta vakoilla. Tiedustelu kyky on siten mennyt mutta sille ei vain voi mitään.

      Verkon massavalvonta ei auta mitään sillä ei kai joku usko että Venäjän kaltaisen vainoharhaisen secutokratian tärkeisiin sisäisiin verkkoihin voi tunkeutua. Suomalaisten verkonkäytön massavalvonta ei korvaa vakoilsateliittien ym. puutetta.

      Venäjä on luultavasti tehnyt hyökkäyksiä verkossa mutta todistaminen on mahdotonta. Puheet mistään vastahyökkäyksistä ovat vaarallisia höpötyksiä sillä ne voidaan äkkiä tulkita sotilaalliseksi agressioksi. Suomella ainut keino on suojata omat järjestelmänsä.

      Poista
    3. Jotenkin nyt tuntuu, että yllä puhuu nyt enemmän kevyt mutu ja vanha ennakkoluulo - ei tämän hetken asiantuntemus eikä sisäpiiritieto.

      Mutta lienen väärässä, kuten yleensä.

      Poista
  5. Tutkijat taitavat olla tekijänoikeuksien kanssa jumissa samalla lailla kuin koko suomalainen yhteiskunta. Etevänä pidetty Erkki Tuomioja melkein joutui häpeämään silmät päästään suostuessaan arvioimaan Matti Vanhasen "omakustanteena" julkaiseman ulkopoliittisen pamfletin.
    Googlelaisten menestys ei olisi voinut tapahtua ilman häikäilemätöntä toisten töiden lainailua, kopiointia, varastelua ja väärentelyä.

    VastaaPoista
  6. "Muutama puukolla tehty henkirikos eikä edes isompi isku ole minkäänlainen peruste antaa viranomaisille lupaa massavalvontaan."

    Anarkisti Leo Tolstoi opetti meitä, että jos sinua lyödään poskelle, niin anna toinen poski lyötäväksi. Näin ollen voidaan julistaa: Koko Suomen posket liittykää yhteen puukotettavaksi!

    VastaaPoista
  7. 1990-luvun ryssiminen kyllä johtui siitä että alettiin naivisti kopioimaan lännestä jotain täysin älytöntä uusliberalistista mallia mikä ei ollut mikään muu kuin kansallisvarallisuuden myynti pilkkahintaan. Siis sama kuin Suomessa. Mutta koska Venäjä on suuri maa ja kansallisvarallisuutta paljon ja linkityksistä ei kukaan ota selvää ei maan ostaminen "lännen" taskuun ollutkaan ihan helppo juttu. Nyt on onneksi järki palannut ja Venäjä näyttää tiukasti blokkaavan nämä läntiset humpuukkimaakarit. Omista neroista ei taas tiedä yhtään mitä sotkua saavat aikaan. Uusin tieto on että ensi vuonna satamissa pitäisi laskutusvaluutta olla rupla ja dollarin hännystelijät heitettäisiin terminaaleista hiuksista pellolle. Venäjä näyttää siis siirtyvän kultaan ja reaalitalouteen. Yuan ja kulta määrittelee siellä pitkälle todellisen oikean rahan arvon.

    VastaaPoista

Kirjoita nimellä.